Mtk -nuorten jätkänkynttiläase

Anonyymi-ap

Voisiko MTK joutua vastuuseen Nelostien ketju­kolarista?

Poliisin mukaan useita jätkänkynttilöitä poltettiin noin 30 metrin päässä Lahden moottoritiestä pellolla. Kynttilöistä muodostunut savu heikensi näkyvyyttä, mistä seurasi ketjukolari.

..rikoslaista löytyy oikeushenkilö­rangaistusvastuu, jonka mukaan yritys, yhdistys, liitto tai muu järjestö voidaan tuomita oikeushenkilön puolesta tai hyväksi tehdystä rikoksesta yhteisösakkoon.
..laissa on silti myös niin sanottu anonyymivastuu, eli vaikka ei pystyttäisikään osoittamaan varsinaista tekijää, oikeushenkilö voidaan silti tuomita joissakin tapauksissa yhteisösakkoon.

Yhteisösakon hintahaitari on teon moitittavuuden ja laajuuden mukaan 850 eurosta 850 000 euroon. Hyttisen mukaan Suomessa annetut yhteisösakko­rangaistukset ovat olleet pääosin hintahaitarin alapäästä.

Märkää puuta ei pidä polttaa tien vieressä...
.

52

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nelostie oli alavilla kohdilla vahvassa sumussa. Autoilijoiden olisi syytä ottaa se huomioon. Näin ei tässä tapauksessa ollut. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

      • Anonyymi

        Jätkänkynttilöillä ei ollut mitään osaa tapahtuneeseen.


    • Anonyymi

      Mtk-lainen savuverho

      • Anonyymi

        Kannattaa aina miettiä ensin mitä alkaa syyttelemään....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa aina miettiä ensin mitä alkaa syyttelemään....

        Entäs oikeushenkilö­rangaistusvastuu??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs oikeushenkilö­rangaistusvastuu??

        Höpön höpö. Haasta ihmeessä mtk oikeuteen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpön höpö. Haasta ihmeessä mtk oikeuteen!

        Poliisi epäilee jätkän­kynttilän polttajia vaaran aiheuttamisesta Mäntsälän ketjukolarissa - SS


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisi epäilee jätkän­kynttilän polttajia vaaran aiheuttamisesta Mäntsälän ketjukolarissa - SS

        Meni ohi jo. Sumu oli melkoinen aina alavilla kohdilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meni ohi jo. Sumu oli melkoinen aina alavilla kohdilla.

        Päivystävä päällikkö Yrjö Jalava Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta vahvistaa, että lauantai-iltana alueella on ollut matalapaineen vuoksi ”usvaista ilmaa”.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meni ohi jo. Sumu oli melkoinen aina alavilla kohdilla.

        ”Epäiltyinä on kolme henkilöä vaaran aiheuttamisesta. Tässä vaiheessa ajatellaan, että kynttilöiden poltto olisi aiheuttanut onnettomuusketjun” komisario Jere Pääkkönen kertoo.

        Jätkänkynttilöitä polttivat Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n maaseutunuoret.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Epäiltyinä on kolme henkilöä vaaran aiheuttamisesta. Tässä vaiheessa ajatellaan, että kynttilöiden poltto olisi aiheuttanut onnettomuusketjun” komisario Jere Pääkkönen kertoo.

        Jätkänkynttilöitä polttivat Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n maaseutunuoret.

        Jalavan mielestä uutisoinnin yhteydessä olisi syytä nostaa enemmän esiin sitä, että ajonopeudet täytyy valita olosuhteisiin nähden sopiviksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Epäiltyinä on kolme henkilöä vaaran aiheuttamisesta. Tässä vaiheessa ajatellaan, että kynttilöiden poltto olisi aiheuttanut onnettomuusketjun” komisario Jere Pääkkönen kertoo.

        Jätkänkynttilöitä polttivat Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n maaseutunuoret.

        – Nopeus pitää valita kelien mukaan. Auto pitää saada pysähtymään tien näkyvällä osalla, Jalava sanoo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        – Nopeus pitää valita kelien mukaan. Auto pitää saada pysähtymään tien näkyvällä osalla, Jalava sanoo.

        Itsestään selvää että näin on..
        Mutta tässä poliisi tutkiikin mtklaisten tuottaman savun osuutta ketjukolarin aiheuttajana ja avotulen valvonnan puutetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsestään selvää että näin on..
        Mutta tässä poliisi tutkiikin mtklaisten tuottaman savun osuutta ketjukolarin aiheuttajana ja avotulen valvonnan puutetta.

        Poliisin pitää sytyttää tulet uudestaan ja auton renkailla tehostettuna että saadaan vertailukelpoiset olosuhteet ja sitten vain kännykkä kädessä ajelemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Epäiltyinä on kolme henkilöä vaaran aiheuttamisesta. Tässä vaiheessa ajatellaan, että kynttilöiden poltto olisi aiheuttanut onnettomuusketjun” komisario Jere Pääkkönen kertoo.

        Jätkänkynttilöitä polttivat Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n maaseutunuoret.

        Nyt ei kenenkään sieltä MTK:sta kannattaa myöntää sytyttäneensä niitä, niin ketään ei voida tuomita. Suomessahan on viime ajoilta lukuisia murhia, joissa miesporukka on ampunut uhrin ringissä, mutta ketään ei ole voitu tuomita, sillä tappajaa ei voida tietää mistään, vaikka laukauksia on ammuttu, videokuvassa näkyy uhrin kuoleminen/ammutuksi tuleminen jne.


    • Anonyymi

      30 metrin päässä moottoritiestä oli palanut useita jätkänkynttilöitä. Niistä muodostunut savu aiheutti tielle näkyvyyshaittaa.

      – Olosuhteista, mahdollisesti tuulesta, johtuen savua kulkeutui moottoritielle. Näkyvyyden hävittyä autoilija on jarruttanut ja perässä tulleet autoilijat ovat reagoineet siihen, rikoskomisario Karjalainen kertoo.

      • Anonyymi

        Mites ne perässätulijat oikein reagoivatkaan, ilmeisesti paino kaasua.


    • Anonyymi

      Nyt kannattaa haastaa MTK oikeuteen! On niin selkeä tapaus.

      Vihdoinkin Suomesta loppuu maatalous.

    • Anonyymi

      Poliisi tutkii osaa ketjukolariin joutuneista liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vaaran aiheuttamisesta.

      Tämä on fakta.

    • Anonyymi

      Usein kannattaa malttaa hetki ennen kuin aloittaa tämmöisen vihapuhe-aloituksen”

      Sumu aiheutti ongelmia näkyvyydelle.

      • Anonyymi

        Ja savu muodosti siitä näkyvyydeltään läpäisemättömän


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja savu muodosti siitä näkyvyydeltään läpäisemättömän

        Vähän on haparoiva vastaus. Kolariin joutuneet eivät edes haistaneet savunhajua.


    • Anonyymi

      Kylläpä pellervolaiset kääntävät ja vääntävät...
      Poliisi tutkii oliko toiminnalla merkitsevä osuus, sitten tiedämme.

      • Anonyymi

        Syö välillä toivoo MTK!


    • Anonyymi

      Poliisi tutkii osaa ketjukolariin joutuneista liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vaaran aiheuttamisesta. Tutkinta on helppo läpihuutojuttu.

    • Anonyymi

      Saako oikeuteen haastaa auringon, sumun, vesisateen, lumisateen, pakkasen yms.?
      Nuo edellämainitut kaikki ovat aiheuttaneet lukemattomia onnettomuuksia, vai ovatko syyllisiä ne jotka ajattelamattomuuttaan eivät reagoi tilanteeseen oikein?
      Kun minä menetän näkyvyyden niin hiljennän, teen myös näin kun huomaan että edessäajavan auton jarruvalot syttyy ja perä lähestyy.
      Tuossa taannoin eräs nuori poika ajoi 80km/h vauhdilla menemään vaikka aurinko häikäsisi eikä nähnyt puimuria edessä.
      Jalankulkijoiden, pyöräilijöiden, ratsastajien, mopoautoilijoiden yms. päälle ajetaan kun ei nähdä mitään.

    • Anonyymi

      Kaikki ketjukolarit johtuvat liian lyhyestä turvavälistä. Ja mitä tehdään kun näkyvyys huononee? Osa myös oikein kerjää peräänajoa ajamalla takavalot pimeinä. Hommasin kojetaulukameran jotta voin osoittaa tarvittaessa niiden olleen pois päältä, nehän menee rikki törmätessä. Samaten näkyy muukin tunarointi. Saatanan tomppelit.

      • Anonyymi

        Eilen ajelin Oulun pohjoispuolella oulua kohden ja huomasi hyvin tuon ihmisten typeryyden.
        Jono eteni sellaista 95 nopeutta ja itse pidin aika pitkää turvaväliä en niinkään turvallisuuden vaan tuon sohjon ja suolan takia.
        Pitihän sitä joulun paluuliikenteen kuskit kiilata siihen väliin paskomaan minun tuulilasia.
        Jono oli siis yhtenäinen ja turvavälit vaihtelivat sekunnista 3 sekunttiin.
        Itsellä oli vakionopeuden säädin käytössä ja siinä turvaväliasetus maksimissa ja nämä ohittelijat aiheuttivat sitten voimakkaita "jarrutuksia" autossani kun automaatti reagoi turvavälin pienenemiseen.
        Eli ohittajat eivät vaarantaneet vain omaa turvallisuutta vaan myös ohitettavan turvallisuutta.
        Tuo kojelautakamera on ollut ajatuksissa myös minulla, on sen verran typeriä ihmisiä liikenteessä.


    • Anonyymi

      tomppelit maalaisliitto-mtk:n nettosaajat,
      aiheutti ketjukolarin savuseinällä...

      • Anonyymi

        Varsinkin stadilaiset tomppeli kuskit tötöilemässä...


    • Anonyymi

      Sakkoja tiedossa liikenteen savustamisesta.

      • Anonyymi

        Ja ilimaan päästettiin kaikenlaisia pöh ja pah kaasuja sekä cokakkosta. Myäs autot päästi.


    • Kuka vastaa lumipyrystä?
      Kenen piikkiin laitetaan kun ei voi teslata satasta kitkoilla siinä kohtaa?
      Kuluttajatasapäistämisvaltuutettukin näet kehottaa pitämään oikeuksistaan kiinni joka hetki.

    • Anonyymi

      Savuttaminen on ihmisen aiheuttama haitta liikenteelle

      • Anonyymi

        Sehän oli sumu....


      • Anonyymi

        eihä maalaisliitto-mtk:ssa,
        ole tapana kantaa tekosistaan vastuuta...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eihä maalaisliitto-mtk:ssa,
        ole tapana kantaa tekosistaan vastuuta...

        Sumusta vastuu?

        Entä pakkasesta?


      • Anonyymi

        maalaisliitto-mtk:n nettosaaja pummin ay-pamppu,
        heikki ajeli ihmisten yli,
        pakeni paikalta ja poliisille selitteli,
        ryypänneensä vasta kotona...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maalaisliitto-mtk:n nettosaaja pummin ay-pamppu,
        heikki ajeli ihmisten yli,
        pakeni paikalta ja poliisille selitteli,
        ryypänneensä vasta kotona...

        Sumu teki tepposet!


      • Anonyymi

        juup,
        nettosaaja pummeilla on tapana ajella pää sumussa,
        vastuuta kantamatta...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        juup,
        nettosaaja pummeilla on tapana ajella pää sumussa,
        vastuuta kantamatta...

        Yritätkö sumuttaa?


      • Anonyymi

        juup,
        maalaisliitto-mtk:n nettosaaja pummin ay-pamppu,
        heikki sumutuksen ammattilainen sumutti poliisia,
        maalaisliitto-mtk:ssa kaikki perustuu sumutukseen,
        vastuun pakoiluun ja silkkaan valheeseen,
        linnavintiö ministeri sika-liisallakin linnatuomio valehtelusta...


    • Anonyymi

      30 metrin päässä? Okei, meikä luuli niiden olleen oikeasti siinä motarin vieressä eli viiden tai max. 10 metrin päässä suojakaiteesta/asvaltin reunasta. Ihmettelinkin, että millainen mesta oikein on kyseessä: jonkun piha aivan moottoritien vieressä?

    • Anonyymi

      Peltopellet savustivat näkyvyyden

      • Anonyymi

        Sumu se oli tutkimusten mukaan....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sumu se oli tutkimusten mukaan....

        Poliisi tutkii osaa ketjukolariin joutuneista liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vaaran aiheuttamisesta.


    • Anonyymi

      Sankka hernerokkasumu haittasi lentomatkustamista lauantaina Britanniassa. Useat lentokentät, mukaan lukien maan vilkkain kenttä Heathrow sekä Lontoon Gatwick joutuivat ottamaan käyttöön tilapäisiä rajoituksia

      • Anonyymi

        Miksi Suomessa ollaan kykenemättömiä esim vähentämään tilannenopeuksia?


    • Anonyymi

      Mtk savustaa...

      • Anonyymi

        Yritätkö sumuttaa?


      • Anonyymi

        maalaisliitto-mtk:n mafia sumuttaa,
        ryöstönomaistakiristystä sukupolvesta toiseen...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maalaisliitto-mtk:n mafia sumuttaa,
        ryöstönomaistakiristystä sukupolvesta toiseen...

        Ton sumutuksen taakse me demut ei mennä....eihän?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on tulevan kevään teema?

      Sun kohdallasi
      Ikävä
      143
      5920
    2. Maisa Torppa

      Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      4948
    3. 269
      3471
    4. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      12
      2071
    5. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      166
      1766
    6. Nainen, älä tee aloitetta, jos

      Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak
      Ikävä
      189
      1676
    7. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      104
      1333
    8. Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta

      >> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii
      Maailman menoa
      220
      1312
    9. Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla

      Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj
      Maailman menoa
      101
      1219
    10. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      62
      1195
    Aihe