Kovasti on muuttunut joulunvietto Lieksassa

ensisajoista. Ei Lieksassa vielä jokunen vuosikymmen sitten jouluna syöty laatikoita, lipeäkalaa eikä rosollia. Mutta joulupäivänä piti köyhilläkin olla Karjalan paisti. Aattona syötiin ihan normaali ruoka, mitä nyt pukin tuomia omenia ja appelsiineja vähän.
12420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Meilläpä syöttiin lipeekalloo aena jouluisin ja syyvvään vieläkkii. Ynpäri vuojen. Siks olenkin niin solakkana pysynyt. Kukkaa ei ou lihavaks haakkunna.

Äänestä
  • Nokka umpeen, sorsa, lipeekalaa EI ole kaupoissa ympäri vuojen.

    Äänestä

Olen maistellut paljasta pinppiä!

Äänestä

Lieksalaiset köyhät ovat syöneet ja syö nykyisinkin laatikoita! Siksipä jätekeräykseen tuodut ns. banaani- ja pahvilaatikot häviävät nopeasti parempiin suihin. Sananmukaisesti!

Äänestä

Pillu

Äänestä

Vuosisatainen lieksalainen perinne on mennä jouluna saunaan serkkulikan kanssa ja pistää patonki uuniin, samalla valmistuu kätevästi myös jouluinen kermapiirakka.
Muinaisina aikoina kun serkkulikat olivat vähissä, joulurituaali suoritettiin lieksassa siskon kanssa.

Äänestä

spermaa

Äänestä

Näin 60 luvulla syntyneenä muistan ettei meillä lapsuudessa ollut jouluna mitään laatikoita, rosolleita tai muitakaan herkkuja.
Kinkku oli ja karjalanpaisti. Siinä se jouluruoka oli.
Tuolloin oli tärkeää vain se että vatsa tulee täyteen ja muulla ei ollut väliä .
Kinkunjämistä ihraisista tehtiin hernekeitto uutenavuotena ja sepä olikin hyvää .

Äänestä
  • -70 luvulla sai pinppiä joulupöydällä paljaalla

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    -70 luvulla sai pinppiä joulupöydällä paljaalla

    satsit sisälle lieskalaisittain porstuvan pirttipöyvällä

    Äänestä

Nykylieksalaiset syövät kinkun sijaan halal-teurastettua lammasta.

Äänestä

syön spermisidejä uutena vuotena, ettei maaginen 10 000 luku lieskalaisista toteudu nakkini kanssa paljaalla

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ensisajoista. Ei Lieksassa vielä jokunen vuosikymmen sitten jouluna syöty laatikoita, lipeäkalaa eikä rosollia. Mutta joulupäivänä piti köyhilläkin olla Karjalan paisti. Aattona syötiin ihan normaali ruoka, mitä nyt pukin tuomia omenia ja appelsiineja vähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu