Katsoin striiminä valtuuston kokouksen. Sen perusteella voin todeta, että kunnassa on hyviä viranhaltijoita ja valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat.
Muppet Showtaan pitävästä Kermitistä aika jättää jo kevään vaaleissa. Hyppää nimittäin laukalle kokouksissa koko ajan pahemmin.
Joutsassa on hyvät virkahenkilöt, valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat
68
892
Vastaukset
- Anonyymi
Pauliina piti todella hyvän loppupuheenvuoron menneestä valtuustokaudesta.
- Anonyymi
Päivän paras🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivän paras🤣🤣🤣
Ei vaan se oikeasti oli illan paras.
- Anonyymi
Olen kanssasi samaa mieltä. Sarjavalittajan käytös menee koko ajan nolompaan suuntaan. Ja opetuslapsensa persuista säestävät kuorossa.
- Anonyymi
Kevään vaalit puhdistaa tämän Kermitin ja valtuusto, hallitus jne saavat työrauhan. Häirikkö ei tule keräämään ääniä. Itse ei ällynne jättäytyä vapaaehtoisesti sivuun vaan asettunee ehdolle.
- Anonyymi
Eiköhän äänestäjät jo tiedä, kenelle ainakaan ääntä ei kannata antaa.
- Anonyymi
Kaltsu lienee kevään ääniharava, koska hänellä on hyvin laaja ihailijajoukko
- Anonyymi
Omaan aloitukseen sopivaa kommentointia . Hyvä että vain striimin välityksellä .
- Anonyymi
Kuurne petasi jo Hentiselle urakkaa varhaiskasvatuksen uusista tiloista. Onneksi sitä ei Kuurne päätä.
- Anonyymi
Kyllä Kepu pitää huolen omistaan.
- Anonyymi
Kyllä Kalle ehdolle lähtee ja Huikon Pekka myös, näin torilla huhutaan........Siinähän on hyvä pari Kokoomukselle, huh huh. Muistakaa kaikki äänestää niin jää nämäkin valitukset tänne.
- Anonyymi
Ja taitaa se Ilmonenkin tehdä paluun
- Anonyymi
No se tästä vielä puuttuu jos Huikkokin yrittää valtuustoon. Epäonnistunut lähes kaikissa toimissaan.
- Anonyymi
Huikkohan on uhonnut jo kovasti, jos käy niin, et saapi jommankumman puheenjohtajuuden, niin kestääkö polla ! Sehän on jo kerran nähty. Ei kai Ilmonen nyt kehtaa enää lähteä, kun terveydellisistä syistä eros kv puheenjohtajuudesta. Vai olisko sittenkin ollut jokin muu syy.
- Anonyymi
Niinhän se velipoikakakin uhosi vaikka mitä. Mutta mitään ei saanut aikaiseksi. Sitten huomasikin että on parempi muuttaa muualle.
- Anonyymi
Ken /ketkä olivat ne jotka pissivät ns Joutsan muroihin ?
- Anonyymi
Pääasia että Kalle lähtee mukaan. Paras poliitikko kautta aikain.
- Anonyymi
Oliskohan myös Joutsan kallein politiikko.
- Anonyymi
Sarjavalittaja upottaa Joutsan Kokoomuksen kunnallisvaaleissa. Ihme, että näinkin kauan pysynyt tässä jo kolmannessa puolueessaan 😲
- Anonyymi
Tämähän kertoo vain hänen laaja-alaisuudestaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämähän kertoo vain hänen laaja-alaisuudestaan.
Heheheheee sulla on hyvä huumori 😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heheheheee sulla on hyvä huumori 😂😂😂
Joo on laaja-alaista. Seuraavaksi persuihin, siellä on paljon yhtä tolloja 😁
- Anonyymi
Täällä sitä vaan valitetaan valittamisesta aivan "tuulella käyvällä" tavalla ilman substanssia. Kallen valitukset sen sijaan ovat asiapitoisia, pohdittuja ja kuntalaisten hyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä. Täällä valittajat - ottakaa mallia hänestä.
- Anonyymi
Mikäköhän olis Joutsan tilanne jos kaikki valtuutetut valittas yhtälailla ? Olis koko kunta konkurssissa.
- Anonyymi
Eikös kunnallisvalitukset ja oikaisuvaatimukset ole kunnan perustehtäviä, jotka kaikkien valtuutettujen tulisikin hallita. Nyt Kalle kantaa yksin liian suurta valittamisen kuormaa.
- Anonyymi
Jos siellä olisi useampi osaaja kuin yksi, silloin ei valituksia tarvisi tehdä. Osaajapula meitä Joutsassa vaivaa.
- Anonyymi
Kepulaisten hyväveli ja yhtäköyttä hallinnoi tätä kuntapahasta . Säälittävää sillä alasajo on jo meneillään .
- Anonyymi
Niin kertoi sekoomus ! P.s HAH, HAH, HAH ! K.T
- Anonyymi
Valittamista koskevaa osaamista olisi lisättävä. Nyt se on retuperällä ja käytännössä vain yhden ihmisen vastuulla.
- Anonyymi
Voisiko ajatella, että Kallen johdolla järjestettäisiin kunnallisvalittamista koskevaa perusopetusta nuoremmille valtuutetuille?
- Anonyymi
Ruahahahahaaa 😂😂😂
- Anonyymi
Kalle opettajana? Oppilaana hänen pitäisi olla, sen verran surkea saldo hänellä on. Ei osu valitukset ja oikaisuvaatimukset kohdalleen sitten millään. Sokea kanakin osuu useammin jyvään. Vai vielä opettajana heheheheheee 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalle opettajana? Oppilaana hänen pitäisi olla, sen verran surkea saldo hänellä on. Ei osu valitukset ja oikaisuvaatimukset kohdalleen sitten millään. Sokea kanakin osuu useammin jyvään. Vai vielä opettajana heheheheheee 😁
Kalle tietää valittamisesta ja oikaisuvaatimuksista yksin enemmän kuin muut yhteensä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalle tietää valittamisesta ja oikaisuvaatimuksista yksin enemmän kuin muut yhteensä!
Yksi taito häneltä puuttuu. Täydellinen ymmärtämättömyys siitä, milloin valitus tai oikaisuvaatimus kannattaa tehdä 😂 Esim. lähes kaikki oikaisuvaatimukset tekee asioista, joista ei oikaisuvaatimusta voi tehdä. Ruahahahahaaa 😁😅🤣😂
- Anonyymi
Jos ei Kallea olisi, kuka muka osaisi valittaa? Täällä kirjoittavatko? Osaisitteko tehdä myös oikaisuvaatimuksia? Häh...
- Anonyymi
Typeryksiltä vaikuttavat itseään kehuen tälläkin sivustolla . Kepu on aina katastrofi .
- Anonyymi
Kalle ossoo valittoo hyvin eipä mulla muuta
- Anonyymi
Joutsassa ei nykyään muuta kuin Kallea !
- Anonyymi
Sarjavalittaja on täystunari 🤗 Tehtailee oikaisuvaatimuksia asioista, joista ei sellaista voi tehdä. No huvinsa kullakin. Kunta voisi hänet jollekin kunnallisten asioiden juridiikan peruskurssille kustantaa. Siitä hyötyisivät kaikki osapuolet. Tärkeipänä se, että sarjatunarointi loppuisi.
- Anonyymi
Taitaa sarjatunaroijalla tunne sumentaa järjen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa sarjatunaroijalla tunne sumentaa järjen?
Äänestäjät tykkee kyttyrää 🤬
- Anonyymi
Luvattoman heikkoa on valittamisen taso, helevetti soikoon!
- Anonyymi
Ollaan ylpeitä siitä, että meillä on asioihin paneutuva, osaava ja ahkera Kalle. Kuka teistä osaisi tehdä laadukkaampia kunnallisvalituksia kuin hän? Luulen, että jäisivät kunnallisvalitukset tekemättä ilman häntä. Se, että valittaa täällä kirjoittamalla, ei kerro valittamisen kyvykkyydestä yhtään mitään.
- Anonyymi
Mitäköhän tämä kertoo sinusta ? Tätä samaa juttua ollaan jo kuultu ihan riittävästi !
- Anonyymi
...mutta jonninjoutavia valituksia ja oikaisuvaatimuksia tipahtelee tiuhaan tahtiin...jos ne tyrehtyvät, tyrehtyy asian kommentointi täällä.
- Anonyymi
Kyllä myö monetkii ymmärrettään Kallea ja sen valittamisen tarkotusta
- Anonyymi
Juridiikkaa hän ei hallitse. Valitettavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juridiikkaa hän ei hallitse. Valitettavasti.
Mistä tuollaisen yhtälön "juridiikka" olet kehitellyt ? Se ei liene muuta kuin itsetunnon kohoke .
- Anonyymi
Tiälläkö sitten joku ossoo lakipykälät heh heh... ei Kallenkaa tarvii kaekkee tietee hän ossoo enemmän kun työ kuitennii
- Anonyymi
Jos tehtailee sarjassa valituksia, pitäisi pykälät osata mutta kun ei ossoo!
- Anonyymi
P. Huikko on Kallen manttelin perijä. Kun kuuntelee Pekan juttuja, niin levy on jäänyt päälle. Päivästä toiseen samaa jauhamista. Toivottavasti pää kestää, kun vaaliloihinkin on vielä monta kuukautta. Miten tuommosen kanssa voisi yhteistyötä tehdä, kun melkein kaikki on hänen hampaankolossa. Se on sitä petollista Viljasen sukua !
- Anonyymi
Älä mollaa sukua , se elämässä onnistuminen on monesta kiinni jopa pisneskavereilla voi olla tapana pissiä toisen taskuun .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä mollaa sukua , se elämässä onnistuminen on monesta kiinni jopa pisneskavereilla voi olla tapana pissiä toisen taskuun .
Ja se pissi on noussut sieltä taskusta sit vähän ylemmäksi !0
Kalle tekköö kuntalaisten parhaaksi sitä ei tiällä ymmärretä eekä tunnusteta
- Anonyymi
Sarjavalittaja, sarjakuristaja, sarjahukuttaja, sarjakakkaaja, sarjamurhaaja...on niitä enemmänkin, en muista kaikkia...
- Anonyymi
Kaikki sairaalloisesti toistavat tiettyä asiaa ilman minkäänlaista järkeä.
- Anonyymi
Joillakin jää se levy päälle, niinkuin tuolla edellä on mainittu. Vois kyllä kyseinen henkilö kattoa vaik peiliin.
- Anonyymi
Olet oikeassa, sarjavalittajalla on jäänyt levy päälle jo vuosia sitten.
- Anonyymi
Ja olisko jollain toisellakin joka jatkuvasti syyllistää toisia !
- Anonyymi
On teillä jousalaisilla typerät esilletulijat politiikassa , itkua ja valitusta . Oletteko kepun vai sosialistin asialla ?
- Anonyymi
Vai olisko kokoomuksen ?
- Anonyymi
Kalle = sarjahyväntekijä
- Anonyymi
Sairaalloinen taipumus tehdä sarjahyvää 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairaalloinen taipumus tehdä sarjahyvää 😂
Pohjimmiltaan Kalle tavoittelee hyvää
- Anonyymi
Mitä sisältyy hyvä mainintaan ? Voiko sen havaita jonkin asian sujumisesta ?
- Anonyymi
Kalle oppineena tietää mitä tekköö eekä välitä tämmösistä hölömöistä kirjutteluista häntä kohtaan
- AnonyymiUUSI
Tietoa kypsyyttä ja paljon muuta on Kallessa
- AnonyymiUUSI
Näköjään muutama kannattajakin vielä löytyy. Niillä ei jatkopaikkaa valtuustoon saa. Häpeäpilkku Kokoomukselle.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828