...Ei voi olla totta. Huutokauppakeisaria ollaan tekemässä ensi vuonna uutta kautta. Miksi tätä samaa höpinää taas tehdään. Ja siihen asti näytetään vanhoja kausia joka päivä monta kertaa päivässä. Eikö ne Nelosella tajua, ettei tuollaista roskaa pysty katsomaan. Yli kymmenen vuotta samat jaaritukset.
Huutokauppiaista taas uusi kausi...aaarrggh
Anonyymi-ap
64701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Täytyy myöntää että jonkun niiden mainoksen jälkeen en ole katsonut ainuttakaan jaksoa. Enkä katso. Kaikenlaisia ajantappajia niitä onkin ja sitä aikaa ei saa takasin. Parempi elää omaa elämää.
Onhan tuo ihan älytöntä, että taas tehdään uusia jaksoja. Täytyy ihmetellä, että MIKSI. Ällöttävä ohjelma.
Sehän on heidän elinkeinonsa. Mistä aloittaja saa elantonsa?
Heidän elinkeinonsa on ohjelma. Tuotantoyhtiö maksaa huutokauppiaalle ja sen eukolle, kun tekevät tätä loppuun kaluttua ohjelmaa. Siitähän ne rahansa hankkii ja siksi varmaan kieli pitkällä odottavat, että nelonen tekee uusia jaksoja, että ohjelmasta tulevat ansiot ei lopu. Itse huutokauppabisnes on sivuseikka ja pyörittävät sitä luultavasti siksi, että nelonen jatkaisi ohjelmien tekemistä ja tuotantoyhtiön maksamat palkkiot ei lopu. Tuskinpa olisi huutokauppa enää edes pystyssä, jos ohjelman teko loppuisi.
Ai se onkin nyt noin olevinaan, tähän asti on huudettu että huijaavat ihmisiä, kun liikeyritystä pyörittävät. Hyvä, että ohjelmasta saavat lisätienestiä.
Minä en katso ohjelmaa, ei mitään paineita vaikka tekisivät miten paljon uusia.
Se on hyvä sarja. Jos aloittajaa ei mielytä, montaa muuta miellyttää.
Meilläkin sitä katsotaan.. tai mies katsoo..
Yksinkertaisten ohjelma .
Vanhainkodeissa vanhukset tykkää ohjelmasta, sallittakoon se heille.
Veikkaisin että yli 500 000 katsojaa joka jaksolla.
Pyydä joulupukilta kaukosäädin niin voit vaihtaa kanavaa.
Jos palsanmäen pariskunnan naamat lävähtää ruutuun, niin äkkiä vaihtuu kanava. Ei pysty katsomaan Eikö nelonen voisi ottaa jonkin muun huutokauppiaan tilalle, josta tehtäisiin uusi sarja. Kauanko noita on jo näytetty, kymmenen vuottako vai enemmän.
Ei tarvitse katsoa, jos ei naamat miellytä. Itse seuraan kaupankäyntiä, erillaisten esineiden hintoja, Markun tuunailuja, lisää tällaisia ohjelmia. Seurasin 'lomittajat' ohjelmaa, mikä antoi kuvaa raskaasta työstä, arjen ihmisistä meikeittä, kiiltokuvamaisuuksitta, ei samoja julkisia viihdenaamoja, joita kierrätetään eri tuotantotekeleissä. Pyntätyt, tylsän kauniit naamat tympivät ja vielä kun väittävät olevansa laulajia, uutta musiikkia veisaten. Ei kiitos.
Moititaanko täällä olenkaan kun rikollisista tehdään tv-ohjelmia. Eikös jostain vankilassa olevista naisistakin ole tehty tv-sarjaa ja sitten ainakin tästä Katiska-jutun päätekijästä huumekauppiaasta ja vielä tämän avovaimokin sai oman tv-sarjan. En ole nähnyt yhtäkään negatiivista aloitusta täällä noista. Putouksessakin oli sketsi ja siinä oli tuo huumejutussa ryvettynyt pariskunta ja heitä kutsuttiin huumekauppakeisariksi ja -keisarinnaksi.
Toisaalta sitten jos vahingossa johonkin tositv-ohjelmaan pääsee mukaan joku jolla on menneisyydessä esim. sakko tms. niin voidaan jättää koko ohjelma esittämättä tai tämä henkilö ei osallistu koska jo etukäteen alkaa hirveä huuto että ei saa osallistua tai sitten, jos kuvattu niin tämän henkilön osuus leikataan pois. Ja esim. Hirviniemi, jolla ei ole edes tuomiota mistään, menetti kaikki tv-työt ja edelleenkään hän ei saisi joidenkin, ja myös median mielestä, osallitua mihinkään. Mutta joo, todella rikollisista tehdää ohjelmia eikä mitään negatiivista kirjoitella siitä.
Roope Salminenkin menetti töitä ja instasivunsa ja saa tappouhkauksia päivittäin ja nyt kun palailee julkisuuteen niin hirveä haloo ja kertoo että johtuu siitä kun sai sakot vuonna 2015 tapahtuneesta asiasta.
Media ei myöskään moiti näitä modernia seksityötä tekeviä eli rahasta itseään paljastelevia naisia vaan päinvastoin. Näyttää siltä että heitä nostetaan jalustalle. Maria Veitolakin jopa kyläili näiden modernia seksityötä tekevien naisten luona.
Seiskallakin on jo pitkään ollut kaksi tuollaista paljastelusta rahaa tekevää suosikkinaista eli Erika Helin ja Iida Ketola.
Syksyllä 2021 Iida Ketolasta oli iso juttu myös Hesarissa ja otsikossakin jo luki että "Iida Ketola paljastaa kaiken mutta vain tilaajilleen".
Samoin Aki Manninen Selvitymiskohun jälkeen, kun haukku naisia kiiltokuvien jakajiksi, äijä on sovinisti.
Ylioppilaat alkaa pian keräämään romu metallia!
Kyllä on nelosella nyt oltu pahasti sekaisin, kun vat päättäneet, että tekevät uutta kautta.
En ymmärrä miksi.Kuka jaksaa katsoa eikö nelonen saa mitään kunnon ohjelmia kanavalleen.
Lego masters ja Huutokauppakeisari 👌
Hieno juttu. Tulee katsottavaa ensi vuodelle 👍
Nelonen on järjestänyt huutokauppiaalle suojatyöpaikan. Ei tuota voi muuten käsittää, että miksi jo yli kymmenen vuotta ovat näyttäneet samaa paskaa. Kannattaisikohan nelosen jo miettiä uuden tyyppisiä ohjelmia.
Uskollisia katsojia
Pitäisikö näiden arvostelijoiden mielestä Palsanmäkien lopettaa työ josta saavat elantonsa? Ja mennä työttömyyskortistoon? Muiden elätettäväksi?
Ootteko tosissaan noin tyhmiä?
Ohjelmaa ei tehtäisi jos sillä ei olisi katsojia.
Ne katsojat ei vaan ole täällä kertomassa mitä katsovat. Ovat tyytyväisiä kun tulee edes jotain katsottavaa missä ei ole väkivaltaa, tappelua, rikollisia, murhia, seksiä ym ym.
Itseä kiinnostaa millä hintaa kauppoja tehdään, ihan katsottava ohjelma.
Tänä vuonna pyöri ruudulla 17. kausi ja kesällä kuvattiin jo ensi vuotta varten 18. kausi.
Emme ole noita röllyköitä katsoneet enää pitkään aikaan. Ulkomailla vaihdetaan kadun toiselle puolelle.
Eli näytätte tyhmyyttänne kadun toiselle puolelle siirtyessänne. Huono itsetunto vaiko täydellinen tyhmyys?
Itsesuojeluvaisto.
Sinä se tollo olet, kun käyt kirjoittajien kimppuun. Ja en ole asianomainen jota haukut. Sivistä itseäsi.
Nelonen on Sanoman per-sereikä...
Osta uusi telkkari, jossa olis vähän enemmän kanavia, kun yksi, jota on pakko katsoa.😂
Sitten tulee taas samat kuparipannujen myynnit, samat alatyyliset vitsit, samat tinkaamiset, samat "bymarkut" jne..... Ei mitään uutta.
"bymarkut" ovat lähes kaikki kopioitu suoraan Pinterestistä, mutta samakos tuo... täysin paska ohjelma.
Kansa tykkää katsoa paskaohjelmia ja niitä on paljon.
Kuka jaksaa jos samat jutut! Vai uusitaanko ohjelmaa!
Varmaan samaa paskaa on uudellakin kaudella ja sitten samaan aikaan näytetään vanhoja kausia, jotka on sitä samaa paskaa.
Suurin osa tuosta huutokauppa-.yleisöstä on sellaisia, joita ei todellisuudessa pätkänkään kiinnosta ne huudettavat tuotteet.
Hirvaskankaalle he raahaavat luunsa vain siksi, että pääsisivät kerrankin telkkariin, missä lärvänsä näkyisi edes vilauksella jossain kohdin.
Just näin. Palsanmäetkin pitää huutokauppatoimintaa vain sen takia, että nelonen tekisi heistä aina jatkossakin uusia kausia. Sillä ohjelman tekemisestä ne ansionsa hankkii. Jokin aika sitten jommassa kummassa ip-lehdessä oli, että olivat niin tyytyväisiä, kun saivat neloselta vihdoin taas hyviä uutisia ja aletaan tekemään uutta kautta. Olivat sitä niin odottaneet, kun neloselta tulee taas hyvä tili.
Ja kateus kukoistaa tollikoilla. Ajatella Aki Ja Heli saavat lisää rahaa kuvauksista huutokaupan päälle. Kiva juttu. Ohjelma voittaa tullen mennen kaikenmaailman leikeltyjen julkkisten riehumiset tv:ssa. Parhaita kotimaisia ohjelmia.
Helin kommenttia jos kuviteltaisiin tähän, niin se olisi juuri tuollainen se vastaus ;
Näin on. Katsokaa te muut niitä leikeltyja ja täyteltyjä "julkkis"tyrkkyjä.
Minä katson Akia ja Heliä.
On joo niitäkin. Itse kävin silloin kun ei nauhoitettu. Ja sanonpa että kyllä se meklaus työstä käy. Yli 3 tuntia yhtä kyytiä ilman taukoja pelkkä huutokauppa, siihen ennen ja jälkeen yhteiskuvaan haluavat taviskansalaiset, ja niitä oli paljon. Ja tietysti kaikki muu siihen päälle... en itse jaksaisi.
Hävettää, että seurasin tätä roskaa joskus montakin kautta putkeen...
Nolo ohjelma, jonka sietäisi jo loppua mutta Sanoma-konserni on täysi per-seenreikä ja se omistaa Hesarin, IS, Vauva, Aamulehti, 75% STT:stä ja Neloskanavan...
Sanoma hais-takaa mätä vit-tu...hahahaa
Rumia ovat molemmat sisältä ja ulkoa!
Yleensä kuunelaan ja katsotaan ohjelmaa, ei kuitenkaan arvostella yksistään henkilöiden ulkonäköä.
Oisiko kuitenkin niin, että olet itse paljon rumempi niin sisältä kuin ulkoakin!
Miksi, miksi, miksi ja vielä kerran MIKSI tätä pas...ka ohjelmaa näytetään. Joka saakutin päivä tulee monta kertaa jotain vuosia sitten tehtyjä jaksoja ja koko ajan kierrätetään vanhoja kausia uudelleen. Nyt sitten näistä vielä tehdään uutta kautta. Ja samat hölinät jatkuu.
Semmonen parikymmentä tuntia viikossa tätä huutokauppaajan son...taa näytetään. Onko syy se, että jotenkin nelosen pitää ohjelmapaikat kanavillaan täyttää. Eli ihan sama, vaikka ohjelma on huono, loppuun kulutettu jo vuosia sitten eikä kukaan sitä katso. Miksi nelosella pitää olla niin monta kanavaa, kun samat ohjelmat pyörii vuodesta toiseen uusintoina monta kertaa päivässä.
Sanoma on Suomen lemuavin per-seenreikä...
Olisipa syöpä tehnyt tehtävänsä.
No olihan kommentti! Toivoa kenenkään kuolemaa.
Idi oot ti
10:53 ;Mitä ilmeisemmin puhut itsestäsi!
Niin, saatan kaysoa tätä sivusilmällä, mutta jos tulee Huutokaupan metsästäjät, niin kännykin menee sivuun, Se on uhan paras huutokauppaohjelma,jossa on myäs vähän huumoria mukana.
Jotkut huutajat saa ihan monen tonnin voittoja. Ivy on mun suosikki! :D
Telkkarista tulee paljon sellaisia ohjelmia ja sarjoja, joita minä en koskaan katso.
Älä sit katso. Voivoi!
Maalaisjuntti vois kyllä poistua telkusta.
Palsanmäet on saaneet nelos-medialta suojatyöpaikan.
Nelonen kuuluu per-sereikään nimeltä Sanoma!