Hei!
Avustajakoira on liikuntavammaisen henkilön avustamiseen koulutettu koira.
Avustajakoira saa kulkea käyttäjänsä mukana kaikissa julkisissa tiloissa,
ravintolat ja elintarvikemyymälät mukaan luettuna.
Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksen Paimion toimipiste huolehtii koirien
koulutuksesta ja hyvinvoinnista luovutukseen saakka.
Yhden koiran kouluttaminen maksaa 12 000 - 15 000 euroa ja nykyisellään
saadaan koulutettua noin viisi koiraa vuodessa. Tarve on lähes 2000
koiralle. Tästä näemmekin, että koiria ei tule kuin murto-osalle
tarvitsijoista.
Näimme tämän valtaisan eron koirien määrän ja tarpeen välillä ja päätimme
ryhtyä "sotimaan tuulimyllyjä vastaan". Tarkoituksenamme on tuoda Aputassut
koko kansan tietoisuuteen ja tämän avulla kasvattaa rajusti
koirakoulutukseen kanavoitavia varoja. Aputassut ovat enemmän kuin pelkkiä
opaskoiria, sillä Aputassut auttavat liikuntarajoitteisia ihmisiä arkisissa
askareissa täysin omasta tahdostaan olla hyödyksi ja auttaa. Aputassut myös
antavat uskomattoman paljon elämäniloa ihmisille, jotka ovat tapaturman
vuoksi menettäneet liikuntakykynsä ja elämänhalunsa. Aputassusta saa
pitkäikäisen apulaisen sekä kumppanin arkeen, joka muutoin olisi jopa
turhauttavaa. Mm. Elisabeth Rehn tietää miksi aputassut ovat niin tärkeitä
ja hänen mietteitään voi lukea sivustoltamme.
Tämän hetkisen kampanjan tarkoituksena on kerätä ihmisiltä nimiä valtaisaan
listaan, joka näkyy osoitteessa www.aputassu.fi. Henkilöiden ei tarvitse
lahjoittaa rahaa tai muutakaan vaan vain ja ainoastaan nimi ja paikkakunta
riittää tämän hyvän asian tukemiseksi.
Sivuston mainosarvo kasvaa sitä suuremmaksi kuin on nimien määrä ja
mainostuotoista suurin osa lahjoitetaan suoraan uusien koirien
kouluttamiseen.
Tuethan sinäkin toimintaa ja käyt osoitteessa www.aputassu.fi. Lisätietoja
projektista löydätte mm. mediatiedot-sivulta.
Auttakaa!!!
TommiL
1
615
Vastaukset
- aputassuja tarvitaan
http://www.avustajakoira.fi/aputassut10v.html
http://www.tukikoirat.fi/
Huom http://www.aputassu.fi sivu ei toimi
Nyt kaikki opaskoira ry:t hynttyyt yhteen ja kamppanjoimaan mediassa. Niin se Medihelikin tekee. Jutunaihe esim http://www.yle.fi/akuutti/
Et-lehti, Hyvä terveys jne
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!6111605Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla968801Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.104373Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka213934Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti53851Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73626- 893570
Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle133419Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343212Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.452385