Ihmetyttää taiteeksi kutsuttu sini hentun näyttely.
onhan se itselle ainakin ollut sen kymmenen vuotta selvää että puhelimien tultua elämässä on sairaampia puolia ja varsinkin nuoria sen pauloissa olevat elävät todella vähemmän järkevää elämää, se tuottaa riippuvuutta, tuo pahoinvointia kun ei ole nupissa järkeä erottaa mitä sieltä seuraa ja antaa hallita tyhmyyksiin asti omaa toiminntaansa.
ihmiset yksin puhelimiensa kanssa, huvittaa katsella kun ihmiset ovat autossa he eivät keskustele keskenään vaan katselevat puhelimiaan, liikkuessa kaduilla eivät seuraa, ei varo liikennettä edes ylittäessä katuja, ravintoloissa on sitten perheet yhdessä tai kaverit siellä puhelimet kädessä. omituista elämää
kuvataide arvio keskiviikkona 4.joulukuuta satakunnan kansa
2
304
Vastaukset
- Anonyymi
Taiteen edistämiskeskuksen eli Taiken apurahojen käsittelijät ovat olleet esteellisiä useita kertoja. Asian vahvistaa STT:lle Taiken taiteen tukemisen päällikkö Henri Terho.
Maaliskuussa Helsingin hallinto-oikeus antoi päätöksen, jonka mukaan Taiken kirjailijoille tarkoitettuja apurahoja arvioinut kirjailija oli esteellinen myöntämään apurahaa kahdelle muulle kirjailijalle.
Kirjailijat olivat viettäneet aikaa yhdessä muun muassa arvioijan kesämökillä.
Terhon mukaan Taiken näkökulmasta apurahahakemusten käsittelyvaiheessa ei tapahtunut väärää ratkaisua, mutta todellisuudessahan kyse on lahjonnasta ja korruptiosta, mikä pitää saattaa poliisitutkintaan valtion apurahojen väärinkäytöstä. - Anonyymi
P*****kaa.
Tämä on nähty sataan kertaan.
Kannattaa katsoa, mitä trendejä ulkomailla on täksi vuodeksi.
Ei ihme, ettei suomalainen taide kiinnosta ketään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1193874Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma463341Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest332647- 2032597
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem272499Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu441875- 1141501
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja351452Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1591435Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt731203