Apostoli tahtoo tässä sanoa: Jumala on suuri ja hän on itsenäinen. Ei kenelläkään ole häneltä mitään vaadittavaa. Ei kukaan ihminen voi häntä syyttää, tahi vaatia selitystä hänen menettelylleen. Hän antaa armonsa kenelle itse tahtoo. Näin Kristus myös puhuu vertauksessa viinitarhan työmiehistä.
Kun eräs heistä nureksi sitä, että ne, jotka olivat tulleet yhdennentoista tunnin vaiheilla työhön, saivat saman palkan kuin hän, joka oli kaiken päivää työtä tehnyt ja sen kuorman ja helteen kantanut, niin sanoo perheenisäntä hänelle: »Ystäväni, en tee sinulle vääryyttä. etkö sopinut kanssani denarista? Ota se, mikä sinulle on tuleva ja mene. Mutta minä tahdon tälle viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin. Enkö saa tehdä omallani mitä tahdon?»
Täten juutalaisten ja kaikkien itsevanhurskasten suu tukitaan tällä Jumalan vastauksella: »Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin.»
Ajattele, mikä suuri ja voimakas lohdutus tässä annetaan kaikille köyhille syntisille! Se onkin tarpeen. Kaikilla meillä on luonto, joka on juurtunut itsevanhurskauteen. Meidän luontomme on sellainen, että vaikka me sata kertaa olisimme syvästi saaneet kokea kaiken itsessämme olevan kadotettua ja että olemme Kristuksessa tehdyt täydellisiksi, alamme sittenkin joka päivä etsiä vanhurskautta itsestämme.
Me ajattelemme, että Jumala on meille otollinen silloin, kun saamme armon olla hurskaampia, mutta kun tunnemme itsemme onnettomiksi saadessamme kokea turmeluksemme, tulemme aroiksi ja alakuloisiksi Jumalan edessä ja ajattelemme, että hänen täytyy hylätä meidät, aivan kuin jos Jumalan armo riippuisi meidän vanhurskaudestamme.
Tässä mielettömyydessämme ei auta mikään valistus eikä kokemus, se on sairaus meidän luonnossamme, jota emme voi välttää. Sana, ainoastaan sana pitää silloin meitä pystyssä, ettemme kokonaan lankea epäuskon valtaan, vaan pysymme uskossa. Jospa toki miettisimme sanan, joka tässä edessämme on: »Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin.»
Oma mahdollisuutemme ei kelpaa. »Olen armahtava, ketä armahdan.» Aivan vapaasta armosta armahdan minä syntistä. Ei ainoakaan ihminen ole ansainnut armoani. Jos minä katson teidän mahdollisuuttanne, olette kaikki hukassa. Kaikki teissä on kelvotonta ja kirouksen alaista. Mitä teen, sen teen itseni tähden. Näin sanoo Herra myös:
»Et sinä, Jaakob, huutanut minua avuksesi. Sinä sait minun työtä tekemään sinun synnilläsi ja tuotit minulle vaivaa pahoilla teoillasi. Minä, minä se olen, joka itseni tähden pyyhin pois sinun uskottomuutesi, enkä muistele sinun syntejäsi.»
(Jes. 43: 22, 24, 25)
( C.O.Rosenius)
s-seutulainen
Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin. Room. 9:15.
2
65
Vastaukset
- Anonyymi
Mitkä ovat siis tuon vapaan armon perusteet? Ensimmäinen on se, että kaikki, jotka ihmisnimeä kantavat ovat synnin alaisina kadotetut. »Ei yksikään ihminen tule hänen edessään lain teoista. Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan. Ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.» Hurskaimman ihmisen sydämessä on vielä mitä suurempien syntien siemen. Ja tämä sotii suurimpia ja korkeimpia käskyjä vastaan.
Sitä paitsi asuu hänessä paljon pahoja ajatuksia, syntisiä himoja ja haluja, jotka sotivat kaikkia Jumalan käskyjä vastaan. Kun nyt kaikki ihmiset ovat samassa tilassa, niin onhan välttämätöntä, että armo on vapaa ja meidän ansiostamme riippumaton, jotta edes joku pelastuisi. Sillä ei löytynyt ainoatakaan ihmistä, jota Jumala ihmisen itsensä tähden olisi voinut pelastaa. Silloinhan täytyy niin olla kuin hän itse tässä selittää: »Olen armahtava, ketä armahdan, ja säälivä, ketä säälin.»
Jumalan armo on aivan vapaa myös Jeesuksen Kristuksen toimittaman lunastuksen tähden. Suuressa rakkaudessaan antoi Jumala iankaikkisen Poikansa, jotta hän korjaisi syntiinlankeemuksen vauriot, antoi hänet ottamaan kaikkien ihmisten synnit päällensä, sovittamaan ne verellään, kuuliaisuudellaan tyydyttämään kaikki lain vaatimukset ja hankkimaan meille täydellisen vanhurskauden.
Tällä perusteella on Jumalan armo niin vapaa, ettei Jumala ollenkaan katso minkään ihmisen ansiota tai syntisyyttä, kun on kysymys autuaaksitekevästä armosta, vaan on hän kaikkina hetkinä, niin parempina kuin huonompinakin täydelleen tyytyväinen kaikkiin ihmisiin, jotka Pojan vanhurskauteen ovat puetut.
Kristuksen vanhurskaudessa Jumalan edessä vanhurskautettuina ja laista vapautettuina olemme me tosiaankin joka hetki vanhurskaat ja tuomiosta vapaat, niin kauan kuin Kristuksessa pysymme. Jos Jumala katsoisi meidän mahdollisuuttamme, silloin ei vanhurskaus olisikaan ainoastaan Kristuksessa. Tämän Herra Jumala sanoo meille tässä juhlallisessa selityksessään: »Olen armahtava, ketä armahdan. ja säälivä, ketä säälin.»
( C.O.Rosenius)
s-seutulainen- Anonyymi
ymmärrätkö sinä mitä tarkoittaa keskustelupalsta häh !
mieti asiaa loppiaiseen asti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2103045
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172741Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3671449Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess211364- 901284
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531209- 981190
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1681041Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1621025- 131942