Tämä on myös rannikkovartioston rauhanajan tehtäviin. Lennokista näkee paremmin kuin parhaalla lämpökameralla ja optiikalla laivasta. Toisaalta lennokki ei toimi kaikkein kovimmilla tuulilla, mutta silloin olisi yleensä hankala rantautua veneellä.
Jos elektroninen häirintä on liian kovaa tai halutaan piilotella tiedustelulta, lennokki voi tehdä lenkin kohteen yllä automaattisesti ja tallennettu video katsotaan sitten kun lennokki on poimittu vedestä.
Joskus lennokki voi lähteä yhdestä veneestä, lentää saaren yli melko suoraa viivaa ja laskeutua toiseen veneeseen.
Myrskyssä lennokki voi ehkä lentää laivasta tai veneestä myötätuulessa saaren yli, jäädä kellukkeen varassa saaren toiselle puolelle ja sitten se sama laiva tai vene käy poimimassa lennokin tai odotetaan että lennokki ajelehtii jonkun toisen saaren rantaan.
Joskus lennokin voi tiputtaa paljon suuremmasta kiinteäsiipisestä lennokista jossa on bensamoottori ja joka lähti kiitoradalta 200 km päästä. Tai hävittäjästä, kopterista ym. Myös pilven sisältä tai päältä mistä vain osa it-ohjuksista tavoittaa. Sitten se laskeutuu laivalle tai sen viereen.
Joskus vetypallo voi tehdä suunnilleen saman, mutta sillä on suurempi kantama kuin akkulennokilla ja se on kylmä ja hiljainen.
Joskus lennokki voi tiputtaa pommeja, vettä, ammuksia, lentolehtisiä tai kirkkaita kappaleita.
Vartiolaivat voi joskus lennättää pikku lennokkeja saaren yli, myös ohjauksetta
Anonyymi-ap
2
242
Vastaukset
- Anonyymi
Kirkkaista kappaleista onkin aina puutetta..
- Anonyymi
Kai tajusit että se tarkoittaa valoammusta?
Se voi olla magnesiumpalo tai LED+(akku tai kondensaattori) laskuvarjon varassa.
Ja kuvaavassa tai toisessa lennokissa voi myös olla 155000 lumenin lamppu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2134060Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112573Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382275Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?801390Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861288- 481149
- 751027
- 59893
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58861- 44822