Muistan kun olit vihainen minulle. Niin järkyttävän söpönä ja silti niin vastustamattoman ihanana en ole ikinä ketään naista eläissäni nähnyt. Muistan myös kun hymyilit minulle. Monta kertaa hymyni syttyi hymystäsi ja eihän siitä olisi tullut loppua niissä hetkissä, ellei meidän kypsä suhtautuminen asioihin olisi ollut taakkana.
Meissä on jotain samanlaista. Olet mielessäni ja toivon todella että meidän tiet kohtaavat vielä. Tuntuu, että olet sellainen kenenkä kanssa voin elämäni jakaa, mutta mitään en halua haaveilla ennenkuin tiedän sen olevan myös sinun sydämesi tahdon mukaista. Vaikea on mihinkään luottaa, mutta minä luotan nyt sinuun. Valmistan itseni mieheksi ja jos en sinulle sitten olekaan sopiva, niin ainakin olen mies.
Keväällä toivon sinut viimeistään näkeväni.
Meissä on jotain samanlaista. Olet mielessäni ja toivon todella että meidän tiet kohtaavat vielä. Tuntuu, että olet sellainen kenenkä kanssa voin elämäni jakaa, mutta mitään en halua haaveilla ennenkuin tiedän sen olevan myös sinun sydämesi tahdon mukaista. Vaikea on mihinkään luottaa, mutta minä luotan nyt sinuun. Valmistan itseni mieheksi ja jos en sinulle sitten olekaan sopiva, niin ainakin olen mies.
Keväällä toivon sinut viimeistään näkeväni.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Huh, tämä voisi olla minulle, vaikka luultavasti ei olekaan. Samankaltainen asetelma jossain. Voi kuinka monesti olen hänelle ollut vihainen - paitsi että hymyllä hän sulattaa kiukun pois, ja tilalla on taas ääretön hellyys. Tiedän, että hän tuntee samoin minua kohtaan.
Tiedoksi, en odottele kevääseen todellakaan, mitään tai ketään. Tuskin kukaan muukaan, varsinkaan jos ei tiedä edes asiasta.
Jos et osaa sanoa mitään nyt,
niin omapa on valintasi.
Oletko M-nainen? Se merkitsee tässä paljon
Jos on m-nainen, niin kuka sinä olet?
J-mies
Olen J-mies
Missä yhteydessä m-nainen on ollut J-miehelle vihainen?
M-nainen odottelee M-miestä 💕. Ei tässä pääse yli eikä ympäri.
Jari ?
Ei tuo kyllä sulta kysynyt joten olisit voinut sen verran rehellinen olla että oisit sanonut ettet ole se keneltä kysyttiin.
En todellakaan ole M-nainen!
Vammane. Muuten ei kävis.
😂😂😂
Mikä ei kävis muuten?
Hehkuko siellä kiukuttelee?
Entä jos transformaatio on nopeampi
🦧✨️-->🧔
Viimeks ku tollasta puhuttiin mulle mies muuttui naiseksi. En tiiä mitä tolla koitat sanoo.
Täällä olen yhäkin sinua varten, mutta jatkossa vaadin arvoistani kohtelua
Olen kasvanut ja uskon, että sinäkin olet
Hyvä juttu. T: Mn
Ei me taideta osata kuin satuttaa vain toisiamme.
Kyllä me osataan jos vaan halutaan.
Oletko siis pikkupoika? "Valmistan itseni mieheksi"
Johan ne veljetki sut niputtais
Pyh
Tee se mitä voit tehdä juuri nyt, eikä vasta keväällä tai ensi talvella. Elämä on arvaamatonta, eikä sitä useinkaan asiasta riippuen kannata suunnitella etukäteen. Jos joku ihminen, sinun tapauksessasi M-nainen on mielessäsi tiiviisti niin silloin kannattaa kokeilla ihan omana itsenäsi, rehellisesti ja ihminen ihmiselle. Sinulla näyttäisi vielä olevan toivoa, kaikilla sitä ei täällä ole.
Ohi!
Luotan ja ajattelen aloituksen kaltaisesti. Näen meidät yhdessä loppuelämän.
Se tuntuu päivä päivältä kirkkaammalta ja selvemmältä.
Rakastan, rakastan, rakastan!
En tykkää kuinka paljon pidän sinusta. Se tekee ajasta pitkän ja elämästä raskasta. Kärvistelen ilman sinua kuitenkin kuten tähänkin asti, mutta kuten näin sinut pitkän ajan jälkeen ja tunsin sen saman ihanan tunteen kun ennenkin, niin uskon ja luotan että se tunne välillämme pysyy. Pienet hetketkin kanssasi niin valtavasti elämää täynnä, että ajatus elämästäsi kanssasi on varmaan parasta mitä elämässä voi kokea.
Olet ihana. Mielessäni täydellinen. Kaipaan sinua ja odotan päivää kun tiemme taas kohtaa. Lupaan olla valmis meille ja myös valmis hyväksymään jos et tahdo minua enää..
Minä olen m mutta tässä ketjussa on muitakin ämmiä…on ongelma. Mistä tiedän että kirjoitwt minulle? Minä nimittäin haluan sinua, eli häntä. Minulla on syviä tunteita ja haluja myös, se vaikeuttaa elämäni.
Oliko teidän välillänne koskaan mitään?
Romanssia❤️
Aloitus on J- mieheltä - Aloittaja
Teeltä Aalle.🌹
Juhalta?
Miksi oli vihainen?
Koska en tajunnut hetken tärkeyttä.
Minun sydämeni tahto on se että edistetään meidän asiaa niin että luotetaan toisiimme. Mitä sanot? Niin toivon että keväällä viimeistään!
Olen samaa mieltä.
Luotan, vaikka tilanne on kestämätön. Tai kestän tietysti, koska on pakko. Toivottavasti kevät tulee aikaiseen, jos sinne asti pitää odottaa. Hän on kyllä valmis ja mies, joten toivottavasti sinä löydät omasi.
Toivon samaa sinulle. Kiitos❤️
Vanhainkodissa tavataan🌷
Edelleen ikävöin. Ota yhteyttä .
-M nainen-
Toivon niin että olet kaivattuni ja että kirjoitit tämän minulle. Laitatko mulle sähköpostin niin tiedän että sinulta ja jaksan elää..
Ihana on viestisi, mutta pitää myös muistaa että joskus siihen että joku vihastuu on oikea ja suuri syy, ja oikein eskaloituessaan joku asian ei enää tuo huumorinpilkettä tai armollisuuttakaan mukaan vaan synkkyyttä, lopullisuutta ja surua. Sen vuoksi kommunikointi ihmisten välillä on tärkeää ja se myös osoittaa, että toiselle ihmiselle antaa arvoa elämän tasolla. Ihanaa päivää, rakkautta myös, aloittajalle!
Tottakai haluaisin mutta en halunnut sanoa. Koska kävi niin kuin kävi. Luotan että hoidat asiaa parempaan suuntaan.
Tykkäätköhän kirjoista? Ainakin lukea tykkäät ilmeisesti😉
Mielessä aina. Hyvää lauantaita aloituksen naiselle❤️
Tänään on kyllä sunnuntai 🙂
Tykkään kirjoista ja ruusuista🌹
Keväällä nähdään! Nyt on menoa!
🩷
❤️❤️
Olin päivän menossa. Ja nyt hokasin tuon lauseen kaksoismerkityksen 💛😅
Toivottavasti sinulla on ollut ihana päivä! Minä olen vieläkin vähän ihmeissäni sinusta 🙂
Kirjamessuillako näette keväällä 🔥
Aamust aamuun luottaisin. Sun käteen illast iltaan aina tarttuisin.
"Vaik tyhjän päälle sun kaa yhes astuisin ❤️"
LuoTan 🌞
Luotan. :)
Luotan sinuun. Tiedä se.
Soome keeli hiuka heikko:
”Järkyttävän söpönä ja SILTI vastustamattoman ihanana…”
Mitä ihmettä sölkötät? Ymmärrätkö, että silti-sanaa käytetään, kun haluat kertoa jotain päinvastaista alkuperäisestä? Esim. Järkyttävän ärsyttävä ja silti niin vastustamattoman ihanana…” TAI ”Niin järkyttävän söpönä ja silti ärsyttävänä.
Käsitätkö?
Ei kiitos, minä kun lähden niille matkoille, katson jos sieltä löytyisi se oikea :) tuliaisia kotiin, jospa kuule sieltä joku jenkki kainaloon napsahtaa :)
Me on jo nähty vaikkei oo ees kevät 😍 Ja luottamus on 😘 sentään aikuisia kuitenkin.
🌞