Kun nyt oikein ajan kanssa näitä Nenna/Janina -juttuja luin, huomasin että tässä koetetaan kieli poskessa tehdä yhdestä anoreksiaa sairastavasta ihka oikeaa marttyyria, nuorta pyhimystä joka kuoli niin kauniina, hauraana ja ah niin sairaana.
Ei kannata kuitenkaan - tämän sanon kokemuksesta - todellakaan glorifioida tätä sairautta. Anoreksia on verta, ulosteita, eritteitä, limaa, oksennusta ja hikeä.
Siinä ei juosta niityllä kukkakimppu kourassa, ei ihastella perhosen lentoa eikä tähtitaivaskaan pahemmin tuikahtele. Anoreksiaan ei liity mitään kaunista, kuolemaan vielä vähemmän.
Niinpä kehottaisin tätä ko. kirjoittajaa miettimään tarkasti, miten asiansa esittää.
Jos anoreksiasta ei osaa kirjoittaa asiallisesti, faktoilla, ei kannata ryhtyä koko urakkaan. Kompastuu helposti omaan näppäryyteensä.
Tuli mieleen HIM:n "Join me", joka imaisi erään nuoren tekemään itsemurhan. "Kun se kuolema niin ihanan herkästi esitettiin"...
Muista siis että Sinulla joka kirjoitat, on myös vastuu sanoistasi.
Niin, tosiaan tässä pari vinkkiä jotka "Nennan tarinasta" nappasin...
Vinkki I : ketään ei laiteta "koomaan", ellei potilas ole jo valmiiksi tajuton. Kirjoituksista kävi ilmi ettei näin ollut. Koomalla suojellaan yleensä potilaan aivotoimintoja - ja niistähän tässä ei lainkaan ollut kyse.
Vinkki II : vatsan tähystystä ei tehdä tajuttomalle potilaalle.
Monta muutakin vinkkiä voisin antaa kirjoittajalle mutta enpä nyt viitsi enempää kuitenkaan...
Ja vielä lopuksi, "Nennan tarinasta" oli tullut "tarina" jo ennen tätä ns. kuolemaa.
Inhottavaa olla näin julkea ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Ei kannata kuitenkaan - tämän sanon kokemuksesta - todellakaan glorifioida tätä sairautta. Anoreksia on verta, ulosteita, eritteitä, limaa, oksennusta ja hikeä.
Siinä ei juosta niityllä kukkakimppu kourassa, ei ihastella perhosen lentoa eikä tähtitaivaskaan pahemmin tuikahtele. Anoreksiaan ei liity mitään kaunista, kuolemaan vielä vähemmän.
Niinpä kehottaisin tätä ko. kirjoittajaa miettimään tarkasti, miten asiansa esittää.
Jos anoreksiasta ei osaa kirjoittaa asiallisesti, faktoilla, ei kannata ryhtyä koko urakkaan. Kompastuu helposti omaan näppäryyteensä.
Tuli mieleen HIM:n "Join me", joka imaisi erään nuoren tekemään itsemurhan. "Kun se kuolema niin ihanan herkästi esitettiin"...
Muista siis että Sinulla joka kirjoitat, on myös vastuu sanoistasi.
Niin, tosiaan tässä pari vinkkiä jotka "Nennan tarinasta" nappasin...
Vinkki I : ketään ei laiteta "koomaan", ellei potilas ole jo valmiiksi tajuton. Kirjoituksista kävi ilmi ettei näin ollut. Koomalla suojellaan yleensä potilaan aivotoimintoja - ja niistähän tässä ei lainkaan ollut kyse.
Vinkki II : vatsan tähystystä ei tehdä tajuttomalle potilaalle.
Monta muutakin vinkkiä voisin antaa kirjoittajalle mutta enpä nyt viitsi enempää kuitenkaan...
Ja vielä lopuksi, "Nennan tarinasta" oli tullut "tarina" jo ennen tätä ns. kuolemaa.
Inhottavaa olla näin julkea ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kirjoitit ASIAA, Pravda.
Tyhmät menkööt lankaan, jos haluavat, nyt tämän Nenna/Janina -sadun kohdalla ja jatkossakin.
Tarkoitatko, että tämä Nenna olisi keksitty? Että joku olisi vain keksinyt koko jutun? En ole tullut ajatelleeksi..
Ei välttämättä keksitty. Näyttää vähän siltä, joku täällä on aloittanut kampanjan tuota Nennan tarinaa vastaan.
Pari henkilöä on päättänyt tehdä tästä palstasta niin kamalan, että suomi24.fi sulkisi sen. Heidän mielestä täällä ei saisi olla mitään hyvää eikä positiivista, ettei kukaan enää viitsisi kirjoitella tänne eikä kävisi hakemassa oppeja anoreksiaan. Lue ketju "Lopettakaa tämä palsta". Siellä he ilmaisevat mielipiteensä.
Tässä otsikon aloitusviestissä on ihan samanlainen pahansuopa henki päällä kuin tuolla lopettamista vaativassa ketjussa.
Epäillä toki saa ja pitääkin. Erityisesti kaikkea mitä netistä lukee mutta tässä tapauksessa pitää epäillä myös näitä epäilijöitä.
Kyllä meistä jokaisesta saa tehtyä valehtelijan jos kaikkia sanomisiamme ja sitä mitä kirjoitamme tänne aletaan tutkia ja epäillä jokaista pilkkua myöten.
Hieman kunnoitusta Nennan muistolle ja hänen omaisilleen kuitenkin, pyydän.
Mistään "kampanjasta" ei ole kyse. Kirjoituksella ei myöskään oteta minkäänlaista kantaa siihen, onko tämä anoreksia-teemasivusto tarpeellinen vai ei.
Totuuden puhujia on kautta aikain vihattu ja pidetty veneen keikuttajina. Tämä kyseinen "tarina" oli niin kyhäämällä kyhätyn oloinen että väkisinkin epäilykset heräsivät. Enkä taida olla ainoa.
Itse uskon faktoihin, en saippuasarjoista kopioituihin tarinoihin.
Mutta samapa tuo on mihin kukin uskoo. Sehän on, kuten vapaa ajattelukin kaikille sallittua, jopa suotavaa.
PS. Jos tuo sairaskertomus olisi ollut vähänkään totuutta liippaava, olisin mennyt varmaan itsekin lankaan. Ikävä kyllä nuo "koomat" ym. vesittivät koko jutun.
Terv. Inhottava, faktoissa edelleen pysyttelevä Pravda
olenko tehnyt asiasta kauniin kun kerron toisen kuolemasta? se on se viimeinen asia, mikä on vastassa, jos ei ennen sitä tajunnut. ja taidat tosiaan olla viisaampi kuin keskussairaalan lääkärit, onnittelut siitä!
sinun pitäisi varmaan opettaa lääkäreille, miten potilaita hoidetaan, koska Suomessa eivät lääkärit osaa ilman sinun kommenttejasi tehdä oikein.
voin kertoa sinulle, että myös ystäväni veli, jolla oli munuaisten vajaatoiminta ja paha sellainen, laitettiin myös lääkkeillä koomaan, koska hänellä meni siirrännäisen jälkeen "aivosähköt" sekaisin. silloinkin oli pakko nukuttaa koomaan, jotta potilas lepää ilman yhtäkään ärsykettä (tarkistin tämän äsken potilaan sisarelta). jokainen äänikin ärsyke aivoille, koska aivot rekisteröivät kaiken (miten muuten kuulisit) ja silloin ei auta kuin riittävän syvä uni.
toisekseen nämä "epäpätevät" lääkärit päättivät tehdä vatsatähystyksen Nennalle. jos keskussairaalassa ei tiedetä, miten potilaita hoidetaan, niin ei sitten missään.
siinä olet oikeassa, ettei kaikki netissä ole totta, mutta sisareni muistoa älä tahraa. on jo tarpeeksi kova asia nähdä vanhempiensa surevan. niin, ja yleensä vainajasta sanotaan, että miten kaunis hän on ja näyttää nukkuvalta.
en ole sellainen ja tuskin nennakaan oli., joka mässäilee veri-ja oksennusjutuilla (sinulle ne kai antavat lisää jänniä mielikuvia). tottakai jokainen ymmärtää ilman rautalangasta vääntelyä, että anorektikko oksentaa. sillähän Nennakin laihtui, menetti hampaidensa kunnon ja sai niinkuin kirjoitin, suolistonsa sekaisin. samalla laihtumisella meni kuukautiset jne. muut sairaudet, joista voi lukea muista kirjoituksista.
en ole kehunnut kuolemaa kauniiksi. se vei meiltä rakkaan, mutta kauniit muistot ovat ne, jotka auttavat minua ja vanhempiani ja sisartamme jaksamaan elämää eteenpäin.
mieti vähän jotain todella läheistä omaistasi. kertoisitko hänen kuolemastaan, miten vääntyneet kasvot olivat, tai miten veri lensi jne?
mitä hyötyä niistä on?
yritin kertoa yhden tarinan, jollaisia Suomeenkin mahtuu useita. valitettavasti loppu oli eri kuin useimmilla, mutta halusin muistuttaa, ettei anoreksia ole sairaus, jonka saa halutessaan loppumaan, joskus se on sairaus, joka vyöryy eteenpäin lumipallon lailla pystymättä pysähtymään, vaikka itse niin haluaisikin.
en ihannoi kuolemaa, vaan niinkuin olen kirjoittanut, antaisin vaikka mitä jos saisin sisareni takaisin.
muista sinä sama kun seisot rakkaasi haudalla.
Hei Janina,
on ilo huomata ettei suru ole tehnyt sinusta apaattista vaan jaksat olla valpas ja puolustaa omaa asiaasi. Nuorena kai jaksaa kantaa surunkin paremmin kuin iäkkäämpänä, kyynisenä kuten monet (köh köh) meistä on.
Tarkoituksena oli herättää keskustelua ja sitä näköjään riittää. Olen ollut vuosia lehtialalla ja nähnyt ja kuullut millaisilla tarinoilla ihmiset hakevat huomiota ja myötätuntoakin. Mässäilynhalusta puhumattakaan.
Tunnen kyllä myötätuntoa sinua kohtaan, ei pelkästään kokemastasi menetyksestä vaan siitä että käsittelet suruasi täällä. Paikassa jossa jokainen, minä mukaanluettuna, pääsee raakkumaan mielipiteensä johonkin niin henkilökohtaiseen kuin suruun. Tarvitset varmasti apua ja ennenkaikkea tukea, mutta täällä asioiden prosessointi tuottaa korkeintaan jakomielitaudin. Saisit varmasti paikkakuntasi mielenterveystoimistosta asianmukaista terapiaa jossa pääsisit kunnolla, asiantuntijan kanssa läpikäymään surun eri vaiheet. Yksin ei aina jaksa, eikä pidäkään jaksaa.
Olet oppinut pitämään puolesi ja se on hyvä. Meitä Pravdoja tulee vielä eteesi, pysy sitkeästi pinnalla ja usko itseesi. Selviät kyllä.
Äitini kuolemasta tulee tänään 4 vuotta. Viimeisenä palveluksena hänen tyttärenän pesin ja puin hänet arkkuun. Itkin ja pesin, mutta vielä tänä päivänä olen iloinen että tein sen. Tyttäreni oli piirtänyt kukkia ja kirjoittanut runoja jotka laitoin arkkuun mukaan viimeiselle matkalle. En muista tuosta ajasta paljonkaan muuta kuin sen etten kyennyt puhua asiasta kenellekään. Lamaannuin täysin, ja siksi kai sinuakin hiukan epäilin... näin julkisella paikalla surun käsitteleminen tuntuu jotenkin.. vieraalta.
Mutta kukin tavallaan. Kuka meistä on sanomaan mikä tapa on oikea, mikä väärä.
Meistä jokainen tulee kokemaan menetyksiä jossain elämän vaiheessa. Se on tosiasia jolle ei mitään.
Hyvää jatkoa kaikesta huolimatta. Älkää jääkö yksin!
Hei Janina,
on ilo huomata ettei suru ole tehnyt sinusta apaattista vaan jaksat olla valpas ja puolustaa omaa asiaasi. Nuorena kai jaksaa kantaa surunkin paremmin kuin iäkkäämpänä, kyynisenä kuten monet (köh köh) meistä on.
Tarkoituksena oli herättää keskustelua ja sitä näköjään riittää. Olen ollut vuosia lehtialalla ja nähnyt ja kuullut millaisilla tarinoilla ihmiset hakevat huomiota ja myötätuntoakin. Mässäilynhalusta puhumattakaan.
Tunnen kyllä myötätuntoa sinua kohtaan, ei pelkästään kokemastasi menetyksestä vaan siitä että käsittelet suruasi täällä. Paikassa jossa jokainen, minä mukaanluettuna, pääsee raakkumaan mielipiteensä johonkin niin henkilökohtaiseen kuin suruun. Tarvitset varmasti apua ja ennenkaikkea tukea, mutta täällä asioiden prosessointi tuottaa korkeintaan jakomielitaudin. Saisit varmasti paikkakuntasi mielenterveystoimistosta asianmukaista terapiaa jossa pääsisit kunnolla, asiantuntijan kanssa läpikäymään surun eri vaiheet. Yksin ei aina jaksa, eikä pidäkään jaksaa.
Olet oppinut pitämään puolesi ja se on hyvä. Meitä Pravdoja tulee vielä eteesi, pysy sitkeästi pinnalla ja usko itseesi. Selviät kyllä.
Äitini kuolemasta tulee tänään 4 vuotta. Viimeisenä palveluksena hänen tyttärenän pesin ja puin hänet arkkuun. Itkin ja pesin, mutta vielä tänä päivänä olen iloinen että tein sen. Tyttäreni oli piirtänyt kukkia ja kirjoittanut runoja jotka laitoin arkkuun mukaan viimeiselle matkalle. En muista tuosta ajasta paljonkaan muuta kuin sen etten kyennyt puhua asiasta kenellekään. Lamaannuin täysin, ja siksi kai sinuakin hiukan epäilin... näin julkisella paikalla surun käsitteleminen tuntuu jotenkin.. vieraalta.
Mutta kukin tavallaan. Kuka meistä on sanomaan mikä tapa on oikea, mikä väärä.
Meistä jokainen tulee kokemaan menetyksiä jossain elämän vaiheessa. Se on tosiasia jolle ei mitään.
Hyvää jatkoa kaikesta huolimatta. Älkää jääkö yksin!
usko tai uskomati. myös muilla palstoilla olen kirjoitellut asiasta ja kysynyt erinäisiä ohjeita mm. Nennan hautajaisiin jne.
luuletko, että olen keksinyt jutun ja kirjoittelen siitä useihin osioihin ja kyselisin neuvoja ja mielipiteitä sinne sun tänne huvikseni? myös toinen sisareni ja vanhempani ovat kyselleet ja etsineet ja kirjoitelleet netissä eri osioissa, muuallakin kuin suomi24:ssa.
niin ja vielä: vanhempani pohtivat mistä saisi anorektikon vanhemmille riittävää tukea ja varsinkin kuoleman jälkeen. vielä ei ole sellaista vastaantullut, josta he saisivat sitä apua, jota he kaipaavat ja kaipasivat jo sairauden aikana, eli kohtalotovereita.
ajatus on itänyt omasta auttamisesta, mutta se on vielä ajatus heillä, vielä kun on päivätyötkin. mutta jos sellainen tulevaisuudessa tulee vanhempieni toimesta, varmasti on siitä juttua täälläkin.
vaimentakaamme siis järkemme ääni. uskokaamme sokeasti kaikki paska, mitä meille yritetään syöttää. nälkä on siihen oiva apu - ei jaksa ajatella omalla päällään.
mutta nyt on pakko kirjoittaa, että saisitte hävetä kun tuollaisia kijoitatte.
Kuka kertoisi sisarensa kuolemasta muuten vaan tälläisille palstoille?
Ehkä tämän jutun aloittaja voisi itse tehdä niin, koska sellaista epäilee...
Ei sitä jokaista yksityiskohtaa muista välttämättä tarkalleen, mutta mitä väliä?
Perusajatus on kaiketi Nennan tapauksessakin ollut hyvä, kertoa tarina, josta edes joku voi havahtua ennen kuin elämä valuu ohitse.
Aikaa ei ole rajattomasti. Ja elämä loppuu monesti liian nopeasti, kuten Nennalla, joka halusi elää, mutta ymmärsi sen liian myöhään.
Mutta sehän juuri syömishäiriön pahin kirous onkin; Yrittää tavoittaa jotakin, niin kovin että unohtaa kaiken muun eikä lopulta enää uskalla irroittautua sairaudestaan, koska se on ainut asia, mikä on jäljellä.
isäni lähti 5v sitten lomalle Lappiin. Siellä alkoivat valtavat vatsakivut parin päivän vaelluksen jälkeen. Hän joutui Ouluun sairaalaa, josta hänet lennätettiin helokopterilla tänne etelään kotipaikkaamme lähimpään keskussairaalaan.
syyksi paljastui jokin harvinainen suolisto-ja haimatulehdus, joiden alkuperä ei selvinnyt. myös isäni laitettiin lääkkeillä koomaan jotta vatsaa voitiin tutkia paremmin, ja jotta lepo voisi hoitaa osan vatsan rauhoittumisesta.
valitettavasti mikään ei auttanut, ja isäni nukkui pois muutaman viikon kuluttua.
Jo muutaman päivän kooma riittää 'pyyhkimään' ihmisen aivoista miltei kaiken opitun. On opeteltava kävelemään ja puhumaan uudelleen. Koomasta heräänyt ei kykene hallitsemaan lainkaan ruumiinjäseniään ja koomasta herääminen on varmasti järkyttävä kokemus...
Kuntoutuminen voi kestää jopa vuoden. Tuskinpa on oikeaan koomaan laitettu kenenkään läheisiä.
koomasta, jonka lääkärit tieten tahtoen tekevät potilaalle tilanteen rauhoittamiseksi lääkkeiden avulla, eli potilas vaipuu syvempään uneen kuin esimerkiksi tajuttomuudessa (näin meille kerrottiin sairaalassa).
syitä koomaan laitossa voi olla useita, kuten kerroin kaverini veljen tapauksessa, jossa munuaissiirrännäinen alkoi hylkiä ja siitä seurauksena aivosähköt (oliko se eeg vai ekg, en nyt muista) menivät sekaisin, jolloin hän sai sähköiskujen omaisia nipistyksiä vartaloonsa ja alkoi tulla muistihäiriöitä. aivot sähköttivät jotenkin väärin.
hän opetteli kävelemään uudelleen (ja se oli kivuliasta jäykistyneillä jäsenillä), tosin hän oli reilut 2kk koomassa (lääkityksellä vain n.kuukauden ajan, mutta kun munuaiset puhdistettiin dialyysissä joka toinen päivä, lääkkeen häviäminen kesti toisin kuin normaalilla ihmisellä, jonka munuaiset puhdistavat jatkuvalla teholla). hän opetteli myös puhumaan ja uimaan. kaverini veli oli menossa uimaan, muttei muistanutkaan mitä vedessä pitää tehdä. hän tavallaan taantui pikkulapsen tasolle. onneksi hän kuntoutui kovin nopeasti,ja toisen siirrännäisen reilun vuoden kuluttua. se toimii ja hän on tänä päivänä työssäkäyvä normaali nuori mies. (siirrännäinen ei kestä loppuelämää, joskus on taas saatava uusi, mutta nyt lääkityksellä kaikki sujunut ok!)
tiedämme, että nennallakin sama olisi ollut edessä, mutta sittenkin, jos olisi saanut suoliston ja vatsan kuntoon, ja olisimme toivoneet sen onnistuvan. olen myös kuullut muista koomaan laitoista eri sairauksien yhteyksissä (eniten sitä kai käytetään aivo- ja pääpotilaille).
sen voi kuvitella, jos liikkumatta makaat teholla koomassa että jäykistyt jokaista niveltä myöten. joudut hengityskoneeseen, saat hengitysputket kurkkuun tehdystä reiästä (suussa ei voi pitää kolmea päivää kauempaa bakteerien takia), joudut vaippoihin, koska et kykene hallitsemaan rakkojesi toimintaa... lisäksi teholla on hirveät määrät erilaisia laitteita, johtoja ja piuhoja. verikokeita ja muita labranäytteitä tukuttain jne. tiputuksessa saat suoneen ravinteita, antibiootteja, piuhojen määrä on hirvittävä.
välillä pelkäsin koskea Nennaan, luulin että tipautan jonkin tärkeän piuhan tms irti. onneksi meillä oli ihanat hoitajat Riitta ja Taina, jotka osasivat asiansa ja kertoivat aina, missä mennään. samoin lääkärit Markku, Reijo ja Peter.
meillä jäi ainakin hyvä ja lämmin muisto osaston lääkäreistä ja hoitajista.
Elenia, hyvä että kysyit asiasta. En itsekään tiennyt, että tuollainen on mahdollista, joten ymmärrän, että se tuntuu joltain saippuasarjan juonelta. lääkkeillä koomaan laitto on kuitenkin sairaalassa suoritettava toimenpide, jonka lääkärit päättävät tapauskohtaisesti ja se ei ole käsittääkseni kovin yleistä, mutta joskus se on varteenotettava vaihtoehto.
jos tunnette sairaanhoitajia tms. kysykää heiltä asiasta (siis tapauksesta he tuskin voivat sanoa, mutta yleisellä tasolla he tietävät sen olevan hoidollinen vaihtoehto).
janina
kun ei anneta kuolleen ihmisen olla rauhassa vaabn pitää ruveta epäilemään kuoliko hän oikeasti vai ei.
voimia sinulle Janina,tiedän tunteen kun oma sisarus kuolee.oma veli lähti viitisin vuotta sitten pois seurastamme.mutta tiedän että hänellä on nyt hyvä olla.ei kipuja tuskaa.toivon että hän jaksaa odottaa minua ja muita perheen jäseniämme siihen asti kun aika on tuulut lähteä ja jotta koko perhe olisi vielä kerran koossa.
veljeni kuolema on vieläkin hyvin tuskaista ajatella ja nytkin itken kun hänestä kirjoitan.puhumaan en asiasta kellekään pysty,ehkä pitäisi mennä ammatti-ihmisen puheille.mutta tuntuu että rikon veljestäni sen ihanan kuvan kun kerron hänestä jollekin ja että en pysty asiaa enää samallalailla miettimään kun mieli onkin "tyhjä".
tiedän että suru tulee olemaan hyvin suuri kun äitini nukkuu pois,ajastusta en pysty edes käsittelemään.hänellä kaksi vuotta sitten ollut syöpä pysäytti.ja sai ajattelemaan että oma äitikin voi nukkua pois.nyt on kamalaa kun asun melkein 100km päässä hänestä ja hän on yksin kotona.miten jaksaa ja selviää?vaikka vielä työikäinen on.tekisi mieli muuttaa takaisin kotiin ja viettää laatu aikaa hänen kanssaan.
rakastakaa vahempianne ja sisaruksia