En ole tahtonut tänne nyt tulla kuluttamaan aikaa hukkaan, pahoittamaan omaa mieltä.
Se mies johon kovasti tunsin vetoa, ei ollut sellainen mies jota luulin.
Liian vähällä tuntemisella luo toisesta mielikuvan joka ei välttämättä pidä paikkaansa ollenkaan.
En kiellä ettenkö olisi kanssakäymisestämme nauttinut.
Kun sitten tein virheen ja erehdyin ääneen myöntämään liiaksi kasvaneet tunteet, menikin koko pakka sekaisin.
Kun sitten toinen osapuoli käänsi kelkkansa, olisi voinut toivoa asiallisempaa suhtautumista. Ääneen sanottuja ajatuksia, olivat ne sitten mitä hyvänsä.
Tajusin että en voisi niin paljon oikeasti välittää ihmisestä joka niin ilkeästi toista kohtaan käyttäytyy, pyyhkii kaiken hyvän meidän väliltämme täysin muuttuneella käytöksellä.
Olen häntä aina arvostanut ihmisenä, pitänyt luonteenpiirteistään joita (ainakin luulin) osan tietäväni.
Jos hänelle kaikki olisi niin vastenmielistä ollut mitä antoi yks kaks ymmärtää, miksi olisi sitten jatkanut niin kauan.
Pahoillani olen siitä jos kaikki tuhoutui.
Tavallaan en kadu, toisaalta kadun jos emme koskaan voi aloittaa enää puhtaalta pöydältä vaikka aiemmin tapahtuneet eivät unohtuisikaan.
Siinä menettää ystävyyden samalla.
Pahimmalta tuntuu se veto edelleen, en ole uskonnollinen ihminen, en usko yliluonnollisuuksiin. Silti tiedän ettemme pääse täysin eroon toisistamme vaikka mitä tekisimme.
Ei minun tänne pitänyt palata ollenkaan enää, viimeisimmän jälkeen voin fyysisesti niin pahoin että nyt toipilaana edelleen tätä kirjoitan. Oli pakko laittaa tärkeysjärjestykseen asioita ja ottaa aikaa itselleen.
En minä tästä kuitenkaan hajoa, pahemmastakin olen selvinnyt.
Hän on selvinnyt myös monenlaisesta, en tosin tiedä mitä tällä hetkellä tuntee, mitä ajattelee.
Nautin talvesta, odotan kevättä. Myös tottakai kesää, erilaista lämpöä.
Hänen suhteensa en tiedä enää mitä ajatella, aika varmasti tekee tehtävänsä, selkiyttää ajatukset lopullisesti riippumatta siitä puhummeko vai emme.
Kaipaan tottakai meidän yhteisiä hyviä hetkiä, ne olen nyt survonut perimmäiseen komeroon ja potkaissut oven kiinni, en salli itselleni enää haaveita uusista sellaisista.
Toivon hänelle kaikesta huolimatta pelkkää hyvää, jos telepatiaa olisi olemassa, olisi hän sen varmasti tuntenut viimeistään eilisiltana kun häntä kovasti ajattelin lämmöllä. Muistaen, kaivaten, hetkeksi palaten alun huolettomuuteen, magneettiseen hymyyn ja katseeseen.
Hän tuskin tätä lukee, niille ketkä erehtyvät lukemaan; puhukaa ja uskaltakaa tuntea ne tunteet joita tulee vastaan.
Se mies johon kovasti tunsin vetoa, ei ollut sellainen mies jota luulin.
Liian vähällä tuntemisella luo toisesta mielikuvan joka ei välttämättä pidä paikkaansa ollenkaan.
En kiellä ettenkö olisi kanssakäymisestämme nauttinut.
Kun sitten tein virheen ja erehdyin ääneen myöntämään liiaksi kasvaneet tunteet, menikin koko pakka sekaisin.
Kun sitten toinen osapuoli käänsi kelkkansa, olisi voinut toivoa asiallisempaa suhtautumista. Ääneen sanottuja ajatuksia, olivat ne sitten mitä hyvänsä.
Tajusin että en voisi niin paljon oikeasti välittää ihmisestä joka niin ilkeästi toista kohtaan käyttäytyy, pyyhkii kaiken hyvän meidän väliltämme täysin muuttuneella käytöksellä.
Olen häntä aina arvostanut ihmisenä, pitänyt luonteenpiirteistään joita (ainakin luulin) osan tietäväni.
Jos hänelle kaikki olisi niin vastenmielistä ollut mitä antoi yks kaks ymmärtää, miksi olisi sitten jatkanut niin kauan.
Pahoillani olen siitä jos kaikki tuhoutui.
Tavallaan en kadu, toisaalta kadun jos emme koskaan voi aloittaa enää puhtaalta pöydältä vaikka aiemmin tapahtuneet eivät unohtuisikaan.
Siinä menettää ystävyyden samalla.
Pahimmalta tuntuu se veto edelleen, en ole uskonnollinen ihminen, en usko yliluonnollisuuksiin. Silti tiedän ettemme pääse täysin eroon toisistamme vaikka mitä tekisimme.
Ei minun tänne pitänyt palata ollenkaan enää, viimeisimmän jälkeen voin fyysisesti niin pahoin että nyt toipilaana edelleen tätä kirjoitan. Oli pakko laittaa tärkeysjärjestykseen asioita ja ottaa aikaa itselleen.
En minä tästä kuitenkaan hajoa, pahemmastakin olen selvinnyt.
Hän on selvinnyt myös monenlaisesta, en tosin tiedä mitä tällä hetkellä tuntee, mitä ajattelee.
Nautin talvesta, odotan kevättä. Myös tottakai kesää, erilaista lämpöä.
Hänen suhteensa en tiedä enää mitä ajatella, aika varmasti tekee tehtävänsä, selkiyttää ajatukset lopullisesti riippumatta siitä puhummeko vai emme.
Kaipaan tottakai meidän yhteisiä hyviä hetkiä, ne olen nyt survonut perimmäiseen komeroon ja potkaissut oven kiinni, en salli itselleni enää haaveita uusista sellaisista.
Toivon hänelle kaikesta huolimatta pelkkää hyvää, jos telepatiaa olisi olemassa, olisi hän sen varmasti tuntenut viimeistään eilisiltana kun häntä kovasti ajattelin lämmöllä. Muistaen, kaivaten, hetkeksi palaten alun huolettomuuteen, magneettiseen hymyyn ja katseeseen.
Hän tuskin tätä lukee, niille ketkä erehtyvät lukemaan; puhukaa ja uskaltakaa tuntea ne tunteet joita tulee vastaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aloituksesta saa kuvan; liikaa on vietetty aikaa netissä tai muualla kommunikoimassa ja ei mahdollinen irl-toimintakaan hyvin selkeää ole ollut.
Noin se oli, mutta ei ole ollut tarvetta tutustua keneenkään, enkä tiedä tuleeko koskaan!
Ei pitäisi tehdä mitään vastoin tahtoaan, se ei ole mitenkään pakollista.
Vartalot on puhuneet sen mitä sanat ei ole kertoneet 😉 Sivusta
Tämä on kyllä joskus äärettömän huono paikka avautua asioista.
Periaatteessa tämä teksti olisi voinut olla kirjoittamaani. Mikäli ajattelisin noin. Voin kuvitella että jotkut pienissä päissään myös luulevat kirjoittamakseni ja kokevat tarpeelliseksi sivusta kommentoida.
Tsemppiä sinulle ghoustatulle. Siten ne peloissaan toimivat. Eivät vastaa. Netistä löytyy enemmän tietoa.
Oletko M-nainen. Kuulostat häneltä...
Ei ollut multa. Täällä mä oon vieläkin sun ;)
En ole vaan joku toinen...
Ja hän haluaa nostaa sinut kynnyksen yli sänkyyn.
Voisitko vain puhua hänen kanssa vielä. Usein se selkeyttää asioita.
Toivottavasti puhutaan lisää! 😊
Erästä n kaipaa ja joka aamu etsin täältä.