Heikot ja pelkurit syyttävät muita

Anonyymi-ap

Vahva ja rohkea on se, joka astuu esiin ja sanoo "Vastuu on minun !"
Oletteko kuulleet hallituksen ottavan mistään vastuuta ?

20

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Enpä muista kuulleeni. Hallituksen töppäilyihin ovat aina muut syyllisiä.

      • Anonyymi

        Hyvä huomio. En todella ole kuullut Tuppuraisen sanovan, että hän munasi uniperin kautta miljardeja ja eroaa lopullisesti politiikasta. Entä rahat?

    • Anonyymi

      Vasurihallitus ei tunne koko sanaa. Haluaisitko mennä kertomaan vastuusta heille?
      Nyt olis aika kantaa vastuuta ja palauttaa ne miljardit.

    • Anonyymi

      Kuten kaikki korona rokotetut.

    • Eikös se vasta äskettäin eräs vastuuntuntoinen hallituspuolueen jäsen saanut paskaa niskaansa, kun oli sanonut yhdelle opposition jäsenelle, että se on hallitus, joka päättää, eikä oppositio.

    • Orpon hallitus onnistunut tuhoamaan Suomen talouden sillä seurauksella ettei voi sanoa hyvinvointi valtioksi, euroopan huonoimmin hoidettu talous.

    • Vielä riippuu keltä kysytään.

      Hallitus voi enemmistön turvin runnoa aloitteita läpi.

      Uusliberalistit uskovat, että yksityisesti tuotetut aina parempia ja tehokkaampia kuin julkiset.
      Julkiset palvelut tulisi siirtää yksityisten tuottamiksi, valtion rooli minimoida.
      Terveydenhuollossa uusliberalismi tarkoittaa julkisten palvelujen alasajoa ja korvaamista ja korvaamista markkinaehtoisilla palveluilla.
      Sekä yksilön otettava vastuu omasta terveydestä ja kustannuksista, eli yksilö on syypää sairauksiin huonoilla elintavoillaan niin kustantakoot sitten itse.
      Amerikan malli rikkailla varaa hoitaa terveyttään.

      Sote valiokunnan kriisi voiko syyttää Sotea, jos Sote olisi hyäksytty nyt olisi rahoitus aivan toinen.
      Ei terveydenhoidossa rahoitus voi heitellä, sen pitäisi olla vakaa yli vaalikausien, oikeisto hallituksella nyt vastuu niin hoitakoot sen kunnolla.

      Valtion tulisi keskittyä yritysten toimintamahdollisuuksien parantamiseen, ehdottomasti pitäisi, pitäisi noudattaa normeja jotka suojaavat kansalaisia ja luontoa.
      Hallituksella pitää olla tulosvastuu, osaamattomuutta ei tarvitsisi hyväksyä, selitys elämme huonoja aikoja ei kelpaa.

      • Anonyymi

        Älkää nyt taas viitsikö siellä Paasipuistossa.. Nykyhallitus, etenkin persut ovat kuin pelastusrengas Suomelle. Teillä oli vuosikymmenet aikaa saada tämä maa kuntoon. Teidän keinonne oli jakaa rahaa. Sen osaa pikku lapsikin. Suomi jäi lähtökuoppiin vuosikymmeniksi. Lähtökuoppa muuttui köyhälle palkkakuopaksi. Virkamies ja päättäjä tienaavat kyllä reilusti. Tälle maalle on tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana kaksi hyvää asiaa. Persujen ja Lidlin tulo. Ne heittivät pelastusrenkaan Suomen köyhälle. Kiitos heille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten persut ovat nyt Suomen köyhiä auttaneet ??? Kerro !!!

        Mielestäni ei mitenkään milloinkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten persut ovat nyt Suomen köyhiä auttaneet ??? Kerro !!!

        Mielestäni ei mitenkään milloinkaan.

        Yrittää auttaa ihmiset tulemaan toimeen työtä tekemällä. Sehän on kaikkien kannalta paras apu. Nopeata lääkettä ei ole, kun rahat on tuhlattu vuosien saatossa. Liian usein on kuultu "Sin oot vääräs".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittää auttaa ihmiset tulemaan toimeen työtä tekemällä. Sehän on kaikkien kannalta paras apu. Nopeata lääkettä ei ole, kun rahat on tuhlattu vuosien saatossa. Liian usein on kuultu "Sin oot vääräs".

        Ei siihen persujen natsipolitiikka auta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittää auttaa ihmiset tulemaan toimeen työtä tekemällä. Sehän on kaikkien kannalta paras apu. Nopeata lääkettä ei ole, kun rahat on tuhlattu vuosien saatossa. Liian usein on kuultu "Sin oot vääräs".

        Mihin tuhlasit ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yrittää auttaa ihmiset tulemaan toimeen työtä tekemällä. Sehän on kaikkien kannalta paras apu. Nopeata lääkettä ei ole, kun rahat on tuhlattu vuosien saatossa. Liian usein on kuultu "Sin oot vääräs".

        Miten autat ihmisiä saamaan töitä kun työpaikkoja menetetään tiuhenevaa tahtia? Työttömien määrä on lisääntynyt. Työnhakijoina on ihmisiä jotka eivät ole työkykyisiä mutta eivät pääse työkyvyttömyyseläkkeellekään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittää auttaa ihmiset tulemaan toimeen työtä tekemällä. Sehän on kaikkien kannalta paras apu. Nopeata lääkettä ei ole, kun rahat on tuhlattu vuosien saatossa. Liian usein on kuultu "Sin oot vääräs".

        ''Yrittää auttaa ihmiset tulemaan toimeen työtä tekemällä.''

        Miten tämä on näkynyt nykyisen hallituksen toimissa ????

        Ei ihmiset työllisty tukia leikkaamalla.

        ''....kun rahat on tuhlattu vuosien saatossa.''

        OrpoPurra ottaa lainaa, tähän mennessä n.14 miljardia.

      • Anonyymi
        Siili4 kirjoitti:

        Miten autat ihmisiä saamaan töitä kun työpaikkoja menetetään tiuhenevaa tahtia? Työttömien määrä on lisääntynyt. Työnhakijoina on ihmisiä jotka eivät ole työkykyisiä mutta eivät pääse työkyvyttömyyseläkkeellekään.

        Ihan niin, firmoja menee konkurssiin koko ajan korona aika kosketti yrittäjiä ja kunnolla. Jos on sellainen työpaikka missä tarvitaan paljon sähköä kaikkien koneiden kanssa niin monella oli isot sähkölaskut .. joten kovia aikoja in, ja monella toivoton elämä kun työ puuttuu ja tulot ja eläminen maksaa etenkin jos on pari lastakin .äsaa vaan toivoa että työllisyys nousee ja ihmisten ei tarvitse olla huolissaan siitä miten jatkossa.

    • Anonyymi

      Pelko p*rsuksissa niillä on kaikilla persuhallituksessa. Jotkut jo lipeävät riveistä turvatakseen paikkansa seuraavissa vaaleissa, kun petospersuhallitus ei
      enää kerää ääniä.
      Hyvä vain on, että joillekin hallituspuolueissa on tullut järki päähän,
      saa nähdä kestääkö selkäranka ääenstykseen asti ja riittävätkö äänet
      hallitusta vastaan.

      • Anonyymi

        Ihan totta minä olen kuullut monen sanovan että teki väärän valinnan vaaleissa , ja lisäsi
        ” miksei minulle selitetty näitä asioita ” sanoin hänelle ettei hän olisi edes ollut vastaanottavainen silloin kuuntelemaan . Toinen joka kirosi omaa tyhmyyttään kun on huomannut asioita jota ei ollut ymmärtänyt aikaisemmin.
        Joten saas nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan .saa vaan toivoa ettei tule niin kova talvi että sähköä on käytettävä , ja kun monella on autokin mikä tankataan sähköllä niin kuluja tukee olemaan olemaan .

      • Anonyymi

        Heikot selkärangattomat raukkikset syyttävät aina muita kuten tämä persuhallitus.

        Rohkea tulee esiin ja sanoo: "Minä otan vastuun !"

        Vastuu hallituksesta on pääministerillä, joka ei ole kertaakaan tullut esiin
        ottamaan vastuuta mistään.

        Jokaisella ministerillä on ministerivastuu, kukaan heistä ei ole ottanut vastuuta
        mistään.

        Ruikulipöksyjä kaikki, vaikka persutkin on olevinaan niin mahti-fasisteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruikulipöksyjä kaikki, vaikka persutkin on olevinaan niin mahti-fasisteja.

        Lälläreitä ne ovat Suomen Sisun natsilipun varjossa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      328
      7925
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2216
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1886
    4. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      1720
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1452
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1291
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      173
      1260
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1230
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1101
    Aihe