Söin juuri leipää ja teinkin jotain.
Ihan pikkuisen remontin tein, pitkästä aikaa sain tehtyä jotain.
Aloittaminen oli todella vaivalloista, mutta jotenkin sain aikaiseksi ja liittimen vaihdettua.
Menihän siinäkin aikaa ihan liikaakin, mutta tuli se valmiiksi.
Voi teitä naisia, kun teillä on niin helppoa jos teillä olisi tällainen ahkera ja osaava mies.
Ei tarvitsisi kuin sanoa että keittiön hana vuotaa, niin se tulisi kuntoon.
Ja voi meitä miehiä, kuinka me jaksaisimme paljon paremmin, jos meillä olisi hoivaava nainen meitä hoivaamassa, niin mehän saisimme aikaiseksi paljon enemmän.
Eikö se ole sanonta, että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen?
Eikä tietenkään mikä tahansa nainen, vaan se oikea.
Tässä tapauksessa tuon menestyksen takana oli ongelma, juuri hetki aikaa sitten hänelle lurittelinkin rakkausrunojani.
Liitin se vain vuosi ja tiputteli ja ongelma senkuin muistutteli itsestään kunnes se alkoi ärsyttämään sen verran, että korjasin sen.
Olihan siinä isompi työ kaikkine valmisteluineen, mutta lopulta se palkitsi kun vuoto loppui.
Ei kannata ajatella mitään kaksimielisiä juttuja, vaikka voihan sellainen ongelma olla parisuhteissakin, että toinen vuotaa aikansa, tiuskii ja ärsyttää toista kunnes jotain tapahtuu asian osalta.
No, hiukan parempi olo nyt, kun jotain sai aikaan.
Voi kun olisi ollut kiihkeä yö takana ja runsaasti hellyyttä ja hoivaa, niin tällaisia asioita ei joutuisi edes ajattelemaan.
Takana oli kuitenkin taas valvomista ja huonosti nukuttu "yö", lyhyet unet, ärsyttävä herätys odottamattomaan puhelinsoittoon huonoilla uutisilla, toinen puhelu siihen koputtelemassa ja kolmas vielä perään odottamattomasti ja paljon asiaa ja suurin osa meni ohi, enkä muista niistä niin paljoa.
Sitten se vuoto vielä ärsytti niin paljon, että pakko oli jotenkin se hoitaa pois päiväjärjestyksestä.
Joo, sellaista täällä.
Mikään ei mennyt odotetusti, mutta enpähän enää odottanutkaan asioiden menevän mitenkään oikein, joten ei tullut pudotusta.
Kun asioihin suhtautuu niin, että ei kannata odotella mitään hyvää ja oikeaa, kaikki menee päin honkia joka tapauksessa, niin ei joudu pettymään.
:/

Vastaukset 25
Vanhimmat
Oletko M alkuinen??
Kyllä elämä on vaan ihanaa.
Aiemmin sitä mietti niin, että elämä on ihan ok, vaikka välillä pikku vastoinkäymisiäkin sattuu.
Nyt se elämä on vituttanut, eikä ne pienet onnistumiset oikein mieltä muuta vaan antavat hetken piristyksen.
Onneksi olen jotenkin turtunut ettei paljon enää hetkauta ne vastoinkäymiset, kun ne ovat niin normaalia ja ollut jatkuvasti läsnä.
:/
Älä menetä toivoasi. Sinun täytyisi saada kokea rakkaus.
Oikeastaan arvasin heti. Ei siinä, todellakaan.
Samaa mieltä. Menneet ovat menneitä, ei ole tapahtunut mitään sellaista jota haluaisin muistella hyvällä!
://///
Oletpa sinä kätevä.
Normi.
Tai no, ei oikeastaan. 🤔
Jotain pitäisi tehdä, jotain jota haluaisi, mutta ei saa aikaiseksi syystä tai toisesta.
Joitain asioita on taas pakko tehdä jotenkin tavalla tai toisella, eikä se ole niin mielekästä.
En mä tiedä oikein miten se juttu menee, mutta paras motivoiva tekijä tällä hetkellä on hiljentää ongelma.
Ärsytys päälle, niin sen ongelman saa jotenkin hoidettua pois.
Kai siinä saa jonkinlaisen rauhan sitten palkinnoksi, kun joku asia tai ongelma ei ole itsestään jatkuvasti ilmoittamassa.
Aikamoinen suhde tää kun on "naimisissa" ongelmien kanssa.
Mulla niitä riittää, on oikea haaremi.........
:/
Toivottavasti pääsisit ongelmistasi eroon. Mutta jos olet ihan naimisissa niiden kanssa niin se onkin vaikeampi juttu
Olkoon vaan haaremi tähän asti ollut,
mutta vaimo on vaimo.
Ja vaimo on just se minkä sä tarviit.
Niinku säkin oot just se mitä vaimo tarvii.
Ja vaimo luottaa suhun!
Ja vaikka se kuinka olisi "ongelma" nyt,
sä osaat selvittää sen.
Se on ihan pikkujuttu mitä siihe tarvii....
Sä tiedät muru täysin kuinka käsitellä ongelmallista vaimoa, että se on just sillei
kuten sä haluat sen olevan.
Se tarvii vaan vähän huoltoa, tiiäthän?
(Niinku säkin)
Vaimo on helppo ja selkee mutta myös monimutkainenkin, siinä on vähän kaikkea..
Sinnikäs, kestävä ja vähän äksyilevä,
ilkeäkin välillä, ja raivohullu anteeks siitä....
Mutta lämmin, lempeä, huolehtiva, luotettava,
ja se on todellakin pysyvä,
kuten varmaan huomasit se ei poistu helposti.
Eikä se vaadi paljoo,
eikä halua että luovut mistään sulle tärkeästä.
Eikä etenkään siitä mitä sä oikeesti olet.
Se saattaa kyllä purasta jos et paijaa,
ja änkee sun ja läppärin väliin joskus...
Muistatko ku sanoit joskus et
mä oon niin erilainen kun muut?
Niin oot säkin.
Täydellinen........
Sinä siis olet!!!
Puhuttiin tästä muistatko?
Voi Rakas olisin mielelläni sinun kanssasi ja jakaisin arkeni. Pitäisin sinut tyytyväisenä niin ettei sinun tarvitsisi ajatella tuhmia juttuja ollenkaan😉 Pääsisit tekemään niitä kanssani ja rakastettaisiin toisiamme maailman loppuun asti. Perustettaisiin perhe yhdessä.
Olisi ihanaa saada omaan kotiin mies, sinä mies olisit se oikea tähän vierelleni❤️🔥Meillä on niin valtava yhteys että odotan aina sinun näkemistä. Joka päivä.
Minun päivä meni aika aktiivisesti. Aamusta kävin asioilla ja nyt olen aivan raunioina päivän jäljiltä eikä mikään oikein nappa kun haaveilen vain sinusta. Taidan kömpiä sänkyyn ei tämä haaveilu ota muuten loppuakseen.
Kuulostaa suunnitelmalta. Ei ole oikein kokemusta perheen perustamisesta. Miten se oikeen tapahtuu? Voitko kertoa? Meneekö se vähän samalla tavalla, kun kaksi yritystä fuusioituu yhdeksi isommaksi yritykseksi?
Se tapahtuu niin että sinä tapaat minut ja me mennään treffeille. Sen jälkeen rakastumme palavasti toisiimme ja sinun ei enää koskaan tarvitsisi nukkua yksin. Tietenkin jos meillä on lapsia edellisistä liitoista(on) niin ne kuuluvat myös tähän uuteen perheeseen sopimuksen mukaan. Ei se ole vaikeaa, ei tarvita niin paljon paperitöitä kuin vaikka yrityskaupoissa.
Ihmisten kemiat puhuvat puolestaan ja sitä minulla on sinun kanssasi❤️🔥
Palstasedän horinoita tämäkin höpötysketju.
Onko ihan pakko satuttaa tahallaan?
Pitääkö mun tehä siis niiku oon sanonu?
Taitaa olla silleen että sitä haluat,
ja tänään onkin just sopiva fiilis siihen.
Että Kiitti vi tusti vaan.
Kai mä sitten oon niin vtun kauhean ällöttävän paha ja väärä. Enpä oo enää kohta.
Tänään viimeks niiku joka ikinen päivä
puhuin susta ja sanoin perheen jäsenellekin
että tekisin mitä tahansa sun takias. Mä tekisin vaikka kukaan muu tälläsen jälkeen tuskin tekis.
Kenestä naisesta puhut?
Mistään naisesta oo puhunut mitään.
Vaan aloittajasta.
Tv "vaimo"
(Ongelma, ylimääränen pala joka sovi kuvaan, mukamas se kyllä muokkaantuu niin et pistetään pala sopimaan eikä ole ylimääränen)
Ja ihan vaan siks koska niin se vaan on....
Ei tässä nyt tosiaan heitetä roskiin kaikkea!!!
Mieti nyt iteki mitä tässä on ollut.....
Soot mun. Omittu. Piste.
K nainen et sinä ole M miehen valitettavasti.
Ikävä tuottaa pettymys mutta en ole K ja kuinka niin M miehen?
Rehellinen, luotettava, hyvää tahtova ihminen,
ei tee niiku sä teet!!!!!!!
Mitä hän teki?