Onko täällä muita jotka eivät yksinkertaisesti vaan jaksa/halua/kehtaa/viitsi/jne elää? Minulla on todettu masennus ja olen käynyt terapiassa kohta vuoden ja se on hiukan helpottanut oloani, mutta en kuitenkaan jaksaisi elää. Kaikki tuntuu niin turhalta. Eikö teistäkin? Miksi käydä koulu loppuun? Miksi käydä töissä? Miksi hankkia joku jota rakastaa? Että voin vanhana sitten kuolla? Mitä väliä sillä on kuolenko nyt vaiko 50 vuoden päästä? Lopputulos on sama omalla kohdallani. Entä ystävät, sukulaiset jne? Ystäviä ei ole, sukulaisille olen vain se ruma, tyhmä, laiska, hullu paskiainen. Vanhenmatkin on useasti ilmaisseet, että olisi parempi jos olisin poissa.
En sano ettei päässäni olisi ajatus, että olisi mukavaa tehdä kaikenlaista, mitä elämässä voisi tehdä, mutta kuitenkin se on aivan turhaa. Helpointa olisi lopettaa kaikki tähän. Nyt kaikki alkavat selittää ettei saa mennä siitä mistä aita on matalin, mutta sanokaa minulle miksi? Miksen saisi kuolla helpommin? Miksi raataa kymmeniä vuosia kuolemaan? Miten se vaiktutaa lopputulokseen?
En sano ettei päässäni olisi ajatus, että olisi mukavaa tehdä kaikenlaista, mitä elämässä voisi tehdä, mutta kuitenkin se on aivan turhaa. Helpointa olisi lopettaa kaikki tähän. Nyt kaikki alkavat selittää ettei saa mennä siitä mistä aita on matalin, mutta sanokaa minulle miksi? Miksen saisi kuolla helpommin? Miksi raataa kymmeniä vuosia kuolemaan? Miten se vaiktutaa lopputulokseen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tee niin kuin minä: päätä elää esim. 50-vuotiaaksi, mitään odottamatta, mitään toivomatta! Elä outsiderina ja tee kuitenkin parhaasi. Jossain vaiheessa elämä muuttuu ja ilo tulee elämääsi!! Voimia!!!
Kerron sinulle tosi tarinan yli 30 vuoden takaa.
Olin väsynyt ja kylästynyt kaikkeen. Olin kauan miettinyt junan alle hyppäämistä. Tuli päivä jolloin päätin toteuttaa pitkän harkinnan tuloksen. Menin radan varteen istumaan ja odottamaan junaa. Valitsin paikan jossa ei kukaan kulje juuri koskaan ja istuin pientareelle odottamaan junaa. Aika kului eikä junaa kuulunut. Siinä istuessani radanvartta tuli kävellen mies. Kohdallani tervehti vaikka oli vento vieras. Istahti viereeni ja kysyi mitäs mietit. Vastasin etten mieti mitään enkä kaipaa seuraa haluan olla yksin. Mies jäi istumaan ja jatkoi jutusteluaan. Minua alkoi ottamaan päähän, äijästä on päästävä eroon. Tuli junakin justiin nyt kun toi istuu tossa vieressä. Siinä ukko turisee tarinaa ja minä istun ja kuuntelen. Tuli toinen juna ja meni menojaan. Aloin viihtymään ukon juttujen jatkuessa. Hyvää tarinaa kertoi elämästään. Lopuksi lähdimme yhdessä kävelemään radanvartta pois. Meistä tuli hyvät tutut. Myöhemmin kerroin hänelle totuuden miksi olin ollut radan varressa. Ukko sanoi minulle. Hän ei ollut koskaan kulkenut sitä reittiä mutta päätti jostain syystä silloin poiketa radan varrelle. Olen ollut kiitollinen hän reitin valinnalleen. Minulla on nyt ikää paljon päälle 50v. Voimia ja vointeja sinulle. Ole sen verran utelias että päätät katsoa aina mitä huominen tuo tullessaan se meinaan kannattaa.
Itselläni on lähes tai täysin sama juttu. Onhan minulla kyllä todettu keskivaikea masennus, mutta suurimmaksi osaksi tuntuu että siihen on vuosien varrella tottunut.
On suunnitelmia tulevaisuuden varalle, on keinoja jolla varmasti parantaa omaa oloaan, mutta sitten tulee kysyttyä itseltään että miksi vaivautua. Niin, miksi vaivautua? Ei ole tarpeeksi mielenkiintoa kun lopputulos on kuitenkin täysin sama...
Välillä kyllä pystyy uskottelemaan itselleen jonku epämääräisen "syyn" miksi vaivautua, mutta nekään kaudet ei kauaa kestä. Itsensä kusettaminen on muutenkin melko perseestä...