Viikonlopun antia

Anonyymi-ap

Keskustalta tai politiikasta yleisemminkään viikonloppuna ei juuri antia annettu. Urheilusta tuli paljonkin. Puhunpa nyt sitten siitä:

Urheilupainotteinen oli viikonloppu. Sveitsin Davosissa hiihdettiin hiihtoja, Itävallan Hochfilzenissä ampumahiihtoa ja Ruotsin Malmössä oli salibandyn MM-kisojen loppuottelu Ruotsin ja Suomen kesken. Ampumahiihto ei Suomelle palkintoja tuonut, hiihdossa sentään Niskasen sisarukset Iivo ja Kerttu pääsivät lajeissaan toisiksi ja salibandy toi sitten kultaa ja jättiyllätykselllä!

Katsoin tuota salibandymatsia alkuerän, jossa Ruotsi meni 4-0 johtoon. Ajattelin, että matsi oli siinä ja lähdin iltakahvia laittamaan ja kahvit nautittuani kuitenkin vielä avasin tv:n ja kun näin Suomen tehneen sentään yhden maalin, innostuin jatkamaan katsomista. Kannatti. Varsinaisen peliajan päättyessä tilanne oli 4-4 ja seurasi jatkoaika. Se oli juuri loppumassa samaan tilanteeseen ja voittomaalikilpailu oli tulossa. Aivan viimeisillä sekunneilla Suomi teki maalin ja voitti maailmanmestaruuden tuloksella 5-4. Huikeaa, ennen näkemätöntä! Samaan verrattava ei ole edes Lasse Virenin suoritus Münchenin olympialaisten 10 000 metrin juoksussa, jonka hän voitti, vaikka kaatui ulos radalta juoksun alkupuolella!

Tv;n urheiluantia seuratessani suurimman osan viikonlopustani vietin. Lauantaina sentään kävin muutamia kertoja tällä palstallakin laittamassa viestejäni avaukselle, jonka pääaiheena oli tämä asuinalueeni Helsingin Paloheinä, jossa kerrottiin rivitaloasuntojen keskihinnan olevan 400 000 euroa. Minun asuintaloani, rivitaloa joku toinen oli vähätellyt ja kuvannutkin. Vastasin siihen ja päättelin, ettei tämä kotini arvo sentään ihan noin korkea liene.

Vaurasta seutuahan tämä Paloheinä kyllä on. Postinumeroalueemme on Suomen kahdeksanneksi suurituloisin: sen täysi-ikäisistä asukkaista 51,8 prosenttia kuului vuonna 2021 maan hyvätuloisimpaan viidennekseen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Palohein%C3%A4

No, en kai minä voine kuulua tuohon ryhmään kun tämän vaatimattoman kotitaloni pienessä - vain 90 neliömetrin – asunnossa kahdella pienellä eläkkeellä ja vaatimattomilla sijoitustuotoillani jotenkuten kippuroin😉

4

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peeveli! Kirjautumiseni oli tippunut pois täältä. Tekstistäkin kyllä nähdään, että minultahan tämä avaus on, mutta täytyi antaa sille varmistus-

      • Anonyymi

        Pentti teurajärvi tekee paluun seuraavissa puistokisoissa puijon huipulle.


    • Anonyymi

      Kepupojat oli vireessä. Ternimaitoa juotu niin jaksaa. Myös hiihtopuolella pari kepulaista hopealle.

    • Ensin laitoin tämän avauksen anonyymina kun en huomannut kirjautumiseni tippuneen pois päältä. Siinä tosin totesin ihan oikein tämän: ”Sveitsin Davosissa hiihdettiin hiihtoja, Itävallan Hochfilzenissä ampumahiihtoa ja Ruotsin Malmössä oli salibandyn MM-kisojen loppuottelu Ruotsin ja Suomen kesken”. Tällä avauksellani tuo ampumahiihtoa-sana oli jäänyt pois eli syntyi käsitys, että olisin luullut salibandyn MM-kisojen olleen sekä Hochfilzenissä ja Malmössä .

      Kyllä minä nyt alan olla jo korkean ikäni mukainen horisko, kun tuollaisia sattuu. Kun en kuitenkaan haluaisi täällä näyttää itsestäni tuollaista, täytynee alkaa jo lopetella tänne kirjoitteluani.

      No, jos kuitenkin vielä edes tällaisissakin voimissani pysyn ja jos politiikka tai jokin muu asia antaa minulle aihetta tulla siitä jotakin täällä sanomaan, niin tulen varmaan sen tekemään. Täytyy vaan olla tarkempi sanomansa oikeellisuudesta.

      Niin tai näin, mutta nyt minulla ei kuitenkaan ole enempää sanottavaa tästä asiasta eikä muustakaan joten vain kaikille tämän lukeville Oikein Hyvän yön toivotukset!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      20
      6186
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      24
      3666
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      168
      2848
    4. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      29
      2760
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1714
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1602
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      148
      1561
    8. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      9
      1533
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1268
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      21
      1162
    Aihe