Tapasin miehen jolla gynecomastia ja täydellisen muotoiset ja kiinteät rinnat

Ex tyttöystävä käytti jotain tällaista vaihdevuosiin päälle nelikymppisenä, mutta minulla gynecomastia diagnosoitiin jo nuorena, siinä jossain yläasteen loppupuolella. Ei tuolla vagifemilla ollut kyllä vaikutusta minulla suuntaan tai toiseen, enkä kyllä sen haitoista edes tiennyt miehille ennen kuin nyt. Lyhyesti se kohtaaminen näiden koulutervehdenhoitajan ja koululääkärin kanssa meni silloin että hieman on pojassa pyöreyttä, joo, nännit turvoksissa, joo ja vetää sisäänpäin. Siinä vaiheessa papereista todettiin että poika, joo, mites ne kivekset? Ja kyseltiin tuleeko siemenneste tai erektio normaalisti. Sitten todettiin ettei minulla siitä aiheudu kosmeettisia haittoja pyöreyteni vuoksi kuitenkaan. Ja syylliseksi nimettiin ne rauhoittavat lääkkeet, mitä silloin söin ala-asteen lopulta lähtien. Ja oma äiti kun niihin lääkkeisiin vielä uskoi, en silloin uskaltanut kapinoida häntä vastaan. Sen aikaiset muistikuvat on aika heikot ja omat lääkkeet teki elämästä aika tasapaksua. Siinä ei tunteita ollut suuntaan tai toiseen. Mutta pahimmat päähänpistot kyllä loppuivat. Tuossa joku niistä papereista kirjoittikin, mutta minä en ole saanut mistään sen aikaisia papereita vaikka olen puoli Suomea soittanut läpi. Ovat todenneet vastauksessaan ettei niitä ole. Jotain nuorelle miehelle tuosta kuitenkin jäi mielen päälle ja tein melkoisen muutoksen kuntoilun suhteen ja taisin aloittaa samana päivänä lenkkeilyn kun tuon tissinkasvun sain kuulla ivailevaan sävyyn. Lääkkeistä luovuin omilta vanhemmilta salaa, mutta vaikka muuten olen tätä nykyä hyvässä kunnossa, lenkkeilen ja käyn salilla ja sopusuhtaisissa mitoissa, se pienikin tauko ja muutaman kilon painonnousu näkyy heti ja ensimmäisenä alkaa rinta hytkymään juostessa. Työkavereiden ivailuja on saanut vuosikaudet kuunnella ja siellä on ehdotettu syiksi anabolisista steroideista aina alkoholismiin ja eväiden syömistä muoviastioista. Ja meni jopa niin pitkälle se alkoholi keskustelu että kyselivät olenko oikeasti kykenevä hoitamaan työvuorojen ulkopuolella päivystystä, vai onko se alkoholi isokin ongelma. Isoin ongelma tuossa oli työpaikan luottamusmies, jota tämä asia pukuhuoneilla eniten vaivasi. Ja hän oli toimittanut ihan valokopioita alkoholin haitoista, joissa parissa mainittiin hormoni muutokset pitkäaikaisessa käytössä. Mutta alkoholia kun en käytä juurikaan. Se on muutama kerta vuoteen ja silloinkin vähän. Useampi nainen on kyllä rintoihin huomiota kiinnittänyt ja aikoinaan yksi sanoikin ettei voi tapailla minua, koska rintani olivat häntä suuremmat. Ja se sattui ja todella syvälle. Silloin vielä jonkin verran oli ylipainoa, mutta siitä karaistuneena ne loputkin hävisivät ja nopeasti pois. Nykyisellä tyttöystävällä ei itsellään mitkään mahti rinnat ole, mutta hän taas näkee rintavuuteni toisin. En tiedä mitä sanoisivat työpaikan pukuhuoneessa, jos kaiken tietäisivät. Mutta hän haluaa minun sovittavan toisinaan vaatteitaan, alusvaatteita myöten. Näin hän näkee miltä ne näyttävät oikeasti päällä. Eikä tämä itse asiassa haittaa minua yhtään, vaan on ollut toisaalta ihan mukava kurkistus hänen ajatusmaailmaan ja samalla saanut tietää minkä kokoisia vaatteita hänelle voi ostaa lahjaksi. Ja mitä rintojen kokoon tulee, omani ovat nykyään siinä A ja B välillä. Mutta jos paino nousee yhtään, eron huomaa heti ja ensimmäisenä. Eroon näistä ei pääse ilman leikkausta, enkä vapaaehtoisesti leikkaukseen ole menossa. Eikä sitä vaihtoehtoa ainakaan minulle ole otettu puheeksi, paitsi siinä muodossa ettei tätä nähdä ulkonäkö haittana. Kahdesti on kyhmyn vuoksi ottaneet ultran, koska rauhaskudosta rinnoissa on. Mutta lausunto ollut sama kuin monella naisella. Eikä ole johtanut toimenpiteisiin. Rintasyövän riskiä sanoi lääkäri samaksi mitä nuorilla naisilla. Mutta isoin ongelma nämä näyttävät olevan muile. Etenkin miehille. Ja nuorena kehtasi uimahallissa joku vanhempi mies sanoa päin naamaa miten alkaa seisomaan kun on pojalla niin terhakkaat tissit. Ja ylipainoiselle pojalle se oli viimeinen asia, mikä sai varaamaan ajan kouluterveyteen ja vielä vapaaehtoisesti. Ja se on oikeastaan ainoa isoja tunteita herättänyt asia, minkä tuolta ajalta muistan. Ja siitäkin kiusattiin, syyttä. Isoin kiusaamisen aihe olla se lääkäri-hoitaja pari ja se kun jonotin sinne pääsyä samaan aikaan ison tyttölauman kanssa. Ja tietenkin se kiusaamisen aihe oli miten olen väärässä paikassa tai olenko joku tyttö. Muutamassa edellisessä suhteessa tämä pieni erikoisuus on ymmärretty täysin, mutta ei kaikissa. Ja voin kyllä omasta ikäpolvesta (-81) sanoa, että tämä on lähes kaikilla, tai ainakin tuntemillani, jotka niitä lääkkeitä silloin käyttivät, syystä tai toisesta. Nykyään puhutaan ADHD:sta. Silloin rauhoittavista, masennuksesta ja ongelmalapsista. Vilkasta ei käyttänyt kuin oma mummo. Asennemuutos tämäkin. Mutta kuten tuossa oli myös mainittu niin ollaan ihmiskoe omalla tavallaan. Ja varmasti minunkin kohdallani patologi selaa papereita hetken ja miettii mikä poikkeama tämä mahtaa olla.

Hyvä kuulla miten kipinä on syttynyt. Minullakin historiaa rauhoittavista siitä murrosiästä varhais akuisuuteen ja minulla ne lääkkeet sotkivat kuukautiskierrosta pitäen kaiken ja mitään ei otettu tosissaan. Ja jotenkin se viallisen leima istui syvässä. Alun perin masennusepäilyn vuoksi ne määrättiin, mutta kukaan ei edes koulukiusaamista ottanut vakavasti, vaikka näytin tekstiviesteistä pitäen kakki kirjeet opinto-ohjaajille. Kiusaajat taas väittivät minun olevan ongelma ja väitteet tekstiviestien väärennyksestä menivät läpi ilman vastaväitteitä. Olin häirikkö koulun silmissä ja kotona uskottiin näitä amattilaisia. Silloin ei esimerkiksi kuraattoria ollut vaan opinto-ohjaaja oli meillä se joka asioita selvitti. Kavereita ei ollut ollenkaan kun kukaan ei seuraa halunnut ja asioista ei saanut puhuttua lenellekään tai kysyttyä. Ei edes näiltä ammattilaisilta. Jos jostain halusit tietää, se oli myös ongelma. Luotto heihin hävisi silloin. Helpointa oli olla omissa maaimoissaan. Eli epänormaali. Omaksi onneksi se mustiin pukeutuneen pienen tytön musiikkimaku ja vielä epänormaalimpi kiinnostus autojen maalauksesta ja rakennuksesta herätti huomiota ja isoin tuki tulikin pojasta, joka uskalsi omin sanoin henkensä uhalla minua lähestyä koulupäivän jälkeen, kun olin juuri saapunutta levyä kuuntelemassa. Seurannut pitkään ja koonnut rohkeutensa sille keväiselle päivälle. Ojensi kirjeen olan yli ja käden tervehdyksen merkiksi. Totta kai luulin jälleen uudeksi kiusanteoksi, mutta kirjeen sisältö osoitti toista. Vaikka sen aikainen lääkitys aiheutti enemmän epävarmuutta ja itkin aivan kaikesta, ja välillä ilman selitystä ja halusin vaan paeta maan alle kaikkia ja kaikkea. Silti hän halusi tutustua. Ja siinä kuunteluhuoneessa hän seisoi edelleen selkäni takana kun kyyneleet alkoivat virrata aivan solkenaan. Sitä ihanan sekavaa tunnetta en unohda koskaan ja kuulema olin naurahtaen todennut että vieläkö hän siinä seisoo. Levyn kuuntelu jäi toiseen kertaan, mutta siinä tuli antauduttua tälle pojalle koko sielullaan saman tien. Eikä vanhempia edes kiinnostanut kun 14 vuotias ilmoitti viestillä silloin menevänsä käymään kaverilla. Tuli vaan takaisin pidä hauskaa ja tarvitseeko rahaa. Nykyään kun kuuntelee nuorten ongelmia, näen aika paljon samaa. Mutta eniten on jäänyt vaivaamaan miten edelleen uskotaan sen purkin auttavaan voimaan. Tuolla pojalla oli aivan samalla tavalla ja vielä samat lääkkeet ja psykologi myös Se oli ensimmäinen kosketus siihen todellisuuteen. Hänellä ne haitat olivat samalla hyvin erikoisia ja intiimejä, esimerkiksi ettei seiso tai halua ja ne rintojen kehitys. Ei sitä täysin edes tajunnut tai osannut kumpikaan heti yhdistää lääkkeisiin. Eikä niistä sen ikäiset edes vapaaehtoisesti puhu kenellekään ulkopuoliselle, saati uskalla kysyä tai ylipäätään tunne vielä itseään siinä iässä kun kaikki muuttuu kropassa ja päässä päivittäin. Ja totta kai kun kaksi sen ikäistä sen sielujen yhteyden sai auki, se vaan muutti elämän niin totaalisesti niistä lääkkeistä huolimatta. Ja siitä se todellisuus alkoi aukeamaan. Jossain vaiheessa niitä jätettiin pois ilman lupaa, mutta ne vieroitusoireet olivat ihan kamalia ja annokset oli aika korkeita. Jostain se keksittiin että niitä pystyi puolittamaan ja silleen niistä päästiin eroon huomaamatta. Mutta sen leiman kun oli saanut masennuksesta, siihen vetosivat vielä ammattikoulussakin ja huomionhakuisuuteen, etenkin kun oli tyttö. Me ollaan edelleen yhdessä ja mies on isoimmaksi haitaksi sanonut lihaskrampit, jotka ilmenivät lääkkeiden mukana. Ja huimaus ylös noustessa. Hänellä ne teinirinnat hävisivät hiljalleen, kun lääke lopetettiin. Minulla pahimmat menkkakivut hävisivät nopeasti lääkkeen poisjäännin jälkeen, mutta kierto oli pitkään mitä sattuu. Eikä pillereiden vaihto auttanut ja siinäkin oli gynellä sellainen harhaluulo että se on yleisin ja paras. Siinä epäiltiin kilpirauhastakin välillä, mutta mihinkään tutkimuksiin ei taas haluttu ohjata. Sekin sivuutettiin olan kohautuksella. Lopulta kun jätin myös pillerit pois, kroppa löysi sen tasapainon. Ja siihenkin meni melkein vuosi. Olihan se melkoista tutkimusmatkaa silloin. Ja vähän ihmettelen miten helposti nykyään niitä lääkkeitä määrätään vaivaan kuin vaivaan.