version, joka on myös pahoillaan. Ymmärtää, että siinä tilanteessa meitä oli kaksi.
Sellainen sinä, joka haluaa kasvaa, hyväksyy että joskus se tapahtuu törmäysten ja kivun kautta. Sinä, joka haluaisi sovitella ja edetä. Sellainen, joka paistaisi kananmunia aamulla vaikkei itselle maistu.
Mutta se on kuvitelmaa,
sellaista sinua ei ole olemassa.
Sellainen sinä, joka haluaa kasvaa, hyväksyy että joskus se tapahtuu törmäysten ja kivun kautta. Sinä, joka haluaisi sovitella ja edetä. Sellainen, joka paistaisi kananmunia aamulla vaikkei itselle maistu.
Mutta se on kuvitelmaa,
sellaista sinua ei ole olemassa.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Kaikki ei halua avata syvimpiä tuntojaan tänne.
On toki ja vielä paljon enemmän. Ei toki sinun kanssa.
Kannattaa valita niin, ettei tule jatkuvasti sovittelemista. Fiksujakin ihmisiä on.
minä aion tästä lähin ottaa vain kiltin miehen komeat ja rikkaat on jotenkin sairaita ne kuvittelee vain ottavansa toisesta kaiken irti
Tai sit ne on liigassa niiden kihojen kanssa ja jakaa onnenkeksejä nistien kanssa.
EI OLE EI !
SINÄ TUHOSIT MINUT JA MINÄ LAITOIN RAJAT SILLE MITEN MINUA KOHDELLAAN. MUTTA KAS. SE ONKIN SINULLE KESTÄMÄTÖN PAIKKA JA SIITÄ SINÄ ET SELVIÄ KORULAUSEILLA.
Tai voi ollakin juuri sellainen kuin kuvittelee hänen olevan ainakin joltain osin. Minä en osaa ajatella etukäteen sitä millainen joku tietty ihminen on, mutta sen ymmärrän hyvin että elämä on kasvamista ja muuttumista, ymmärtämistä ja joustamista puolin ja toisin.
Se on aivan totta, että tuollaista minua ei ole olemassa, koska keitän kananmunat enkä paista niitä.
Eli etsit naista joka alistuu esim vaikka sille että sinä käyt vieraissa vaikka olet autotallissa? Tai kun sinä menet käymään palkanlaskijan luona niin tulet sieltä suihkun raikkaan takaisin. Hymy korvissa etkä voi kertoa missä se konttori oli. Sellaisestako naisen pitää toipua että voi sinun alaisuudessa elää nöyränä toisena ja anteeksi antavana? Sellaisia hiiriä taitaa löytyä tästä maasta aika paljonkin. Ei muuta kuin alat etsiä.
🐭🐭🐭🐭🐭🐭🐀🐀🐀🐭🐀🐀🐀🐭🐀🐀🐀🐀
Juu, munia en maistele lainkaan, minun huuliani ne eivät kosketa, joten ei koska minuakaan.
Se menee sinne ns. "pultin" juureen tukemaan jos sulla sellainen on.
Ai niin ja tää oli sivusta.
Elämä on eräälle miehelle kuin kiva peli mitä voi pelata. Enkeleiden kanssa joiden tunteet voi tuhota.
Parhaimman olon hän saa kun saa salaa tehdä ja kiusata toista. Aivan kuin se olisi huumetta olla jäämättä kiinni.
Sadistinen persoonallisuushäiriö. Ei enää diagnooseissa.
Enkeleiden? 😄
Mullekin pisti silmään tämä häiritsevästi. Olen täällä haaveillut eräästä ja käyttänyt tuota sanaa. Hän ei ole kukaan tällä palstalla asuva, kuten en minäkään kuin pahimmissa tunneryöpyissä ja ikävässä häntä kohtaan, naista johon minulla on syviä tunteita. En ikinä loukkaisi häntä mitenkään, en ikinä. Minunkin tekstejä on joku luullut jonkun tutun kirjoittamiksi, lähinnä yksittäisen kirjaimen johdosta. Silloin kannattaa miettiä pitäisikö vähän vähentää palstaa. /ikävöivä mies täysin sivusta
Hoh, hoijaa mitä juttuja.
Eli ensin törmäillään, edetään ja paistetaan kananmunia. Sitten ollaan kipeenä ja kananmuna ei maistu.😁 ja pahoillaan ollaan.
Sivusta - kuulostaapas tutulta tilanteelta 😁
Terveisin aloituksen kaltainen nainen mut ei ap etkä säkää varmaan se ap ole, mut kiva mieskään eräs todellakin on.
Lopeta toi valehtelu ap
On kyllä.😆
Raukka parka käy panemassa kolmen lapsen yhtä vih dissä ja luulee että mä menen pesemään sen paskaset pyykit ja pidän kodin lämpösenä
Niin sitä Heidiä sehän muutti sinne suunnille
Ei käy vihdissä niissä hommissa kukaan,
älä mustamaalaa sitä naista kun et edes tiedä näköjään asiasta mitään.
Ei ole Heidi vaan Tiina orgasmn
Ottaisitte edes selville totuuksia ettekä jauhaisi vaan pskaa toisista. Mikä vttu saakaan jotkut noin säälittäviksi valehtelijoiksi? Kai te ootte tyytyväisiä että toi teiän kiusaaminen saa jonkun pois maailmasta? Jonkun joka ei ole oikeasti tehnyt mitään mitä väitätte ja syytätte.
Kerrotko kuka pska täällä sun mielestäsi?
Aivan, et kerro kun mustamaalaat ainostaan
sitä naista.
Ei ole ollut minkäänlaista riitaa tähän mennessä.
🔥🔥
Se on juurikin näin.
"Kuvittelen sinusta version, joka on myös pahoillaan. Ymmärtää, että siinä tilanteessa meitä oli kaksi.
Sellainen sinä, joka haluaa kasvaa, hyväksyy että joskus se tapahtuu törmäysten ja kivun kautta. Sinä, joka haluaisi sovitella ja edetä. Sellainen, joka paistaisi kananmunia aamulla vaikkei itselle maistu.
Mutta se on kuvitelmaa,
sellaista sinua ei ole olemassa."
Me otetaan heti alusta systeemiksi, että puhutaan kaikki asiat auki. Ei sitten kasaannu ongelmia.
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Feikki
Miksi haluat esittää toista naista et ole yhtään hänen oloinen
Näistä vastauksista paistaa kipu.
Ja semmonen että on addiktoiduttu toisen syyttämiseen, ehkä aiheesta, ehkä ihan vain siksi kun ei haluta kantaa omaa osuutta. On jäänyt päälle lapsenomainen tapa olla maailmassa.
Toivon, että saatte helpotusta vointiinne.
Kirjoitin tekstin ihmiselle, jolle en tehnyt mitään pahaa. Hän satutti tahattomasti, minkä jälkeen olin emotionaalisesti etäinen. Siitä hän hermostui.
-ap
Miksi et puhunut hänelle vaan aloit etäiseksi? Etkö näe omaa osuuttasi siihen miten juttunne eteni?
Olisiko hän jäänyt ihmettelemään mitä tapahtui, jos kerran tahattomasti satutti ja otit etäisyyttä? En tiedä, tämä on arvailua. Riippuu varmaan myös miten sen etäisyyden otit. Omakohtaisesti tulkitsen etäisyyden oton välien katkaisuksi, jos se on täydellistä hiljenemistä. Eri asia jos jonkinlainen yhteys säilyy.
Jälkiviisaana on helppo huudella jälkikäteen ja muutella asioita
Miksi hvetissä pidät itseäsi jotenkin parempana tai fiksumpana kuin nuo kommentit?
Oletko ihan terve?
F u 2 sweetheart.
Kysyitkö häneltä haluaako hän kasvaa, sovitella ja edetä?
Kyllä vain, useasti.
Hän on sellainen, jolla on vihollisia, taidan sitten olla yksi niistä. Eli ei harmaan sävyjä.
Minä taas en harrasta vihollisten keräämistä. En halua sellaista vahvaa negatiivista sidettä keneenkään. Mutta tämä ei ollutkaan valintani…
olemme vihollisia.
Ehkä olet itse jyrkkä ihminen, joka tahtoo päättää aina asioista. Hänen kasvunsa jne. haluat määritellä jotenkin. Et vain itse tunnista sitä piirrettä itsesssi.
Ööööö meniköhän asiat nyt ihan noin oikeesti kuitenkaan?
Mietihän uudemman kerran.
Hoida asiasti oikeasti. Täällä toiset potiIaat lukee ja tarttuu syötteihisi. Ei johda mihinkään.
Täällä on todella paljon ihmisiä joilla oman mielen ristiriitaisuudet ja palstatekstien monitulkintaisuus aiheuttaa suurta sekavuutta. Vaikea ennakoida mikä triggeröi
Ja tosi moni sanoisi aluksi suorat sanat ja sen jälkeen karkaisi seisaltaan.
En syö aamuisin mitään, mutta saattaisin paistaakin jos toinen ei itse ehdi.
Kukas sinä sitten olet?
Miksi ihmeessä menit kuvittelemaan minusta version, joka ei olisi pahoillaan tai joka syyttäisi sinua kaikesta? En ole sellainen ollenkaan. Harmi että ihmistuntemuksesi on nollatasoa.
ap vaikuttaa että hän on ylempänä muita
Toimiiko tuollainen ollenkaan, ei.
Ei ole mitään juttua, yritä nyt ymmärtää. Eikä enää tulekaan. Se juna meni jo.
Ai pitää paistella joka aamu kananmunia? Kyllä mä aika usein paistankin.
Samat fiilikset siitä miehestä, joo.
-nukke