Tässä olisi kiireellä kokoon kyhätty raakile eräästä ideasta, joka pyörii päässäni. Pyytäisinkin lähinnä kommentteja ideasta, en kielellisestä oikeellisuudesta tai tarinan tässä kerrotusta sisällöstä. Nyt haluaisin vain tietää kannattaako aihetta pistää paperille paljon syvemmässä muodossa, kuin sen tässä esitän elikkä maksaako vaivaa kuvata tällaisen päähenkilön mielenliikkeitä ja elämää. Olen yrittänyt tähän lyhyeksi jäävään pätkään kuvata kaikki elementit, mitä ideani sisältää eli se on hyvin pelkistetty.
Suden sielu
Katse vastaa katseeseen pahaisen kyläkapakan savuisen ilman halki. Nuoret turruttavat sielunsa tyhjyyttä, lasit kilisevät, musiikki pauhaa. Mies katsoo minua tiivisti otsahiuksien valuessa hänen silmilleen. Hän nyökkää, minä vastaan. Poistumme vaivihkaa paikalta. Suuntaamme kohti metsää.
Hän työntyy sisääni rajusti. Niin hän tekee aina. Voimakas vartalo painaa minut vasten puun kylkeä. Oksa kovertaa reikää selkääni. En välitä. Tarraudun kiinni mieheen ja vedän hänet entistäkin lähemmäksi kiiman saadessa hänet valtaansa. Nain ystäväni miestä. En välitä. En edes nauti siitä, mitä teen. Palaamme takaisin kapakkaan.
”Kuskia oltais vailla. Lähdetkö?” luki kännykän näytöllä. Tietysti lähden, mihinkään kuulumattomuus on paisumassa jälleen liian suureksi. Saavun ystäväni Heidin ja hänen miehensä kotia. Siellä odottavat myös Toni ja Kati. Olemme jälleen koolla, vuosien ystävykset. Kaksi pariskuntaa ja minä, jota voi syyttää kummankin parin yhteen saattamisesta. Poikia janottaa, onhan perjantai-ilta. Kati ja Heidi manailevat aamulla odottavia työvuorojaan ja aikaista herätystä. Iloisen tunnelman ympäröidessä meitä lupaan pitää huolta sulhasehdokkaista ja heidät poissa pahoilta teiltä. Olen kuin rakastettavin ihminen konsanaan.
Hilpeiden kapakassa vietettyjen tuntien jälkeen puhe kääntyy kotimatkalla seksiin, taas.
”Oletkos koskaan ajatellut ryhmäseksiä” Mika kysyy.
”Olen. Kokeillaanko?” kysyn kuin puhe olisi jäätelölaadun valinnasta.
Miehet katsahtavat toisiaan yllättyneinä.
”Mitä väliä? Oon mä nainut teitä kumpaaki ennenki. Sama kai se on ootteko paikalla yhtä aikaa vai ette.”
”Ootko sä nainu Mikaaki?” Toni kysyy.
”Oon.”
He eivät tienneet, että käyn toteuttelemassa kummankin fantasioita aina tilaisuuden koittaessa. Tilanteeseen he kuitenkin sopeutuvat erittäin nopeasti.
”No, mitä sanot?” Mika kysyy Tonilta.
”En tiedä.”
”Hullu! Ei tällaista tilaisuutta tuu enää koskaan.”
He puhelevat kuin en olisi paikalla. En välitä. Seuraan laimealla mielenkiinnolla keskustelun etenemistä ja lopputulokseen päätymistä.
”Se on kyllä totta. Minne mennään?” Toni myöntyy tutun kiillon noustessa miesten silmiin. He tietävät, mitä tulevat saamaan. Parempaa kuin kotioloissa on tarjolla. Ajan auton syrjäiselle metsätielle ja sammutan sen. Sanaakaan sanomatta siirryn miesten seuraan ahtaalle takapenkille ja kiskon housut jalastani heidän tehdessä samoin.
Toni työntyy sisääni satuttaen minua. Hän on hyvin humalassa. Kivusta huolimatta otan Mikan elimen suuhuni ja alan imeä. Pojat vaihtavat osia. Jokainen työntö tuntuu helvetin tuskalta, mutta en inahdakkaan. Olen tottunut seksin tuottamaan tuskaan alkoholisoituneen poikaystäväni käsittelyssä. Mielessäni seksi on vain likainen tapa tuottaa tuskaa, silti alistun ja jopa hakeudun tarkoituksella tällaisiin tilanteisiin.
Seuraavana päivänä minut kutsutaan kahville Mikalle ja Heidille. Koko porukka on taas koolla ja ollaan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Kerron naureskellen juttuja jätkien korvia raastavasta karaoken tulkinnasta. Tytöillä on hauskaa ja he kiittelevät kärsivällisyyttäni sulhojansa kohtaan.
Taas yksi samanlainen seikkailu takana, vain kumppanit ovat vaihtuneet, seurauksena hetken huumassa tehdyn päätöksen ruveta juopottelemaan. Yön tapahtumien jälkeen nousen hirveässä humalassa autooni ja lähden ajamaan kohti läheistä kaupunkia tutun nöyryytyksen ja hyväksikäytön tunteen vallatessa mieleni. Humalan lisäksi sadat vuotavat kyyneleet sumentavat tien yrittäessäni löytää sinne, missä tiedän olevani turvassa ja rakastettu. En ymmärrä, miksi itken, itsehän tätä taas kerjäsin. Olen jälleen matkalla eri miehen luokse. Hän on ystäväni, aito ja ainoa sellainen.
Hän odottaa minua ovellansa ja katsoo minuun suuren surun kuvastuessa hänen silmistään noustessani hoiperrellen auton ratista. Hän ei tiedä, mitä olen tehnyt, mutta hän tuntee tuskani. Aamun sarastaessa kyyneleet ovat loppuneet tuskan pysyessä sisälläni. Nukahdan hänen kainaloonsa. Hän rakastaa minua enkä ymmärrä miksi. Hän on ainoa, joka ei satuta. Hänellä on tilaisuutensa tehdä sama kuin muutkin. Vain hän on jättänyt sen käyttämättä. Hänen luonaan en tunne olevani niin paha ihminen.
Olen peto, metsästän uhrini säälimättömästi. Saaliini salaan uskomattomalla taitavuudella. Silti, jos joku epäilisi ja kysyisi suoraan, en pystyisi valehtelemaan. Raatelen ystävikseni kutsumiani ihmisiä heidän tietämättään. Kuitenkin tapan vain itseäni. Kaipaan hellyyttä ja rakkautta. Sieluni huutaa kumppania, laumaa, jota puolustaa. Tiedän polun, joka johtaa rakkaimpani luokse, ja kuitenkin valitsen sen pimeän erottavan polun. Jatkan harhailua erämaassa vältellen kosketusta ja läheisyyttä. Jonain päivänä löydän auringon.
Todella avuton, mutta toivottavasti pääajatus välittyy oikeana. Pätkässä on tarinan lähtökohdat ja viimeisen lauseen on tarkoitus kuvata tulevia muutoksia päähenkilön persoonassa ja elämässä. Maksaako vaivaa kirjoittaa aiheesta monipuolisemmin ilmaistu tarina?
Suden sielu
Katse vastaa katseeseen pahaisen kyläkapakan savuisen ilman halki. Nuoret turruttavat sielunsa tyhjyyttä, lasit kilisevät, musiikki pauhaa. Mies katsoo minua tiivisti otsahiuksien valuessa hänen silmilleen. Hän nyökkää, minä vastaan. Poistumme vaivihkaa paikalta. Suuntaamme kohti metsää.
Hän työntyy sisääni rajusti. Niin hän tekee aina. Voimakas vartalo painaa minut vasten puun kylkeä. Oksa kovertaa reikää selkääni. En välitä. Tarraudun kiinni mieheen ja vedän hänet entistäkin lähemmäksi kiiman saadessa hänet valtaansa. Nain ystäväni miestä. En välitä. En edes nauti siitä, mitä teen. Palaamme takaisin kapakkaan.
”Kuskia oltais vailla. Lähdetkö?” luki kännykän näytöllä. Tietysti lähden, mihinkään kuulumattomuus on paisumassa jälleen liian suureksi. Saavun ystäväni Heidin ja hänen miehensä kotia. Siellä odottavat myös Toni ja Kati. Olemme jälleen koolla, vuosien ystävykset. Kaksi pariskuntaa ja minä, jota voi syyttää kummankin parin yhteen saattamisesta. Poikia janottaa, onhan perjantai-ilta. Kati ja Heidi manailevat aamulla odottavia työvuorojaan ja aikaista herätystä. Iloisen tunnelman ympäröidessä meitä lupaan pitää huolta sulhasehdokkaista ja heidät poissa pahoilta teiltä. Olen kuin rakastettavin ihminen konsanaan.
Hilpeiden kapakassa vietettyjen tuntien jälkeen puhe kääntyy kotimatkalla seksiin, taas.
”Oletkos koskaan ajatellut ryhmäseksiä” Mika kysyy.
”Olen. Kokeillaanko?” kysyn kuin puhe olisi jäätelölaadun valinnasta.
Miehet katsahtavat toisiaan yllättyneinä.
”Mitä väliä? Oon mä nainut teitä kumpaaki ennenki. Sama kai se on ootteko paikalla yhtä aikaa vai ette.”
”Ootko sä nainu Mikaaki?” Toni kysyy.
”Oon.”
He eivät tienneet, että käyn toteuttelemassa kummankin fantasioita aina tilaisuuden koittaessa. Tilanteeseen he kuitenkin sopeutuvat erittäin nopeasti.
”No, mitä sanot?” Mika kysyy Tonilta.
”En tiedä.”
”Hullu! Ei tällaista tilaisuutta tuu enää koskaan.”
He puhelevat kuin en olisi paikalla. En välitä. Seuraan laimealla mielenkiinnolla keskustelun etenemistä ja lopputulokseen päätymistä.
”Se on kyllä totta. Minne mennään?” Toni myöntyy tutun kiillon noustessa miesten silmiin. He tietävät, mitä tulevat saamaan. Parempaa kuin kotioloissa on tarjolla. Ajan auton syrjäiselle metsätielle ja sammutan sen. Sanaakaan sanomatta siirryn miesten seuraan ahtaalle takapenkille ja kiskon housut jalastani heidän tehdessä samoin.
Toni työntyy sisääni satuttaen minua. Hän on hyvin humalassa. Kivusta huolimatta otan Mikan elimen suuhuni ja alan imeä. Pojat vaihtavat osia. Jokainen työntö tuntuu helvetin tuskalta, mutta en inahdakkaan. Olen tottunut seksin tuottamaan tuskaan alkoholisoituneen poikaystäväni käsittelyssä. Mielessäni seksi on vain likainen tapa tuottaa tuskaa, silti alistun ja jopa hakeudun tarkoituksella tällaisiin tilanteisiin.
Seuraavana päivänä minut kutsutaan kahville Mikalle ja Heidille. Koko porukka on taas koolla ja ollaan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Kerron naureskellen juttuja jätkien korvia raastavasta karaoken tulkinnasta. Tytöillä on hauskaa ja he kiittelevät kärsivällisyyttäni sulhojansa kohtaan.
Taas yksi samanlainen seikkailu takana, vain kumppanit ovat vaihtuneet, seurauksena hetken huumassa tehdyn päätöksen ruveta juopottelemaan. Yön tapahtumien jälkeen nousen hirveässä humalassa autooni ja lähden ajamaan kohti läheistä kaupunkia tutun nöyryytyksen ja hyväksikäytön tunteen vallatessa mieleni. Humalan lisäksi sadat vuotavat kyyneleet sumentavat tien yrittäessäni löytää sinne, missä tiedän olevani turvassa ja rakastettu. En ymmärrä, miksi itken, itsehän tätä taas kerjäsin. Olen jälleen matkalla eri miehen luokse. Hän on ystäväni, aito ja ainoa sellainen.
Hän odottaa minua ovellansa ja katsoo minuun suuren surun kuvastuessa hänen silmistään noustessani hoiperrellen auton ratista. Hän ei tiedä, mitä olen tehnyt, mutta hän tuntee tuskani. Aamun sarastaessa kyyneleet ovat loppuneet tuskan pysyessä sisälläni. Nukahdan hänen kainaloonsa. Hän rakastaa minua enkä ymmärrä miksi. Hän on ainoa, joka ei satuta. Hänellä on tilaisuutensa tehdä sama kuin muutkin. Vain hän on jättänyt sen käyttämättä. Hänen luonaan en tunne olevani niin paha ihminen.
Olen peto, metsästän uhrini säälimättömästi. Saaliini salaan uskomattomalla taitavuudella. Silti, jos joku epäilisi ja kysyisi suoraan, en pystyisi valehtelemaan. Raatelen ystävikseni kutsumiani ihmisiä heidän tietämättään. Kuitenkin tapan vain itseäni. Kaipaan hellyyttä ja rakkautta. Sieluni huutaa kumppania, laumaa, jota puolustaa. Tiedän polun, joka johtaa rakkaimpani luokse, ja kuitenkin valitsen sen pimeän erottavan polun. Jatkan harhailua erämaassa vältellen kosketusta ja läheisyyttä. Jonain päivänä löydän auringon.
Todella avuton, mutta toivottavasti pääajatus välittyy oikeana. Pätkässä on tarinan lähtökohdat ja viimeisen lauseen on tarkoitus kuvata tulevia muutoksia päähenkilön persoonassa ja elämässä. Maksaako vaivaa kirjoittaa aiheesta monipuolisemmin ilmaistu tarina?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pääajatus on selkeä.
Kuvittelenko vai ovatko naiset hukassa? Ehkä jostain tällaiselle ruikutukselle lukijoita löytyy. Minä en moiseen tekstiin koskisi, itselläni ei ole tarvetta märehtiä ajatuksella että jollakin toisella menee vielä huonommin.
Onko tasa-arvo nykyisin sitä että nainen voi naida missä sattuu, ketä sattuu ja ajaa humalassa autolla?
Toki ihmisillä on aikoja jolloin on hukassa, se kuinka tuon ajan elää osoittaa millainen ihminen pohjimmiltaan on.
Tämä nainen ilmeisesti oli hukassa, muttei ottanut vastuuta itsestään vaan etsi lopussakin miestä auttamaan, pitämään sylissä ja kantamaan ohi vaikeimman.
Kaipasin tarinaan vahvempaa naista, minusta kun jokaisessa naisessa asuu Niskavuoren Heta, tai ehkä Heta tulee kuvaan vasta äityiden myötä, jos uskaltaa elää läpi kohdat joissa kuolema kulkee läheltä.
Tässä tarinassa oli ideaa keskinkertaiseen romanttiseen juttuun, jossa revitellään rajulla seksillä lukijoita kalastaen. Mutta aidosti kasvutarinaksi juttu oli hiukan liian pliisu.
Eli rankempi alku jos mässäillä haluaa, josta nainen voisi pudota kunnolla polvilleen, tai rähmälleen. Tuon nokkalennon jälkeen nainen voisi pysähtyä miettimään ihan itse elämäänsä, liittämättä nössöä miestä auttajaksi. Miehiä voi olla, tulla ja mennä, mutta naisen itse täytyisi elää elämänsä.
Tarinoiden kirjoitus kannattaa aina. Jokainen teksti on harjoitus seuraavaa varten.
Älä ota tätä provosointina,tai muunakaan elämänarvojasi kyseenalaistavana tekstinä.Jollaisten kirjoittaminen sitäpaitsi kirjallisuuspalstalla toisen kirjoittajan tekstiä analysoineelle henkilölle kyllä olisikin typerää...
Mutta mutta.Itseä kun kiinnostaa aina kovasti toisten näkemykset eri valinnoista elämässä ja suhtautuminen ratkaisuihin joihin toinen(tässä tapauksessa fiktio henkilö) on ajautunut.
Ja kaiken kaikkiaan kommentointisi oli niin selkeästi kirjoitettu,että se vain herätti kysymyksiä,vaikka tarkoitus olisi puhua alkuperäisestä tekstistä....
"Toki ihmisillä on aikoja jolloin on hukassa, se kuinka tuon ajan elää osoittaa millainen ihminen pohjimmiltaan on."
-tarvitseeko ihmisen ylipäätään "osoittaa" mitään kenellekkään?
Eikö "hukassa" aikoina saisi tehdä jälkeenpäin huonommiksi osoittautuvia,ihan alitajuntaisia ratkaisuja?Tehdäänhän niitä muulloinkin.
"Tämä nainen ilmeisesti oli hukassa, muttei ottanut vastuuta itsestään vaan etsi lopussakin miestä auttamaan, pitämään sylissä ja kantamaan ohi vaikeimman."
-Miten vastuuta itsestä otetaan?Pitääkö se tehdä yleisesti hyväksytyllä "oikealla" tavalla?
Kun ottaa jutun nimen "suden sielu" huomioon,niin eikö "nössöihin" takertumista voisi nähdä nimenomaan itsestään vastuunottamisena,hyväksikäyttönä?Viettipohjaisena toimintana,joka suomalaisessa perinteessä ehkä suteen useasti liitetään?
"Kaipasin tarinaan vahvempaa naista, minusta kun jokaisessa naisessa asuu Niskavuoren Heta, tai ehkä Heta tulee kuvaan vasta äityiden myötä, jos uskaltaa elää läpi kohdat joissa kuolema kulkee läheltä."
-Jatkan samalla linjalla.Mitä on vahvuus?Vaatiiko vahvuus 'uskallusta elää läpi'(eli toisin sanoen ylimmässä kohdassa viittaamani "osoittaa jollekkin")?Eikö tietynlaista vahvuutta voi olla myös uskallus heittäytyä siihen primitiiviseen tunteeseen(tässä siis nössöön takertuminen),josta toki voi seurata se,että on ennen pitkää uudelleen samassa tilanteessa takertumassa uudestaan johonkin "nössöön".Mutta voidaanko aiemmissa olosuhteissa tehdyt valinnat tuomita 'vääriksi' myöhempien seurauksien perusteella?
"Tässä tarinassa oli ideaa keskinkertaiseen romanttiseen juttuun, jossa revitellään rajulla seksillä lukijoita kalastaen. Mutta aidosti kasvutarinaksi juttu oli hiukan liian pliisu."
-itsekin lokeroin tämän sinne viime vuosina yleistyneeseen buumiin 'nuorten aikuisten' yleisöön vetoavasta kouhkauksesta.Mutta näin myös potentiaalia näyttää tarinan 'sudesta' yksinkertaisesti käyttämässä toisten elinvoimaa ja kenties selvitä siten.Kirjoittajahan ei itse kylläkään sanonut johtavansa tarinaa siihen suuntaan.
"Eli rankempi alku jos mässäillä haluaa, josta nainen voisi pudota kunnolla polvilleen, tai rähmälleen. Tuon nokkalennon jälkeen nainen voisi pysähtyä miettimään ihan itse elämäänsä, liittämättä nössöä miestä auttajaksi. Miehiä voi olla, tulla ja mennä, mutta naisen itse täytyisi elää elämänsä."
-Miehiä voi olla, tulla ja mennä, mutta naisen itse täytyisi elää elämänsä on hienosti muodostettu lause ja sisältää tietysti sen koukun.Tarkoittanet sitä,että naisen tulisi olla sama,'itsensä',ympärillä vaihtuvista virtauksista huolimatta,ja elää elämäänsä itsensä kautta.Mutta eikö elämää voi elää 'itse' yksinkertaisesti käyttämällä siihen itseänsä tarjoavia hyväksi?Sehän ei ole vallitsevien arvojen puitteissa hyväksyttävää,mutta se ei tarkoita sitä,etteikö ko.metodilla silti voisi olla täysin elämänsä vallankahvassa.
"Tarinoiden kirjoitus kannattaa aina. Jokainen teksti on harjoitus seuraavaa varten."
-tai joskus askelta taakse päin,mutta joka tapauksessa tarinan kirjoitus kannattaa.
Kiitokset kritiikistä. Parannettavaa on ja paljon... ensimmäinen ihan jo ilmaisussa, koska huomasin itsekin pätkän uudestaan lukiessa, että viesti välittyy vääristyneenä... tyttö kuulostaa ruikuttajalta, mitä hänen ei ole tarkoitus olla. Kuvakulman vaihto ja parempi kertoja itseni tilalle =)
Pätkä on keskeltä tarinaa ja tytön taustalla on synkkä historia. Hän kokee elämässään paljon pahuutta hyvin nuorena (mm. väkivaltainen isä, myöhemmin seurustelukumppanin raiskaus) ja hänet lyödään maahan. Asiat kääntyvät päälaelleen ja hänestä tulee "hyväksi käyttäjä" omiin tarkoituksiinsa. Ratkaisuna nuori neiti viettää kaksoiselämää. Luotettava, iloinen, mukava ja rehellinen päällisin puolin, sisällä pimeyttä. Hän ei ole tekemistään asioista huolimatta sydämeltään paha.
Ystävä on tukipilari tässä, mutta ei aina, vain äärimmäisessä hädässä. Missään nimessä tyttö ei ole "nössöihin" takertuja! Ja käsittääkseni miehen mitta on siinä, ettei käytä toisen hädänalaista tilaa hyväkseen, vaikka voisi tehdä sen hyvin helpolle. Pointti on siinä, että tyttö ei tässä vaiheessä välitä. Hän elää hetkellisessä tunnetyhjiössä johon hakee täytettä ruumiin kivulla. Se on hänen ainut tapansa saada itseensä jotain tuntoa. Ei normaali ratkaisu, vaan psykologinen.
Taistelu käydään mielessä ja moninaisten vaiheiden jälkeen tytöstä kasvaa kokemuksiensa seurauksena "soturi", omien polkujansa ylpeydellä kulkeva ja periaatteidensa puolesta taisteleva helläsydäminen peto, joka on valmis uhraamaan oman onnensa tärkeämpien asioiden takia. Eikö se ole vahvuutta luopua jostain itselleen hyvin tärkeästä tietäessään, että joidenkin asioiden vain kuulua tapahtua ja ne ovat omaa itseään tärkeämpiä? Se ei sulje sitä pois, etteikö päähenkilö taistelisi viimeiseen asti asioiden puolesta, jotka hän näkee oikeina ja tärkeinä. Myös heikkoutensa näyttäminen on toisinaan vahvuutta. Lyhyesti ilmaistuna persoona on hyvin ideologinen ja monivivahteinen.
On tässä ainakin se hyvä puoli, että jos muut kirjoittajat tuskailevat omien luomuksiensa parissa, tässä he näkevät, että onpahan edes yksi huonompi, ja tämän jälkeen oma teksti kuulostaa taatusti loistavalta saavutukselta. =)
Eikä tällä tarinalla ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa, vaan kovan kohtalon kokevan sielun matkasta. Jos kirjoittaisin täydellisestä tasa-arvosta, kirjoittaisin, kuinka nainen nousee tyytyväisenä sängystä orgasmin saaneena miehen mököttäessä ja kääntäessä selkänsä jäädessään ilman. Mahaansa ja takapuoltansa rapsutellen neiti lompottaisi jääkaapille tupakka huulessa hakemaan lasin viiniä ja vaahtokarkkeja. Lopuksi hän majoittuisi muitta mutkitta tyytyväisenä sohvalle katsomaan illan uutuuselokuvaa. Siinä olisi tasa-arvoa =)
Että jokainen sanani tulkitaan yksittäin, irtaimena ja avoimin silmin. Vain noin sanoja voi kääntää ja vääntää irti kokonaisuudesta ja näyttää kuinka erilaisilta sanat näyttävät valaistuksen vaihtuessa.
Kiitos ja anteeksi jos olen kärkäs liittämään tutkimiani elämäntotuuksia joka rakoseen johon suinkin niitä sopimaan saan :) Ehkä olen vain tylsistynyt tuulisesta säästä, joka sisältä katsoen näyttää upean kesäiseltä mutta ulos astuttua paljastuu hyytävän kylmäksi.
Määhän sanoin että ei pidä ottaa niin kärkkäänä...
Eihän siinä nyt sanojen irrottelusta ollut kyse,vaan eri näkökulmista.Esimerkiksi siitä,että kuinka monella tavalla "niskavuoren hetamainen" vahvuus voidaan nähdä.
Kun on niin pien nenuki :) eikun kiitin siis ja pahoittelin, kun toisinaan ihan oikeasti unohdan aiheen aivojen laukoessa omia totuuksiaan asian vierestä.
Näkökulman vaihdos kannattaa aina, pidän ihmisistä jotka aidosti viitsivät hypätä hetkeksi vastapuolen housuihin ja tutkia tapausta tarkemmin.
Jos hyppisin tarinan ihmisten housuihin ja miettisin jokaisen näkökulmasta tilannetta en silti löydä sitä toivon pilkahdusta joka jokaiseen tarinaan pitäisi ujuttaa.
Tämäkin on vain oma mielipiteeni, ei tarinan lopun pidä olla onnellinen, mutta tarinan lopun pitää saattaa lukija ohi lopun.
viisastelen taas asiasta josta en todella tiedä, tai jota en osaa sanoiksi pukea, :) joten lopetan tältä erää.
Olin kiinnostunut jo itse tekstin perusteella, koska annoit lopussa ymmärtää, että odotettavissa on muutakin kuin nuhjuista Levottomat-meininkiä. Luettuani ajatuksiasi ja ideoitasi tuosta yltä olen yhä kiinnostuneempi. Onnistuessaan tuo olisi juuri sellainen kirja, jonka minä haluaisin lukea. Siis jos se todellakin kertoo henkisestä kasvusta, eikä keskity skandaalihaluisesti tilittämään kaikkea paskaa, mikä ei kai ollutkaan ideana. Ruikutusta on tosiaan jo ihan tarpeeksi tarjolla, kiva jos pyrit johonkin muuhun.
Kirjallisesta asusta sanoisin sen verran - vaikket siitä niinkään kommentteja kaivannut - ettei tässä suinkaan 'raakavedokseksi' ollut kielellisesti yhtään huonot lähtökohdat. Siis ainakaan minun silmiini.
Tulipa vielä yksi asia mieleen: Muistaakseni sanoit, että tämä ei ollut kertomuksen alusta. Suunnitteletko siis kronologista etenemistapaa alkaen päähenkilön lapsuudesta? Jotenkin olen vähän pettynyt, jos näin on. Itse en ehkä jaksaisi lukea montaa lukua vastoinkäymisten tilitystä, ennen kuin pääsen tarinan rakentavaan osuuteen. Oletko harkinnut, että kenties voisit aloittaa näiltä main, siis tästä kaksoiselämästä, johon päähenkilö on ajautunut, ja käydä menneisyyden traumaattisia muistoja takaumina tms. läpi samalla, kun päähenkilö alkaa löytää tietään. Se voisi mielestäni toimia hyvinkin, koska päähenkilön taivallukseen kohti valoa liittyy varmasti se, että hän asennoituu uudella tavalla menneeseen. En tiedä, saiko tästä mitään selvää, mutta voisit ehkä ajatella asiaa.
Kiitos mielenkiinnosta. Kyseinen tekstinpätkä on kuitenkin pettymys, koska tiedän pystyväni edes vähän parempaan. Juuri tämän epäonnistumisen takia jää helposti väärä kuva tekstin tarkoitetusta sisällöstä. Ei sen ole tarkoitus kalastella lukijoita raisuilla seksikohtauksilla, vaikka niitäkin siitä tulee löytymään, vaan olla henkisestä kasvusta kertova tarina.
Kunhan aika antaa myöten, kirjoitan paremman version ja pistän sen tänne näytille. Jo näytillä olevan tekstin ruikutusta vähennetään ja päähenkilön ajatuksiin tulee enemmän tunteettomuutta eli juuri sitä, mikä on hänen ongelmansa. Tosin sitä olen vielä miettinyt, että pitäisikö minä-muoto muuttaa hän-muodoksi. Toisaalta se voisi etäännyttää lukijaa päähenkilön ajatusmaailmasta, joka on tässä erittäin keskeistä.
Sain hyvin selvää, mitä tarkoitit. Olen ajatellut muotouttaa tarinan ehdottamallasi tavalla, koska se tuntuu parhaimmalta ratkaisulta. Itse asiassa tarkoitin sitä aikaisemminkin, mutta ulosantini on ollut melko heikolla tasolla viime aikoina =) joten ei ihmekkään, jos en tule ymmärretyksi =)
Aika tylsää ja tavanomaista.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä kivulias 3
T. Sherlokki (c) 2005