Kuuluuko vanhuuteen ihan normaalina, että esim. aamulla herätessä sormet eivät mene nyrkkiin? Ovat suorina, tikkukovina. Sormet taipuvat hiukan, mutta toisella kädellä painaen ja niihin hiukan sattuen saan ne taivutettua tiukkaan, nk. nyrkkiasentoon. Sitten siitä, sängystä ylösnoustua ja liikuttua, sormet kyllä taas toimivat.
Onko tällainen ehkä reumaa? Jotkut (etenkin pikku-) sormeni ovat hiukan "vinksallaan",
Muistan sairaaloista, kuinka vanhusten sormia aina liikuteltiin, joskin heillä sormet taas painuivat nyrkkiin ja niitä piti voimistella, aukomalla ja sulkemalla niitä. Nyrkkiin laitettiin sisälle mm. sideharsorullia estämään täysi nyrkkiin meno, jolloin nyrkki olisi hautuessaan muutoin mennyt haavoille ja tullut sientä tmv.
Vanhuuden oireita
16
168
Vastaukset
- Anonyymi
Entä, kun kämmeniin ilmaantuu verenpurkaumia, jotka häipyvät sitten itsekseen piankin. Käsivarsiini on ilmestynyt teerenpilkkuja kyynärpäästä ranteeseen, ovatko ne niitä maksaläiskiä, joista joskus kuulee puhuttavan. Onko huolestuttava?
Luomia on satapäin, mutta ne ovat sukuvika.
Ns. suonenveto on miltei jokaöinen vaiva. Hypättävä lattialle oikomaan kieroksi vääntyneitä jalkateriä. Välillä kuuluu oikein napsahdus, kun jännitys laukeaa ja lihakset taas toimivat.
Pikkuvaivoja, joita harmittelee itsekseen. Ja valittaa keskustelupalstalla!- Anonyymi
Kai ne on niitä maksaläiskiä minulla kanssa vähän joka puolella niitä läiskiä ja kun kerroin tyttärelllekkin niin hänellä oli kanssa alkanut vaihde vuosien jälkeen niitä tulemaan .
Että kai ne on niitä vanhuuden merkkejä .
Kasvoissakin aika iso maksaläiskä ei ollenkaan kivan näköistä .
Ja todella verisuonet käsissä pinnassa ja väärässä valaistuksessa näyttää kädet sinisiltä .
- Anonyymi
Minulla on niin rumat kädet, että olen pitänyt kai aina nyrkissä. Kyllä minä yksin ollessa niitä sormia oion. Hyvin toimivat ovat olleet kyllä. Nyt vanhemmiten säilykepurkit ei aukenisi, mutta päästän ilmaa haarukalla raottaen, niin vielä pärjään.
- Anonyymi
Minulla on ollut jo parikymmentä vuotta molemmissa huusholleissa semmoinen suht kookas pyöreä purkin / pullonkin avaaja. Voimaa ei tartte juur ollenkaan. Kätevä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on ollut jo parikymmentä vuotta molemmissa huusholleissa semmoinen suht kookas pyöreä purkin / pullonkin avaaja. Voimaa ei tartte juur ollenkaan. Kätevä.
Minullakin on kahdenlaiset purkin ja sitten pullojen, tölkkien ja esim. lääkepurkkien korkkien avaajat. Nekin kyllä vaativat voimaa.
Lasipurkkien kansien reunaa yritän ensin avata, eli päästää ilmaa, esim. ison lusikan reunan avulla.
- Anonyymi
Aamujäykkyyttä on yhdellä jo toisella iäkkäällä. Itse en meinaa päästä
sängystä ylös ja jäykkyyttä kestää aamupäivän ja luihin koskee.
Ettei sormet taivu yhtään on vähän erikoista. Jotain vikaa nivelissä
ilmeiisesti. Reuma on helppo selvittää verikokeella. - Anonyymi
Tässä on linkki, joka kertoo miten nivelreuma yleensä alkaa:
Kädet ovat kömpelöt eivätkä sormet taivu nyrkkiin ja oireet
alkavat aamuisin
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/tippuvatko-tavarat-kasista-aamuisin-se-voi-olla-nivelreuman-ensimerkki
Voi se olla muutakin, lääkäri ja kokeet selvittävät sen.- Anonyymi
Otinkin tänään yhteyttä lääkäriin.
Luin nivelreuman oireista ja monet muutkin seikat viittaavat tähän mahdolisuuteen.
Kiitos asiallisesta vastauksesta.
Ap. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otinkin tänään yhteyttä lääkäriin.
Luin nivelreuman oireista ja monet muutkin seikat viittaavat tähän mahdolisuuteen.
Kiitos asiallisesta vastauksesta.
Ap.Menen tammikuussa verikokeisiin ja sitten lääkärin vastaanotolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otinkin tänään yhteyttä lääkäriin.
Luin nivelreuman oireista ja monet muutkin seikat viittaavat tähän mahdolisuuteen.
Kiitos asiallisesta vastauksesta.
Ap.asiallinen vastaus on mene lääkäriin
ja aamukrapulassa ei pitäisi ...
ja ota lääkkees
- Anonyymi
En ole käsissä erityistä huomannut. Auon ja suljen päivittäin käsiä sormet haralleen ja nyrkkiin. Mutta jalat. Ne eivät meinaa lähteä kävelemään. Köpöttelen eka askeleet etukenossa. Kun pääsen makuuhuoneesta kahvipannulle asti, voin jo oikaista selän ja jalat toimivat normaalisti.
- Anonyymi
Pää ei kypärässä palele jos on pipo
M.Nykänen - Anonyymi
Tauti, joka ei ole reuma, voi olla joskus jotain muuta
Nytti Makänen
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33381331 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12501Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672255- 1771906
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161482Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91321- 1121317
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601250Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421157