Miksi ev.lut. kirkon työntekijät ovat melkein kaikki lestadiolaisia. Täytyykö erota kirkosta .
kirkkouskontop
Anonyymi-ap
20787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miks sun älykkyysosamäärä on alle 80?
Vielä kysyt!
Kaikki lestadiolaisethan ovat johdatettavissa olevia suuruudenhulluja laumaihmisiä.
Tuota olen ihmetellyt itsekkin, jos seurakuntaamme otetaan joku uusi työntekiä tai sijainen, hän on varmasti Lestaadiolainen, sen näkee myös nykyisin sijaisuuksissa, kun on otettu sijaista, eikä varmasti ole pantu paikkaa auki aviomesti !
En usko satuolentoihin. En siis myöskään kuulu kirkkoon. Simppeliä.
niin minäkin kuulin että on pieniälykkyysosamäärä ehheh
Pitäähän tietysti kavereita suosia, vaikka niinhän usein eri tahoilta väitetään ja uskotellaan, että Sumessa ei ole korruptiota!
Niin ja nk. hyvinvointialueen johdossa
Lahkolaismafia valloittanut koko kirkon.
Ei piisaa se Vattukylän kärpäpaikka. Sehän on pyhitetty heitille täydellisesti, ei ole tunkeutumassa ketään toisia.
Miksi, ette äänestä kirkollisvasleissa? Te ei- ledtat. Teillä kirkon jäsenillä on pkkeus vaikuttaa seurakunnan asioihon!Lestadiolaiset äänestävät- omiaan.
Nämä kirkkovaltuutetut sitten valitsevat lestadiolaisia
viranhaltijoita Seurakuntaelämä on iha surkiaa, ku Haapaveeltä puuttuu kokonaan eleiskirkollisuus, eikä seuraluntaa kehitetä .
Lestadiolaisille riittää hridän johtamansa kirkko ja ikioma rauhanyhdistys. Muuta kristillisyyttä ek näy ei kuulu enää, ennen oli muittenkin suuntien tilaisuuksia, nyt on kaksi rauhanyhdistystä.
Todella yksitoikkoista.
Ja mitäpä se haittsisi, mutta kun lestadiolaisilla on tämä epäraamatullinen ,itsekehitetty "ylemmyysoppi", että vain he ovat Jumalan valtakunta!
Niin harhassa olevaa porukkaa, että voisivat jo välillä anoa itselleenkin parannnuksen armoa!
Se on lujasa se " ainuan oikian kristillisyyen leima" niisä niitten johtajisa.
Pitäs muistaa, että se, joka itsensä ylentää, se alennetaan.
Tuo on asia, joka tekee kirkostamme vastenmielisen, kun noita omahyväsiä on kirkkomme työntekijät täynnä
Koitapa säilyttää suhteellisuuentaju, vain pohjoisen pikkupaikkakunnilla voi olla tällainen onneton tilanne, että yks verätysliike omii yhteisen seurakunnan!
Miksi te hoopot että äänestä kirkollisvaaleissa???
Koko kirkko on erittäin moniarvoinen, yhtäänn vanhoillislestadiolaista piispaakaan ei ole, pitsi entinen lestasuvun - naispiispa , joka on julkisuudessa tehnyt selväksi pesäeronsa vl- liikkeestä.
Tärkeä huomio tuo kirkollisvaaleissa äänestäminen.
Me kyllä äänestetään. Onhan tuo huolenaihe,että missä vl johto,siellä valitaan mieluusti vl töihin ja sitten ilmapiiriä ja sisältöä ohjaa vl meininki. Näin on muillakin työpaikoilla nähtävissä.
Kannattaa erota kirkosta. Meilläkin säästyy vuodessa n. 1000 euroa ja kymmenessä vuodessa 10000 euroa ja viidessäkymmenessä vuodessa jo 50000 euroa. Jos rahat tallettaa tai sijoittaa, niin summa voi jopa kaksinkertaistua.
Jäitä hattuun, Haapaveden vl- johtoinen seurakunta ei ole koko kirkko, yhtä vähän kuin Päivi Räsäsen tai SRK:n mielipiteet olisivat kirkon oppi.
Kirkko on moniatvoinen ja hyvin toimiva laitos kokonaisuute na, vain näitten pikkupaikkakuntien pikkuseurakuntien ongelma on tämäntyyppinen suppeutuminen.
Pitää äänestää seurakuntavaaleissa, valinnanvaraa on.
Kaikki ne on Lestoja, silti ei viiti käydä Kirkossa eikä muissakaan tilaisuuksissa, kun sama puuro kiehuu joka paikassa, pitäs olla ehto, että Lesta ei saa olla, jos mieli työpaikan saa !
Aloittajalla väärää tietoa, tai halu vääristellä tosiasioita.
Haapaveden seurakunnan työntekijöiden enemmistö EI KUULU lestadiolaiseen uskonlahkoon.
Niin, nuorisotyöntekijöitähän ei lestadiolaisissa ole ollenkaan, eivätkä lestadiolaisten nuoret saa osallistua seurakunnan nuorisotyöhön eikä kai rippikouluihinkaan.
Nuoret hoidetaan SRK sta käsin, liikkeen omien pappien ja nuorisotyöntekijöiden toimesta omilla leireillään.