Ikävöin näin pimeänä aikana vanhempiani. Vanhemmat tulee usein ajatuksiin näin kun on lyhyt valoisa aika ja illat aikaa ajatella menneitä.
Ikävä yllättää
Anonyymi-ap
19298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ovatko he missä?
Ovat kuolleet.
Osanotto.😓
Onhan tuosta jo aikaa. Reilut vuosi
Silti suru varmasti vielä läsnä?
On.Ja vaikka perheellinen olen niin kyllä jonkinlainen yksinäisyys on seuranani.
Niin. suru tulee aaltoina,ainakin minulle tuli.
Näin on. Ja itse huomannut, että kun on tälläinen pimeä aika niin enemmän on mielessä tälläinen asia
Kiitos silti sanoistasi
Suru ja jonkinlainen yksinäisyys on vielä läsnä.
Olen haudannut vanhempani, siskoni, kaverini, liian monta tärkeää ihmistä.
Minä isäni,ja vanha kissanikin kuoli.Kuuntelin silloin paljon Jenni Vartiaisen -suru on kunnia vieras.
Tuo on hyvä kappale.
Otan osaa 😢 Minulla sama. On ikävää, kun ei ole enää vanhempia.
Kiitos sanoistasi. On ja sitten kun olisi vielä jotain sanottavaa, mutta ei voi sanoa.
Tarkoitan, että onhan kaikki tärkeät asiat sanottu, mutta haluaisi sanoa nykyisestä, muttei voi.
Totta ❤️ Haluaisin soittaa. Kummankin kanssa juttelin paljon. Yksi yö näin toisesta untakin. Molemmat vierailevat unissa. Ikävä jää ja iso pala on pois. 😢
Pysyvästi jää jotain uupuun.
Mulla kans ikävä edesmenneitä läheisiäni. Äidin poismenosta jo useita vuosia, näin joulun aikaan tulee vaan mieleen miten äiti tykkäsi joulusta, koti siivottiin jouluksi lattioista kattoon asti kuten ennen vanhaan tehtiin ja kaikki leivonnaiset oli itse tehtyjä. Isovelikin tulee mieleen, hänenkin poismenosta myös muutama vuosi. Isä kuoli viime vuonna. Muistot tulee enempi tähän vuoden aikaan mieleen, miten kaikki on muuttunut, kun heitä ei enää ole. Suren sitäkin ettei joihinkin läheisiin enää ole yhteyttä, ei ollut minun valinta, joskus asiat menee vain niin. Jos jouluna on mahdollista käyn omaisten haudalla kynttilät viemässä.
Satuin kaivamaan kaapista esille vanhoja joulukoristeita, joita ei vuosiin ole tullut edes katseltua, muistot vaan tulvi mieleen niiltä ajoilta. Vielä ei raski niitä laittaa poiskaan, ehkä joskus myöhemmin sitten.
Elämä on loppujen lopuksi aika paljon luopumista.
Asiat muuttuvat ja sitä siirrytään eteenpäin ja usein luovutaan jostain.
Joo, kun ovat kuolleet