Kamppailulajit

Anonyymi-ap

Kamppailulajit on hyvää liikuntaa mutta varsinkin taekwondo karate yms on erittäin kyseenalaisia toimivuudeltaan. Eikä tilannetta auta se että on epäpätevät opettajat. Itse olen näissä lajeissa ollut ja sanotaan että en vakuuttunut. Ensinnäkin loppupään mustan vyön harrastajat oli todella kankeita ja surkeita en iki maailmassa olisi antanut heille mustaa vyötä. Vanhoja naisia jotka kysyivät kun tekivät hitaita kankeita potkujaan että pelkäänkö heitä. Siis jonkinlaista aivopesua että nyt olemme loistavia ottelemaan. Voitin myös miehet ihan alkupään vöillä ja pyöritin matossa. Ruotsalainen useamman danin mustavyön kaveri oli naurettava kuivan kesän orava jonka olisin laittanut vasemmalla kädellä pakettiin. Hänen voimansa ei riittäneet edes katkaisemaan vaneri levyä. Eli on saanut daninsa saunaillassa joltain kaveriltaan ilmeisesti. Taekwondossa opetus oli tasoa viisi kaveria hyökkää kimppuusi ja kun vääntelet sitä yhtä lattialla toiset odottaa siinä vierellä tekemättä mitään. Todellisuudessa taekwondo kaveri olisi murskattu siihen maahan. Samalla kun vääntelisi yhtä toinen monottaisi päähän niin että kaatuisi. Sen jälkeen potkittaisiin ja hänestä olisi yhtä paljon vastusta kun perunasäkistä.

Siitä tulikin mieleen tiktokissa pyörivä taistelulajien harrastaja jolla on korkea vyöarvo mutta ei käsiä eikä jalkoja. Pienet nysät. Jos näette niitä videoita voitte miettiä että millä perusteella hän on vyönsä saanut. Vaikka "heittelee" muka taistelu kavereitaan niin oikeassa tilanteessa hän olisi ainoa joka lentelisi ympäri seiniä ja potkittaisiin kun säkkiä. Hänellä ei olisi mitään mahdollisuutta selvitä taistelusta. Heittely on teatteria. Samanlaisia bullshit heittelyjä näkee ympäri somea. Näin niitä myös vyökokeissa. Toinen lensi jo ilmassa vaikka ei oltu koskettu.


Ihmiset katsoo ilmeisesti liikaa jotain toimintaelokuvia jossa joku potkiva ja huitova kaveri pistää pakettiin kokonaisen kylän ja luulee että kun he potkii jotain lätkiä jossain salilla he voivat tehdä samalla tavalla ja tällaiselle potkimisille annetaan valtava arvo. Todellisuus voi olla karu jos tilanne tulisi eteen mikä on myös erittäin epätodennäköistä ellet sitten ole niin vittumainen tyyppi että kaikki haluaa piestä sinut. Todellisuus on se että makaat taju kankaalla aika nopeasti kun se ensimmäinen potkusi on torjuttu. Jos olet vielä tällainen ns kuivan kesän orava mahdollisuutesi on todella heikot vaikka sinulla olisi kaikki maailman vyöt.


On olemassa toki lajeja jotka toimii kuten esim paini mutta yksikään hojo hojo laji joka on lähempänä tanssia ei toimi vaikka miten vakuuttavasti teatteri esityksenne tekisitte.

3

344

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miesten kreikkalais-roomalainen paini on seksikkäin urheilulaji.

    • Anonyymi

      Joo, tuttu ilmiö kun aikuisena kokeilin karatea. Taustat oli painissa ja nyrkkeilyssä, kilpalajien puolelta. En tiedä mistä johtuu kun nykypäivänä kaikki varmasti oikeasti tietää mikä toimii ja mikä ei.

      Ehkä se on vaan jotenkin mukava ajatus että on vaarallinen taistelija vaikkei pääsisi kyykkyyn, osaisi tehdä kuperkeikkaa tai jalka nousisi polvea ylemmäs että siihen ajatukseen jää koukkuun ja on hienoa hengata kotisalilla keulimassa aloittelijoille joiden on pakko kuunnella kun on hienompi vyö. Kilpalajien puolella aloittelija voisi pyytää sparraamaan niin totuus paljastuisi äkkiä.

    • Anonyymi

      Paini on kivaa. Painia voisit kokeilla. Tai ihan vaan taklausta tai kamppaamista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1491
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1014
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe