Kerrostalon viisi viimeistä henkäisyä

KERROSTALON VIISI VIIMEISTÄ HENKÄISYÄ

Tumman ruskealla kujalla, linnunlaulujen ja lämpimien tuulen henkäyksien ympärillä, aivan puiden keskellä sijaitsee vanha kerrostalo. Kerrostalo, täynnä kauniita ajatuksia, vitsejä, hellyyttä, ystävyyttä, salaisuuksia ja kuiskauksia lokeroituna eri näköisiin ja kokoisiin huoneistoihin, ovien taakse lukittuna sijoiteltuna kaikialle käytäville viiden kerroksen verran. Talo täynnä lupauksia ja tulevaisuutta, onnellisuutta. Tai niin ainakin ennen. Nyt ovissa ja seinissä on luodin reikiä, halkeamia ja iskun kuvia joista kaikki onnellisuus ja hyvä on aikojen saatossa vähitellen valunut pois. Pois aina ulos asti missä se liukenee muuhun epätoivoon ja haihtuu muistoiksi.
Nyt vanha rakas kerrostalo vetää viimeisiä henkäyksiään, se tarvitsisi onnellisuutta kestääkseen. Nykyään ovien, tai lautojen takana asuu itsesääliin nukahtaneita ihmisiä, likaisia koiria ja rakkaansa menettäneitä henkilöitä. Jotka asuvat talossa vain asuakseen. Talossa joka on rakennettu rakkaudella, kasvanut nauraen ja nukkunut yönsä hymyillen ja turvassa. Lattialla edelleen likaiset jalanjäljet ja ilmassa kostea veren tuoksu. Jokaisella kerroksella oli omat hetkensä niin hyvässä ja pahassa. Pahassa, jossa nyt olemme. Vanhojen ystävien nimet ovat haalistuneet jo ovista eikä numeroistakaan saa selvää, mutta ehkä vielä vanha kerrostalo saisi kokea kaiken lämmön uudellen, vielä joskus, kerran vielä.

Ensimmäinen kerros

...
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hieman laajempaa ja todellisempaa kuvausta vaatisi. Kertomus verkkokellarin/saunan kunnosta. Virtsan ja ulosteiden hajusta. Koirien kynsien kuluttamista käytävän lattioista j.n.e

Arvoasteikolla 1-10

Tästä kulumaton 5

T. Sherlokki (c) 2005

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hill kirjoitti:

KERROSTALON VIISI VIIMEISTÄ HENKÄISYÄ

Tumman ruskealla kujalla, linnunlaulujen ja lämpimien tuulen henkäyksien ympärillä, aivan puiden keskellä sijaitsee vanha kerrostalo. Kerrostalo, täynnä kauniita ajatuksia, vitsejä, hellyyttä, ystävyyttä, salaisuuksia ja kuiskauksia lokeroituna eri näköisiin ja kokoisiin huoneistoihin, ovien taakse lukittuna sijoiteltuna kaikialle käytäville viiden kerroksen verran. Talo täynnä lupauksia ja tulevaisuutta, onnellisuutta. Tai niin ainakin ennen. Nyt ovissa ja seinissä on luodin reikiä, halkeamia ja iskun kuvia joista kaikki onnellisuus ja hyvä on aikojen saatossa vähitellen valunut pois. Pois aina ulos asti missä se liukenee muuhun epätoivoon ja haihtuu muistoiksi.
Nyt vanha rakas kerrostalo vetää viimeisiä henkäyksiään, se tarvitsisi onnellisuutta kestääkseen. Nykyään ovien, tai lautojen takana asuu itsesääliin nukahtaneita ihmisiä, likaisia koiria ja rakkaansa menettäneitä henkilöitä. Jotka asuvat talossa vain asuakseen. Talossa joka on rakennettu rakkaudella, kasvanut nauraen ja nukkunut yönsä hymyillen ja turvassa. Lattialla edelleen likaiset jalanjäljet ja ilmassa kostea veren tuoksu. Jokaisella kerroksella oli omat hetkensä niin hyvässä ja pahassa. Pahassa, jossa nyt olemme. Vanhojen ystävien nimet ovat haalistuneet jo ovista eikä numeroistakaan saa selvää, mutta ehkä vielä vanha kerrostalo saisi kokea kaiken lämmön uudellen, vielä joskus, kerran vielä.

Ensimmäinen kerros

...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu