Iso D&Helmi

Mitä pahaa siinä on, jos Dänillä ja Helmillä on suuri ikäero? Minusta näyttää, että kumpikaan ei kärsi asiasta. Ja täysikäisiäkin vielä. Käännän takkini ja liputan heidän puolesta!
41521
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Tulee montakin asiaa mieleen, mutta ne poistetaan heti vaikka miten nätisti ilmaiset.

Äänestä
  • Jättäkää Danny ja omaishoitaja jo rauhaan, please!

    1Äänestä

Dannyn edellinen nuori muusa kertoi pitävänsä myös naisista mutta kun sai lääkärin niin tämän kanssa nyt on. Vaihtoehtoja näillä on niin paljon, on naisia tai miehiä, on vanhoja tai nuoria.

1Äänestä

Ennen vanhaan yksin kaupungissa asuvilla hyvin toimeentulevilla yksinäisillä miehillä oli näitä suojatteja joille antoivat asunnon ja koulutuksen eli ottivat jonkun köyhän sieltä maalta vähän kuin ottolapsekseen. Joskus ne oli tyttöjä mutta aika usein myös poikia.

1Äänestä
  • Vanhoissa kotimaisissa elokuvissa niitä näkee. Sitten sinne asuntoon kokoontuu ukkolauma ja tämä nuori nainen siellä palvelee miehiä ja miehet vetävät naista vuorotellen väkisten polvelleen istumaan. Nainen on vähän kuin mieslauman silmänruokaa ja viihdettä.

    Äänestä

  • Belorffi taitaa olla tällaisten vaihtuvien rikkaiden miesten suojatti.

    Äänestä

Olen nuorekas 63 v nainen. Haluan muuttaa vanhan papan luokse palvelemaan.

Äänestä
  • ilmeisesti siis saa astua.......

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    ilmeisesti siis saa astua.......

    En ole Sofian alalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    En ole Sofian alalla.

    Kyllä on silti asiallista edes hieman ottaa jalat pois rististä - papat arvostaa, hih hih..

    Äänestä

Kasvavatko iso D:n pallit sellaista harmaata, kovaa ja pitkää pappakarvaa?

Äänestä

Minkälaista lippua ajattelit käyttää?
Suosittelen käyttää sun omia valkoisia kalsareita, joissa edessä keltaiset laikut ja takana kunnon vauhtiviivat, vihertävän ruskeat...

Äänestä

Nämä vastaukset vain vahvistavat aloitukseni. Taitaa suvaitsematonta harmittaa toisen onni varsinkin jos siitä löytyy jotain tavallisuudesta poikkeavaa. 😄

1Äänestä
  • Kaikki epänormaali on joidenkin mielestä epänormaalia. Mutta nykyään on muotia myös suvaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kaikki epänormaali on joidenkin mielestä epänormaalia. Mutta nykyään on muotia myös suvaita.

    Sinussa on jotain vikaa mutta minä suvaitsen sinua koska se on muotia.

    Äänestä

Helmi on varmasti fiksu nuori nainen. Ei anna Dannyn vedättää niin kuin vedätti Armia. Armin Danny piti löysässä hirressä, lupaili avioliittoa ja vahti Armia... eli pilasi Armin mahdollisuudet lapsiin ja perheeseen. (narsisti ja manipuloija? Danny siis)

Äänestä

Nähdäkseni Armi oli juoppo, joten olisikohan itse Armin juopottelulla osuutta Armin surkeaan kohtaloon? Juoppo itse ja näemmä osa muistakin ihmisistä kokee syyn juoppouteen olevan toisessa ihmisessä. Ei voi kuin ihmetellä...

Äänestä

Olikos tuolla Dannylla jo tuo Armi silloin kun Jasmin Mäntylä oli Dannyn salarakkaana?

Äänestä
  • Jasmin vasta vuonna 2016 tunnusti julkisesti että heillä oli suhde Dannyn kanssa kun Danny vei Erikan samaan hotelliin mihin oli vienyt aikanaan Jasminin. Siihen asti olivat kieltäneet suhteen mutta ilmeisesti Jasmin ei tykännyt siitä että Danny vei Erikan sinne vai oliko vain kateellinen Dannylle tämän uusimmasta naisesta.

    Äänestä

  • Juoppo löytää aina syyn juoppoudelle, vaikka ainoa syy on itsessään. Jos ei suhde toimi, tervepäinen ihminen lähtee siitä pois. Ei Liisastakaan juoppoa tullut...

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Juoppo löytää aina syyn juoppoudelle, vaikka ainoa syy on itsessään. Jos ei suhde toimi, tervepäinen ihminen lähtee siitä pois. Ei Liisastakaan juoppoa tullut...

    Näin se osittain kyllä on. Mutta Liisalla oli lapset.

    Äänestä

Dannyn olisi aika vaihtaa jo nuorempaan

Äänestä

Useimmiten kateelliset täällä ja yleensä takertuu toisten elämään kun itsellä ei ole mitään. Että noista tyhjistä kateellisten puheista ei todella kannata välittää. tyhjää hölinää joka ei kiinnosta ketään muuta kuin toista kateellista.
Keskitytään siitä edestä siihen Omaan Elämään.

1Äänestä
  • Kumpaako noita sitten kadehditaan. Dannya joka itsekin sanoo että on jo toinen jalka haudassa vai Helmiä joka on alkanut omaishoitajaksi papalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kumpaako noita sitten kadehditaan. Dannya joka itsekin sanoo että on jo toinen jalka haudassa vai Helmiä joka on alkanut omaishoitajaksi papalle.

    Juurikin näin. Ei ole mitään syytä kateuteen. Annetaan heidän nauttia yhdessäolostaan ilman paheksuntaa!

    Äänestä

Kun nykyisin katsoo kuvia heistä, niin ikäeroa ei enää juurikaan huomaa, aika on tasoittanut ikäeron lähes nollaan

Äänestä

Itse nauttivat yhdessä olostaan. Moni sivullinen kärsii ihan turhaan. Miksi?

Äänestä
  • Niinpä, miksi kärsiä turhaan. Jos kahden vapaan aikuisen ihmisen yhdessäolo aiheuttaa sivullisille kärsimystä, kannattais sivullisenkin varmaan hakea apua omaan pääkoppaan...😅

    Äänestä

Helmi on vetävä ilmestys.

Äänestä

D ja H ovat muuttaneet Raumalle rivitaloon. D:n mukaan tämä helpottaa asioita sitten kun häntä ei enää ole. Rauma on H:lle tuttua seutua ja H tulee saamaan hallintaoikeuden asuntoon kun D lähtee.
Eli voi jäädä asumaan eivätkä perilliset voi vaatia asuntoa myyntiin, näinkö?

Äänestä
  • Perilliset tuskin ovat vaatimassa tuota asuntoa itselleen. Taitavat asua ja elää nytkin tavallista paremmin. Lasten äidillä on Ruotsissa hulppea kartanohotelli, jossa joku lapsista on töissäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Perilliset tuskin ovat vaatimassa tuota asuntoa itselleen. Taitavat asua ja elää nytkin tavallista paremmin. Lasten äidillä on Ruotsissa hulppea kartanohotelli, jossa joku lapsista on töissäkin.

    Itse asiassa Liisa Seppälä osti Ruotsista Mauritzbergin linnan, johon perusti hotellin, ravintolan ja kongressikeskuksen. Hotellia johtaa Liisan ja Dannyn poika Juha Lipsanen.

    Äänestä

Dannyn lapset voivat hyvinkin olla erittäinkin tyytyväisiä, että Dannyllä on nuori seuralainen.
Nuori nainen jaksaa huolehtia käytännön asioista paremmin, kuin vanhempi nainen. Kuten esim. Dannyn ikäinen 80-vuotias nainen.
Onneksi kaikki eivät ajattele tuota Dannyn ja Helmin suhdetta kieroutuneesti, vaan ihan normaalina asiana.

Äänestä

Helmi on fiksu nuori nainen. Ei ole vaatimassa itselleen mitään erikoista huomiota. Ei esittele mitään lahjoja mitä kenties on saanut Dannyltä. Toki on esiintynyt lehtien palstoilla, mutta se suotakoon hänelle. Mutta, muutoin tuntuvat elävän hyvin tasapainoista arkielämää.

Äänestä

Kyllä, mutta sitten voisi reilusti sanoa, että seurustelevat. Armi Aavikonkin piti esiintyä jonain sihteerinä. Tällä Dannyllä on aina näitä kuvioita. Oikeasti hänellä business tulee aina ekana. Sellanen käärmekesyttäjä.

Äänestä
  • Ei heidän tarvitse kertoa kaikkea yksityiselämästään. Ei vaikka juoruakat ja juoru-ukot niin haluavat.

    Äänestä

Eikö tuo ole vähän lapsellista, kun kaikki tietää miten asia on? Aika harva teini asuu vieraan miehen kanssa samassa asunnossa.

Äänestä
  • Ei Danny ole enää vieras mies Helmille. Ovat hyvinkin tuttuja toisilleen.

    Äänestä

  • Lapsellista on vaatia kaikkia tietoja vieraista ihmisistä.

    Äänestä

Tuskin on maailman intohimoisin seksisuhde, mutta olkoon mikä on! Kuuluuko se edes muille?
Hauska parivaljakko.

Äänestä
  • Hyvin viihtyvät keskenään. Se on pääasia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä pahaa siinä on, jos Dänillä ja Helmillä on suuri ikäero? Minusta näyttää, että kumpikaan ei kärsi asiasta. Ja täysikäisiäkin vielä. Käännän takkini ja liputan heidän puolesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu