Mitä taloyhtiö voi tehdä vahngolliselle osakkaalle?

Anonyymi-ap

Taloyhtiöllämme on osakas, joka omistaa yhtiössä pari asuntoa, joita vuokraa eteenpäin. Periaatesyistä osakas ehdottomasti kieltäytyy edellyttämästä vuokralaisiltaan kotivakuutusta. Yksi vuokralaisista on moniongelmatapaus, jonka viimeisin rötväily aiheutti 20 000 euron edestä vahinkoa, eikä ole mitään syytä odottaa, että edes tämän tapauksen vahingot jäävät tähän tai ettei seuraavaa tulisi.

Osakas pesee kätensä koko kuviosta ja kehoittaa perimään rahat vuokralaiselta. Helvetti jäätyy ennen kuin hänellä on rahaa sellaiseen. Osakas ei edelleenkään aio edellyttää kotivakuutuksia ja pitää asiaa lemmikkitermiittiensä ja taloyhtiön välisenä ongelmana. Yksi osakkaan aiempi vuokralainen on häädetty jatkuvan ilkivallan takia, toinen asunnon käyttämisestä laittomaan liiketoimintaan. Ei ole syytä olettaa, että osakas ryhtyisi valikoivammaksi. Missä vaiheessa meillä alkaa olla perusteet haltuunottoon? (Osakas tietenkin väittää, ettei ole syypää mihinkään.)

4

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän hän ole vastuussa vuokralaisistaan, sellaista lakia ei ole olemassakaan että osakkeen omistaja olisi velvollinen valitsemaan sellaisia vuokralaisia jotka sinulle kelpaisivat. Ihan vapaasti saa vuokrata asuntonsa luottotiedottomalle joka ei vakuutusyhtiön sääntöjen takia pysty ottamaan kotivakuutusta. Ei tuolla asialla ole mitään merkitystä jos se luottotiedoton vuokralainen ei aiheuta vahinkoa johon hän on syyllinen.
      Nyt kun hallitus järjettömien säästöjensä takia ajaa vähävaraiset ihmiset etsimään uusia halvempia asuntoja, on niihin paljon luottotiedottomia tarjolla. Ei luottotiedottomuus ole mikään sairaus eikä niin kamala asia kuin esim juuri sinä siitä ajattelet. Muuta itse johonkin arvoalueelle tai ok-taloon jos noin pahasti ahdistaa. Anna ihmisten olla, kyllä sellaiset asukkaat häädetään jotka häiriköi tai ei maksa vuokriaan , älä sinä niistä tärise!

      • Anonyymi

        "Jos ei aiheuta"-vaihe meni jo. On aiheuttanut ja todennäköisesti tulee aiheuttamaan lisää. Ei sekään nyt kelpaa, että taloyhtiö joutuu maksamaan mitä tahansa.
        -AP


    • Anonyymi

      Häätö ja asunnon haltuunotto kunnes velat on kuitattu.
      Helppoa. Eikö teillä ole kunnon isännöitsijää???

      • Anonyymi

        Ei se noin toimi: Haltuunotto on toki mahdollisuus (ja sen onnistumisen kynnyksestä kyselenkin), mutta haltuunottoa (joka kohdistuu osakkaaseen) ei voi suoraan kytkeä vuokralaisen tekemän vahingon korvaamiseen.
        -AP


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      205
      7084
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4662
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4434
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3302
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1965
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1717
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1680
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1583
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1469
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1247
    Aihe