Metsäsektori tuotti kolmanneksen biotalouden arvonlisäyksestä eli 9,5 miljardia euroa.
Metsäsektori on pysynyt biotalouden kulmakivenä
Anonyymi-ap
20234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Eniten biotalouden työpaikkoja tarjoaa edelleen maatalous, 63 200 työllistä.
Metsäsektori on surkeasti epäonnistunut, kun sen tuotteiden jalostusarvo vain koko ajan laskee. On siirrytty yhä enemmän paperin viennistä sellun vientiin. Sellu on puuta sen alhaisimmassa jalostusasteessa. Vain energiapuu on vielä bulkimpaa.
Metsäteollisuus on puhunut vuosikymmeniä jalostusarvon nostosta, mutta todellisuudessa avohakatusta hehtaarista jää yhä vähemmän rahaa Suomen kansantalouteen.
Niin, kolmesta avohakkuu hehtaarista Valtio pöllii itelleen yhden hehtaarin rahat .
Maalaiselle on tietenkin yllätys, että tuloista pitää maksaa veroja.
Eikö veroja voikkaan laittaa valtion maksettavaksi?
Maatalous on suomen kulmakivi.
Maatalous on Suomen riippakivi.
Lopeta syöminen. Jos kaikki lopettaa syömisen niin maataloutta ei tarvita enää. Nyt tilanne on kuitenkin niin että ihmiset pahus vie syövät joka päivä....
Ruokaa tuotetaan suunnilleen joka maassa.
Missään se ei ole vain niin tehotonta kuin Suomessa.
Kannattaisi ostaa ruoka niiltä jotka osaa sitä tuottaa tehokkaasti, eikä yrittää väkisin täällä, missä ei osata.
Höpsis. Ei löydy Suomelta 17 miljardia rahaa ostaa ruokaa muista maista....joka vuosi....
Maalaisten ymmärrys taloudesta on aivan olematonta ja faktat korvataan omilla harhoilla.
Maatalouden tuottama lisäarvo tuet huomioon ottaen on nolla tai negatiivinen Suomen kansantaloudelle.
Onpas vääriä oletuksia ja väärää tietoa...
voi autuaat pässit...
Lopeta ihmeessä syöminen! Se köyhdyttää Suomea!
Tehotonta? Täällähän on kerrottu että maatalous on tehotuotantoa. Kumpi se nyt oikein on?
Noin 48 000€ maataloustukina per nenä yli 63000 lle viljelijälle.
Plus muut tuet joita riittää...
Syöminen kannattaa lopettaa. Ja sinun kohdalla juominen.
Lahjattomien suomalaisviljelijöiden tuottaman roskan syöminen kannattaakin lopettaa.
Kannattaa syödä kunnon ruokaa eikä suomalaista.
Lopeta juominen ensin.
Turhaa tuollaista on juopolle esittää...
Melkoinen arvonlisäys!
Biotalouteen satsataan.