Alkaa "Pörriäisten" aikakausi

Nyt alkaa, ja on jo alkanut, yksityisten terveysjättien maastoutuminen maakuntiin. Tulevat paikkaamaan julkisen sairaalaverkon harvenemista. Uutta pytinkiä nousee samaan tahtiin kuin Valtakunnansaleja. Uusia sairaalatason keskuksia siis, jotka ei ennen olleet edes mahdollisia yksityispuolella, mutta nyt hallitus on tehnyt senkin mahdolliseksi.

Rahat menevät sitten sinne mihin OrpoPurran hallitus on niitä kaavaillutkin.. yksityisille pörssiyhtiöille.

Mistä löytyy hoitohenkilökunnalle töitä jatkossa.. no sieltä yksityiseltä. Ei Oulun eteläiseltä ole monellakaan ammattilaisella mahdollisuuksia lähteä OYSaan töihin. Harvalla on sitä tilannetta, että tuosta vain voi seurata tietä työn perässä.

Kiitos kaikille Hallituspuolueille tästä!

Anne
31374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Avaatko hiukan ap mitkä kaikki sairaalat hallitus juuri sulki sinun taas kertoessa kuinka se harvensi sairaalaverkostoa? 😏

ps. Kun sinä kiitoksia olet taas jakelemassa sotepalveluiden leikkauksista miksi sinä jätit tälläkin kertaa esim. Pohteen kiitostesi ulkopuolelle? Joka ennätti tekemään Marinin hallituksen maakuntamallin velvoittamana huomattavan paljon mittavammat leikkaukset alueen sotepalveluihin kuin istuva hallitus..

Äänestä
  • No mikkähän leikkaukset Marinin hallitus teki tällekin seudulle.?

    Äänestä

  • Pitkä on yö sairaalla odotella apua kotiin tai kuljetusta OYSaan. Pitkä on yö odotella OYSssa vuoronumeroa yhteispäivystyksessä. Pitkä on yö saattajalla ja perheellä.

    Pitkä on yö.. ehkä se viimeinen.

    Anne

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Pitkä on yö sairaalla odotella apua kotiin tai kuljetusta OYSaan. Pitkä on yö odotella OYSssa vuoronumeroa yhteispäivystyksessä. Pitkä on yö saattajalla ja perheellä.

    Pitkä on yö.. ehkä se viimeinen.

    Anne

    Missä sinun itkusi oli kun päivystykset siirrettiin oulaisiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    No mikkähän leikkaukset Marinin hallitus teki tällekin seudulle.?

    Ne joista mm. Juuso Pohdetta kiitteli,,,😁😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Missä sinun itkusi oli kun päivystykset siirrettiin oulaisiin?

    Muutama kymmenen kilometriä ei hetkauttanut nyt persut vievät sadan kilometrin päähä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    No mikkähän leikkaukset Marinin hallitus teki tällekin seudulle.?

    Ne kerrottiin mm. paikallislehtien sivuilla jo puoli vuotta sitten niiden leikkauslistojen löytyessä edelleen esim. Pohteen sivuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Pitkä on yö sairaalla odotella apua kotiin tai kuljetusta OYSaan. Pitkä on yö odotella OYSssa vuoronumeroa yhteispäivystyksessä. Pitkä on yö saattajalla ja perheellä.

    Pitkä on yö.. ehkä se viimeinen.

    Anne

    Niin, eikö ole kamalaa ap kuinka esim. Raahelaisilla voi olla viimeinen yö edessä Pohteen lakkauttaessa heiltä yöpäivystyksen? 😰😭

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Niin, eikö ole kamalaa ap kuinka esim. Raahelaisilla voi olla viimeinen yö edessä Pohteen lakkauttaessa heiltä yöpäivystyksen? 😰😭

    Tutustupa vähän Raahen syrjäkyliin kartalla. Enemmän vaikuttaa OASn yöpäivystyksen sulkeminen heihin. Samoin suren esim, pyhäjärvisten tilannetta, kun myös Iisalmesta suljetaan yöpäivystys.

    Ensihoidon henkilökuntaa suren, koska .. ehkei tätä tarvi sulle selittää(?)

    Anne

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Niin, eikö ole kamalaa ap kuinka esim. Raahelaisilla voi olla viimeinen yö edessä Pohteen lakkauttaessa heiltä yöpäivystyksen? 😰😭

    Raahesta Ouluun on kohtuullisen hyväkuntoinen valtatie 8.

    Haapaveeltä lähettäessä kinttupolkuja ennen valtatie 4.

    Kuivan kunnan aikaan hurjimmat pudottelivat viinakauppaan vähän yli vartissa,siis lanssivauhdilla..

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Pitkä on yö sairaalla odotella apua kotiin tai kuljetusta OYSaan. Pitkä on yö odotella OYSssa vuoronumeroa yhteispäivystyksessä. Pitkä on yö saattajalla ja perheellä.

    Pitkä on yö.. ehkä se viimeinen.

    Anne

    Joskus se viimeinen yö tulee mutta en usko että mikään laastari tai ensiapu auttaa kun se sydän lyö oikeasti viimeisen kerran.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tutustupa vähän Raahen syrjäkyliin kartalla. Enemmän vaikuttaa OASn yöpäivystyksen sulkeminen heihin. Samoin suren esim, pyhäjärvisten tilannetta, kun myös Iisalmesta suljetaan yöpäivystys.

    Ensihoidon henkilökuntaa suren, koska .. ehkei tätä tarvi sulle selittää(?)

    Anne

    Eikö kukaan leiki lapsen kanssa TH?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Missä sinun itkusi oli kun päivystykset siirrettiin oulaisiin?

    Ei jokaisessa pikkukylässä tarvita päivystystä yöllä ja viikonloppuna. Terveysasema tai -keskus on aivan liian pieni yksikkö päivystystoimintaan.. kalliiksi tulee. Oulaskangas on ihan eri asia, koska on aluesairaala.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Muutama kymmenen kilometriä ei hetkauttanut nyt persut vievät sadan kilometrin päähä.

    Voi kauheeta! Mulla on se 100 km ollut normi matka, jos apua tarvii. Asun sentään eteläs.
    Pörriäises saa sentään hoitoo, mutku sekin menee klo 16 kiinni. Harvemmin se pipi virka-aikaan iskee.

    Äänestä

Kuluttajaviraston mukaan Kelakorvausten notot valuvat näiden Pörriäisten tileille.

Näin tuhotaan julkista terveydenhoitoa. Kiitos Kokoomus ja Perussuomalaiset

Äänestä
  • Sen teki Marinin hallitus maakuntamallillaan mutta.. Kerro minkä ihmeen takia Orpo katsoi aiheelliseksi kävellä hyvinvointialueiden itsehallinnon yli mistä oppositio kiittää ja kuittaa sen kääntyessä hallitusta vastaan? Jotka (maakunnat) ennätti jo tekemään päätöksiä esim. yöpäivystyksien sulkemisista jne. ilman että ne kiinnosti. Varsinkaan oppositiopuolueita jotka ne laittoi tekemään edellisessä hallituksessa. Jotka niitä nyt vastustaa...😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sen teki Marinin hallitus maakuntamallillaan mutta.. Kerro minkä ihmeen takia Orpo katsoi aiheelliseksi kävellä hyvinvointialueiden itsehallinnon yli mistä oppositio kiittää ja kuittaa sen kääntyessä hallitusta vastaan? Jotka (maakunnat) ennätti jo tekemään päätöksiä esim. yöpäivystyksien sulkemisista jne. ilman että ne kiinnosti. Varsinkaan oppositiopuolueita jotka ne laittoi tekemään edellisessä hallituksessa. Jotka niitä nyt vastustaa...😁😁

    Sen takia ettei Marinin hallituksen velvoitteita noudattanut kuin osa maakunnista. Mitä nyt mm. kepulaiset vastustaa. Jotka Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa leikkasi sotepalveluista mukisematta keskustan johdolla ;DDDDD

    Äänestä

Kaikki menee pieleen tään persukokkarihallituksen aikana

Äänestä
  • Jokohan sinä Pyhäjärven trolli osaisit kertoa miksi sinun pitää häiriköidä Haapavesi palstaa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri persuvainollasi miksi sinä et mene oman paikkakuntasi sivuille itkemään persujen perään?

    Äänestä

  • Älä itke rotuoppia julistava sinimustien somesaastevastaava ap, kyllä sinä kohta saat vassarihallituksen palauttamaan Suomen nopeasti takaisin Ruotsin tielle. Rajojen avaamisineen mamuille tuhmien persujen estäessä heitä pääsemästä loisimaan Suomeen oli lupaa olla maassa tai ei.

    Äänestä

  • Ap:lla on hauska tapa muuttua asioiden suurimmaksi vastustajaksi kaikissa asioissa joita on vuosia vailla ollut ne saatuaan Orpon hallituksen toimesta. Koska perussuomalaiset joita vainoaa istuu samassa hallituksessa. Tyypillinen f-hattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jokohan sinä Pyhäjärven trolli osaisit kertoa miksi sinun pitää häiriköidä Haapavesi palstaa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri persuvainollasi miksi sinä et mene oman paikkakuntasi sivuille itkemään persujen perään?

    Olit itse pois täältä harvinaisen pitkän aikaa. Olitko matkoilla tai muuten estynyt? No, eihän se kuulu minulle.

    Sinulle ei tuo pahaa mieltä mikään muu kuin Pyhäjärven Trolli ja/tai ap. Ei siis mikään asia, joka koskettaa maakuntalaisia isossa mittakaavassa. Luulen, että olet rokottamaton, perussuomalainen ja pörriäinen.

    Anne

    Äänestä

  • ps. Muistahan "Anne" poistaa 17.12.2024 15:42 kirjoitettu viesti millä todistat olevasi Pyhäjärven naurettavan sensuuriherkkä trolli ap mikä kiellät olevasi?🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    ps. Muistahan "Anne" poistaa 17.12.2024 15:42 kirjoitettu viesti millä todistat olevasi Pyhäjärven naurettavan sensuuriherkkä trolli ap mikä kiellät olevasi?🤭

    Todisti jo poistamalla viestit joihin ei osaa vastata saatuaan jauhot suuhunsa. Ap:n yksi tavaramerkeistä sensuurin taakse piiloutuminen kun HERRAN harhat korvataan faktoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Todisti jo poistamalla viestit joihin ei osaa vastata saatuaan jauhot suuhunsa. Ap:n yksi tavaramerkeistä sensuurin taakse piiloutuminen kun HERRAN harhat korvataan faktoilla.

    Esiintyy tällä kertaa naisena 😏😏

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Esiintyy tällä kertaa naisena 😏😏

    Kenen vaimo Repo on?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Älä itke rotuoppia julistava sinimustien somesaastevastaava ap, kyllä sinä kohta saat vassarihallituksen palauttamaan Suomen nopeasti takaisin Ruotsin tielle. Rajojen avaamisineen mamuille tuhmien persujen estäessä heitä pääsemästä loisimaan Suomeen oli lupaa olla maassa tai ei.

    Persuja nuot suurinosa on jotka loisii. Katteleppas ympärilles niin huomaat.!

    Äänestä

Hyvä, kaikki terveyspalvelut pitäis yksityistää.

Äänestä
  • Haapaveden Perussuomalaiset vaativat koko terveydenhoidon yksityistämistä?

    Äänestä

Kyllä kun katselee Haapavedellä kunnallispolitiikkaa ja sitä miten asioita hoidetaan niin Kepulta pitää ehdottomasti saada yksinkertainen enemmistä kammettua pois. Olkoon suurin puolue, mutta mielivaltaisuus ja junttaus pitäisi saada kuriin.

SIKSI
Äänestäkää ihmeessä ihmiset jotain muuta, äänestäkää Vasemmistoa, Persuja tai Kokoomusta tai vaikka Haapavesi ryhmää, mutta älkää Kepua !

Jos Kepupolitiikka on valtakunnantasolla tätä samaa kuin on täällä, niin pelottava se sekin ajatus on

Äänestä

Minäpä vielä vapaissa vaaleissa äänestän kyllä mitä itse haluan, en aio noudattaa sinun määräyksiä, ei olla vielä tiktatuurissa jossa yksi määrää

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt alkaa, ja on jo alkanut, yksityisten terveysjättien maastoutuminen maakuntiin. Tulevat paikkaamaan julkisen sairaalaverkon harvenemista. Uutta pytinkiä nousee samaan tahtiin kuin Valtakunnansaleja. Uusia sairaalatason keskuksia siis, jotka ei ennen olleet edes mahdollisia yksityispuolella, mutta nyt hallitus on tehnyt senkin mahdolliseksi.

Rahat menevät sitten sinne mihin OrpoPurran hallitus on niitä kaavaillutkin.. yksityisille pörssiyhtiöille.

Mistä löytyy hoitohenkilökunnalle töitä jatkossa.. no sieltä yksityiseltä. Ei Oulun eteläiseltä ole monellakaan ammattilaisella mahdollisuuksia lähteä OYSaan töihin. Harvalla on sitä tilannetta, että tuosta vain voi seurata tietä työn perässä.

Kiitos kaikille Hallituspuolueille tästä!

Anne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu