Muuttuuko yksinäinen näkymättömäksi?

Anonyymi-ap

Olen huomannut, että kun minua vastaan kävelee ihmisiä, niin minä olen aina se joka joutuu väistämään ja kun olen ihmisten kanssa tekemisissä ja sanon jotain, kuvitellaan minun puhuvan itsekseni. Toisten kanssa keskustelukin on sitä, että minä kuuntelen, kun he puhuvat itsestään ja omasta erinomaisuudestaan. Muut siis puhuvat itsestään toisille ja minä itsekseen itselleni. Olenkin alkanut kokea ihmiset rasittaviksi ja pitää näkymättömyydestäni sekä kuulumattomuudestani.

10

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä koin aikoinani samaa ja kerran päätin että en enää ole se ainainen väistelijä , ja meinasi tulla kolari kävellessä yhden miehen kanssa joka ärähti että väisty, sanoin vaan että en väisty olen tehnyt aitä koko elämäni, lähti kiukustapuhkuen paikaltaan

      • Anonyymi

        Teit oikein, hyvä 👍🤗


    • Anonyymi

      Väistääkö sitä muita automaattisesti, tuntien itsensä jotenkin vähäisemmäksi ja kiltiksi ? Tai jos kokeilisi vain kulkea niin ettei väistele sen enempää kuin muutkaan. Kyllä ne toisetkin väistävät.
      Ihmisten kanssa saa keskustelua aikaiseksi, kun alkaa itsekin rohkeasti puhumaan, eikä ainoastaan kuuntele.
      Todella paljon on itsestä kiinni, kuinka tilanteet menevät. Mitä paremmin luottaa ja uskoo itseensä, tilanteet ovat helpompia ja tulee myös hyväksytty tunne myös porukassa.
      Monet ovat aika arkoja menemään mukaan mihinkään, ei siinäkään mitään pahaa ole. Sitä puoltakin pystyy vahvistamaan harjoittelemalla.
      Jos sattuu olemaan sivusta seuraavaa tyyppiä, usein tekee enemmän huomioita kaikesta ympärillä tapahtuvasta, kuin sellainen, joka on aina suuna päänä toimimassa ja äänessä.

      • Anonyymi

        Meitä on niin monen luontoisia ihmisiä joten mikään ei ole väärin, sanot suuna päänä olevista. Heitäkin tarvitaan, meillä oli sellainen ihminen töissä ja oli pidetty aina tapahtui jotain kivaa . Sitten monet ovat arkoja luonteeltaan sillekään ei oikein voi mitään eikä auta mitenkään että sanoo että rohkeasti vaan . Äitini oli sellainen hiljainen hissukka melkein pyyteli anteeksi olemassa oloaan ja oli sitä loppuun asti .
        Ollaan kaikki eri ero murteilla muokattuja ja kaikkia tarvitaan yhteiskunnassa


      • Anonyymi

        Kun sanon jotain, kukaan ei kuule tai kuuntele tai ole kuulevinaan. Minua on myös syytetty huutamisesta.


      • Anonyymi

        Ketään ei voi mennä puukottamaan.
        Mitkä olisivat seuraukset itsellekin ? Ei tulisi omastakaan elämästä yhtään helpompaa, päinvastoin, vaikeammaksi vaan menisi.
        Ei ole järkevä vaihtoehto missään nimessä, parempi hoitaa omat asiat ja itsensä kuntoon, niin ei tarvitse tuollaisia miettiä, eikä muille kehotella.


    • Anonyymi

      Joudun kuitenkin pakon edessä olemaan jonkun verran tekemisissä ihmisten kanssa, vaikka en enää haluaisi muuta kuin olla rauhassa.

    • Anonyymi

      Olen ollut vastaavassa tilanteessa töissä eli näkymätön.Kukaan ei puhunut minulle vaan työkaverille joka pälätti koko ajan.Minun nimeä jäätiin aina pohtimaan eikä saatu sanottua vaan helpompi oli sanoa työkaverin nimi heti jos oli jollain asiaa.Olin kuitenkin ollut vuosia kauemmin töissä ja silti koin syrjintää,jopa uusi työntekijä ingnooras täysin eikä tervehtinyt koskaan.Aloin lopuksi etsiä muuta paikkaa kun ilmapiiri töissä huononi ja jyrääjät vain tuntui pärjäävän. Pääsin onneksi hyvään paikkaan missä kaikki huomioidaan tasavertaisina.Ne jyrät jäi sinne riitelemään keskenään koska en ollut enää sovittelijan roolissa ja osa irtisanoutui.

    • Anonyymi

      Se että väistät niitä jotka haluavat tilaa on rikkaus itsessäsi jota muut eivät voi sietää.
      Älä epäile omia arvojasi.
      Maailma ei ole ole ikinä ollut terve.
      Virheiden korostaminen ja niiden tarjoaminen on hupia muille ihmisille.
      Luottamus itseesi ja ystävällisyys tekee sinusta rakastettavan niille joiden rakkaus on tärkeää.
      Kun katsot tarkemmin miten voidaan pahoin yhteiskunnassa huomaat että heikkoudella voidaan saavuttaa etuuksia. Ne eivät kuitenkaan tule rehdisti.
      Pahoinvoivat ihmiset käyttävät muiden käyttäytymistä oikeuttaakseen omat tunteet ja heikkoudet.
      Älä kulje sitä tietä. Olet arvokas niillä vahvuuksilla mitä sinussa on. Kivun sietäminen kaikilla tasoilla on sinun avaimesi.

    • Anonyymi

      Minä väistän tarvittaessa, että pääsen eteenpäin. Se ei minun arvoani nakerra. Minua inhottaa koko Euroopan omistajiksi itseään luulevat, jotka porhaltavat silmät kiinni ketään näkemättä ja väistämättä. En halua kuulua siihen joukkoon enkä heitä juttukavereiksi kaipaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45129
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25941
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9687
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9041
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      80
      8445
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      56
      6068
    Aihe