Olen ihastunut polysuhteessa olevaan mieheen ja itsekin olen tavallaan vastaavassa. Silti en tiedä, miten edetä. En haluaisi että meidän kumppanimme olisivat mitenkään tästä meidän kuviosta tietäväisiä tai mukana. Onko se aina pakollista?
Polysuhteet
Anonyymi-ap
29392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Polysuhteessakin on säännöt. Tiedät itsekin että tuollainen loukkaa kumppania
Tee samoin kun kumppanisi tekee. Jos kerta polysuhde. Et kerro jos sekään ei kerro tai kysy. Jotkut haluaa tietää jotkut ei. Varmaan yleensähän ne raamit sovitaan yhdessä.
Niinpä juuri.
Jos olisit polysuhteessa tai "tavallaan vastaavassa", kuten asian ilmaisit, myös kumppanisi tietäisi siitä. Polysuhde kun toimii molempiin suuntiin ja on yhteinen päätös. Todellisuudessa haet vain jonkinlaista muka-oikeutusta pettää.
Polysuhdehan on vain nimi sille mitä ihmiset on tehneet iät ja ajat. Molemmat saattaa rampata vieraissa, mutta siitä ei puhuta. Nykyään siitä on tehty vain yleisesti hyväksyttävää ja keksitty nimi. Ei mitään uutta siis.
Ei ne taudit muuten leviä. Taudit tarvitsevat kantajansa ja levittäjänsä.
Siinä tapauksessa aloittajan kannattaa varmaan mennä tuonne Uskottomuus-palstalle Ikävän sijaan. Kun kerran siitä kyse on.
👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍
Kyllä.
Kumppanini sallii sivusuhteet, kunhan ei itse tiedä niistä. Näin hän on sanonut. Ihastukseni on kertonut olevansa polysuhteessa. Näin sanoo myös hänen kumppaninsa. Ihastukseni ei halua tietää kumppaninsa muista suhteista ( joita ymmärtääkseni on).
Mutta sitä en tiedä, haluaako hänen kumppaninsa tietää meistä.
Ap.
Mulla on ainakin niin että kumppanini sallisi tietynlaisen sivusuhteen, mutta siitä ei puhuttaisi sen kummemmin.
Melko yleistä.
Ihmisen mieli on niin inhottava ja paha. Ei ihme että helvetti kutsuu kaikkia jotka kieltäytyvät tekemästä parannusta uskomalla Jeesukseen.
Tässä kiteytettynä se, miksi en voisi olla polysuhteessa.
Kuvio menee heti rikki, jos joku alkaa välittää jostain ihan oikeasti.
Väkevä rakkaus viimeistään rikkoo kaiken.
Mutta onhan noita tilanteita itselläkin ollut, että tunteet niin kevyitä, ettei oikeasti välitä.
Rakkaudella sen kanssa ei ole mitään tekemistä, enempi oleilun ja seksin yhdistelmä.
Rakkautta osuu ilmesesti itse kunkin kohdalle ihan vain pari kertaa elämässä, tällainen luku jäi mieleen jostain. Polyamoria ei mitään rakkausjuttua ole sinänsä muuten kuin nimellisesti
En halua rikkoa mitään. Siksi epäröin. Ehkä parempi, että nautin vain tästä voimakkaasta tunteesta, vaikka aistinkin että tunne ja sen voimakkuus on molemminpuolista. Meidän välinen suhde paljastuessaan satuttaisi liian montaa ihmistä. Vaikka miehen puolisolla muita onkin. Minulle riittää että saan olla tekemisissä hänen kanssaan säännöllisesti. Vaikka joskus kaipuu ja ikävä on henkistä ja fyysistä kipua.
Ap.
Juuri näin se on.
Vielä pyörittelen tätä. Entä jos minä tämän miehen kanssa ollaan toistemme suuri rakkaus ( se yksi kahdesta) ? Jos se pysyy platonisena lopun elämäämme, vaikka haaveilemme muuta, onko eläminen elämisen arvoista?
Ap.
Se teidän pitää yhdessä ratkaista. Jos teidän molempien tunteet ovat syvät niin, silloin teidän kannattaa unohtaa platonisuus ja alatte olla yhdessä parisuhteessa.
Saatko sinä mies paljonkin kiksejä kun joku saattaa joskus jopa erehtyä pätemään näissä sun kertomuksissa?
Mutta meidän parisuhde paljastuessaan satuttaisi liian montaa ihmistä. Meitä molempia tarvitaan kipeästi omissa suhteissamme.
Ap.
Kokonaisuutena kuulostaa kierolta, toivon ettei kaltaisiasi ole lähipiirissäni. 😥
Pitääkö kaikki kaunis elämässä vetää alas vessanpöntöstä?
Onko se kieroa, jos haluaa säilyttää suhteet ja pitää rakkauden toiseen platonisena?
Ap.
Täsmennän: Platonisena, vaikka molempien puolisot sallivat sivusuhteet.
Ap.
Ei minusta siinä ole mitään kieroa.
Platoninen on platonista aina.
Niin, en tiedä pystynkö minä siihen, pystyykö hän. Haluan häntä fyysisesti paljon.
Ap.
Polysuhteet on vaikeita. Usein toisella on enemmän oikeuksia ja muita suhteita kuin toisella. Jollain verukkeella. Ja jos toinen polysuhteessa rakastuukin oikeasti, toinen saattaa mustasukkaisena tunkea väliin ja yrittää saada tunteet jäähtymään.
Siksi en halua sotkeutua itse niihin.
Eihän pakko ole kuin kuolla. HPV on onneksi kaverina loppuun saakka. 🤗
Kondomin käyttö oli polysuhteissa itsestäänselvyys.