Sillä eholla, että pääsen kaupungin hommiin kaivamaan. Mitä se vaatii, että pääsee ja keltä kysyä?
Vastaukset 26
- Anonyymi
Lasten leikkikaivurilla voisit aloittaa. Aloituskustannukset eivät ole isot ja voit ottaa alkuun pienempiä urakoita. Eikä alussa tarvitse ostaa lavettia, kaivuri siirtyy työmaalta toiselle vaikka pyörän tarakalla tai talvella potkurin kyydissä. Kulut on pienet, niin on mahdollista päästä hyville tienoille.
- Anonyymi
Ei sitä tarvitse keltään kysyä, yrittäjä tekee itse päätökset. Ostat kaivurin, siirtokaluston ja menet vaan kaivelemaan jostakin kohin, kyllä kaupunki järjestää paikalle lapioon nojaajat. Sitten vaan isoja laskuja kirjoittelemaan, se lienee suurin työmaa.
- Anonyymi
Et sinä.pårjää kilpailussa , vaikka pärjäisit niin ei sinua kaivata saatikka kaivuriasi.
Oranssi tai punainen sallittu vain työtakeissa ei kaivureissa.
Kaivaminen olisi pitänyt aloittaa kolme sukupolvea sitten ennen kuin opit lukemaan. Eikä haittaa vaikka et osaisi vieläkään lukea.
Sitten on istuttava talvet kaupungintalolla kuuntelemassa turinoita.
Ei se ole kadehdittava jos elämään kaiken tuon kanssa
Mieti vielä vaikka puupuolta. Laita vaikka lastun sökityskone ja ota Tervolta ilmainen halli.
Ei tule mitään kuluja ja saat säkkikoneeseen ELYn tukea heti 60% ja 3 vuotta startti palkkaa työväelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä.pårjää kilpailussa , vaikka pärjäisit niin ei sinua kaivata saatikka kaivuriasi.
Oranssi tai punainen sallittu vain työtakeissa ei kaivureissa.
Kaivaminen olisi pitänyt aloittaa kolme sukupolvea sitten ennen kuin opit lukemaan. Eikä haittaa vaikka et osaisi vieläkään lukea.
Sitten on istuttava talvet kaupungintalolla kuuntelemassa turinoita.
Ei se ole kadehdittava jos elämään kaiken tuon kanssa
Mieti vielä vaikka puupuolta. Laita vaikka lastun sökityskone ja ota Tervolta ilmainen halli.
Ei tule mitään kuluja ja saat säkkikoneeseen ELYn tukea heti 60% ja 3 vuotta startti palkkaa työväelle.yrittämisen totuus Kuhmossa
Kieli on syvällä ruskeassa niin kaikki on ilmaista
Lastumies ei ole ikinä mistään maksanut
Ajoi työntekijätkin pois kun kysyivät palkkaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yrittämisen totuus Kuhmossa
Kieli on syvällä ruskeassa niin kaikki on ilmaista
Lastumies ei ole ikinä mistään maksanut
Ajoi työntekijätkin pois kun kysyivät palkkaaVaihtoiko myös uuvet purulastut poijuunsa?
Ajoiko orjat pois, voi hyvänen aika.
Työntekijäthän on yrityksen tärkein pääoma.
- Anonyymi
Kunhan ensin hommaat kaivurin ja sen liikuttamiseen auton ja lavetin niin sen jälkeen sitten mietit mitä niillä tehtäisiin?
Hinta arvio vehkeille jos uusia niin 500000-1000000€- Anonyymi
Pankit rahaa täynnä ja saa urakoita vastaan tuon verran lainaa.
NO PROBLEM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pankit rahaa täynnä ja saa urakoita vastaan tuon verran lainaa.
NO PROBLEMKyllä vakuudet pitää olla ihan toista luokkaa mitä sinä ajattelet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pankit rahaa täynnä ja saa urakoita vastaan tuon verran lainaa.
NO PROBLEMEi onnistu,,sinulla sinulla pitää olla reaali vakuudet lainalle.
Maata, metsää , kiinteistö tai omaa rahaa tilillä.
- Anonyymi
Suomussalmelta löytyy vastaus probleemaan.
Polviseltakin voi vinkkejä kysellä ... - Anonyymi
Jos out oppivainen persseennuolluun tai pulukkinen tuo on mahollista. Muutoin ei.
- Anonyymi
Pikkupojat tykkäävät kaivinkonehommista ja ovat siinä ihan päteviä. 👌
- Anonyymi
Ei sitä tarvitse ostaa
Vuokraa.
Nyt vuokraajan markkinat, saat kohtuuhintaan.
Ei kuin kaivamisen iloja. - Anonyymi
Ei riitä töitä äkkinäiselle, kaiva vaikka nokkaasi 👉👃
- Anonyymi
Kaivinkone yrittäjän, ja maanviljelijän hommat ei ole nykyisin köyhien, ja tupelojen hommaa. Eli, sillä perusteella unohda haaveilemasta koko asiasta. Haaveile vaikka siitä, miten huomen aamuna saat pilkillä kalaa. Sitä hommaa voi harrastaa köyhät, ja tupelotkin.
- Anonyymi
- Anonyymi
Sinun konekko keräsi tunteja St1 takatielleä jaupungilta kesän, muiden romujen seurana? Paljon oli romuja, kuin Raattenteillä. Riitikö 3000 € päivässä kaikkien kustannukseksi? Kallita metrejä tuli tuolle pätkälle, no tuntihommia ei tarvitse miettiä kustannuksia.
Urakalla tehtäessä hinta selvillä aloittaessa. Mutta kaupungin omana työnä OHO hinta 5 kuukautta valmistumisen jälkeen
Tönölän kaukolämpo kustannusarvio on 2,5 milj. Onko stetsonhinta, 5 km putkea ja muutama liitos? Kyllä kusetusta tuossa tai laskettu oman työnä tehtäväksi. 500 E
euroa metri?? Lontoon hintoja.
Osta heti toinen kaivuri ensi kesän 2025 työmaalle Tönölään.
Muista käyttää tilaajaa joululounaalla, vaikka Pariisissa.- Anonyymi
Voe mahoton paikka!!
- Anonyymi
Osta kaksi ainakin.
Huoltotie oli n 800 m ja sille sopi kesäksi 3- kaivurin.
Niin 5 000 m sopii 18 - 20 kaivurin.
Ehkä on sinuns ostettava tai vuokrattava 4 konetta ja 2 kuskia, voi vaihtaa konetta vaikka parin tunnin välein. - Anonyymi
Laskepa uudestaan. On 5000 euroa metri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laskepa uudestaan. On 5000 euroa metri.
Nyt opetellaan laskemista 😁
- Anonyymi
Paikallinen "Wheeler dealer" on yhtä sekaisin kun hippi-mikko😡
- Anonyymi
Kai se haverinen palkkaa jos otat poskeen ja annat pymppyä
- Anonyymi
- Anonyymi
Leasingilla otat
- Anonyymi
joo kannattaa, juurikin kaupungille jos pääset niin ei tarvitse kuin tunteja kerätä. Ihmettelin huoltotien rakentamista kesän, toukokuusta lokakuulle kesti. Siinä yhden koneen ennättää maksaa kyllä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561