normaali elämä?

Mä luulen, että se elämän muuttuminen riippuu aika pitkälti siitä, että a) kuinka rytinällä tauti iskee, b) kuinka hyvin alun rytinästä palautuu, c) kuinka nopeasti tauti "näyttää kyntensä" ja d) mikä on oma asenne tautiin.

Mä oon toitottanu tätä täällä jo kauan, mutta edelleen mä uskon, että oma asenne ratkasee tosi paljon! Jos alussa ajattelee, että se on menoa nyt, niin sitähän se sitten on, mutta jos on valmis tappelemaan vastaan, niin siitä tappelusta voi hyvinkin selviytyä voittajana. Mä toivon, että onnistun tartuttamaan edes yhteen ihmiseen ilosta mieltä mäsästä huolimatta.

Miten se elämä sitten muuttuu... hmm... No mun elämä muuttu sillä tavalla, että tuli niin sanotusti täysi stoppi kaikkeen. Näkö lähti ja jalat meni alta, niin eipä siinä paljon harrastettu, mutta siitä on toivuttu. Näön palautuminen kesti vuoden, eikä se vieläkään oo läheskään kunnossa, mutta ihan ok. Olin 20v. kun tauti alko, nyt 22v. Oon nyt ollu 1,5 vuotta sairaslomalla, mutta syksyllä menen takasin kouluun. Mä opiskelen sosionomiksi, joten opiskelupaikkaa ei onneksi tarvitse vaihtaa, suuntautumista kylläkin. Saas nährä kuinka sitä jaksaa, kun tuo väsymys on mulla se, joka päivittäin mäsästä muistuttaa. (eikä sillä väsymyksellä tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että neiti täällä kukkuu pitkin yötä tarinoimassa...) =)

Mä oon ainakin tähän mennessä ajatellu tätä sairautta enemmänkin (jos näin voi sanoa...) "siunauksena kuin taakkana". MS pisti elämän järjestykseen. Nyt on pakko pitää huolta itsestä, liikkua ja syödä terveellisesti. Kyllähän sitä olis ennenkin ollut pakko, mutta nyt sitä motivaatiota löytyy, kun on elämä vaakalaudalla.

Kyllä noi muutokset on varmaan jokaisella ihan yhtä henkilökohtasia kuin on taudin kulkukin. Enpä oikein osaa nyt keksiä esimerkkejä enempää, mutta jos sulla on jotain kysymyksiä ja tuntuu, että musta vois olla apua, niin ei muuta kun tänne vaan: [email protected]


Iloista kesämieltä!

Jos sinulla on MS-tauti, ei elämän tarvitse siitä paljoa muuttua. Oireet ratkaisee ja tietenkin tarvitsee syödä terveellisemmin ja pitää itsestä vähän enemmän huolta kuin ennen. Minulla meni osa liikuntakyvystäni ensimmäisen shuubin aikana ja takaisin ei sitten täysin tullutkaan. Oma elämäni muuttui pakosta liikuntakyvyn muututtua (jouduin jäämään pois töistä ym) mutta kaikille ei tauti aiheuta samaa. Tälläkin pärjää, enää ei ole ollekaan samanlaista kiirettä kuin ennen. Netissä on paljon keskustelupalstoja joista ainakin minä olen saanut lohtua... Hyvää kesän jatkoa, kävi miten kävi, elämä jatkuu.

Diagnoosia ei ole varmistettu, tauti iski kuin salama taivaalta toukokuussa. Pari kertaa ensiavussa, kerran kortisonipulssissa. Mutta plakkia aivoissa on, ja sehän riittääkin mulle. En ole vielä sinut sairauteni kanssa, muutti liian paljon! Entisestä tosi terveestä on tullut aina sairas..oireet eivät ole kuin helpottuneet, eivät kokonaan poistuneet. Pitkä matka hyväksymiseen, muuhan ei auta..Autetaan täällä toinen toisiamme, niinhän!