Sinimusta lukupiiri kirjastolla

Anonyymi-ap

Sellaista ohjelmaa lauantaille. Voi että. Aikookohan paikalliset persut mennä?

39

540

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pelkurit pysyy kaapissa .

      • Anonyymi

        Tuukka Kuru x:ssä

        Olipa melkoinen täyslaidallinen potaskaa. Käydäänpä väitteitä yhdessä läpi:

        "Nähdäkseni tämä menee silloin siihen, että emme voi sallia tällaisen puolueena kielletyn toimijan toimintaa meidän tiloissa, Parviainen toteaa."

        SML ei ole puolueena kielletty, ja sen korttikeräyksellä on oikeusministeriön hyväksyntä.

        "– Kaikkiin kuntiin olisi tärkeää saada sellainen yhteinen käytäntö, ettei tietyntyyppisiä ääriliikkeiden tilaisuuksia tuettaisi edes välillisesti, Parviainen puntaroi."

        Kuntien tehtävä ei ole määritellä sallittuja mielipiteitä. Emme elä kansandemokratiassa.

        "Yksikönpäällikkö Robin Harms yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta sanoo, että päätös on perusteltu, sillä korkein hallinto-oikeus on aikaisemmin katsonut päätöksellään, että Sinimustan liikkeen tavoitteet ovat perus- ja ihmisoikeuksien sekä demokratian vastaisia."

        SML säännöillä ja ohjelmalla on oikeusministeriön hyväksyntä, ja sitä tulee kohdella kuten muitakin pienpuoluehankkeita.

        "Liike, jonka aate on rasistinen ja fasistinen, ei myöskään nauti mielipiteillään sananvapauden suojaa."

        Jokaisella poliittisella liikkeellä, joka noudattaa toiminnassaan lakia, on yhtenäinen sananvapauden suoja.

        "Arvokysymysten lisäksi Parviainen kantaa huolta turvallisuuskysymyksistä. Hän korostaa, että jokaisen kaupunkilaisen on voitava käydä esimerkiksi kirjastossa ilman, että joutuisi pelkäämään esimerkiksi ihonvärinsä vuoksi."

        SML:n tilaisuudet eivät ole koskaan aiheuttaneet fyysistä uhkaa ulkopuolisille ihmisille. Ainoa potentiaalinen turvallisuusuhka muodostuu vastamielenosoittajista.

        Näiden juttujen valossa on huvittavaa, että nämä samat ihmiset kantavat valtavasti huolta Suomen ulkopuolisten maiden sananvapaustilanteesta.

        Tuo yllä oleva Tuukan vastaus alla olevaan uutiseen

        Yle
        Hämeenlinnalta tiukka päätös: sulkee kaikki ovensa Sinimustalta liikkeeltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "SML säännöillä ja ohjelmalla on oikeusministeriön hyväksyntä, ja sitä tulee kohdella kuten muitakin pienpuoluehankkeita."

        Korkein hallinto-oikeus on vähän eri kategoriassa kuin oikeusministeriö.

        Muistakaa

        Raiskaukset ja väestönsiirrot on ikiaikaisia sotatoimia. Suomalaisilla on oikeus puolustaa itseään ja etnistä ryhmäänsä johon kuuluu.Kansan etnisen identiteetin säilyttäminen ei ole rasistista. YK artikla 8

    • Anonyymi

      Ei ne uskalla, vellihousuja.

    • Anonyymi

      Valtuustosta pitää saada edustaja lukupiiriin

      • Anonyymi

        Mein Kampfiako siellä luetaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mein Kampfiako siellä luetaan?

        Ei ne sitä lukenut :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne sitä lukenut :D

        Kannattaisi lukea hyviä ajatuksia sisältää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisi lukea hyviä ajatuksia sisältää.

        Kuuluvat siihen pieneen lukutaidottomaan vähemmistöön.

    • Anonyymi

      Hämeenlinnan kaupungin sivistys ym. -lautakunta demokraattis-oikeistolais-vähemmistö-hallinto-toimielin-enemmistö-autoritaarisuudessaan varmaankin käyttää otto-oikeuttaan, jos viranhaltija evää kirjaston tilojen käyttämisen perusteluna Hämeenlinnan kaupungin eettisiin toimintaperiaatteisiin kirjattu yhdenvertaisuuden edistämisen.

      https://www.hameenlinna.fi/asiasana/eettiset-ohjeet/
      - Edistämme yhdenvertaisuutta
      - Kunnioitamme eri väestöryhmiin kuuluvien oman kielen ja kulttuurin säilyttämistä sekä kaikkien asukkaiden kulttuurisia oikeuksia
      - Emme salli rasistista tai ihmisryhmiä syrjivää toimintaa

      Lainvalvoja rakenteellisessa oikeistolaisuudessaan ei varmaankaan koe eettisiä kysymyksiä puoluelain ja puoleen rekisteröimisen edellyttämän yhdistyslain mukaisen yhdistyksen tarkoituksen "hyvien tapojen ja lain mukaisuuden" piiriin kuuluviksi.
      - Yhdistyksen saa perustaa aatteellisen tarkoituksen yhteistä toteuttamista varten. Tarkoitus ei saa olla lain tai hyvien tapojen vastainen. (yhdistyslaki)
      - Puolueella tarkoitetaan rekisteröityä yhdistystä, joka on merkitty puoluerekisteriin. (puoluelaki)

      Perustuslakiin kirjatut perusoikeudet koetaan siinä määrin perustavan laatuisesti pysyviksi ja "kiveen hakatuiksi", että niitä ei nykyisen oikeusjärjestelmän mukaan ole tarkoitettu muutettaviksi, ja tämä periaate on kirjoitettu puoluerekisteröitymisen edellyttämään yhdistyslakiin.
      Tätä asiaintilaa pyrkivät nyt Suomen oikeistopiirit kumoamaan, pyrkimyksen vaatiessa oikeusjärjestelmän sivuuttamisen. Kyseessä on myös pyrkimys liittyä läntiseen liberalistis-kapitalistiseen arvoympäristöön, jossa perus- ja ihmisoikeudet eivät päde.
      Nykyinen ääri-oikeisto-hallitus on tämän pyrkimyksen jäävuoren perusta.

    • Anonyymi

      Natsi älähti

      • Anonyymi

        Tilaisuus on peruutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilaisuus on peruutettu.

        Mutta saavathan he mennä sitten sinne yksityishenkilönä? Olisi typerää jos mielipidevapautta näin rajoitetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta saavathan he mennä sitten sinne yksityishenkilönä? Olisi typerää jos mielipidevapautta näin rajoitetaan.

        Kainaloita voi tuulettaa vaikka Ystävyydenpuistossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kainaloita voi tuulettaa vaikka Ystävyydenpuistossa.

        Kas kun ei Asevelipuistossa.

    • Anonyymi

      Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014 "Kirjasto ei ole mikään poliittinen kokouspaikka."

      Toivottavasti koskee myös äärivasemmistoa eli kommunisteja.

      "Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen kertoo Hämeen Sanomille, ettei kaupunki anna mitään tiloja Sinimustan liikkeen käyttöön.

      – Toiminta on ristiriidassa esimerkiksi kaupungin eettisten toimintaperiaatteiden ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman kanssa."

      • Anonyymi

        "Äärivasemmiston" toimintaperiaatteet on kirjattu YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja samalla Suomen perustuslain perusoikeuksiin, ja osaltaan myös kaupungin "eettisiin toimintaperiaatteisiin".

        Ihmisoikeuksien ja fasismin yhdenvertaistaminen, kuten oikeisto pyrkii tekemään, on virheellistä, koska ihmisoikeudet eivät ole aate tai arvojärjestelmä, ei, ne ovat kirjoitetut luonnolliseen oikeuteen (Lex Nature), ja Luojan maailmanjärjestykseen sisällyttämiä.

      • Anonyymi

        "Modernin luonnonoikeusteorian (Lex Naturalis) vaikutus näkyy etenkin perus- ja ihmisoikeuksien kirjaamisessa kansallisiin perustuslakeihin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin."
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Luonnonoikeus

      • Anonyymi

        Tämähän alkaa olla neuvostoliittolaista tasa-arvoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän alkaa olla neuvostoliittolaista tasa-arvoa

        Parviaisen käsitys demokratiasta.

    • Anonyymi

      Tämä on hyvä päätös. Ei natseja kirjastolle, ei natseja minnekään.

    • Anonyymi

      Miksi persut vaikenevat näin tärkeästä asiasta?

      • Anonyymi

        Pidätkö heitä kykenevinä johonkin omiin mielipiteisiin?

    • Anonyymi

      Ei kaivata todellakaan nostetta äärioikeistolle missään muodossa!

      • Anonyymi

        Ei todellakaan.
        Kerran tuhosivat Euroopan. Toistamiseen nyt idiootit haluaa tuhoa. Uhoa riittää, järkeä ei hiventäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan.
        Kerran tuhosivat Euroopan. Toistamiseen nyt idiootit haluaa tuhoa. Uhoa riittää, järkeä ei hiventäkään.

        Imppaajia johtaa muutama katkeroitunut alemmuuskomplekseista kärsivä tärkeilijä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lukisivat sitten jotain järkevää, eikä jotain ummehtunutta ja kusisin aivoin laadittua raapustusta. Vaikka Waltaria.

      • Anonyymi

        Waltarilla taas pyöri aivoissa kokaiini ja viina no en uskonutkaan että on kirjoittanut teoksiaan selvin päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Waltarilla taas pyöri aivoissa kokaiini ja viina no en uskonutkaan että on kirjoittanut teoksiaan selvin päin.

        Aivan kuten kommunistisetkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan kuten kommunistisetkin.

        Ikävä todeta mutta suurinta osaa kansalliskirjailijoittemme teoksista ei nykypäivänä edes julkaistaisi. Useasta teoksesta tulee mieleen että onko ne raapustettu vaan että saa taas ryypätä vähän aikaa rauhassa eikä tarvi lähteä oikeisiin töihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävä todeta mutta suurinta osaa kansalliskirjailijoittemme teoksista ei nykypäivänä edes julkaistaisi. Useasta teoksesta tulee mieleen että onko ne raapustettu vaan että saa taas ryypätä vähän aikaa rauhassa eikä tarvi lähteä oikeisiin töihin.

        Kuten Karl Marks.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten Karl Marks.

        Ei äärivasemmistolaisia demareita tupo-pöytään. Kiitos.
        EK

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei äärivasemmistolaisia demareita tupo-pöytään. Kiitos.
        EK

        Lipposen aikaan saatiin vielä aikaan maltilliset EKI-sidonnaiset viisivuotissopimukset, ja kompensaationa kaupan päälle työmarkkinaharjoitteluorjat.
        EK

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lipposen aikaan saatiin vielä aikaan maltilliset EKI-sidonnaiset viisivuotissopimukset, ja kompensaationa kaupan päälle työmarkkinaharjoitteluorjat.
        EK

        Nyt saatiin paikallinen sopiminen jossa kaikki yhdessä neuvottelevat alle tessin olevat palkat.

    • Anonyymi

      Oliko hyvät lukupiirit?

    • Anonyymi

      Uskallanko pitää mustaa kauluspaitaa töissä enää ollenkaan, kun henkilökortin nauha on sininen?

      • Anonyymi

        Etkö voi käyttää eri paitaa töissä ja lukupiireissä jos se harrastuksesi hävettää ja haluat salata sen?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      130
      3026
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      223
      2961
    3. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      79
      1896
    4. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      77
      1539
    5. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      238
      1403
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      48
      1138
    7. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      99
      1031
    8. Helena Koivun rikosrekisteri

      Kasvaa. Tällä kertaa murtautuminen...😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      950
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      48
      880
    10. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      6
      863
    Aihe