Joulusaarna

Anonyymi-ap

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

T:Pena

23

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voimaa ja valoa


      T:Aarno

    • Anonyymi

      Rauhaa ja rakkautta

    • Joha mie arvasin et tää T:Pena on uskon miehii....kirkoskii varmaa käy joka sunnuntaina.

      • Anonyymi

        Sillä viimeisellä portilla sinun syntisi punnitaan

        T:IsoPomo


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sillä viimeisellä portilla sinun syntisi punnitaan

        T:IsoPomo

        Nii siukii isopomo.


      • Anonyymi
        Pena.Luukkonen kirjoitti:

        Nii siukii isopomo.

        Sie oot taas alottant yö kopioinnit


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sie oot taas alottant yö kopioinnit

        Joha mie lopetin kopioinnit tunti sitte. StalkKaa vähä tarkemmin!


    • Anonyymi

      Mie kopioin Heikin talon ikkunan, miu sivuloil on siit vinkkilöit

      • Anonyymi

        Saako kysyä miksi sie pena kyyläät toisten asuntoja?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako kysyä miksi sie pena kyyläät toisten asuntoja?

        Miul on sellane pakon omainen addiktio ottaa kopiloita ihan kaikesta, mie en siit pääse enää eroon

        T:Pena


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miul on sellane pakon omainen addiktio ottaa kopiloita ihan kaikesta, mie en siit pääse enää eroon

        T:Pena

        Jumalsn siunausta polullesi 🙏


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalsn siunausta polullesi 🙏

        Äh miu piti kirjottaa et Jumalan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako kysyä miksi sie pena kyyläät toisten asuntoja?

        Pena varmaa toivoo et heikin pena vilahtaisi ikkunasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pena varmaa toivoo et heikin pena vilahtaisi ikkunasta.

        Kopio heikin kansikuvasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kopio heikin kansikuvasta.

        Voiko heikki vilahtaa ikkunassa jos heikki ottaa kuvan ikkunasta? Vai oliko se tosiaan tontun ottama kuva?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miul on sellane pakon omainen addiktio ottaa kopiloita ihan kaikesta, mie en siit pääse enää eroon

        T:Pena

        Otatko siekii kopioita somekerman julkasuista vai kelpaaks siulle kaikkien julkasut?
        Miulle kelpaa vaa näitte kovimpien valittajien kuvat.


    • Anonyymi

      Pena ja T:Pena on sama henkilö, Pena tykkää vaan hämmentää 😂😂😂

      • Anonyymi

        Äh miu piti kirjottaa helppo


    • Anonyymi

      Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Me emme ole nyt ulkona, mutta juhlaa vietetään yöllä. Tämä on epätavallinen aika jumalanpalvelukselle. Siihen on syy. Se on juuri tuo evankeliumin ilmoittama vuorokaudenaika. Jeesus syntyi yöllä. Enkeli ilmoitti asiasta paimenille, jotka olivat yötyössä. Viesti ilmoitettiin tuoreeltaan – Jumalan Poika, universumin luoja ja hallitsija oli tullut tähän maailmaan elääkseen ihmisen elämän. Hän oli syntynyt ihmislapseksi. Tuo viesti ilmoitettiin lampaiden paimenille, tavallisille ihmisille. Ei herätetty Betlehemin rikkaita ja arvostettuja ihmisiä. Vaan siitä ilmoitettiin yötyöläisille, jotta he tulisivat katsomaan ja iloitsemaan lapsesta. Koko asetelma Jumalan tulemisessa ihmiseksi ilmoittaa jotakin siitä, millä tavoin Jumala katsoo maailmaa. Se että kaikkein korkein syntyy syrjässä, alkeellisissa oloissa melko huomaamatta, köyhille ihmisille ja paimenet kutsutaan häntä katsomaan eikä ruhtinaat. Ihmisten tavalliset arvojärjestykset kumoutuvat. Niillä ei ole Jumalalle mitään merkitystä – jokainen on hänelle yhtä arvokas. Ei yhtä massaa vaan jokainen on arvokas ja ainutlaatuinen, yhtä rakas.

      -Pena-

      • Anonyymi

        I❤️Pena


    • Anonyymi

      Julistaako pena joulurauhan ?

      • Anonyymi

        Joulu on peruttu, Pena tunnusti!

        "Ei se pyhähenki ollut, mie vähän viinipäissäni Mariaa nusasin" Pena kertoi profeetoille.

        Ei siis tää Imatran pena, vaan hänen esiesiesiesiesiesi-isänsä Penodemus Assisialainen, kopiontitekniikan kehittäjä Jerusalemin länsilaidalta.


    • Anonyymi

      Up
      T:Pena

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      850
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      542
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe