Ihmettelen tuota äänestystä. Onko äänestäjät jääneet -90 luvulle.
Jos ajatella näitä pieniä kuntia kuten Siilinjärvi ja siitä pienempiä niin kyllä riittää rumuutta enemmän kuin Siilinjärvellä.
Yleiskuva Siilinjärvellä ihan siedettävä.
Uutisjutussa mainittiin mm. keskustan rälläys sitähän on kaikkialla, Pieksämäellä erityisesti koska siellä on leveät ja suorat kadut ja iso parkkipaikka torin vieressä.
Mielipiteitä on monia.
Suomen rumin kunta, toinen sija.
4
498
Vastaukset
- Anonyymi
Siilinjärvi on Suomen nykyisistä 309 kunnasta 47:ksi suurin, Sipoon ja Pirkkalan välissä. Yleensä nykyisin ollaan monissa asioissa yhä suuruudenhullumpia ja samalla leväperäisempiä kun ei ihmiset kuuntele sen vuoksi toisiaan, ja jos ei nähdä nyansseja niin kokonaisuudetki menee päin P:tä.
Juu, keskustat on rällätty monissa kunnissa tai kaupungeissa, ja uutta on rakennettu vanhan tieltä, tuski paljonkaan mitään rakennushistoriallisesti arvokasta (jatkossakaan) on silti saatu aikaan. Rakennusfirmat on hyötyneet, ja monesti budjetointi on laskettu reilusti alakanttiin alunperin, jotta voidaan nostaa vähitellen kun rakentamista ei oikein voi enää julkisesti keskenkään jättää. Myös kansainvälisyys ja sen aiheuttamat (yleensä hyvin kalliit) trendit rakennusalallakin kytevät koko ajan ja nostavat nekin julkisen rakentamisen hintoja, vaikka paikallisella tietämyksellä ja ammattitaidolla voisikin saada halvempaa ja parempaa. Paikalliset kun yleensä myöskin tuntevat paikaan ja "sen hengen" niin sanotusti. Tosin globaali yhteneväisyys "talouskasvun" tyyliin lähinnä nykyisin se henki kaikkialla on ollut.
Siilinjärvi on ihan hyvä valinta ja kestävät ratkaisut on kansan äänin ihan ok. Mutta yleiskaavat on mulkattu viimesinä vuosikymmeninä sellaiseen kuntoon, että en tiedä kyllä yhtään suomalaista kuntaa, jota voisi sanoa kauniiksi juuri millään muotoa (lukuunottamatta suojeltuja kaupunginosia, joita on joillakin paikkakunnilla säästetty sirpaleina). Sikäli koko äänestys on aika turhanpäiväinen kuten myös että "mitä tekisit kuntasi viihtyvyyden/kauneuden lisäämiseksi" - äänestykset, kun ei kansalaisia kuitenkaan kuunnella, niin kauan kun niillä ei ole rahaa jota kuntaan (=rumantamiseksi) laittaa, ja sitähän ne veroäyritkin kuntakohtaisesti yhä enemmän ja enemmän on merkitsemässä. Kuntaliitoksetkin hyvä oli toteuttaa, että saavat tuhota pienemmiltä paikkakunnilta kaiken mikä yhä elämisenarvoista kaunautta on.
Dixi et animam levavi ! (paitsi vaan siihen asti huojentanut, kun seuraavasta julkisesta rakennushankkeesta luen ! ) - Anonyymi
Siilinjärvi on yks siisteimmist pikku kylist.
Mutta tää kuuluu niihin makuasioihin- Anonyymi
Sinulle ehkä makuasia mutta asiantuntijoiden mielestä rumin. Aika iso ero.
- Anonyymi
Siilih'jjärvi on kylläe muutaekko vanahoen sorakuoppain läptehty moottorj'tie.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2613175Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741244- 661173
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180978Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47876- 60829
- 47809
- 45732
- 40721
- 39688