Onko isännöitsijän palkka sittenkään hyvä?

Anonyymi-ap

Kun huomioidaan ylitöiden määrä, onko isännöitsijän palkka sittenkään kovin hyvä? Sitä mietin, kun lueskelin juttua automyyjien ansioista. Isännöintialan perusongelmanahan on se, että kaikilla työntekijäisännöitsijöillä on suunnilleen sama palkka. Liian sama palkka. Jyvät ja akanat eivät pääse erottumaan. Omalla kovalla työllä on vaikea tuplata kuukausipalkka, vaikka kuinka yrittäisi. Miten on automyyjänä?

"Hämeenlinnalainen Essi, 26, on harvoja naisia miesvaltaisella autoalalla. Tämä ei ole kuitenkaan hidastanut Viholaisen vauhtia, pikemminkin päinvastoin. Kyllähän tämä hyvin lyö leiville. Keskivertokuukautena palkkani ennen veroja on noin 6 000 euroa. Tänä vuonna tavoitteenani oli 80 000 euron kokonaisvuosiansiot."

"Kuopiolainen Okko, 21, ottaa automyyjänä vasta ensiaskeleitaan, mutta uusi ura on lähtenyt vauhdilla lentoon. Heiskanen aloitti automyyjänä Kuopiossa helmikuussa. Nuoren miehen viime kuukausien ansiot ylittävät kuitenkin jo kirkkaasti alan keskipalkkatason. Alkuun minulla oli takuupalkka. Sain 2 000 euroa kuussa, jos en päässyt tietyn rajan yli. Pääsin jo huhtikuussa yli takuupalkan. Heinäkuussa ansioni nousivat jo yli 8 600 euroon. Myin tuolloin 42 autoa. Olen ollut todella tyytyväinen ansiotasooni, Heiskanen kertoo. Heiskanen uskoo, että tekee vielä loppuvuoden aikana oman kuukausikohtaisen myyntiennätyksen. Kymppitonnin bruttopalkka menee vielä rikki."

Missä ovat ne tosi kovat työntekijäisännöitsijät, joiden työstä voi asiakkaalta eli taloyhtiöltä veloittaa keskimääräistä hintatasoa kovempaa kuukausiveloitusta? Hinnan pitää olla premium-tasolla, jotta isännöintitoimisto voi maksaa alan konkarille, työntekijäisännöitsijälle siis, kymppitonnin kuukausipalkkaa.

Ilmeisesti koko Suomesta ei löydy niin hyvää isännöitsijää, että taloyhtiöt olisivat valmiita maksamaan isoa isännöintipalkkiota? Onko niin, että isännöintialalla hyvänkään isännöitsijän on oikeasti vaikea tuottaa lisäarvoa taloyhtiölle, jos taloyhtiöt eivät ole valmiita maksamaan mestarille mestarin palkkaa? Onko niin, että aina kun kilpailutetaan, haetaan sitä halvinta isännöitsijää? Missä ovat kaikki hyvät isännöitsijät? Ilmeisesti automyyjinä!

"Sini myy Turun Keskusautohallissa lähes pelkästään uusia autoja. Tänä vuonna hän on kätellyt kaupat yli sadasta uudesta Volvosta, mikä on premium-merkin myyjältä vakuuttava suoritus haastavassa markkinatilanteessa. Kova työ näkyy myös ansiotasossa. Viime vuoden ansiotuloni oli hieman yli 100 000 euroa."

1

388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joillekin riittävä palkka on hyvä, ja joillekin mikään ei riitä - ei riittävä eikä hyväkään, vaan aina pitäisi vähän enempi saada.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      171
      2133
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      312
      1811
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1587
    4. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      82
      1258
    5. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1091
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      986
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      24
      972
    Aihe