Rasismille nollatoleranssi

Anonyymi-ap

Ulkomaalaistaustaisten kohdistama rasistinen väkivaltarikollisuus kantasuomalaisia kohtaan on loputtava. Unelmoimme myös, ettei mediassa sekä julkisessa keskustelusta salata ulkomaalaistaustaisten yliedustusta rikostilastoissa, erityisesti raiskaus-ja väkivaltarikoksissa ja yleistä yhteiskuntavelvoitteiden ja lakien halveksuntaa.

Rasistinen viha kuuluu useisiin muihin kulttuureihin, joiden huonoja ominaisuuksia on tullut maahanmuuttajien mukana Suomeen.

Suomeen rantautuneissa vieraissa kulttuureissa rodullistaminen on tavanomaista, jonka avulla ihmisiin liitetään valheellisia esimerkiksi ihonvärin tai oletetun etnisen taustan takia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Tavanomaista on myös oman kansan keskuudessa asettaa ihmiset eri asemaan. Naiset ja lapset, sekä vääräuskoiset ovat aina alempiarvoisempia ja alistettavissa. Sitä korostetaan myös ympäristölle, jopa pakkopukeutumisella.

Viha muita kansanryhmiä kohtaan on vierasta, omituista ja uutta suomalaisille. Suomalaisille rasismi on ollut tuntematonta, kunnes maahanmuuttajat toivat rasistisen käyttäytymisen ja vihan muita kohtaan Suomeen.

6

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Puuttumatta kirjoituksen sisältöön millä tavalla tämä liittyy Lounaaseen?

      • Anonyymi
        UUSI

        Juu, hyvä kysymys kun Loimaata varmaan tarkoitit. Mutta toisaalta aika korkeella oli rikostilastossa, nimittäin kolmanneksei korkein rikosmäärä/lärvi Varsinais-Suomessa.
        Lehdessä ei ole lukenut (mä lukenut kesästä) juuri mitään, eikä poliisiuutisisssa. En kyllä usko etteikö mitään ylinopeus- ja näpistys-, yms. sakkoa sekä lievää väkivalttaa vakavampaakin ole tapahtunut, mutta ei ehkä sentään puukkohippasia. Jos veikata voi, täälläkin ulkomaalaisilla on yliedustus rikostilastossa, varsinkin tietyissä kansallisuuksissa.

        lajijasuris


    • Anonyymi

      "Suomalaisille rasismi on ollut tuntematonta, kunnes maahanmuuttajat toivat rasistisen käyttäytymisen ja vihan muita kohtaan Suomeen."

      Saisiko crosspostaajalta linkin tutkimusnäyttöön? *pyrsk*

      • Anonyymi
        UUSI

        Valhe, emävalhe, tilasto...! Mihin tarvitset tutkimusnäyttöä....? Tekeekö ajatteleminen ja havainnointi päässä kipeetä...?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Valhe, emävalhe, tilasto...! Mihin tarvitset tutkimusnäyttöä....? Tekeekö ajatteleminen ja havainnointi päässä kipeetä...?

        Niin että sinuako tässä pitäisi uskoa vai? :D


    • Anonyymi

      "Unelmoimme myös"

      Ketkä me?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      129
      4086
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1831
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1790
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1691
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      453
      1544
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1302
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      452
      1256
    Aihe