Työttömien yhdistys jää ilman kaupungin tukea tulevaisuudessa. Kauan meni ennen kuin kaupunki alkoi tutkia rahaepäselvyyksiä. Ylessä oli uutinen asiasta.
https://yle.fi/a/74-20131871
Työttömien yhdistys
1
234
Vastaukset
- Anonyymi
Syynä ovat esimerkiksi epäselvyydet yhdistyksen taloudessa. Kaupunki ei vakuuttunut siitä, että yhdistyksen toiminta ja taloudenhoito kohentuisivat.
Toiminnantarkastaja ei myöskään vakuuttunut siitä, etteikö hallituksen jäsen tai toimihenkilö olisi syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata yhdistystä koskeva vahingonkorvausvelvollisuus.
Korjattavaa löytyi niin kirjanpidosta, päivittäisestä rahaliikenteestä, matkakorvausten ja palkkioiden maksukäytännöistä sekä yhdistyksen nimiin tehdyistä ostoista ja etuuskorttien käytöstä.
Taloudenhoitajan on ollut vuodesta 1997 lähtien Marja Pylkkö.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3153724Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322058- 1001693
Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451674Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1061399- 1451215
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1031130- 821113
Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja103949Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.69857