Pahan puhuminen

Minä olen ihmetellyt yhtä asiaa koko aikuisikäni: Jos jostakin ihmisestä puhutaan jotakin pahaa, niin muut ihmiset ovat heti valmiita uskomaan pahat puheet. Näin on, vaikka muut ihmiset eivät edes itse tunne pahojen puheiden kohdetta eivätkä ole koskaan vaihtaneet edes sanaakaan kyseisen ihmisen kanssa. Suurin osa ihmisistä tekee jotakin tyhmää ollessaan nuori, mutta tyhmän asian tekeminen ei tarkoita, että ihminen itse olisi tyhmä tai yksinkertainen. Nuori ihminen on usein epävarma eikä aina ole järkevä. On täysin väärin, että joku ihminen joutuu kärsimään jostakin nuorena tapahtuneesta jutusta koko aikuiselämän ajan aina eläkeikään saakka. Joku juttu voi paisua ihan kohtuuttomiin mittasuhteisiin ihmisten juorutessa sitä eteenpäin aina vuosikausien ajan, jopa vuosikymmenien ajan. Pahojen puheiden kohteena oleva ihminen saa aina kuulla olevansa simppeli tai yksinkertainen. Ihmiset puhuvat toisistaan pahaa jopa kirkoissa, seurakuntasaleissa ja sairaaloissa. Silloinkin, kun joltakin ihmiseltä on jokin läheinen kuollut tai pahojen puheiden kohde olisi vakavasti sairaana. Vakava sairaus ei aina näy päälle päin. Olen itse tällainen pahojen puheiden kohteena oleva ihminen. Minusta on tullut vakava ja varautunut, ilo on kadonnut elämästäni. Olen myös epäluuloinen, on vaikea luottaa kehenkään uuteen tapaamani ihmiseen, oli ihminen sitten kuka hyvänsä, Onneksi ihminen itse tietää, millainen itse oikeasti on. Pohdiskeleva ihminen on usein älykäs. Huumorintajukin on todiste älykkyydestä.
1157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen myös sitä mieltä, että typeräähän se olisi muiden kertomien juttujen perusteella luoda oma mielikuva jostain tuntemattomasta ihmisestä.
Täytyyhän ensin itse tutustua johonkin, ei etukäteen voi tietää, mitä mieltä itse olisi kyseisestä henkilöstä.
Olemme niin erilaisia, ettei ikinä kaikki voi tykätä kaikista, tai hyväksyä kaikkia. Mutta kyllä samanhenkiset ihmiset yleensä löytävät toisensa.
On rumaa puhua toisesta pahaa selän takana. Joku on joskus suositellut, että olisi hyvä puhua vain sellaisia asioita, mitä pystyisi menemään sille kyseessä olevalle ihmiselle itselleen sanomaan hänen kasvojensa eteen.
Varmasti pahimmat puheet jäisivät puhumatta. Eihän kukaan tosin voi tietää, jos hänestä selän takana jotain puhutaan. On olemassa myös ihmisiä, jotka vain luulevat, että heistä puhutaan selän takana.
Eikä mielestäni ihmisen menneisyys määritä tulevaisuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minä olen ihmetellyt yhtä asiaa koko aikuisikäni: Jos jostakin ihmisestä puhutaan jotakin pahaa, niin muut ihmiset ovat heti valmiita uskomaan pahat puheet. Näin on, vaikka muut ihmiset eivät edes itse tunne pahojen puheiden kohdetta eivätkä ole koskaan vaihtaneet edes sanaakaan kyseisen ihmisen kanssa. Suurin osa ihmisistä tekee jotakin tyhmää ollessaan nuori, mutta tyhmän asian tekeminen ei tarkoita, että ihminen itse olisi tyhmä tai yksinkertainen. Nuori ihminen on usein epävarma eikä aina ole järkevä. On täysin väärin, että joku ihminen joutuu kärsimään jostakin nuorena tapahtuneesta jutusta koko aikuiselämän ajan aina eläkeikään saakka. Joku juttu voi paisua ihan kohtuuttomiin mittasuhteisiin ihmisten juorutessa sitä eteenpäin aina vuosikausien ajan, jopa vuosikymmenien ajan. Pahojen puheiden kohteena oleva ihminen saa aina kuulla olevansa simppeli tai yksinkertainen. Ihmiset puhuvat toisistaan pahaa jopa kirkoissa, seurakuntasaleissa ja sairaaloissa. Silloinkin, kun joltakin ihmiseltä on jokin läheinen kuollut tai pahojen puheiden kohde olisi vakavasti sairaana. Vakava sairaus ei aina näy päälle päin. Olen itse tällainen pahojen puheiden kohteena oleva ihminen. Minusta on tullut vakava ja varautunut, ilo on kadonnut elämästäni. Olen myös epäluuloinen, on vaikea luottaa kehenkään uuteen tapaamani ihmiseen, oli ihminen sitten kuka hyvänsä, Onneksi ihminen itse tietää, millainen itse oikeasti on. Pohdiskeleva ihminen on usein älykäs. Huumorintajukin on todiste älykkyydestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu