Progressiivisen varallisuusveron käyttöön otto

Anonyymi-ap

Aloitteen päiväys
3.9.2024
Aloitteen muoto
Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä
Aloitteen sisältö
Progressiivisen varallisuusveron käyttöön otto

Maailmassa muutamat ihmiset omistavat yhtä paljon kuin vähemmän omistava puolikas maailman väestöstä. Varallisuus kasaantuu niille, joilla jo on merkittävää varallisuutta. Tärkeimmät varallisuuden lajit ovat lisääntyvässä määrin pienen valtaeliitin käsissä. Näitä ovat tuotannollinen, kiinteistö- ja finanssivarallisuus. Nämä tuottavat tuloa ja ovat yhteiskunnallisen vallan välineitä. Pääomien vapaa liikkuvuus lisää näiden varallisuuksien vallankäytön tapoja ja vaikutuksia. Kasvava osa varallisuudesta kätketään veroparatiiseihin. Varallisuusveron lopettamisen jälkeen 2006 Suomessa ei enää ole yhtenäistä omaisuustiedostoa ja -rekisteriä. Marja Riihelän ja Matti Tuomalan mukaan Suomessa varakkaimman prosentin osuus olisi vuonna 2019 ollut 17,1 % kaikesta varallisuudesta. Ylimmät varallisuusosuudet jatkoivat kasvuaan vielä finanssikriisin puhkeamisen jälkeenkin. Keskimääräinen varallisuus ylimmän yhden prosentin ryhmässä viisinkertaistui vuosina 1987 - 2019. Kokonaisuutena em. tutkimustuloksista voidaan tehdä seuraavat johtopäätökset:
1. Suurituloisimpien ja eniten varallisuutta omistavien osuus väestöstä saa suhteettoman suuren osuuden näistä resursseista.
2. Mitä suuremmat tulot tai varallisuus, sitä nopeammin niiden osuus kasvaa kaikista resursseista.
3. Varallisuuserot ovat kärjekkäämmät kuin tuloerot ja ne kasvavat nopeammin.
4. Erityisesti finanssivarallisuus on kertynyt rikkaiden haltuun.
5. Verotus ei ole tasannut eroja
6. Erojen kasvu ei katkea talouskriiseissäkään.
Suuret varallisuudet peritään, rikastuminen tapahtuu omistamisella, ei työnteolla. Nykyinen perintövero ei tasaa ihmisten elämän lähtökohtia. Paljon puhutaan meillä vallitsevasta mahdollisuuksien tasa-arvosta. Se on yhä vähemmän totta. Ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty on osoittanut, että sijoitettu pääoma osakkeisiin, kiinteistöihin, maahan jne. kasvaa nopeammin kuin kansantulo lisäten eroja. Sitä paitsi varallisuus voi kasvaa ansiottoman arvonnousun kautta ja tuotantopääoma voi samaan aikaan vähentyä vähentäen tuottavuutta.
Varallisuuden progressiivinen verotus on tarpeen eriarvoisuuden vähentämiseksi, julkisen talouden tasapainottamiseksi, pääoman yhteiskunnallisen kontrollin luomiseksi sekä etuoikeutetun verorälssin palauttamiseksi kansalaisvelvollisuuksien piiriin. Pääoman ja sen arvon lisäyksen verotus on entistä oikeutetumpaa, koska se perustuu lisääntyvästi yhteiskunnan yleiseen kehitysasteeseen ja yhteiskunnan erityisiin panostuksiin tuotannon ja yhteiskunnan toimivuuteen.
Elämme aikaa, jolle on ominaista poikkeukselliset haasteet. Meidän on tartuttava koko elonkehän olemassaoloa uhkaaviin ilmasto-, luontokato-, ympäristö- ja luonnonvarojen ehtymisen kriiseihin. Tarvitsemme Suomenkin mittakaavassa miljardeja euroja vihreän siirtymän ja ekologisen ennallistamisen ja itsenäisemmän sekä huoltovarmemman talouden luomiseksi. Edellä kuvattu rikkaimman ja suurituloisimman väestön osan viimevuosikymmenten aikana tapahtunut taloudellinen ja sosiaalinen irtaantuminen muusta väestöstä oikeuttaa ottamaan käyttöön kasvaneen varallisuuden progressiivisen veron. Toisaalta tämän yhteiskuntaluokan olettaisi ymmärtävän tasa-arvoisemman, demokraattisemman, vakaamman ja toimivamman yhteiskunnan edut itselleenkin pitkällä tähtäimellä. Em. haasteiden oikeudenmukainen kohtaaminen aiheuttaa vähemmän yhteiskunnallisia jännitteitä. Tämän ovat ymmärtäneet jo toistakymmentä vuotta sitten amerikkalaiset miljardöörit ehdottaessaan, että ”verottakaa meitä”. Tässä samassa hengessä Davosissa kokoontuvan maailman talousfoorumin johtaja on esittänyt myös maailmanlaajuisen varallisuusveron käyttöön ottoa.
Päätösehdotus:
Esitämme, että eduskunta päättää aloittaa lainsäädännöllisen valmistelun progressiivisen varallisuusveron toteuttamiseksi maassamme.

Perustelut
Aloite sisältää perustelut esitykselle progressiivisen varallisuusveron käyttöön otosta.

10

404

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meidän on tartuttava koko elonkehän olemassaoloa uhkaaviin ilmasto-, luontokato-, ympäristö- ja luonnonvarojen ehtymisen kriiseihin. Tarvitsemme Suomenkin mittakaavassa miljardeja euroja vihreän siirtymän ja ekologisen ennallistamisen ja itsenäisemmän sekä huoltovarmemman talouden luomiseksi.

      • Anonyymi

        1. Suurituloisimpien ja eniten varallisuutta omistavien osuus väestöstä saa suhteettoman suuren osuuden näistä resursseista.
        2. Mitä suuremmat tulot tai varallisuus, sitä nopeammin niiden osuus kasvaa kaikista resursseista.
        3. Varallisuuserot ovat kärjekkäämmät kuin tuloerot ja ne kasvavat nopeammin.
        4. Erityisesti finanssivarallisuus on kertynyt rikkaiden haltuun.
        5. Verotus ei ole tasannut eroja
        6. Erojen kasvu ei katkea talouskriiseissäkään.


      • Anonyymi

        rikkaat rikastuu!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        rikkaat rikastuu!

        Köyhät köyhtyy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        rikkaat rikastuu!

        Progressiivisen varallisuusveron käyttöön otto

        Maailmassa muutamat ihmiset omistavat yhtä paljon kuin vähemmän omistava puolikas maailman väestöstä. Varallisuus kasaantuu niille, joilla jo on merkittävää varallisuutta🤔


      • Anonyymi00012
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhät köyhtyy.

        näinhän se menee!


    • Anonyymi

      😍😍

    • Anonyymi

      😵‍💫😵‍💫

    • Anonyymi

      👍🏻👍🏻

    • Anonyymi

      🥰🥰🥰

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1433
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      230
      648
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe