Neljänkympin kriisissä - apua! :-(

Mitä mä teen?

Apua, olen tullut kriisiin, oikeasti :-( Olen alkanut tarkastelemaan elämääni ja havainnut, ettei mikään siinä ole niinkuin haluaisin. Olen hiemen yllättynyt, sillä olen tähän asti pitänyt itseäni suht positiivisena ihmisenä, vaan nyt on kaikki muuttunut. Olen tyytymätön ammattiini, mieheeni ja hieman lapsiinikin. Mikään ei suju. Tai sujuu, kun saan olla yksin tai tehdä sitä mitä itse haluan. Haluaisin tilaa itselleni ja ajatuksilleni. Haluaisin tehdä elämässäni niiiin paljon muuta, mutta kuinka kaiken ehdin? Haluan aloittaa omia harrastuksia, matkustella ja laittaa palkasta jotain vihdoinkin myös itseeni. Tuntuu, että kaikki vuodet olen syytänyt rahaa kaikkiin muihin kuin itseeni. Olenko tullut liian itsekkääksi vai onko tässä vielä jotain "normaaliakin"? Sniff, kertokaa...

85

19070

    Vastaukset

    • ...tuo on. Ihan samoin minulle on käynyt. Tässä nyt vaan mietin jo, että onko tämä perhe-elämä sitä mitä tahdon, vaan pistänkö miehenkin vaihtoon. Maailma kun näyttää olevan täynnä niiiiiiin mukavia miehiä ja se oma on vain tuollainen lätyskä...
      Ja sitten harrastukset ja omat menot. Nyt niitä harrastuksiakin siunaantuu, jos jonkinlaisia, ja enemmän nimenomaan exteme-tyyppisiä, joihin minusta tuskin 10v. sitten olisi edes ollut. Ja muutenkin, aikani ei tahdo riittää edes omiin menoihin, miten hoidan tämän perheen ja lapsetkin. He tuskin selviävät ilman minun jatkuvaa huolenpitoa.
      Mietin, että meneeköhän tämä ohi vai onko edessä suurikin elämänmuutos?

      • ...kuulostaa, todella. Olen jopa miettinyt, että muuttaisin hetkeksi pois perheen luota, selventämään ajatuksiani. jopa vuorotteluvapaa ja ulkomaille "katoaminen" on käynyt mielessäni. En enää tunne itsekään itseäni, hitsi vieköön. Mutta kiitos "normaaliuttamisesta" sinulle :-)


    • on!minä koin kriisit molemissa ikävaiheissa .mutta 45 kriisi oli pahempi!nyt pennut ovat aikuisa. olen laittanut elämän uuteen valoon ja vain vielä itselleni kuin mies on hakusessa.mulla kun täytin nyt 45 oli tunne ettei kukaan huoli mua enään vaikka olen näyttävä mut en lähtenyt kokoeilemaan vielä ja vähän niinkuin masennnuikin, mut en kuitekaan mitenkään oikeesti vaan olis tylsistynyt, mut nyt kaiki on paremmin ja mieskin kiikarissa. eikun tekemään niin kuin parhaalta tuntuu;)

    • tosi extemporeta on ollut viimeisen 2 vuoden aikana. Olen ryhdistäytynyt ja miettinyt samoja asioita, mutta totetuttanutkin tähän asti niitä asioita sitten niistä mitkä eivät ole haittanneet perhe-elämää. Aika näyttää mitä keksin vielä tulevaisuudelle kun tämä 40 nousukausi on niin "villiä".
      Se on välillä ikäänkuin vuoristorataa menisi.
      Jotain pitää tapahtua, ettei tylsisty.

    • Hei
      Tuo on aika luonnollinen reaktio ja on tervettä
      pyshtyä ajattelemaan tai no kriisissä on pakko pysähtyä!

      Olen jo tuon vaiheen ohittanut. Se pohdiskelu
      kuitenkin päättyi eroon noin 7 vuotta sitten.
      Ex pohdiskeli juuri tuolla tavalla.
      Pohdiskelut projisoitiin tietysti siihen mieheen, eli minuun. Ukko ulos ja uudet tuulet ja uusi ukko sisään.

      Jälkeenpäin on katunut asiaa. Omien sisäisten prosessien läpikäynti olisi ollut parempi ajatus.
      Ottaa jollakin muulla tavalla etäisyyttä sidoksiin... extream-lajit hyvä vaihtoehto erolle.
      Siinä se ukkokin piristyy ikäänkuin sivutuotteena.

      Jokaisen on se paini tehtävä nimenomaan itsensä kanssa!

      t. P

      • Niin, se on hankala juttu toi kriisi. Varsinkin päästä yli enempi töppäämättä. Täytyis se energia purkaa johki harrastukseen, tai matkusteluun. Mitään mieltä ei ole jättää omaa perhettään. Koska kuitenkin heti ollaan haluamassa uutta miestä. Voin kertoa teille, että sama "paska" eri paketissa. Eikä se vika siis ole perheessä kokonaan, vaan emännän korvien välissä. Ei silti pidä itseään syyllistää, vaan oikeasti keksiä elämälle vaihtelua. Vaarallista vaihtelua on leikkiä ihmisten tunteilla. Minäkin villiinnyin tossa kolmekymppisenä, ja muutinkin kotoa vähäks aikaa pois. Huomasin onneksi sen turvattomuuden tunteen ja heräsin ajoissa huomaamaan perheeni tärkeyden. Silti elämä ei edelleenkään ole ruusuilla tanssimista, mutta voin kertoa senkin, ettei sitä ole kellekkään luvattukaan täällä maan päällä. Molempien puolisoiden tulee keskustella asioista. Siis mihin on tyytymätön ja yhdessä keksiä ratkaisut ongelmiin. Kyllähän se näyttää että niitä mukavia miehiä pyörii ympärillä, mutta ne pysyyki mukavina kun pitää vaan ystävinä. Oman aviopuolison rakastamiseen tarvitaan tahtoa ja molemminpuolista kunnioitusta. Voit tietty alkaa sinkuksi ja etsintä päälle, mutta voi miten tyhjää elämäsi on loppupeleissä. Taistele parisuhteesi ja perheesi puolesta. Jos haluat rahojasi sijoittaa välillä itseesi, niin kerää ulkomaanmatkan verran. Matkusta sinne joko miehesi, tai hyvän ystäväTTÄRESI kanssa. Mutta jos meet ystävättäresi kanssa, ole luottamuksen arvoinen ja jätä koskemati vieraisiin miehiin. En kiellä katsomasta. Miehesiki varmaan katsoo kauniita naisia. Se on totta että jossain vaiheessa elämää tulee "tuvanpuhdistu", mutta onnellinen se joka selviää, vaikka karille ajaski. Minä ajoin karille, mutta selvisin.Olen onnellinen.


      • Joo, taitaa olla aika tavallista että hyväkin mies alkaa tuntua "tylsältä" tms. tietyssä hengessä tehdyn päättelyketjun jälkeen. Monesti löytyy vielä "ymmärtäviä" ystävättäriä, jotka yllyttävät heittämään ukon pihalle :(

        Olen omien kokemusteni perusteella tehnyt periaatepäätöksen, että pysyn visusti erossa alle 5kymppisistä naisista. Pääsääntöisesti kriisipesäkkeitä ovat nuoremmat, sanoisin...


      • Melkein töppäsin kirjoitti:

        Niin, se on hankala juttu toi kriisi. Varsinkin päästä yli enempi töppäämättä. Täytyis se energia purkaa johki harrastukseen, tai matkusteluun. Mitään mieltä ei ole jättää omaa perhettään. Koska kuitenkin heti ollaan haluamassa uutta miestä. Voin kertoa teille, että sama "paska" eri paketissa. Eikä se vika siis ole perheessä kokonaan, vaan emännän korvien välissä. Ei silti pidä itseään syyllistää, vaan oikeasti keksiä elämälle vaihtelua. Vaarallista vaihtelua on leikkiä ihmisten tunteilla. Minäkin villiinnyin tossa kolmekymppisenä, ja muutinkin kotoa vähäks aikaa pois. Huomasin onneksi sen turvattomuuden tunteen ja heräsin ajoissa huomaamaan perheeni tärkeyden. Silti elämä ei edelleenkään ole ruusuilla tanssimista, mutta voin kertoa senkin, ettei sitä ole kellekkään luvattukaan täällä maan päällä. Molempien puolisoiden tulee keskustella asioista. Siis mihin on tyytymätön ja yhdessä keksiä ratkaisut ongelmiin. Kyllähän se näyttää että niitä mukavia miehiä pyörii ympärillä, mutta ne pysyyki mukavina kun pitää vaan ystävinä. Oman aviopuolison rakastamiseen tarvitaan tahtoa ja molemminpuolista kunnioitusta. Voit tietty alkaa sinkuksi ja etsintä päälle, mutta voi miten tyhjää elämäsi on loppupeleissä. Taistele parisuhteesi ja perheesi puolesta. Jos haluat rahojasi sijoittaa välillä itseesi, niin kerää ulkomaanmatkan verran. Matkusta sinne joko miehesi, tai hyvän ystäväTTÄRESI kanssa. Mutta jos meet ystävättäresi kanssa, ole luottamuksen arvoinen ja jätä koskemati vieraisiin miehiin. En kiellä katsomasta. Miehesiki varmaan katsoo kauniita naisia. Se on totta että jossain vaiheessa elämää tulee "tuvanpuhdistu", mutta onnellinen se joka selviää, vaikka karille ajaski. Minä ajoin karille, mutta selvisin.Olen onnellinen.

        Hyvää asiaa puhut ja annoit ajattelemisen aihetta, niinkuin moni muukin viestiini vastannut. Pistää miettimään. Oikeassa olet, vika ON emännän korvien välissä ;-) Vika siinä, että haluan elämältäni muutakin. Aina voi tietenkin hakeutua kompromisseihin? Hmm...Matkustelu ystävättären kanssa ei ole huono idea, ehkä olisi aika rohkaistua ja toteuttaa haaveitaan, niin ei tarvitsisi sitten vanhuksen akatkerana kiikkustuolissa keinua.


    • Aivan kuin vaimoni olisi kirjoittanut nämä viestit, niin samanlaiset tilanteet on olleet meilläkin. Häneltäkin muka valui elämä muitten hyväksi ja mikään ei ollut enää kohdallaan. Ikää 40 ja elämä jäänyt kokonaan elämättä.

      Sitten sitä elämätöntä elämää lähdettiin korjaamaan vieraitten miesten kanssa. Siinä vaiheessa minä sain tarpeekseni ja näytin hänelle ovea, ja sanoin että sopii lähteä nyt sitten omaa elämää etsimään jos se vieraitten miesten kautta sitten paremmin löytyy.

      No, hyvin pian tuli arki vastaan, niinkuin aina, ja nyt sitten yht äkkiä onkin se neljänkympin kriisi haihtunut kuin tuhka tuuleen, ja ollaan kolkuttelemassa ovelle, että pääsisikö takaisin turvattuun elämään, niin taloudellisesti kuin muutenkin.

      Sanokaa nyt arvon naiset, ja kriisiasiantuntijat, mitä teen, sillä ne loukkaukset ovat olleet todella raskaita jotka olen kokenut, ja syvälle sieluuni on haavat lyöty. Kuka ne parantaa?

      • Ei niitä voi parantaa, korkeintaan unohtaa ja sehän on sinusta itsestäsi kiinni. Ja itseluottamuksestasi/luottamuksestasi rouvaan...

        Saundaa siltä, että "elämätön elämä" riivaa pitkään.Mieti voimavarojasi ja tutkiskele itseäsi.

        (tukea voi antaa ystäväniLeo.Leoptuoli@gmail.com)

        Zuumaa tää juttu tosi tarkkaan, ettei tarvitse esmes huoritella,kun on "syytäkin". Kato; noi friidut tietävät kaiken ja heidän tunteensa ovat herkempiä kuin meillä munalla ajattelevilla.


      • Aika ja sinä, jos sulla on korvain väliss' muutakin kuin m_lkk_.


      • Minun vaimolle tuli myös samanlainen aikakausi. Käytin tilaisuutta hyväksi ja annoin aina samalla mitalla takaisin, kiersin kaikki naistentanssit yms. Yksinään jos vaimo lähti jonnekki niin minä lähdin kanssa "jonnekin" yllätys yllätys vaimolle se ei sopinutkaan vaan minun olisi pitäny istua kiltisti kotona. Älkää jääkö miehet kotiin ruikuttamaan vaan reilusti vieraisiin päättäkööt vaimo mitä tekee siinä tilanteessa !!!!


      • vieraisiin kirjoitti:

        Minun vaimolle tuli myös samanlainen aikakausi. Käytin tilaisuutta hyväksi ja annoin aina samalla mitalla takaisin, kiersin kaikki naistentanssit yms. Yksinään jos vaimo lähti jonnekki niin minä lähdin kanssa "jonnekin" yllätys yllätys vaimolle se ei sopinutkaan vaan minun olisi pitäny istua kiltisti kotona. Älkää jääkö miehet kotiin ruikuttamaan vaan reilusti vieraisiin päättäkööt vaimo mitä tekee siinä tilanteessa !!!!

        Aivan totta älkää jääkö kotieunokiksi ruikuttamaan ravintolat ja tanssipaikat on täynä näitä neljänkympinkriisissä vonkaavia naisia.


      • vieraisiin kirjoitti:

        Minun vaimolle tuli myös samanlainen aikakausi. Käytin tilaisuutta hyväksi ja annoin aina samalla mitalla takaisin, kiersin kaikki naistentanssit yms. Yksinään jos vaimo lähti jonnekki niin minä lähdin kanssa "jonnekin" yllätys yllätys vaimolle se ei sopinutkaan vaan minun olisi pitäny istua kiltisti kotona. Älkää jääkö miehet kotiin ruikuttamaan vaan reilusti vieraisiin päättäkööt vaimo mitä tekee siinä tilanteessa !!!!

        Kommentistasi kaikuu ikävästi sellainen asenne, että ulkona käyminen ja yksikseen rientoihin meneminen olisivat aina matkoja "vieraisiin". Sangen rajoittunutta ja ahdasta ajattelua ja ikävän yleistä.

        Silloin, kun itse tulin siihen vaiheeseen, että oli pakko päästä tuulettumaan ja tuulettamaan liian pienessä piirissä pyörivää päätä, teki avio täälläkin laillasi. Aina kun olin ollut jossain, hän lähti 'kosto'reissulle vaikka väkisin, hän kun ei ole mikään menijätyyppi, kotona viihtyvää lajiketta paremminkin.

        En ikinä koskaan kieltänyt, vein ja kuskasinkin, annoin kyydin ja joskus harvoin myös aamuyöstä hain takaisin kotiin. Ja kun hän lähti, toivotin hauskaa ja mukavaa iltaa hymyssä suin. En ikimaailmassa tekisi sellaista virhettä, että möllöttäisin ja möhläisin monta viikkoa sen takia, että toinen käy virkistäytymässä, katselemassa ja tapaamassa muita ihmisiä. Jos hän tarvitsee virkistäytyäkseen "vierasta", niin mikä minä olen siitäkään määräämään. Aikaihmistä.


      • myös kokenut . kirjoitti:

        Aivan totta älkää jääkö kotieunokiksi ruikuttamaan ravintolat ja tanssipaikat on täynä näitä neljänkympinkriisissä vonkaavia naisia.

        Tekee mieli sanoa ja olettaa, että "vonkaus" on joittenkin, yleensä kai miespuolisten, korvien väliin rakennettu ajattelu- ja asennemaailma, kieroutunut sellainen.

        Joskus jossain maailmalla jonkun ukkokukon mielestä pelkkä ulkonäköni tarkoitti sitä, että minä vonkaan. Ja sitä minä en tee koskaan vahingossakaan, luultavasti tuosta kieroutuneesta ajatuksesta johtuen.


      • myös kokenut . kirjoitti:

        Aivan totta älkää jääkö kotieunokiksi ruikuttamaan ravintolat ja tanssipaikat on täynä näitä neljänkympinkriisissä vonkaavia naisia.

        Puolitoistavuotta katsoin vaimon menemistä (hotelliseminaareja, yms. Pippaloita) hoidin yksin lapset ja talouden nielin ylpeyteni kunnes minulle riitti. Kesälomalla pakkasin laukun ja lähdin sanoin vaimolle että päätä itse tulenko takas vai lähdenkö lopullisesti.parin viikon kuluttua vaimo soitti ja pyysi takas. Siihen päättyi hänen neljänkympinkriisi. Älkää miehet todellakaan jääkö ruikuttamaan vaan huolehtikaa omasta elämästä.


      • Etkai ottanut takaisin


      • Etkai ottanut


    • Minulla on ollut joitakin krisejä elämässä ;(

      Mutta ne eivät ole asioita joista kannattaa muille huudella, se on kuulema raskasta ja säälittävää.

      Toinen havainto on se että kun täälä alkaa "narina-viesti" niin reisteröidyt vakikirjoitttajat häviävät ketjusta. Hmmmmm?????

      • omalta kohdalta.. ;))

        Enpä ole voinut hävitä,
        näistä "narina-viesti" jutuista,
        kun en niissä, ole ollutkaan mukana.. ;)))
        Jos oikein muistan?..
        Hmmmm.. et silleesti.. ;)))


      • minullakin. Karkeasti luokitellen osa viesteistä on ongelmien purkua ja toinen osa on kepeää keskustelua.

        Itse taidan kuulua enemmälti marisija-narisijoihin. Minun mielestäni on myös hyvä lukea toisten kokemuksia muistakin kuin kivoista asioista. Ei se ole lainkaan säälittävää kertoa pahasta olostaan nimimerkin takana netissä, pahempi on jos ei ole ketään jolle puhuisi/kirjoittaisi ja patoaisi kaiken sisälleen.

        Eiköhän me molemmat "ryhmät" mahduta tälle palstalle.


      • Lyyli-Sisko kirjoitti:

        minullakin. Karkeasti luokitellen osa viesteistä on ongelmien purkua ja toinen osa on kepeää keskustelua.

        Itse taidan kuulua enemmälti marisija-narisijoihin. Minun mielestäni on myös hyvä lukea toisten kokemuksia muistakin kuin kivoista asioista. Ei se ole lainkaan säälittävää kertoa pahasta olostaan nimimerkin takana netissä, pahempi on jos ei ole ketään jolle puhuisi/kirjoittaisi ja patoaisi kaiken sisälleen.

        Eiköhän me molemmat "ryhmät" mahduta tälle palstalle.

        Niin, onnellinen olkoon hän, ken selviää elämänsä läpi kriiseittä, hieno juttu. Mutta kaikilla ei toden totta aina suju, ja tämä tapa purkaa pahaa mieltään suotakoon kaikille. Eihän toki kukaan pakota narina-juttuja lukemaan :-) Minustakin on vain hyvä, jos oma mieli siitä keventyy, että saa purkaa pahaa mieltään ja saa kommentteja muilta. Mieluummin sen tähän purkaa, kuin miehiseen tapaan vetää kännit lähikuppilassa. Että näin. Hyvää päivänjatkoa sinullekin, naristaan yhdessä myös jatkossa ;-)


      • Brown poem toi läppäs.


    • onkohan nyt menty siihen, että tuota kriisi-sanaa tungetaan joka paikkaan. Ihmisellä on tyyntä ja myrskyä, ylä- ja alamäkeä elämänsä aikana.
      Onhan hieno sanoa, että mulla on kriisi, kun vituttaa ja menee päin persettä...
      Hienojen tätien nimityksiä noi kriisit, ne eivät uskalla puhua asioista oikeilla nimillä...
      Minäkin olen miettinyt asioitani ja elämääni otsa kurtussa ja välillä naureskellen, enkä tunne olevani missään kriisissä.

      • Kyllä minä kutsuisin sellaista tilaa, joka uhkaa esim. perheen jatkuvuutta, kriisiksi...


      • Minä toteaisin tuohon, että itse sanoisin kriisiksi tilannetta joka aiheuttaa pidempiaikaisen "vitutuksen ja menemisen päin persettä". Eli jos joku normiasia hatuttaa - se on hatutusta ja joskus tuntuu että nyt on tämä hetki päin persettä. Kriisi siis on paljon pidempiaikainen ja joskus voi tuntua että siitä on hankala päästä yli ja eteenpäin.


    • Ihan samassa veneessä ollaan! Mulla tuntuu olevan vielä tuuliajo meneillään... Olen yrittänyt keksiä itselleni jotain harrastusta tai jotain mihin takertuisin, mutta en ole vieläkään moista löytänyt!!!

      Tämä on kyllä varsinaista myrskyä tällä hetkellä. Toisaalta olo on kovin turvaton ja toisaalta tekisi mieli jättää kaikki ja lähteä lätkimään, mutta lapset pitävät minut kiinni tässä.

      On kuitenkin ihana tietää, etten ole ainoa tässä ja minulle voi kirjoittaa, jos haluaa purkaa sydäntään raudanmaa@suomi24.fi

    • Olen lukenut noista ikäkriiseistä mutta en tunnista yhtäkään oiretta itsessäni.
      Olenkohan minä viallinen? Jos vaikka viiraa päässä kun olen yhä sitä mieltä, että oma perhe on maailman tärkein juttu?
      Olen melkein 45v nainen.

      Mies sitten sai hepulit molempien puolesta kun pisti oman elämänsä risaiseksi ja iski nuoren yh-äidin jolla on ihan pienet lapset, eri iseille. Hoitelee nyt sitten niitä.
      Mutta, minua ei kiinnosta vähääkään mitä hän tekee! Onko se nyt sitten kans ikäkriisiä?

    • Olen mies ja nähnyt juuri sinunlaisia ja samassa tilanteessa olevia naisia paljon.
      40 nainen on fyysisesti ja henkisesti parhaimmillaan. Hän on oppinut hyväksymään kehonsa ja seksuaaliset tarpeensa. Monelle tulee tuossa tilanteessa kriisi, sitten aviokriisi ja lopulta ero.
      Uudet harrastukset, vaikkapa opiskelu, tuovat itsenäisyyttä, mutta samalla se mukavaan yhteiseloon tottunut puoliso tuntee olonsa epävarmaksi, ehkä myös mustasukkaiseksi.
      Tulee ensimmäinen vieras mies, ja vie jalat alta, hän on jännittävä ja parempi kaikessa, niinkuin uusi auto, entiseen verrattuna. Tuo mies on kuitenkin itse, ehkä vain keräämässä oman elämänsä tekemättömiä tekoja, jotta jäisi jotain muisteltavaa. Ei tule suhdetta, mutta portti on aukaistu, ja se voi viedä mukanaan.
      Ravintolat on täynnä 40 naisia, jotka ovat lähteneet ensimmäisestä aviostaan oikeastaan vain kyllästyneinä tavalliseen. Eron jälkeen saa kyllä jännitystä ja jotkut löytävät jopa uuden onnen, mutta suurimmalle osalle, käy huonommin.
      Elämä muuttuu, onnen etsinnäksi, pettymyksiksi, aamuisin kuultujen " hei soitellaan" sanojen jälkeen.
      Elämä on

    • Monella tuttavallani on samanlaisia
      ajatuksia kuin sinulla.
      Itselläni 40 v tulee ensi talvena täyteen,
      ja olen vielä(kin) sinkku.
      Päivääkään en vaihtaisi pois. Työelämään
      pystyy tarvittaessa keskittymään kunnolla, rahaa
      riittää runsaasti elämiseen ja matkusteluun. Lisäksi on aikaa kuntoilla ja pitää itsestä
      huolta. Perheen tuomaa elämänrikkautta en ole
      päässyt kokemaan, mutta sitä en sure koska
      valinta on ollut omani. Heinäkuussa olisi
      pitänyt taas mennä tympeisiin sukujuhliin
      puhumaan pieniin kuvioihin jämähtäneiden ihmisten
      kanssa rivitalon takapihan nurmikonkasvusta, mutta onneksi olemme ra(i)kkaan deittitytsyni kanssa silloin Roomassa.

    • EI auta kiun kuunnella sydäntään. Mutta jos siinä tuoksinassa perhees hukkaat, niin harva sitä tunnetta enää löytää minkä perhe antaa. Vaimoni sen hukkas, enkä minäkään sitä ole löytänyt. Ne jotka tuolla juoksentelevat eivät tiedä mitä etsivät, ja ne jotka tietävät ovat oman kullan kainalossa.

    • Olen tässä asiassa Kalle-p:n kanssa samaa mieltä, turhan usein laitetaan johonkin ikäkriisin syyksi kaiken. Niin se vaan on että elämä kulkee aalloittain, välillä on hyviä aikoja, sitten on kiireellisiä aikoja jolloin ei niinkään edes huomaa jos menee vähän huonosti, ja lopuksi on huonoja aikoja.

      Olisitko sinä juuri elänyt tätä kiireistä aikaa, olet monta vuotta toiminut antajana perheelle ja nyt olisi sinun vuoro saada. He ehkä eivät enää tarvitse sinua niin kuin ennen, ja sinulla on aikaa tarkistaa vähän omiakin tarpeita. Kerro se myös perheelleesi jotta he ymmärtäisivät mistä on kyse. Muuten sinun muutoksesi voi tulla heille sokkina, jolloin he yrittävät toimia sinua vastaan - jolloin ajaudut kriisiin heidän kanssaan.

      Käytännön apu: kirjoita paperille mitä elämässäsi haluaisit muuttaa, ja aloita muuttaminen siitä helpommasta päästä.

      Ja vielä lopuksi, älä ole tyytymätön siihen elämään johon olet tähän asti elännyt, ilman sitä et olisi mitä olet tänään. Muuten tulee vaan katkeraksi, ja se ei sulostuta kenenkään elämää.

      • Juuri noinhan se on!
        Hyviä ohjeita!

        Ratkaisumallina pelkkä ero johtaa vain ongelman muuntamiseen toiseen asuun.


      • Paperi-idea kuulostaa hyvältä! Olet aivan oikeassa, nyt on aika miettiä, mitä oikeasti elämältä haluaa ja asettaa uusia tavotteita. Kohtuuden rajoissa. Kiitän kauniista ja oivallisesta palautteesta!


      • kaiken mitä olin saanut aikaiseksi siihen mennessä kun olin 40 täyttänyt - jumprahuti mutta tuli pitkä lista:DD

        Joskus sen kriisin syy voi olla ajatus että olen jo 40 enkä ole saanut mitään aikaiseksi.
        Mutta kun ne asiat oikein ajattelee ja kirjaa niin huomaa kuinka valtavan paljon kaikenlaista on tullut tehtyä.

        Mulla ei tosin mitään varsinaista kriisiä ole koskaan ollut, mutta kun sairastuin suurinpiirtein juuri siinä iässä, niin asiat piti laittaa uuteen tärkeysjärjestykseen. Ja miettiä mitä voi tehdä edelleen ja mistä kaikesta pitää luopua - ja mä en oikeastaan sitten kuitenkaan joutunut luopumaan juuri mistään, mun sisu ei anna periksi luopua asioista joita suinkin pystyn tekemään.

        Mä olen itse sitä mieltä että joskus myös sairastuminen on ihan hyväksi - se opetti paljon asioita ja oli aikaa miettiä ja huomata ettei elämä sentään siihen lopu. Joten kai se sitten jonkinmoinen 40 kriisin paikka mullekin oli :DD

        Mutta mulla on mennyt hienosti, ja olen hemmetin onnellinen jokaisesta päivästä, tähän sairauteen ei kuole, mutta sairaseläkkeelle tämä mut pisti,
        josta ensin olin himpunverran katkera. Kun kuitenkin olin niin nuori.
        Mutta sitten huomasin kuinka hienoa on kun voi tehdä asioita ihan oman aikataulunsa mukaan :DD

        Kyllä se sunkin kriisis ohi menee, niin uskon. Mä mietin aina että paljon huonomminkin vois olla.

        Aurinkoisia kesäpäiviä sulle, ja muista että sulla on vielä vaikka kuinka paljon elämätöntä elämää - elä se täysillä ja onnellisena, äläkä murehdi tulevaa, eihän tulevasta kukaan tiedä:DD

        Hmm... tää tuli vähän väärään paikkaa - oli tarkoitettu tuolle aloittajalle, mutta ei kai tuon väliä ole vaikka tähänkin tuli :DDDDD


    • Kriisit tai pikemminkin käymisvaiheet kuuluvat aika ajoin elämään. Niissä on mahdollisuus asioiden tarkasteluun ja uudelleenarviointiin ja niiden myötä usein myös kasvaa ja muuttuu ihmisenä.

      Itselläni neljänkympin muutosvaihe ilmeni siten, että vanha ammatti ja duuni alkoivat kypsyttää toden teolla. Koska oman sitruunaisen nassun katselu kylpyhuoneen peilistä aamuisin alkoi tympiä oli pakko tehdä jotain. Tuli sellainen fiilis että oli pakko tehdä jotain ja pian! Siispä hain ammattikorkeakouluun täysin uutta ammattia lukemaan. Ja pääsin sisään. Vielä ankaraa pohdiskelua mistä on valmis luopumaan ja opiskeluaikaisen toimeentulon suunnittelu. Ja sitten hei heit vanhalle työelämälle! Pian alkaa toinen vuosi päätoimisena opiskelijana. Elämänilo ja -tyytyväisyys ovat kasvaneet huikeasti ja on mahtava fiilis ylipäätään. Teini-ikäisen jälkikasvun mielestä on hauskaa kun äitikin on "koululainen" ;-)

      Hi hii, jälkeenpäin luin että monilla tulee juuri neljänkympin virstapylvään jälkeen tunne, että "muutosta on tultava" ja niiden eteen "on toimittava viipymättä". Piti paikkansa ainakin meikätytön kohdalla...

      • Tässäkin on jotain, mitä itsestäni tunnistan. On todella helpottavaa kuulla, kuinka moni täällä on kokenut ihan samaa ja ajatuksetkin kulkeneet samoja ratoja ammatinvaihdosta alkaen. Jo se auttaa, että tietää olevan kohtalontovereita, saman kokeneita. Usein juuri teidänlaisten neuvot ja havainnot ovat kultaakin kalliimpia. Kiitän :-)Onnea sinulle ja valitsemallesi uralle!!


    • kyllä on vaikea löytää vakituinen nainen kun halutaan olla itsenäisii ja kapakkaruusut ei kelpaa mahdoton luottamuspula ym.. löytäis kotona viihtyvän naisen.

      • ...meitä kotona viihtyviä naisia. Itsenäisiäkin.
        Mutta taidamme olla kotona... =)


    • moi,ole rohkeasti oma itsesi.miksi naisen tarttee huolehtia aina ,että kaikilla on puhtaat sukat??nyt on oikee aika hakea itsellesi harrastus tai kaksi ja ottaa omaa aikaa,koska ilman sitä sut pumpataan tyhjiin,,,jos et sinä saa,mitä haluat,et voi antaa lapsillesi tai miehellesi,mitä he haluavat.kaikessa pitää olla tasapaino..itse teen kokoajan samaa reissua,vaikkakin vain lasten kanssa,mutta helpotus huomata,ettei ne kuole ,vaikka äiti on pari tuntia pois.......

      • Tyhjästä tosiaankin on edelleen hankala nyhjäistä. Jos ei ole omat akut ladattuina, vaikea on mitään muillekaan antaa. Harrastuksen olen jo ajatellutkin aloittaa ja tuhlaamisen omaan hyvään olooni. Ja se ei suinkaan tarkoita kapakoita, vaan jotain ihan muuta. Uutta miestä en sinänsä kaipaa, samanlaisia ne kaikki on. Kiitti kommentistasi!


      • Mitä mä teen? kirjoitti:

        Tyhjästä tosiaankin on edelleen hankala nyhjäistä. Jos ei ole omat akut ladattuina, vaikea on mitään muillekaan antaa. Harrastuksen olen jo ajatellutkin aloittaa ja tuhlaamisen omaan hyvään olooni. Ja se ei suinkaan tarkoita kapakoita, vaan jotain ihan muuta. Uutta miestä en sinänsä kaipaa, samanlaisia ne kaikki on. Kiitti kommentistasi!

        Teille kaikille naisille.....ja miksei miehillekkin. Avovaimolleni tuli juuri tuo 40 kriisi, jossa kaikki heitti volttia hänen elämässään, eikä todellakaan ole kunnossa vieläkään. Nyt minä 40 mies mietin että minussakos oli vikaa vai missä ? Totesinkin, vika on niin miehessä kuin naisessakin! siihenhän tarvitaan aina kaksi osapuolta, eikä toista voi syyttää siitä mihinkä kaikki johtaa. Meilla vaimoke ensin laihdutti,treenasi muutti ruokavaliot ja halusi kokea itsensä halutuksi, koska tapasi niin ihania miehiä talven aika
        pahinpaan menoaikaansa ja mies kahden lapsen kanssa kiltisti kotona odottaessaan avovaimoaan
        joka toteaa että pitäisi päästä kokeilemaan aidan toista puolta jospa se olisikin vihreämpää.
        Totesin vaimokkeellenin että katseleppa ihan rauhassa ja tunne itsesi halutuksi jos siihen on tarvetta. Mutta minun ja lapsien ei tarvitse moista jäädä katselemaan......! Mikä naisen ajaa kriisiin ? No se kun nainen synnyttää lapsensa hän ei voi olla " huono äitä" ja antaa aikaa itselleensä niinkuin ennen lapsien tuloa vaikka kokee siihen suurta tarvetta. Tai että nainen osaisi jakaa edelleen rakkauttansa myös miehelleensä niinkuin lapsilleensakkin koska muuten mieskään ei osaa jakaa hellyyttä,rakkautta ja huolenpitoaan voimolleensa
        ja näin oravanpyörä onkin valmis. ELIKÄ JOS EI SAA RAKKAUTTA JA HITUSEN HELLYYTTÄ,LÄHEISYYTTÄ JA LÄMPÖÄ SIINÄ MISSÄ NAINEN ANTAA SITÄ LAPSILLEENSA EI SITÄ KOHTA OSAA ENÄÄ ITSEKKÄÄN ANTAA. Parisuhde kun ei pelkällä sexillä pitkälle kulje...... Rikkirevitty ja nöyryytetty ISÄ 40v. Mihinkä teillä naisilla on kiire ?


      • Mies 40v. kirjoitti:

        Teille kaikille naisille.....ja miksei miehillekkin. Avovaimolleni tuli juuri tuo 40 kriisi, jossa kaikki heitti volttia hänen elämässään, eikä todellakaan ole kunnossa vieläkään. Nyt minä 40 mies mietin että minussakos oli vikaa vai missä ? Totesinkin, vika on niin miehessä kuin naisessakin! siihenhän tarvitaan aina kaksi osapuolta, eikä toista voi syyttää siitä mihinkä kaikki johtaa. Meilla vaimoke ensin laihdutti,treenasi muutti ruokavaliot ja halusi kokea itsensä halutuksi, koska tapasi niin ihania miehiä talven aika
        pahinpaan menoaikaansa ja mies kahden lapsen kanssa kiltisti kotona odottaessaan avovaimoaan
        joka toteaa että pitäisi päästä kokeilemaan aidan toista puolta jospa se olisikin vihreämpää.
        Totesin vaimokkeellenin että katseleppa ihan rauhassa ja tunne itsesi halutuksi jos siihen on tarvetta. Mutta minun ja lapsien ei tarvitse moista jäädä katselemaan......! Mikä naisen ajaa kriisiin ? No se kun nainen synnyttää lapsensa hän ei voi olla " huono äitä" ja antaa aikaa itselleensä niinkuin ennen lapsien tuloa vaikka kokee siihen suurta tarvetta. Tai että nainen osaisi jakaa edelleen rakkauttansa myös miehelleensä niinkuin lapsilleensakkin koska muuten mieskään ei osaa jakaa hellyyttä,rakkautta ja huolenpitoaan voimolleensa
        ja näin oravanpyörä onkin valmis. ELIKÄ JOS EI SAA RAKKAUTTA JA HITUSEN HELLYYTTÄ,LÄHEISYYTTÄ JA LÄMPÖÄ SIINÄ MISSÄ NAINEN ANTAA SITÄ LAPSILLEENSA EI SITÄ KOHTA OSAA ENÄÄ ITSEKKÄÄN ANTAA. Parisuhde kun ei pelkällä sexillä pitkälle kulje...... Rikkirevitty ja nöyryytetty ISÄ 40v. Mihinkä teillä naisilla on kiire ?

        Kiitos siitä mitä kirjoitit. Olisitpa mun mies.


      • Mies 40v. kirjoitti:

        Teille kaikille naisille.....ja miksei miehillekkin. Avovaimolleni tuli juuri tuo 40 kriisi, jossa kaikki heitti volttia hänen elämässään, eikä todellakaan ole kunnossa vieläkään. Nyt minä 40 mies mietin että minussakos oli vikaa vai missä ? Totesinkin, vika on niin miehessä kuin naisessakin! siihenhän tarvitaan aina kaksi osapuolta, eikä toista voi syyttää siitä mihinkä kaikki johtaa. Meilla vaimoke ensin laihdutti,treenasi muutti ruokavaliot ja halusi kokea itsensä halutuksi, koska tapasi niin ihania miehiä talven aika
        pahinpaan menoaikaansa ja mies kahden lapsen kanssa kiltisti kotona odottaessaan avovaimoaan
        joka toteaa että pitäisi päästä kokeilemaan aidan toista puolta jospa se olisikin vihreämpää.
        Totesin vaimokkeellenin että katseleppa ihan rauhassa ja tunne itsesi halutuksi jos siihen on tarvetta. Mutta minun ja lapsien ei tarvitse moista jäädä katselemaan......! Mikä naisen ajaa kriisiin ? No se kun nainen synnyttää lapsensa hän ei voi olla " huono äitä" ja antaa aikaa itselleensä niinkuin ennen lapsien tuloa vaikka kokee siihen suurta tarvetta. Tai että nainen osaisi jakaa edelleen rakkauttansa myös miehelleensä niinkuin lapsilleensakkin koska muuten mieskään ei osaa jakaa hellyyttä,rakkautta ja huolenpitoaan voimolleensa
        ja näin oravanpyörä onkin valmis. ELIKÄ JOS EI SAA RAKKAUTTA JA HITUSEN HELLYYTTÄ,LÄHEISYYTTÄ JA LÄMPÖÄ SIINÄ MISSÄ NAINEN ANTAA SITÄ LAPSILLEENSA EI SITÄ KOHTA OSAA ENÄÄ ITSEKKÄÄN ANTAA. Parisuhde kun ei pelkällä sexillä pitkälle kulje...... Rikkirevitty ja nöyryytetty ISÄ 40v. Mihinkä teillä naisilla on kiire ?

        Mies 40v, tarinasi kuulostaa tutulta, ja haluaisinkin tässä tilittää, miltä naisen kriisi tuntuu miehen kannalta. Itse olen samanikäinen mies, jonka kohta 40-v vaimo on viime vuosina hankkinut monia uusia harrastuksia (eli tällä palstalla aikaisemmin julkaistujen tekstien perusteella voisi sanoa, että merkit kriisistä olivat ilmassa). Pari viikkoa sitten hän sitten ilmoitti olevansa neljänkympin kriisissä ja että tilanne ei korjaannu, jos hän ei pääse ns. harrastamaan muita miehiä.
        Olemme olleet yhdessä parikymmentä vuotta, meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Nyt minulle kerrotaan, että läheisyys ja seksi oman miehen kanssa tuntuu kuulemma "suurin piirtein sukurutsaukselta" ja että vaimon pitäisi päästä kokemaan, mitä kaikkea hän saa seksistä irti muualla. Mikä on tietysti miehelle kovin mairittelevaa kuultavaa, varsinkin sellaiselta, jota kymmenien yhteisten eikä aina mitenkään helppojen vuosien jälkeen yhä rakastaa.
        Ensimmäinen (ja edelleen hallitseva) ajatus oli tietysti: miksen minä kelpaa? Mikä minussa on vikana? Myönnän, että en ehkä ole viime vuosina ollut peti- tai kotiaskareissakaan maailman innovatiivisin ja aktiivisin. Mielestäni olen kuitenkin kohdellut puolisoani hyvin, antanut hänelle tilaa ja ollut lapsilleni kelpo isä. Samassa, "epäeroottisessa" työn, lastenhoidon ja kotityön ympärillä pyörivässä arjessa tässä on eletty molemmat. Siksi olisi ollut ihan kiva, että molemminpuolisen seksinpuutteen ongelmaa olisi lähdetty ensin ratkomaan oman kumppanin kanssa. Ties vaikka olisi omasta miehestä löytynyt kokonaan uusia tai ainakin pitkään piilossa olleita piirteitä. Mutta ei, se ei nyt kuulemma missään tapauksessa käy päinsä, vierasta pitää saada. (Anteeksi tämä rivien välistä tihkuva katkeruus, asia on vielä varsin tuore.)
        Tästä huolimatta vaimo haluaisi, että minä jäisin yhteiseen kotiin asumaan, koska se on lasten kannalta sekä taloudellisesti paras vaihtoehto. Niin varmaan onkin, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että edes lasten etu ei saa minua nielemään sitä nöyryytystä, että joutuisin elämään rakastamani naisen kanssa saman katon alla, vaikka hän jakaa rakkauttaan vain muille miehille.
        En tiedä, tuoko tällainen elämänmuutos helpotusta vaimoni tilanteeseen. Varmaa on kuitenkin on, että minulle tämä kriisi lyö käteen vain huonoja vaihtoehtoja.
        Joko teen kuten vaimo toivoo eli nielen nöyryytyksen ja jään lasten luo - mihin en juuri nyt usko pystyväni. Olen kunnollinen, uskollinen ja kiltti mies, mutta sen verran itsekunnioitusta minulla sentään vielä on, etten halua ruveta miksikään koti-eunukiksi, joka hoitaa kiltisti lapsia ja kotia sillä aikaa, kun vaimo huitelee ties missä. Ja kuuntelee huolet ja valitukset silloin, kun vaimo on kotona.
        Tai sitten jompi kumpi meistä muuttaa lasten luota pois - ja 99 prosentissa tapauksissa se lienee mies, riippumatta siitä, mitä asian taustalla on.
        No, tasapuolisuuden nimissä täytyy vielä sanoa, että vaimo tarjosi vieraissa juoksemisen mahdollisuutta myös minulle. Moni mies voisi ehkä olla tällaiseen "vapaaseen liittoon" tyytyväinen, mutta minä en a) tunne juurikaan kiinnostusta muita naisia kohtaan, enkä b) usko, että liittomme tulevaisuudennäkymät tai perheemme ilmapiiri tällaisesta seksuaalisesta vapautumisesta ainakaan paranevat. Ja minä todella, todella haluan, että ne paranevat. Vaimoni on upein nainen, jonka olen koskaan tavannut. Haluaisin saada hänet takaisin luokseni, mikäli se suinkin on vielä mahdollista. Nyt en vain suoraan sanottuna tiedä, miten se voisi tapahtua.
        => Kertokaa siis, jos teillä on kokemuksia tällaisen kriisin ratkaisemisesta ns. molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Itse olen tällä hetkellä umpikujassa.


      • Enimmäkseen harmiton kirjoitti:

        Mies 40v, tarinasi kuulostaa tutulta, ja haluaisinkin tässä tilittää, miltä naisen kriisi tuntuu miehen kannalta. Itse olen samanikäinen mies, jonka kohta 40-v vaimo on viime vuosina hankkinut monia uusia harrastuksia (eli tällä palstalla aikaisemmin julkaistujen tekstien perusteella voisi sanoa, että merkit kriisistä olivat ilmassa). Pari viikkoa sitten hän sitten ilmoitti olevansa neljänkympin kriisissä ja että tilanne ei korjaannu, jos hän ei pääse ns. harrastamaan muita miehiä.
        Olemme olleet yhdessä parikymmentä vuotta, meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Nyt minulle kerrotaan, että läheisyys ja seksi oman miehen kanssa tuntuu kuulemma "suurin piirtein sukurutsaukselta" ja että vaimon pitäisi päästä kokemaan, mitä kaikkea hän saa seksistä irti muualla. Mikä on tietysti miehelle kovin mairittelevaa kuultavaa, varsinkin sellaiselta, jota kymmenien yhteisten eikä aina mitenkään helppojen vuosien jälkeen yhä rakastaa.
        Ensimmäinen (ja edelleen hallitseva) ajatus oli tietysti: miksen minä kelpaa? Mikä minussa on vikana? Myönnän, että en ehkä ole viime vuosina ollut peti- tai kotiaskareissakaan maailman innovatiivisin ja aktiivisin. Mielestäni olen kuitenkin kohdellut puolisoani hyvin, antanut hänelle tilaa ja ollut lapsilleni kelpo isä. Samassa, "epäeroottisessa" työn, lastenhoidon ja kotityön ympärillä pyörivässä arjessa tässä on eletty molemmat. Siksi olisi ollut ihan kiva, että molemminpuolisen seksinpuutteen ongelmaa olisi lähdetty ensin ratkomaan oman kumppanin kanssa. Ties vaikka olisi omasta miehestä löytynyt kokonaan uusia tai ainakin pitkään piilossa olleita piirteitä. Mutta ei, se ei nyt kuulemma missään tapauksessa käy päinsä, vierasta pitää saada. (Anteeksi tämä rivien välistä tihkuva katkeruus, asia on vielä varsin tuore.)
        Tästä huolimatta vaimo haluaisi, että minä jäisin yhteiseen kotiin asumaan, koska se on lasten kannalta sekä taloudellisesti paras vaihtoehto. Niin varmaan onkin, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että edes lasten etu ei saa minua nielemään sitä nöyryytystä, että joutuisin elämään rakastamani naisen kanssa saman katon alla, vaikka hän jakaa rakkauttaan vain muille miehille.
        En tiedä, tuoko tällainen elämänmuutos helpotusta vaimoni tilanteeseen. Varmaa on kuitenkin on, että minulle tämä kriisi lyö käteen vain huonoja vaihtoehtoja.
        Joko teen kuten vaimo toivoo eli nielen nöyryytyksen ja jään lasten luo - mihin en juuri nyt usko pystyväni. Olen kunnollinen, uskollinen ja kiltti mies, mutta sen verran itsekunnioitusta minulla sentään vielä on, etten halua ruveta miksikään koti-eunukiksi, joka hoitaa kiltisti lapsia ja kotia sillä aikaa, kun vaimo huitelee ties missä. Ja kuuntelee huolet ja valitukset silloin, kun vaimo on kotona.
        Tai sitten jompi kumpi meistä muuttaa lasten luota pois - ja 99 prosentissa tapauksissa se lienee mies, riippumatta siitä, mitä asian taustalla on.
        No, tasapuolisuuden nimissä täytyy vielä sanoa, että vaimo tarjosi vieraissa juoksemisen mahdollisuutta myös minulle. Moni mies voisi ehkä olla tällaiseen "vapaaseen liittoon" tyytyväinen, mutta minä en a) tunne juurikaan kiinnostusta muita naisia kohtaan, enkä b) usko, että liittomme tulevaisuudennäkymät tai perheemme ilmapiiri tällaisesta seksuaalisesta vapautumisesta ainakaan paranevat. Ja minä todella, todella haluan, että ne paranevat. Vaimoni on upein nainen, jonka olen koskaan tavannut. Haluaisin saada hänet takaisin luokseni, mikäli se suinkin on vielä mahdollista. Nyt en vain suoraan sanottuna tiedä, miten se voisi tapahtua.
        => Kertokaa siis, jos teillä on kokemuksia tällaisen kriisin ratkaisemisesta ns. molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Itse olen tällä hetkellä umpikujassa.

        Neljänkympin kiisi on minunkin miehelläni. Ensin mättäsi työt, sitten vaimo ja lopuksi koko perhe-elämä. Meillä ollu jo vuoden tilanne, missä mies ilmoittanut haluavansa eron, koska on tunteita toista naista kohtaan. Minä olen tietenkin pyytänyt ja rukoillut, että yrittäisimme jatkaa yhdessä ja menisimme pariterapiaan puhumaan asioista. Mutta ei, tämä toinen nainen on kuulemma hänen elämänsä nainen. Itse olen aivan puhki tästä tilanteesta ja pariviikkoa sitten annoinkin mieheni eteen eropaperit allekirjoitettavaksi. Silloin sain kuulla haukut miten kaksinaamainen ämmä olen. Ensin pyytelen, että yrittäisimme vielä ja nyt ollaan eropapereita tyrkyttämässä. Mutta nyt olen päätökseni tehnyt, ja annan mieheni mennä.Hänet tuntien tiedän, ettei hänen olonsa helpota, vaan sitten on huono omatunto lasten vuoksi, mutta ilmeisesti jokaisen on tehtävä omat virheensä. Sinulle umpikujassa sanoisin, että älä tyydy olemaan kakkonen, se vain katkeroittaa ajan myötä.Eikä se ole edes lasten edun mukaista. Meillä on kaksi poikaa ja heistäkin huomaa, että reagoivat jo tilanteeseen, vaikka emme mieheni kanssa edes riitele heidän kuulleen.Sinuna laittaisin kovan kovaa vastaan ja tekisin selväksi, ettei ole olemassa vaihtoehtoja. Se on joko sinä tai vieraat miehet. Älä anna nöyryyttää itseäsi, niin kuin minä olen tehnyt. Se vie ihmiseltä kaiken omanarvontunnon. Itseäni kaduttaa kovasti, etten ole ennemmin laittanut avioeroa vireille. Nyt olen vuoden voinut todella pahoin ja tiedän, että ero ei oloa paranna, mutta siitä toipuminen voi alkaa.


      • nainen 40v. kirjoitti:

        Neljänkympin kiisi on minunkin miehelläni. Ensin mättäsi työt, sitten vaimo ja lopuksi koko perhe-elämä. Meillä ollu jo vuoden tilanne, missä mies ilmoittanut haluavansa eron, koska on tunteita toista naista kohtaan. Minä olen tietenkin pyytänyt ja rukoillut, että yrittäisimme jatkaa yhdessä ja menisimme pariterapiaan puhumaan asioista. Mutta ei, tämä toinen nainen on kuulemma hänen elämänsä nainen. Itse olen aivan puhki tästä tilanteesta ja pariviikkoa sitten annoinkin mieheni eteen eropaperit allekirjoitettavaksi. Silloin sain kuulla haukut miten kaksinaamainen ämmä olen. Ensin pyytelen, että yrittäisimme vielä ja nyt ollaan eropapereita tyrkyttämässä. Mutta nyt olen päätökseni tehnyt, ja annan mieheni mennä.Hänet tuntien tiedän, ettei hänen olonsa helpota, vaan sitten on huono omatunto lasten vuoksi, mutta ilmeisesti jokaisen on tehtävä omat virheensä. Sinulle umpikujassa sanoisin, että älä tyydy olemaan kakkonen, se vain katkeroittaa ajan myötä.Eikä se ole edes lasten edun mukaista. Meillä on kaksi poikaa ja heistäkin huomaa, että reagoivat jo tilanteeseen, vaikka emme mieheni kanssa edes riitele heidän kuulleen.Sinuna laittaisin kovan kovaa vastaan ja tekisin selväksi, ettei ole olemassa vaihtoehtoja. Se on joko sinä tai vieraat miehet. Älä anna nöyryyttää itseäsi, niin kuin minä olen tehnyt. Se vie ihmiseltä kaiken omanarvontunnon. Itseäni kaduttaa kovasti, etten ole ennemmin laittanut avioeroa vireille. Nyt olen vuoden voinut todella pahoin ja tiedän, että ero ei oloa paranna, mutta siitä toipuminen voi alkaa.

        en tiedä olenko oikealla palstalla,mulla on ihana mies ja lapset,elämä kohdillaan,ei helppoa,mutta selvitään seuraavaan päivään,mutta jotain tuntuu puutuvan,olenko liian itsekäs


      • 40 kirjoitti:

        en tiedä olenko oikealla palstalla,mulla on ihana mies ja lapset,elämä kohdillaan,ei helppoa,mutta selvitään seuraavaan päivään,mutta jotain tuntuu puutuvan,olenko liian itsekäs

        että emme näe sitä mitä meillä on, ennen kuin sen menettää.

        Toiset etsivät sitä "jotakin" elämäänsä vain huomatakseen että heillä se jo oli mutta kerkesivät sen jo menettää....

        Nykyään on trendikästä ajatella että minä itse ja minun tarpeet, ja jälki on sitten sen mukaista.

        Vaatii suurta rohkeutta ja itsensä likoon panemista, myöntää näiden "irtiottojen" ja loukkaavien sanojen jälkeen, että haluaa ja tarvitsee sen tutun ja turvallisen ihmisen rinnalleen takaisin.
        Toiset pystyvät siihen , toiset eivät.

        Kun joutuu tilanteeseen jossa joutuu todella ajattelemaan elämäänsä, niin kuinka moni huomaa olevansa onnellinen niistä pienistä asioista , isojakaan unohtamatta.... =)

        Lämmintä kesän jatkoa


      • -kultainennoutaja- kirjoitti:

        että emme näe sitä mitä meillä on, ennen kuin sen menettää.

        Toiset etsivät sitä "jotakin" elämäänsä vain huomatakseen että heillä se jo oli mutta kerkesivät sen jo menettää....

        Nykyään on trendikästä ajatella että minä itse ja minun tarpeet, ja jälki on sitten sen mukaista.

        Vaatii suurta rohkeutta ja itsensä likoon panemista, myöntää näiden "irtiottojen" ja loukkaavien sanojen jälkeen, että haluaa ja tarvitsee sen tutun ja turvallisen ihmisen rinnalleen takaisin.
        Toiset pystyvät siihen , toiset eivät.

        Kun joutuu tilanteeseen jossa joutuu todella ajattelemaan elämäänsä, niin kuinka moni huomaa olevansa onnellinen niistä pienistä asioista , isojakaan unohtamatta.... =)

        Lämmintä kesän jatkoa

        ei kai kukaan ole pohjaton astia josta voi vain ottaa ikuiseti.kyllä joskus täytyy olla vähän itsekäs jos haluaa,että on jotain annettavaa.joskus vaan niitä pieniä asioita ei ole tarpeeksi kannattaakseen palata.


      • 40 kirjoitti:

        en tiedä olenko oikealla palstalla,mulla on ihana mies ja lapset,elämä kohdillaan,ei helppoa,mutta selvitään seuraavaan päivään,mutta jotain tuntuu puutuvan,olenko liian itsekäs

        "Jotain tuntuu puuttuvan" siihen hetkeen asti, kun tajuaa, miksi on olemassa, oman tarkoituksensa, oman tehtävänsä, oman juttunsa ...

        Jossain vaiheessa elämää ihminen alkaa miettiä, että tässäkö tämä nyt oli. Siinä vaiheessa yleensä myös alkaa nousta pintaan jostain sisimmän salatusta syvyydestä, kutsun kuulleena, sellaiset asiat ja aiheet, joita haluaa ja tahtoo oikeasti, sydämestään vielä tehdä ja toimittaa ennen kuin kaikki on ohi.

        Miksi sitä pidetään itsekkyytenä, jos ihminen haluaa kasvaa ja tulla omaksi itsekseen, sisimpänsä näköiseksi ja oloiseksi. Miehet pitävät naisten itsensä etsimistä, itsellisyyttä ja yksilön vapautta uhkana, se horjuttaa jotenkin heidän valtaansa perheessä ja vapaus on pelottavaa, koska nainen voi löytää toisen, paremman. Siksi vastustus on edelleen, vuonna 2013, käsittämätöntä ja vailla järjen hiventä.

        Vai johtuuko se siitä, että on paljon yleisempää, että muutosta ja kasvua ei haeta omasta sisikunnasta vaan vieraasta ihmisestä, uudesta 'rakkaudesta', ikään kuin nämä asiat muuttuisivat tai paranisivat vaihtamalla.


      • Mies 40v. kirjoitti:

        Teille kaikille naisille.....ja miksei miehillekkin. Avovaimolleni tuli juuri tuo 40 kriisi, jossa kaikki heitti volttia hänen elämässään, eikä todellakaan ole kunnossa vieläkään. Nyt minä 40 mies mietin että minussakos oli vikaa vai missä ? Totesinkin, vika on niin miehessä kuin naisessakin! siihenhän tarvitaan aina kaksi osapuolta, eikä toista voi syyttää siitä mihinkä kaikki johtaa. Meilla vaimoke ensin laihdutti,treenasi muutti ruokavaliot ja halusi kokea itsensä halutuksi, koska tapasi niin ihania miehiä talven aika
        pahinpaan menoaikaansa ja mies kahden lapsen kanssa kiltisti kotona odottaessaan avovaimoaan
        joka toteaa että pitäisi päästä kokeilemaan aidan toista puolta jospa se olisikin vihreämpää.
        Totesin vaimokkeellenin että katseleppa ihan rauhassa ja tunne itsesi halutuksi jos siihen on tarvetta. Mutta minun ja lapsien ei tarvitse moista jäädä katselemaan......! Mikä naisen ajaa kriisiin ? No se kun nainen synnyttää lapsensa hän ei voi olla " huono äitä" ja antaa aikaa itselleensä niinkuin ennen lapsien tuloa vaikka kokee siihen suurta tarvetta. Tai että nainen osaisi jakaa edelleen rakkauttansa myös miehelleensä niinkuin lapsilleensakkin koska muuten mieskään ei osaa jakaa hellyyttä,rakkautta ja huolenpitoaan voimolleensa
        ja näin oravanpyörä onkin valmis. ELIKÄ JOS EI SAA RAKKAUTTA JA HITUSEN HELLYYTTÄ,LÄHEISYYTTÄ JA LÄMPÖÄ SIINÄ MISSÄ NAINEN ANTAA SITÄ LAPSILLEENSA EI SITÄ KOHTA OSAA ENÄÄ ITSEKKÄÄN ANTAA. Parisuhde kun ei pelkällä sexillä pitkälle kulje...... Rikkirevitty ja nöyryytetty ISÄ 40v. Mihinkä teillä naisilla on kiire ?

        Seksi on ihan liian ylikorostetussa maineessa.

        Ei sinussa välttämättä mitään vikaa ole vaan toiset kyllästyy ja pitää saada kokea jotain uutta. Vaikka tekisi mitä tahansa päällään seisten niin ei auta jos puoliso on kyllästynyt.

        Liekö syynä monesti naisilla kun nuorena on kamalan kiire perheen perustamiseen ja jossain ikäkriisissä alkaa sitten tulla tunne että nuoruus on mennyt hukkaan ja jäänyt elämättä mutta eihän se vika ole puolison vaan ihan itsensä. Moniko pariskunta on elänyt kaksin kauaakaan ilman kolmannen pyörän tuloa? Kauanko on nautittu kahdenkeskisestä ajasta nauttien nuoruudesta matkustellen, juhlien, harrastaen yms. ennen kuin aletaan pirttihirmuksi paskavaippoja vaihtelemaan ja sitä tympeää soppatykin hommaa hellan ääressä, pyykkiämmänä? Aikansa kutakin mutta onhan se aika naurettavan näköistä ja koomisia piirteitä saa kun vanha akka, entinen pullantuoksuinen äiti alkaa elään menetettyä nuoruutta uudelleen murkkuikäisistä tyttäristä mallia ottaen. Käydään ottamassa tatuointi ja koitetaan ränsistymään päässyttä kroppaa kuntosalilla saada uuteen kuosiin.

        On se kumma kun nainen saa lapset niin sitä miestä aletaan inhoamaan. Olen monen naisen huomannut muuttuvan lapset saatuaan. Miestä aletaan kohtelemaan jalkarättinä ja haukkumaan joka mutkassa. Mies ei tee mitään oikein ja kaikki siinä ärsyttää. Naisvaltaisilla työpaikoilla muun muuassa olen tähän ilmiöön törmännyt kuunnellessa kahvipöytäkeskusteluja. Kukaan ei sano mitään positiivista miehestään mutta niitä lapsia ihannoidaan ja kehutaan pilvin pimein.


      • Enimmäkseen harmiton kirjoitti:

        Mies 40v, tarinasi kuulostaa tutulta, ja haluaisinkin tässä tilittää, miltä naisen kriisi tuntuu miehen kannalta. Itse olen samanikäinen mies, jonka kohta 40-v vaimo on viime vuosina hankkinut monia uusia harrastuksia (eli tällä palstalla aikaisemmin julkaistujen tekstien perusteella voisi sanoa, että merkit kriisistä olivat ilmassa). Pari viikkoa sitten hän sitten ilmoitti olevansa neljänkympin kriisissä ja että tilanne ei korjaannu, jos hän ei pääse ns. harrastamaan muita miehiä.
        Olemme olleet yhdessä parikymmentä vuotta, meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Nyt minulle kerrotaan, että läheisyys ja seksi oman miehen kanssa tuntuu kuulemma "suurin piirtein sukurutsaukselta" ja että vaimon pitäisi päästä kokemaan, mitä kaikkea hän saa seksistä irti muualla. Mikä on tietysti miehelle kovin mairittelevaa kuultavaa, varsinkin sellaiselta, jota kymmenien yhteisten eikä aina mitenkään helppojen vuosien jälkeen yhä rakastaa.
        Ensimmäinen (ja edelleen hallitseva) ajatus oli tietysti: miksen minä kelpaa? Mikä minussa on vikana? Myönnän, että en ehkä ole viime vuosina ollut peti- tai kotiaskareissakaan maailman innovatiivisin ja aktiivisin. Mielestäni olen kuitenkin kohdellut puolisoani hyvin, antanut hänelle tilaa ja ollut lapsilleni kelpo isä. Samassa, "epäeroottisessa" työn, lastenhoidon ja kotityön ympärillä pyörivässä arjessa tässä on eletty molemmat. Siksi olisi ollut ihan kiva, että molemminpuolisen seksinpuutteen ongelmaa olisi lähdetty ensin ratkomaan oman kumppanin kanssa. Ties vaikka olisi omasta miehestä löytynyt kokonaan uusia tai ainakin pitkään piilossa olleita piirteitä. Mutta ei, se ei nyt kuulemma missään tapauksessa käy päinsä, vierasta pitää saada. (Anteeksi tämä rivien välistä tihkuva katkeruus, asia on vielä varsin tuore.)
        Tästä huolimatta vaimo haluaisi, että minä jäisin yhteiseen kotiin asumaan, koska se on lasten kannalta sekä taloudellisesti paras vaihtoehto. Niin varmaan onkin, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että edes lasten etu ei saa minua nielemään sitä nöyryytystä, että joutuisin elämään rakastamani naisen kanssa saman katon alla, vaikka hän jakaa rakkauttaan vain muille miehille.
        En tiedä, tuoko tällainen elämänmuutos helpotusta vaimoni tilanteeseen. Varmaa on kuitenkin on, että minulle tämä kriisi lyö käteen vain huonoja vaihtoehtoja.
        Joko teen kuten vaimo toivoo eli nielen nöyryytyksen ja jään lasten luo - mihin en juuri nyt usko pystyväni. Olen kunnollinen, uskollinen ja kiltti mies, mutta sen verran itsekunnioitusta minulla sentään vielä on, etten halua ruveta miksikään koti-eunukiksi, joka hoitaa kiltisti lapsia ja kotia sillä aikaa, kun vaimo huitelee ties missä. Ja kuuntelee huolet ja valitukset silloin, kun vaimo on kotona.
        Tai sitten jompi kumpi meistä muuttaa lasten luota pois - ja 99 prosentissa tapauksissa se lienee mies, riippumatta siitä, mitä asian taustalla on.
        No, tasapuolisuuden nimissä täytyy vielä sanoa, että vaimo tarjosi vieraissa juoksemisen mahdollisuutta myös minulle. Moni mies voisi ehkä olla tällaiseen "vapaaseen liittoon" tyytyväinen, mutta minä en a) tunne juurikaan kiinnostusta muita naisia kohtaan, enkä b) usko, että liittomme tulevaisuudennäkymät tai perheemme ilmapiiri tällaisesta seksuaalisesta vapautumisesta ainakaan paranevat. Ja minä todella, todella haluan, että ne paranevat. Vaimoni on upein nainen, jonka olen koskaan tavannut. Haluaisin saada hänet takaisin luokseni, mikäli se suinkin on vielä mahdollista. Nyt en vain suoraan sanottuna tiedä, miten se voisi tapahtua.
        => Kertokaa siis, jos teillä on kokemuksia tällaisen kriisin ratkaisemisesta ns. molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Itse olen tällä hetkellä umpikujassa.

        Heitä pihalle älä ole saamaton


      • Mistä näitä yksinkertaisia aatuja riittää ja sikiää? Heillä ei ole mitään muuta elämän ja olemisen ohjetta kuin "heitä pihalle". - Nm. Yksinkertaisuuden ylistys


    • Mulla myös menossa paha 40-kriisi. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 17 vuotta ja meillä on 2-lasta. Pari viimeistä vuotta olen miettinyt onko tämä todella sitä mitä haluan elämältäni. Laihduitin raskauskilot pois ja olen samoissa mitoissa kuin ennen lasten syntymää. Muilta miehiltä tulee ihailevia kommnetteja ulkonäöstä. Mies taas vaan lihoo ja istuu sohvalla. Seksiä ei hänen kanssa tee enää yhtään mieli, melkein kosketuskin jo ällöttää, suudeltu ei ole pitkään aikaan. Lisäksi minulla on uusi harrastus, jossa tapaan väkisinkin koko ajan kivoja miehiä ja yhteen jo olen ehtinyt päätä pahkaa ihastuakin ja sänkyynkin ollaan menty. Haluan vapautta, omaa aikaa ja kyllä, myös kiihkeää ja intohimoista seksiä hyväkroppaisen miehen kanssa :P Miehelleni olen kertonut ihastuksesta (mutta en sitä että ollaan oltu sängyssä) ja ollaan mietitty jo pariterapiaan menoa, mutta voiko siitä oikeasti olla apua enää tässä tilanteessa, kun asiat ovat jo menneet näin pitkälle? Mieheni rakastaa kuulemma minua kaikesta huolimatta vaikka kysyin miten hän voisi tyytyä suhteeseen, jossa en enää halua häntä? Elämä on niin sekavaa tällä hetkellä, psykoterapeutin juttusilla olen alkanut käymään etten sekoa kokonaan... Voi itku!!!! :´( Nuo lapset säälittää eniten...

      • Näin miehenä voin sanoa, että teidän suhde on jo taputeltu loppuun. Ihmettelen mikä vätys toi sun ukkosi on jos ei ole huomannut missä mennään. Itse en pystyisi enää olemaan suhteessa jossa vaimo jo pyörii toisten miesten kanssa. Ymmärrän teikäläistä oikein hyvin kun teitsin pimppaa kutittaa vieläkin ja ukko kuiteskin vain löhöää sohvalla paskamahaa kasvattaen. En itsekkään jos olisin nainen haluaisi jonain päivänä löytää sohvalta vesku loiria :D

        Meitsin neuvo tilanteeseen on se, että jos tahdot vielä elää niin nosta kytkintä ja heti!


    • On normaalia että tulee kriisi kun täyttää 40v. Se ei ei enää ole normaalia että antaa esim. jonkun netti ihastuksen viedä mennessään, silloin ihastuu vain haavekuvaan. samat ongelmat ovat joka liitossa, arki tulee jokaiseen liittoon!!!! erona se ettei netti ihästukset kestä ongelmia. Mieti mitä arvokasta sinulla nyt on, yritä etsiä asioita joita voisitte tehdä yhdessä, panostakaa parisuteeseenne, ottakaa itsellene aikaa. Tiedän että moni nainen lähtee tossa iässä hakemaan sitä seikkailua netistä, lähdetään etsimään hyväksyntää, kehumisia. Jokainen nainenhan haluaa kulla miten viehettävä on. Valitettavasti täälä netissä miehet etsivät vain sitä yhtä, helposti laitetaan kiertoon muutamien kuukausien jälkeen. Sen jälkeen olet hylätty, käytetty hyväksi.

      mieti tarkkaanasioita älä anna houkutusten viedä mukanaan.

    • Jos olet vain "havainnut ja yllättynyt" kriisissä olet ekkä pois pääse.. Ensin kato ne suorat sanat ja havaitse vast myöhemmin. Sitä jotkut urautuu omaan pskaansa..soorryy

    • ton olen käynyt itsekkin läpl. elämä on itsensä löytämistä, eikä siihen kuitenkaam lopu.

    • kiitos Arnold sw, vihdoinkin löytyi kommentti joka selittää koko 40 v kriisin! Jos ex -mieheni olisi pätkääkään ajatellut samalla tavalla kuin sinä, niin erolta olisi vältytty ja perheonni kukoistaisi.

      Siis tuntuu siltä että jotkut alkavat 40 vuotiaina jo odottelemaan hautaan pääsyä, ei enää haluta pitää itseään kunnossa tai elää mitään uusia elämyksiä tai kokea mitään uusia kokemuksia ja sitten ei suostuta myöskään siihen että oma aviopuolisio saisi näin tehdä ei yksin eikä yhdessä.

      Näitä turhapuroja on syytä välttää jatkossakin, se on niin yleistä

    • Mitäkö sinä teet........................................................................................................

      Vastausviestiviidakossa ei apinoita enää enempiä kaivata. Skriivailen siitäkin huolimatta mietteeni ojentavaan käteen.

      Salli itsellesi hengitystilaa, hemmottele itseäsi edes kerran viikossa kuin olisit rakkain lapsesi, jolle annat hymyssä suin viimeisenkin pennosen, mitä ansaitset, matkustele, hanki uusi harrastus yms.....

      Mieti, ajatteleeko miehesi ehkä samoin kuin sinä.... entä jos hänkin kaipaa samoja asioita... kuumeisesti tuumien, miten voisi muuttaa elämäänsä 1 010 101 päivässä ;-)

      Tzortsi mun kumma huumori, mutt harkitse vielä!

    • Montako lasta sinulla ? Mitä luulet elämästäsi vielä puuttuvan?

      En kirjoita ilkeyttäni, mutta en saattanut olla vastaamatta.

    • Melko "vanha" viestiketju, mutta lukeminen tekee minut kovin surulliseksi sillä niin paljon täällä kirjoitettua on viimeisen kuukauden aikana tullut 20 vuotiseen liittoomme. Vaimo ei juurikaan nuku. On energinen kuin maanisesta kärsivä ihminen. Urheilee päivittäin eikä syö tarpeeksi. Laihtunut nuoren tytön mittoihin. Peili on muuttunut totuudentorveksi ja työ ja ystävät perheeksi. Uusia harrasteita on haussa ja minun (perheenisän) kanssa yhteiset harrasteet on laitettu jäihin. Kotityöt ovat siirtyneet minulle sillä paikoin pedanttina ihmisenä pidän siisteydestä ja järjestyksestä. Pahinta on katsoa vierestä kuinka lapset ovat hönelle muuttumassa "merkityksettömimmiksi". Minulle on kerrottu, että kyse ei ole muista miehistä vaan oman pään sisäisestä myllerryksestä. Perhe on vienyt suuren osan elämästä ja nyt on työn ja oman elämisen aika.
      Kun tällainen tulee puskista ja alkaa uusien tuulien aika, on turha edes yrittää uskotella itselle, että oma elämä olisi entisellään. Minulla kipu on kova ja jokainen päivä on pieni selviytymistaisto. Puhumisen merkitystä ei voi vähätellä kunhan puhevälit säilyvät. Minä yritän antaa toiselle tilaa. Rajanvedon olisi kuitenkin syytä olla selkeä. Riidellä ei pitäisi, ennemminkin kuunnella. Perusongelma on, että hän joka tuntee itsensä petetyksi, jätetyksi tai hyljätyksi joutuu uhriksi ja kärsijäksi. Rakkaan ihmisen tunteettomuus, välinpitämättömyys ja oman itsensä ja halujensa korostaminen vain lisää tuskaa.
      Luultavasti kirjoitin nämä rivit siksi, että oma ahdistus helpottaisi edes täksi pieneksi kirjoittamisen hetkeksi ja kenties myös siksi, että muut jotka kokevat samaa eivät tuntisi oloaan toivottomaksi. Lopulliset asiat ovat usein loppupeleissä helpompia käsitellä kuin pitkä kiduttava piina. Jos en rakastaisi, lopettaisin suhteen tähän hetkeen. Puolen vuoden kuluttua eläisin jo varmasti tuskattomampaa elämää. Valitsemallani tiellä piina voi jatkua ties kuinka kauan. Ehkä joskus kirjoitan tänne kuinka kävi =)

    • Meinasin antaa sulle plussan, "edelleen rakastunut", onneksi luin loppuun asti. Miksi helwaatassa suhde on piinaava tai se tulisi lopettaa sen takia, että toisella on tahto ja halu muuttaa ja muuttua vielä, ennen kuin kaikki, koko elämä on ohi? Ihmisen oma, persoonakohtainen elämä!

      Miehistä en tiedä, mutta ainakin suurimmalla osalla naisista vastaavanlainen 'riisi' tulee juuri noin neljänkympin vaiheilla. Itsellänikin. Palikat menevät totaalisesti uusiksi päässä, sydämessä, mielessä ... kun huomaa, että vanhat tavat ja ajatukset eivät enää pelitä. Eikä se välttämättä tarkoita, että kaikki entinen jää taakse, häviää ja unohtuu. Se tarkoittaa, että ihmisellä on tarve muuttaa itseään ja muuntautua ikään kuin uuteen kuosiin, kun vanha ei enää miellytä tai sovi ylle. Sisäinen sellainen.

      Tässä vaiheessa jotkut 40 tekevät vielä lapsen, sen iltatähden, toiset luulevat uuden miehen korjaavan omat sisäiset muutoksen tarpeet, toiset lähtevät opiskelemaan esim. uutta ammattia tai jotain muuta itseä kiinnostavaa, jotkut ottavat vihdoinkin härkää sarvista kiinni, ja alkavat tehdä sitä, mistä ovat aina haaveilleet ja uneksineet. J n e ...

      Miksi toisen muutoken kaipuusta täytyy partnerin piinaantua, kärvistellä ja kipuilla? Mitä se on sinulta pois, jos parisi tahtoo kasvaa siksi ihmiseksi, joka hän oikeasti sisimmässään on? Miksi pidät naistasi välinpitämättömänä ja tunteettomana, jos hän haluaa ja tahtoo tutustua itseensä ja omiin tarpeisiinsa? Mitä se on sinulta pois? Mikä on oman ongelmasi nimi, jos tilanne ahdistaa?

      Mistään rakkaudesta ei ainakaan ole kyse, jos et suo ns. rakastamallesi ihmiselle mahdollisuutta ja vapautta tehdä omasta elämästään sellaisen näköistä, kuin hänen oman elämänsä kuuluu olla. Sinulla tai ilman.

    • Naiset ovat itserakkaita. Juuri sinunkaltaisesi (kalteritanko) paskapäät tuhoavat perheitä omalla itsekkyydellään. Minä minä minä minä. Ensin isketään se mies ja tehdään lapset, ollaan niin aikuisia. Sitten kun arki iskee niin juostaan mulkun ja ties minkä tyhjänpäiväisyyden perässä eikä kanneta vastuuta LOPPUUN ASTI. Suomalainen nainen on pilalle hemmoteltu jo lapsena ja äidin toimesta, siinäpä nämä avioeroluvut sitten näkyvätkin. Velliperseitä olette.

      • Yli 30 vuoden avion perusteella: olen kantanut vastuuni loppuun asti. Ja todellakin, minä olen minä, mutta en "minä minä minä" - niin kuin sinä. Minä olen hoitanut arjen askareet ja velvollisuudet ensin, sitten on ollut vuorossa minä. Sillä minä olen sen arvoinen, hiukset ja kaikki muu.

        Vellipersheiksi sanoisin kaikkia laisiasi suomalaisia lökärimieähiä, jotka passuuttavat itsensä naisellaan juuri samalla lailla kuin ovat lapsuuskodissaan oppineet äitinsä passaavan ja paapovan. Eikä sen lisäksi mitään muuta elämää saa naisella olla oleman, mieähen navan ympärillä pyörimisen pitää riittää. Amen.


      • Jotenkin tähän on nyt pakko kommentoida...katkeroituneena keksi-ikäisenä ämmänä :-)
        Jos on hoitanut kodin ja lapset viimeiset 20v ja ainoa kiitos mikä puolisolta saa on se että miksi olet muuttunut noin tylsäksi ja lihavaksi. Sitten kun yrittää vähän laihduttaa ja keksiä jotain uutta likapyykkien ja tiskivuoren sijaan niin mies toteaa että turhaan sä laihdutat, kuka tuollaisesta enää huolis...
        Kyllä perheenäidin minä-minä jutut on jo 40 jälkeen sallittuja...kuka sitä naista ja hänen parastaan ajattelee ellei nainen itse!


      • vanha akka kirjoitti:

        Jotenkin tähän on nyt pakko kommentoida...katkeroituneena keksi-ikäisenä ämmänä :-)
        Jos on hoitanut kodin ja lapset viimeiset 20v ja ainoa kiitos mikä puolisolta saa on se että miksi olet muuttunut noin tylsäksi ja lihavaksi. Sitten kun yrittää vähän laihduttaa ja keksiä jotain uutta likapyykkien ja tiskivuoren sijaan niin mies toteaa että turhaan sä laihdutat, kuka tuollaisesta enää huolis...
        Kyllä perheenäidin minä-minä jutut on jo 40 jälkeen sallittuja...kuka sitä naista ja hänen parastaan ajattelee ellei nainen itse!

        Kyllä... samaa mieltä!
        Jotenkin kaipaisi myös puolisolta sitä arvostusta ja kunnioitusta...eikä jatkuvaa arvostelua!
        Itse olen kriisinit käynyt läpi, mutta mies ei halua tulla yhtään vastaan...ei salli omia menoja, ei ystäviä...kaikissa on jotain vikaa
        Miehen suosikkilause... "ethän sinä tuollaista halua..." eli hän ei halua edes kuulla minun mielipiteitäni.
        Kohta on ikää 50 ja eropaperit menossa...pakko joskus myös ajatella itseään ettei päädy siksi pieneksi mummoksi joka köpöttelee vaarin perässä nyökytellen ja myönnellen ja katkerana koko elämälle!


      • Kun "puolisolta sitä arvostusta ja kunnioitusta", huomiota ja kehuja ei tullut, niin hain niitä muualta. Enkä todella kysellyt lupia mihinkään menoon. Miksi olisin tarvinnut luvan, aikuinen ihminen?

        Mikä on homman nimi, aikuiset naiset, jos omaa elämää ei osaa järjestää millään muulla tavoin kuin eroamalla? - Nm. Ei mieähen vika


    • Kalteritango: Suhteen piina voi syntyä esimerkiksi siitä, että itse kaipaan jotain minulle erittäin tärkeää (vaikkapa hellyyttä) jota ilman jään muutoksen seurauksena. Tai jos muutos on niin voimakasta, että siihen liittyy tapahtumia joiden seurauksena joutuu joka päivä pelkäämään, että tänäänkö se viimeinen niitti suhteelle tulee. Entä jos muutos kaataa koko arjen pyörittämisen (usean lapsen harrasteet ja kouluasita, kodista huolehtiminen jne.) yhdelle ihmiselle, sille joka toisen muutosta seuraa sivusta ja yrittää kaikin tavoin olla kuitenkin tukena. Haluanko luopua omista harrasteistani täysin kumppanini hyväksi ja muutoksen tueksi. On ikävää, että kärjistit, mutta ymmärrän kullä näkemyksesi. Painotuksia on vain niin monen tasoisia. Minusta muutos on hyväksi, meissä kaikissa, kunhan ketään ei ajeta nurkkaan oman muutostarpeen vuoksi tai pahimmillaan kukkaan puhjenneen narsistisuuden johdosta. Kysyit, että mikä oman ongelmani nimi on. Voisiko se olla vaikka menettämisen pelko?

      • Lakkaapa pelkäämästä ja etsi itsellesi toisenlainen suhtautumistapa ja katsantakanta muuntenkin. Kuka sun on pyytänyt harrastuksistasi luopumaan? Kaikissa ihmisissä asuu annos narsismia, toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Jos ihminen ei tykkää itse ihtestään, kuka hemmetin muu siitä tykkää. Ei ainakaan yksikään mieäs.

        Ettet vain ole itse mustasukkaisuudesta sairas? Viittaan nimimerkkiisi, menettämisen pelkoon ja piinaan; kaikki mustispipin oireita. Mieähet eivät yleensä erota oman napansa rakastamista toisen ihmisen rakastamisesta, heille se on yksi ja sama asia.


    • Kato peiliin !! Älä syytä ketään omista ongelmistasi,mielestäni näin häpeälliset asiat pitäisi pitää omana tietona ja kävästä mielenterveystoimistossa.

    • Vanha ketju,mutta pakko vastata.
      Täytin keväällä 40v ja kaikki on mennyt ihan sekaisin.No ei muuten mutta kun on niin kova halu elää ja kokea asioita.Nyt en puhu pettämisestä,siis seksistä.Tosin mieheni "petti" henkisesti omassa kriisissään minua pari vuotta sitten.Se loukkasi todella pahasti.Nyt tuntuu että se on tullut tunteissa pintaan.Mutta enemmän tämä koti ahdistaa.En tiedä lapset ja mies.Miestä ei kiinnosta mikään.Haluaisin etelän lämpöön,ei kiinnosta maksaa.Haluaisin että mentäis johonkin kuuntelemaan bändejä tmv,ei ole lapsen vahtia.Haluaisin vaan istua terassilla ja ottaa sidukkaa,ei ole lapsen vahtia.Mä vaan haluan elää.Mulla ei ole koskaan ollut näin kova elämisen ja kokemisen halu,kun nyt.
      Mutta taas toisaalta kiinnostaa olo lasten kanssa ihan kolmisinkin.Lapsien kanssa saan olla oma itseni.MIehessä vituttaa se et se aina valittaa.Oli kyse mistä vaan niin aina valittaa.Jotenkin tuntuu et se saatanan paska jatkaa sitä henkistä pettämistä vieläkin sen saman ämmän kanssa.En luota en yhtään.Olen ehdottanut miehelleni vauvaa,uudestaan kihloihin menoa jotain et tietäisin et kuulun hänelle ja hän haluaa minut,mutta ei mtään näistä hän ei halua.
      Mulla on myös muutto haluja muualle paikkakunnalle.Haluaisin niin kovasti vaihtaa paikkakuntaa tai kenties aloittaa jonkun työn missä voisin matkustaa tai kenties muuttaa kokonaan ulkomaille.
      Nuoruudesta ottaa päähän se et en silloin tehnyt näitä asioita,vaan enemmän pelkäsin.Olin arka ja ujo.
      Kaipaisin jotain ystävää kenen kanssa menisin ja viettäisin tämän kesän,mutta ystäväni ovat niin kiinni omissa perheissään et bändien kuuntelu tmv ei kiinnosta.
      Onpa sekavaa tekstiä,sori!!

      • Meillä elettiin pari vuotta sitten ehkä kummankin ikäkriisiä yhtäaikaa. Seuraukset olivat aika suuria ja ennalta arvaamattomia.
        Myytiin entinen asunto ja yritys, ostettiin uusi ja isompi täysin vieraalta paikkakunnalta. Muutettiin aivan vieraisiin ympyröihin, jätettiin suvut ja ystävät taakse. Aloitettiin kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä. Lapset siinä sivussa, uudet koulut ja ystävät.
        Nyt kolme vuotta myllerryksestä, olen pikkuhiljaa pääsemässä jaloilleni.
        Myllerryksen alussa sairastuin vakavasti ja pyysin miestäni perumaan kaikki kaupat ja muutot, että saisin aikaa parantua, mutta jääräpäisesti mieheni vei asioita eteenpäin ja kaupat tuli.
        Muutimme ja vedimme yritystä eteenpäin. Lapset oireili uudessa koulussa. Yritys takkusi.
        Lopputulos oli avioero, perhe hajosi kirjaimellisesti kahtia. Mies muutti yhden lapsen kanssa takaisin vanhalle asuinseudulle ja minä jäin lopun perheen kanssa uuteen paikkaan vetämään yritystä.
        Nyt on yritys päässyt jaloilleen ja perhekin voi hyvin, lapset viihtyvät ja pärjäävät koulussa. Minäkin alan taas uskoa elämään ja ehkä se uusikin suhde voisi joku päivä tulla.
        Tämän opetuksen saaneena, en ehkä tekisi kaikkea samalla lailla, vähän turhan kova koulu tuli käytyä pelkän ikäkriisin seurauksena.


    • Kriisiä pukkaa täälläkin...ikää 45 .
      Nuorimmatkin lapset jo teinejä...nyt kun olisi aikaa tehdä jotain, huomaa että ystävät on jääneet jonnekin "ruuhkavuosien" jalkoihin...
      Tosin ongelmana on myös mustasukkainen mies...en ole ikinä ollut naistuttavieni kanssa baarissa, joskus on kääyty syömässä ja silloinkin tullut kotoa viestejä että tule jo...puhumattakaan risteilyistä tmv.
      Ikinä en ole antanut aihetta mustasukkaisuudelle ja nyt tämä luottamuspula on alkanut hiertää suhdetta pahasti...mies on tyytyväinen vain kun olen kotona...tosin sielläkään en ole tarpeeksi ahkera, pitäis siivota enemmän, tehdä erilaista ruokaa jne minkäänlaista keskustelua miehen kanssa ei saa aikaiseksi, minä vaan kuulemma nalkutan
      ...mies kyllä istuu illat kokouksissa ja käy poikien kanssa kalassa tai saunomassa jne
      Tällä hetkellä olen lähinnä kodinhoitajan roolissa...
      Nyt olen tehnyt päätökseni ja aion hakea eroa...oli sitten kysymyksessä kriisi tai ei mutta olen kertakaikkisen kyllääntynyt olemaan kynnysmattona...

    • Voi että. Tämä on tosi surullinen ketju. En voi muuta sanoa. Olen itse hieman yli nelikymppinen mies, aviossa, ei lapsia 10:n vuoden yrittämisen jälkeen. Miten tästä eteenpäin? Onko elämä tässä?

    • Samaa mieltä,surullista luettavaa.Ihmiset lataavat niin kohtuuttomia odotuksia elämälle,haluavat,tahtovat,vaativat onnea ja iloa,että unohtavat,että vaikka mitä muutoksia tekeekin,arki astuu aina ennen pitkään elämään takaisin.Omaa napaa liiaksi tuijottamalla ei onnea ainakaan saavuta ja ihminen tuppaa olemaan "pohjaton kaivo" näissä haluamisissaan,mikään ei tunnu riittävän nykyään.Itse koko elämäni ihan pienestä pitäen pahoja vastoinkäymisiä kohdanneena ajattelen,että olen onnekas,kun saan leivän pöytään,katon pääni päälle,terveys suht tallella itsellä ja lähimmäisillä ja on joku,jonka kanssa jakaa ilot ja surut.Ymmärrän eron,jos puoliso juo,on henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen,on uskoton, tai ilkeä,piinaava ihminen tai haluton pitämään huolta perheestä tai parisuhteesta,mutta muutoin katsoisin kyllä aika pitkään,josko oman pään sisältö selkiytyisi ilman suuria elämänmuutoksia.Itse kokenut lähes kaiken,mitä elämässä voi ylipäätään sattua ja siitä opiksi ottaneena ajattelen,etten ikinä halua loukata millään tavoin läheisiäni,vaan haluan että voin katsoa itseäni kunnioittavin silmin peilistä ja sanoa,että olen pirun hyvä ihmiseksi.Nykyelämä on täynnä tarjontaa"hurjaa hetken huumaa",mutta pysyvää ja aitoa välittämistä saakin sitten hakea paljon kauemmin.Ja tottahan suhde muuttuu iän myötä,intohimo hiipuu,kroppa ja pää vanhenevat,mutta parhaimmillaan rakkaus voi myös ajan myötä syventyä kunhan sille antaa aikaa ja mahdollisuuden.Tuntuu myös,että vanhenemisen pelko ajaa ihmisiä epätoivoisiin tilanteisiin,halutaan kaikkea heti ja nyt,ennen kuin kuolema tulee ja korjaa,eikä siinä mitään,mutta ratkaisut voivat myös olla tosi ikäviä loppupeleissä sekä itselle että läheisille.

    • Olen siis 44, välillä itseni kanssa vähän pihalla (mitä minä haluan.. olla/tehdä vielä) mutta pahin on jo takana. Ei mennyt mies vaihtoon, eikä elämä uusiksi eikä ole menossakaan vaihtoon. Ylipainoa on kertynyt , ja välillä särkee sekä kolottaa.. Ok, se on oltava näin. Mulla on hyvä mies, 6 vuotta nuorempi. Oltu 11 vuotta ja pian on meidän tinahääpäivä (10 vuotta) enkä vaihtaisi viikkoakaan pois liitostani enkä muustakaan. Koen olevani kaunis ja rakastettu, liitossani ei ole vikaa.

      Ei se ikänumero, vaan se asenne koska elämä on ihana seikkailu! Seikkailussa ei tarvita sanaa "täydellinen" eikä elämässäkään..

    • Itsellä tämä kriisi on enemmänkin sellainen "omalle perseelle potkimisen paikka". Eli säikähdin sitä, että ITSE OLIN URAUTUNUT. Kaikki haaveet ja muut olivat jääneet perheen jalkoihin. Tosiasia on, että tietyssä vaiheessa lapset on laitettava etusijalle.

      Yllättäen huomasinkin, etteivät lapset enää minua tarvinneet. No, sen sijaan, että olisin tehnyt niitä asioita joita halusin, olinkin jumittunut sohvalle. Tekemään mitä --- no, tuijottamaan jotain hömppä-sarjoja!

      HALOO! Nyt tuli aika ottaa itseä niskasta kiinni! Se aika, että voin tehdä itse jotain ihan itselleni, onkin tässä ja nyt. Se ei tarkoita miehen vaihtamista, ei vieraissa laukkaamista eikä yhtään mitään perhe-elämää mullistavaa. Se vain tarkoittaa sitä, että suunnittelemisen sijaan minä oikeasti teen jotain, mitä ihan itse haluan. Siinä, mitä minä oikeasti haluan, olikin sitten se kriisin paikka. Tämä rouva oli niin jumissa omien unelmiensa suhteen, ettei oikeastaan enää edes tiennyt mitä haluaa.

      Minä aloitin siitä, että aloin maalaamaan tauluja. Jotain sellaista, mitä oli mukava tehdä joskus 20-vuotta sitten. Ja minä varasin itselleni ihan oman huoneen, jonka ovessa lukee: Jos tämä ovi on kiinni, älä hairitse taiteilijaa työssään!

      Rauhassa sain tauluni maalata. No, ei se sitten enää ollutkaan niin jännää, kuin silloin ennen. Seuraavaksi aloin käymään uimassa aina töiden jälkeenl, kun ei ollutkaan enää kiire kotiin. No, kävin parin kuukauden ajan, eikä sekään enää ollut niin mukavaa. Lukioiässä olin vielä kilpauimari, Nyt ei enää huvita.

      Ukon kanssa ollaan nyt lähdössä interrailille. Ihan kahdestaan. Saa nähdä, tykätäänkö me siitä. Mutta yhdessä etsitään, mikä on mukavaa.

    • Hei, me ollaan kaikki tuossa samassa. Tää on nyt SE aika. Tajuat lopulta että millään tekemiselläsi ei ole laajempaa merkitystä, ja se että osaat vielä nauraa riittää :))

    • Voi v*ttu etten paremmin sano, se kriisi iski nyt ja tuntuu että hyvin pahana.

      Työ on aivan jonninjoutavaa ajanvietettä joka ei motivoi yhtään , vaikka siitä aivan kiitettävän hyvän palkan saakin.

      Helleviikot on olleet hyvin paha asia, väkisinkin on pää kääntynyt kevyesti pukeujtuneiden naikkosten perään ja toisaalta peilistä tuijottaa vastaan se mies joka on ollut viimeiset 15 vuotta saman naisen kanssa naimisissa ja joka ei ikinä elämässään yhdessäkään parisuhteessa ole pettänyt. Ja en missään tapauksessa halua pettää vaimoani, rakastamme edelleen toisiamme, vaikka se rakkaus toki on muuttunut, meillä on myös aivan ihania lapsia joille en ikinä halua avioerolapsen elämää. Silti väkisinkin miettii että haluaisi sitä vielä elämässään kokea ihastumisen ja rakastumisen ja sen että joku rakastaisi ja haluaisi minuakin.

      Että vituttaa aika rankasti, tunne ei onneksi ole yhtä ahdistava kun vaikeimmat elämän aikana koetut erot yms... mutta senverran vakavasti nyt äijää viedään että tuntuu että en itse pysty kontrolloimaan tunteitani ollenkaan.

      • Taas sitä herättiin 5 aikaa yöllä, ei tuu uni silmään, ahdistaa, ajatukset pyörii päässä samaa ympyrää. Taidanpa tilailla psykiatrille tai muulle terapeutille, unta ainakin olisi hyvä saada edes joskus.


    • Helle se meitä vaivaa aamuyöllä, hikisenä kun herää. Rauhoittuisit nyt, viileämpikin kun on näin aamusella. Kriisejä tulee ja menee, niistä vain selvitään, kun ei numeroa tehdä joka asiasta!

    • Ilpin alla ei paljon ole tullut hiottua tänäkään kesänä.

      Vaimolle kerroin , keskusteltiin pari päivää, kävi sitten ilmi että vaimollakin on ollut kriisi menossa jo puolivuotta, käynyt salaa terapeutilla kun ei ole kehdannut minulle kertoa.
      Menen itse myös, samoin työt pistän vaihtoon tuo vanha paska on loppu nyt, samoin päätin aloittaa rankan liikunnallisen harrastuksen. Kai tästä voi muutoinkin selvitä kuin pistämällä vaimon ja lapset vaihtoon, he tarvitsevat minua ja minä heitä.

    • Miehille tiedoksi ei kannata vaimo kun menee vieraisiin ei muuta kuin eropaperit vaimolle

      • Niin tai sanoisin ennemmin niin, että ei kannata itse ottaa k*sipään mainetta, kun naisesi luultavasti ottaa kuitenkin eron pian. Huolehdit vain, että elämäsi on sillä mallilla, että voit eron jälkeen nopeasti siirtyä nauttimaan vapaudesta.


      • Jälleen taas kaksi esimerkkiä siitä, miten parisuhteita 'parannetaan' ja pidetään kasassa ja edes tyytyväisenä, ellei onnellisena. Menettämisen pelko tekee siis kaiken kestävistä ja rohkeista (kuulema) mieähistä pelkureita, jotka eivät osaa käsittellä tärkeintä asiaa elämässään; pariaan ja parisuhdettaan. - Nm. S-tanan säälittävää


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vuosi Tinderissä oli järkytys

      Ei mikään ihme. Tinder on ihan syvältä. https://yle.fi/uutiset/3-11212319
      Sinkut
      132
      6712
    2. Haavisto aikoo jatkaa

      ulkoministerinä ri­ko­se­päi­lyis­tä huolimatta https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pekka-haavisto-kommentoi-esitutkintapyyntoa-aikoo-jatkaa-ulkomin
      Maailman menoa
      105
      1190
    3. Maisa perhelomalla Levillä

      Mikko ilmestyi myös Leville odottamatta. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ystavanpaivana-avioitunut-maisa-torppa-koki-romanttisen-yllatyksen-per
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1131
    4. Tietäisittepä

      Mitä meidänkin työpaikalla varatut touhaavat työpäivän aikana... Kesken työpäivän ottavat vapaata pari tuntia että puolisot luulevat olevan töissä ja
      Uskottomuus
      26
      879