Näin dokumentin Japanilaisista ihmisistä jotka eristäytyvät kerrostaloasuntoonsa eivätkä ikinä poistu sieltä. Hyvin mielenkiintoinen idea, enpä tiedä toimiiko miten hyvin kerrostalossa tosin. Löytyykö suomesta alan harrastajia?
Olen nyt ollut pari päivää yksin, tosin olen päivisin jutellut muiden ihmisten kanssa, olen siis nähnyt toisia ihmisiä. Mutta yksin ollessani ajatukseni ovat selkeitä, mikään ei keskeytä ajatteluani yksin ollessani. Ja jotenkin muutaman päivän kuluessa puhuminen ihmisille, omien asioideni kertominen muille, alkaa tuntumaan hyvin turhalta. Se on jotenkin ilman tarkoitusta. Eristäytyminen muista tuntuisi mielenkiintoiselta idealta, en sitten tiedä vuosia jatkuessaan millaista se olisi.
Hikikomori
5
435
Vastaukset 5
- Anonyymi
Miksi sä haluat noin?
Mikset halua olla ihmisten kanssa?
Sentään juttelet ja näet muita mutta uskoisin että et tarkoituksellisesti vaan sattumalta kun poistut kotoa. Itse kyllä myös viihdyn hyvinkin yksin mutta kyllä mä kaipaan ihmiskontaktia silti.En pidä ihmisistä.
Kuitenkin joudun tapaamaan joka päivä useitakin ihmisiä, 2-4 useimpina päivinä, mutta joskus voi olla jopa 6 eri henkilöä päivässä. Olen tosi kyllästynyt niihin, en meinaa enää sietää niitä. Joskus tulevaisuudessa varmasti eristäydyn, kunhan elämäntilanteeni on erillainen. Huomaan jo nyt että yritän vältellä useimpia ihmisiä, kymmenestä ihmisestä yksi on mukava jonka kanssa voin jutella helposti, ne muut ovat vaikeita ja ikäviä ihmisiä eikä päiväni yhtään siitä parane jos niitten kanssa keskustelen.
Miksi kaipaat ihmiskontaktia?
kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/ilmiot/hikikomori/
Tuolta löysinkin tietoa hikikomoreista, joten en tarvitse enempää tietoa, mutta kokemuksista olisin kiinnostunut kuulemaan kyllä, ja käytännön asioista, miten pystyy välttelemään ihmisiä tehokkaasti...
- Anonyymi
Oon ollut pisimmillään 4 kk kotoa poistumatta, lukuun ottamatta roskien viemistä kerran viikossa. Meni myös vuosia, etten puhunut kasvotusten kenenkään kanssa. Tervehdin toki naapureita, jos satuin näkemään. Tänäkään vuonna en ole tavannut ketään muuta kuin lääkärin kerran. Pelotti hirveästi mennä sinne lääkärille, ihmettelen että kykenin menemään. Lääkäri oli aivan ihana ja muistin taas, miten kivojakin ihmisiä on olemassa. En silti usko, että haluan enää ihmissuhteita tässä elämässä.
Tuo on aika hyvin, hoidat varmaan netin kautta kaikki asiat mitä tarvitsee hoitaa? Ruoka tuodaan kaupasta oven taakse, "wolt" tai mitä niitä onkaan.
Itse en ikinä menisi lääkärille!.. No, paitsi hammaslääkärille jos on pakko, minusta se ei ole varsinainen lääkäri, kun tekee ihan oikeaa käytännön työtä. En hetkeäkään usko että tapaamasi lääkäri on mukava ihminen, se vaan osaa esiintyä sellaisena kun sitä työkseen tekee.
Itse en vaan pidä ihmisistä ihmeemmin. Kuitenkin puhun helposti vaikka ihan tuntemattomien ihmisten kanssa, monesti juttelen puolisen tuntia tai enemmän juuri sattumalta tapaamani ihmisen kanssa.- Anonyymi
darknessin kirjoitti:
Tuo on aika hyvin, hoidat varmaan netin kautta kaikki asiat mitä tarvitsee hoitaa? Ruoka tuodaan kaupasta oven taakse, "wolt" tai mitä niitä onkaan.
Itse en ikinä menisi lääkärille!.. No, paitsi hammaslääkärille jos on pakko, minusta se ei ole varsinainen lääkäri, kun tekee ihan oikeaa käytännön työtä. En hetkeäkään usko että tapaamasi lääkäri on mukava ihminen, se vaan osaa esiintyä sellaisena kun sitä työkseen tekee.
Itse en vaan pidä ihmisistä ihmeemmin. Kuitenkin puhun helposti vaikka ihan tuntemattomien ihmisten kanssa, monesti juttelen puolisen tuntia tai enemmän juuri sattumalta tapaamani ihmisen kanssa.Pienellä tipillä pizza kuski tunkee sen lätyn vaikka postiluukusta, mutta onko se oikeasti sitä elämää mitä tarvitset?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1292089
- 51999
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160877Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 77720
- 53627
- 67626
- 59616
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.145612Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e134572Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520- 52513
- 4509
- 6504
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 34497
- 55488
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.156480Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463
