https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010893392.html
"Rajut oireet ovat kaataneet monet sängyn pohjalle loppuvuoden aikana. Toipuminen on kokemusasiantuntijoiden mukaan pitkä prosessi.
– Pidempään oli ollut pientä flunssaa, joka ei kuitenkaan tullut kunnolla päälle. Sitten yhtäkkiä veto oli pois, päätä särki ja syke nousi, jos vähänkään jotain teki, Karvonen muistelee.
Karvonen kertoo hakeutuneensa lääkäriin kolme kertaa saman viikon aikana. Syytä kummallisiin oireisiin ei kuitenkaan löytynyt. Epätietoisuus lisäsi huolta.
– Vaikeinta oli se, kun syytä oireilulle ei alkuun löydetty. Tiesin, että kyseessä oli jotakin muuta kuin tavallinen räkätauti. Onneksi syy selvisi, mutta viikko siihen meni.
Neljännen lääkärikäynnin jälkeen mysteeri alkoi ratketa: kyseessä oli mykoplasma ja keuhkoklamydia.
Bakteeri tarttuu hengitystie-eritteiden välityksellä.
Poikkeuksellisesta mykoplasmatilanteesta uutisoitiin myös marraskuussa. THL:n tartuntatautilääkäri Aino Nyqvist kertoi tuolloin, että Suomessa nähdään nykyisen kaltainen mykoplasmaepidemia kerran 3–5 vuodessa."
Eipä ole vastaavaa uutiosointia ollut koskan aikaisemmin mykoplasman osalta, eikä ole aiheuttanut suurimmalle osalle västöä tuollaisia pitkittyneitä oireita.
Tähän taitaa olla korona rokotteella osuutensa.
Korona rokote heikentää ihmisen omaa immunipuolustusta, joten hengitystie infektiot iskevät myös rajummin.
Kun ihmisten immuunipuolustus on heikentynyt, niin nyt nähdään paljon hengitys tie tartuntoja, jotkaa eivät ole koronaa.
Eikö se olisi aika ottaa ne maskit käytöön tähän aikaan vuodesta, kun ihmiset tungeksivat kaupoissa jouluostoksilla valtavissa ruuhkissa, kun kerran mykoplasma leviää hengitys tie eriteiden välityksellä eli pisaratartunnassa.
Vai pitääkö sekin päättäjien ohjeistaa yleen kanavilla, kun ei ihmiset osaa itsenäisesti näistäkään asioista itse päättää.
Raju tauti kurittaa suomalaisia
6
463
Vastaukset
- Anonyymi
Itselläni on ollut sahaavaa flunssaa, huono immuniteetti, jo kohta kolme kuukautta.
Levätessä rauhoittuu, ja vähänkin kun rasitun, oireet pahenee. Kuume minulta on puuttunut kokonaan, lievää lämpöilyä kyllä ollut pitkän aikaa.
Mitä rokotteisiin tulee, niin en ole ottanut yhtäkään koronarokotetta, eli ei ainakaan siitä johdu. Tietääkö kukaan, nostaako mykoplasma aina tulehdusarvoa ? Se minulla on ollut ihan normaali. - Anonyymi
Jo pitkän aikaa olen havainnoinut, että Covid-rokotetut sairastavat useammin perusflunssaa joka pitkittyy jopa kuukauden kestäväksi. Ei tällaista ollut mun mielestä ennen koronarokotekampanjaa. Jotain noissa mömmöissä on.
- Anonyymi
Rokotetut sairastaa näinhän se on nähtävä. Jotenkin ne käy hitaammallakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotetut sairastaa näinhän se on nähtävä. Jotenkin ne käy hitaammallakin.
Yhtäkään koronarokotetta en ottanut, ja sairastanut flunssaa syyskuulta lähtien.
Välillä vähän helpottaa, ja rasituksesta taas pahenee.
Omaiseni ja suurin osa tuttavistani on ottanut rokotukset, eivätkä he ole sairastelleet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhtäkään koronarokotetta en ottanut, ja sairastanut flunssaa syyskuulta lähtien.
Välillä vähän helpottaa, ja rasituksesta taas pahenee.
Omaiseni ja suurin osa tuttavistani on ottanut rokotukset, eivätkä he ole sairastelleet.en usko.
- Anonyymi
Erikoista neuvontaa maskien käytöstä, että sillä suojataan muita, jos on flunssaoireita.
Enpä ole nähnyt ainuttakaan maskia käyttävää, joka yskii ja aivastelee.
Kyllä ne on kaikki maskittomia, jotka kaupassakin yskii ja aivastelee.
Kyllä sitä maksia käytetään itsensä suojaamiseen räkätaudilta.
Näiden terveysviranomaisten ohje on, että ensin käydään saamassa räkätauti ilman maskia ja sitten aletaan käyttämään maskia, kun on saatu räkätauti.
Se olisi sama, kuin polkupyärilijälle ohjeistettaisiin kypärän käytöstä, että kypärää aletaan käyttämään vasta sitten kun on kaaduttu tai jääty auton alle ja saatu päävammat, kun kypärää käytetään, ettei saada päävammoja kaaduttaessa tai auton alle jäädessä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631241Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11890Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.86676- 53644
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt36564Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot118520Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513