Englantilainen Abi purskahtaa nauruun, kun kuulee, että Rovaniemellä keskustellaan liikaturismista.
– Siis oikeasti, ettekö te halua turisteja? Tämä on ensimmäinen vierailumme Lappiin ja emme ole kuulleet tällaisesta keskustelusta.
Abin perhe etsii Rovaniemeltä romanttista valkoista joulua. Perheen lapset ovat jo sen löytäneet kävelykadun ensimmäisestä lumikinoksesta, josta heitä on vaikea saada eteenpäin. Suomen hintataso on brittiperheelle korkea.
– Mielestämme Englannin hinnat ovat korkeat, ja maksamme täällä samoista tuotteista enemmän kuin kotimaassa, joten Suomi on kallis.
Perhe maksaa yhdestä hotelliyöstä yli 700 euroa.
– Se on todella paljon, mutta haluamme antaa lapsillemme elämyksiä jouluisin. Tänä vuonna se on lumi, joulupukki ja porot ja jos olemme onnekkaita, näemme myös revontulet. Siitä me olemme valmiit myös maksamaan. Olemme matkustelleet paljon ja muualla esimerkiksi hotelliyöt ovat olleet edullisempia.
Kahden lapsensa kanssa matkustavat naiset ovat haltioissaan lumesta kuten lapsetkin. Aikuiset ovat halunneet tuottaa lapsille joulun iloa. Perhe majoittuu hotellissa.
– Hotelli on todella kallis ja hinta ei ole vastannut sitä, mitä odotimme. Maksamallamme hinnalla olisi pitänyt saada jotain enemmän, jotain yllätyksellistä, luksusta, mutta huone on aivan tavallinen hotellihuone.
– Haluan myös lapsien oppivan lomallaan, että Suomi ja Lappi on muutakin kuin joulupukki. Se avartaa ja opettaa ymmärtämään erilaisuutta, erilaisia kulttuureja.
Abi ei koe, että perheen pitäisi vähentää lentomatkustamista, sillä ilmastonmuutokseen voi vaikuttaa myös perheen muilla elämäntapaan liittyvillä valinnoilla.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b8806f3c-90a9-4717-b303-1e5b03909228
Rovaniemi vai Pattaya?
8
209
Vastaukset
- Anonyymi
Aloitus liittyy miten pattayan matkailuun??
- Anonyymi
Rovaniemeläiset liimatehtaan haistelijat halusivat tehdä itsestään tärkeän keksimällä että Rovaniemellä on liikaturismia. Kukahan suomalainen haluaisi jouluksi Rovaniemelle? Vittuun tästä maasta mahdollisimman kauas haluaa suomalainen. Lämpimään!
700 euroa yhdestä yöstä Rovaniemellä hotellihuoneesta??? Ei oo todellista??? Sillä rahalla pitäisi olla jo viisi tonttutyttöä odottelemassa huoneessa ja kyselemässä mitä Herra haluaisi tehdä ensimmäisenä, vai aletaanko vaan ryyppäämään ja naimaan.- Anonyymi
Mie en menin Roihin vaikka maksasivat sen 700
Pitää muistaa että tämä Jouluviikko on Rovaniemen matkailussa se ultimaattinen TOP HIGH SEASON viikko tuon Joulun takia, Tällä viikolla pelkästään Rovaniemen kentälle saapuu ulkomaan lentoja vilkkaimpina päivinä luokkaa 30-40 lentoa tämän päälle muut Lapin kentät joista osa matkalaisista käy myös Rovaniemellä. Sekä VR:n junat kulkevat täysinä Rovaniemelle. Tästä johtuu se että kaikki mahdolliset majoitukset täynnä ja hinnat sen mukaisia. Vielä Marraskuussa ja jopa Joulukuun alussa saa ravaniemeltäkin ihan kohtuuhintaista majoitusta.
Itse tälläkin hetkellä kirjoistan tätä tekstiä yhdessä Lapin matkailukohteessa jossa ollut sesonkitöissä jo toistakymmentä vuotta ja nämä ulkolaisetkin turistit tulleet hyvin tutuiksi joten uskoisin että olen jollain tavalla perillä siitä mitä kirjoitan.
Suomalaisen on vaikeaa välillä käsittää mitä taasen joku muu pitää Suomessa eksoottisena, hienona ja ovat valmiita maksamaan tietyistä asioista isojakin summia.
Tänäin esimerkiksi on uutisoitu kun 240milj.€ vuodessa tienaava jalkapalloilija Cristiano Ronaldo on tullut Lappiin joulun viettoon ja on ollut perheineen Rovaniemellä Joulupukkia tapaamassa.
- Anonyymi
Valittajia on aina. Jotkut ei ole tyytyväisiä missään. Siihen voi vaikuttaa kuitenkin itse valinnoillaan että valitettavaa tulisi mahdollisimman vähän, koska tuskin kukaan varta vasten haluaa matkustaa jonnekin valittamaan ja etsimään sieltä mahdollisimman paljon valitettavaa? Valittajan suurin ongelma on asenneongelma, eikä se kohde.
- Anonyymi
Tiedän yhden. Muutti 2015 Hua Hiniin, valitti 9,5 vuotta ja pakeni viime hetkellä Vantaalle vaimon kanssa.
- Anonyymi
mikä halobalo syntynyt kun kelkalla oli hiihtoladulla.
laittakaa kyltti englanniksi opastakaa elkää perään huudelko
tyhmyys loistaa hävetkää.- Anonyymi
Kilpapyöräilevät spandex-miehet jää jälkeen hiihtäjille raivoamisessa. Siellä on jopa päästy hengestä, kun on laitettu toisilleen ansoja mäkeen. He ovat pieni mutta äänekäs joukko.
Ronaldo lapsineen veti vain pulkkaa perässään. Hiihtoa ekaa kertaa kokeilevat pienet lapset ei sataa metriä enempää hiihdä ja sekin hiihdetään siinä suksivuokraamon vieressä, joten mitään todellista vahinkoa ei ole syntynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231730
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161442Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329992- 61990
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen90874- 66841
- 1770
- 46751
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9681Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62668