Löysin tuolta VL foorumista Luther lainauksia. En kyllä tiedä kuinka hyvin ne edustaa Lutherin käsityksiä kokonaisuudessa, mutta vastaa "aamenta" näin irrotettuna ainaki.
======
Juuson lainauksia lukiessa joku voi hämmentyä, että eikös vain Lutherin mukaan kasteessa ja ehtoollisessa kuitenkin ole syntien anteeksiantamus. Tavallaan on, mutta vain uskovaisille, ja sekin johtuen siitä, että meillä kristikunnassa kaikki on syntien anteeksiantamusta. Parannuksen voi tehdä vain uskomalla Pyhän Hengen voimasta saarnatun evankeliumin Kristuksesta kohdalleen. Pyhän Hengen läsnäolo on välttämätön edellytys uusien opetuslasten syntymiselle Herralle.
"Me elämme näet kristikunnassa, missä kaikki on syntien anteeksiantamusta, missä Jumala antaa anteeksi meille ja me annamme anteeksi toinen toisillemme, kannamme ja autamme toisiamme. Mutta kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantoa."
÷÷÷÷÷
"Tämän hallituksen alaiseksi olkoon alistettuna kaikki, mikä maailmassa elää ja ihmisen nimeä kantaa, olkoot keisareita, kuninkaita, suuria tai pieniä – ketään erikseen erottamatta. Juuri siksi hän sanoo: ”Joiden synnit te anteeksi annatte”. Tuo ”joiden” tarkoittaa yksinkertaisesti ”kaikkien”: juutalaisten, pakanoiden, korkeiden, ja alhaisten, viisaiden ja älyttömien, pyhien ja epäpyhien: kukaan ei ole pääsevä taivaaseen, iankaikkiseen elämään, saamatta sitä teiltä, toisin sanoen, teidän virkanne välityksellä.
.
.
Tämän valtaisan hallituksen harjoittamiseen ja toteuttamiseen vasta tarvitaankin erikoinen voima, joka ei ole inhimillinen, vaan jumalallinen, ja siksipä Kristus tässä heille ei sen varalle annakaan miekkaa ja muita aseita, eihän myöskään varusta heitä haarniskalla ja maallisella vallalla, vaan hän ”puhaltaa heidän päällensä ja sanoo: Ottakaa Pyhä Henki!”
.
Kirkkopostilla ensimmäinen pääsiäisen jälkeinen sunnuntai Joh. 20:19-31
Kyllä Lutherillakin on uskovaisten käsitys että vanhurskauttaminen on Hengen kautta (1 Tim 3:16) ja sakramentit palvelee vanhurskaita)
Luther vanhurskauttaminen ja sskramentit
25
188
Vastaukset
- Anonyymi
Se siis, joka haluaa syntien anteeksiantamusta, menköön sielunpaimenensa puheille taikka läheisimmän kristityn tykö, mistä tietää löytävänsä Jumalan sanaa; sieltä hän myöskin varmasti on löytävä syntien anteeksiantamuksen.
Onhan Kristuksen käsky syntien anteeksiantamuksesta selvä. Mutta ellet tahdo sitä sieltä hakea, olet sidottu synteihisi, teit mitä tahansa.
Koska rakas Herramme Kristus on kiinnittänyt syntien anteeksiantamuksen sanaan ja, niinkuin usein olen maininnut, asettanut sen seurakunnanpalvelijain ja hätätiloissa kaikkien kristittyjen suuhun, seuraa siitä, että syntien anteeksiantamus on uskolla omistettava ja että se yksin uskon kautta saavutetaan.
Huonepostilla Ensimmäinen Pääsiäisen jälkeinen sunnuntai, ensimmäinen saarna Joh. 20: 19-31- Anonyymi
Kristitty on sovitettu helluntailainen ja lestat yrittää itse .
- Anonyymi
Kiittäkää siis Jumalaa tästä armosta ja oppikaa , että Jumala tahtoo antaa synnit anteeksi. Mutta miten? Ainoastaan sen mukaisesti kuin tässä sanotaan, että hän on sellaisen vallan antanut ihmisille. Kristus sen itse pani alulle ja sitten hän käski sitä voimassa pidettäväksi seurakkunnassa jatkuvasti maailman loppuun asti: hänen nimeensä saarnataan parannusta ja syntien anteeksiantamusta.
Oppikoon siis jokainen etsimään syntien anteeksiantamusta ihmisiltä eikä mistään muualta. Ainoastaan siten se on löydettävissä, sillä näin kuuluu Herramme Kristuksen käsky: "Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa" (Matt. 18:18). Ja samoin "Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut" (Joh. 20:23) Jumala ei voi sietää, että jokainen ryhtyy rakentamaan omia tikapuita eli portaita taivaaseen: hän yksin tahtoo olla rakentaja.
.
.
Ottakaa siis tarkoin vaarin tästä opetuksesta ja tietäkää, mitä varsinaisesti syntien anteeksiantamus on ja miten voidaan tulla siitä varmaksi sekä mistä se on etsittävä ja löydettävä. Sinun ei näet sitä varten tarvitse mihinkään mennä, vaan saat olla kristillisessä seurakunnassa, jolla on sana ja sakramentit.
Huonepostilla 19 kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Matt. 9: 1-8- Anonyymi
Harhaoppiset riitelee perustaa kuppikuntia ja lahkoja.
- Anonyymi
"Kun sinulta kysytään, mitä tarkoitat sanoessasi "Minä uskon Pyhään Henkeen", osaat silloin vastata: "Uskon, että Pyhä Henki - nimensä mukaisesti - pyhittää minut." Mutta millä tavalla hän sen tekee ja mitä välineitä hän siihen käyttää? Vastaat näin: "Hän käyttää siihen kristillistä kirkkoa, syntien anteeksiantamista, ruumiin ylösnousemista ja iankaikkista elämää." Pyhällä Hengellä on maailmassa sitä varten erityinen yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä. Tämän sanan hän ilmoittaa, ja sitä hän teroittaa. Hän valaisee ja sytyttää sydämet käsittämään sen, ottamaan sen vastaan, pitämään siitä kiinni ja siinä pysymään.
- Anonyymi
16. Ällös siis mitenkään ryhdy selittelemään näin: Usko ei yksin saa vanhurskaaksi tulemista aikaan, siihen kuuluvat teotkin; onhan sen perusteella, mitä me sanoimme, päivänselvää, etteivät teot asiaan vähääkään vaikuta. Ketään ei vahingoita mikään muu kuin epäusko, koska teot eivät riitä. Jos olisi käsillä usko, kaikki olisi hyvää. Yhtä vähän siis kuin teot, epäuskossa oltaessa, vaikuttavat sitä, että ne ovat pahoja, yhtä vähän ne uskossa oltaessakaan vaikuttavat sitä, että ne ovat hyviä. Epäusko yksin turmelee kaikki teot, usko taas tekee ne kaikki hyviksi.
17. Tässä on kuitenkin vielä yksi seikka. Kristus sanoo: "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi". Sanonet: Kuulenpa, että kastekin tässä tarvitaan. Tietysti se tässä tarvitaan, mutta kaste ei ole teko, jonka me itse teemme. Sen täytyy olla uskon mukana siitä syystä, että Jumala tahtoo, ettei usko jää sydämen salaisuudeksi, vaan että se purkautuu esiin, tullakseen maailman edessä tunnetuksi ja ilmeiseksi. Jumala on asettanut tämän ulkonaisen merkin sitä varten, että jokainen voisi osoittaa ja tunnustaa uskonsa, ja niin tultaisiin pyhään ristiin. Jos näet usko saa pysyä salassa sydämessä, voidaan olla varmoja siitä, ettei tarvitse kantaa ristiä eikä seurata Kristusta. Ellei näet maailma tietäisi meidän uskovan, meitä ei vainottaisi.
18. Toiseksi: kukaan ei meistä kostu eikä tule uskoon, ellemme julkisesti tunnusta evankeliumia ja ellei meillä ole julkista merkkiä, josta tiedetään, missä kristityitä on ja keitä he ovat. Jumala on siis järjestänyt siten, että meidän uskomme on tuleva ilmeiseksi pakanoille: ken vain on kristitty ja on kastattanut itsensä, on jo sellaisenaan vaarassa joutua pakanoiden ja epäkristittyjen käsiin ja surmattavaksi. On siis välttämätöntä, että me, jos olemme kristityitä, kastatamme itsemme, tai, ellei se ole mahdollista, ainakin sanomme: Halusta tulisin kastetuksi.
19. Tämä merkki on sitä paitsi annettu meille senkin tähden, että me Jumalan omalla armollisella avulla olisimme varmoja hänen armostansa, ja että jokainen voisi sanoa: Jumala on antanut minulle tämän merkin sitä varten, että olisin varma autuaaksitulemisestani, minkä hän on luvannut evankeliumilla. Hän on näet antanut meille sanansa, kirjeen, ja sanojen ohella kasteen, sinetin; näin usko, joka käsittääpi sanan, vahvistuu merkin ja sinetin avulla.
20. Mutta tässä et todellakaan havaitse mitään ihmistekoa: kaste ei ole minun tekoani, vaan Jumalan. Se näet, joka minut kastaa, on Jumalan sijaisena, eikä hän suorita mitään ihmistekoa, vaan kaikki on Jumalan käsialaa ja tekoa: Jumala siinä varsinaisesti toimii. Sen tähden sopii ja pitääkin minun sanoa: Itse Jumala, minun Herrani, on kastanut minut ihmiskäden välityksellä; siitä minä voin kerskata ja siihen minä nojaudun ja sanon: Jumala on minulle antanut merkin, hän ei tahdo eikä saata valhetella, ja näin minä olen varma siitä, että hän on minulle armollinen ja että hän tahtoo tehdä minut autuaaksi: Poikansa kautta hän on lahjoittanut minulle kaiken, mikä hänellä on. Meidän puolellamme siis ei ole mitään muuta kuin usko yksin, ja hänen puolellansa sana ja merkki yksin. Tästä olemme tarpeeksi usein puhuneet; nyt siis ei ole tarvis tätä kysymystä enempää eikä laajemmalta käsitellä.- Anonyymi
Jumalan poika on se pelastajana merkki. Ristillä ✝️⭐🌟. Älä sekoita muihin uskontojen tai jumaliin tai minkään maan sotilas merkkeihin.
- Anonyymi
helatostain 2 evankeliumisaarnasta
Sitten seuraa jatkoksi:
Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi.
25. Jumala on aina sanansa rinnalle antanut ulkonaisen merkin voimakkaasti tehostamaan hänen sanaansa, niin että me vahvistuisimme sydämissämme emmekä, sanaa epäillen, horjuisi. Niinpä hän Nooalle antoi taivaalla näkyvän sateenkaaren sen merkiksi, että oli pitävä sanansa eikä enää vedenpaisumuksella hävittävä maata. Näin sateenkaari oli Nooalle ja on meillekin aivan kuin sinetti tai leima; kirjettäkin kirjoitettaessa siihen painetaan kirjoituksen varmemmaksi vakuudeksi leima. Ja aivan samoin kuin valtaherroilla on omat eri väriset vaakunansa tai tunnuksensa, joista heidät tunnetaan, samoin Jumalakin on tehnyt meille: hän on vahvistanut sanansa merkeillä kuin sineteillä ikään, ettemme mitenkään epäilisi. Aabrahamille hän antoi ympärileikkauksen sen merkiksi, että Kristus oli tuleva siunaamaan maailman. Samoin Kristus on tehnyt tässä, lupaukseensa: »Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi» lisäämällä ulkonaisen merkin, nimittäin kasteen ja lisäksi leivän ja viinin sakramentin, käytettäväksi erikoisesti kiusauksissa ja kuoleman korvalla vahvistamaan uskoamme ja vaatimalla vaatien muistuttamaan Jumalaa hänen lupauksestansa.
26. Saattaahan joku uskoa, vaikka ei olekaan kastettu. Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, kunhan vain uskotaan evankeliumi. Siinä, näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin epäuskon. Sen tähden Herrakin sanoo: "Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" eikä sano: "Joka ei ole kastettu", näin vaieten kasteesta. Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirje, johon sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna. Sillä ihmisellä siis, jolla on se merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta. Luther vanhurskauttaminen ja sskramentit
Samaa mieltä.
SS-kramentit kunniaan.
😊 😊 😊 😊 😊- Anonyymi
Helluntailaiset älyvapaat taas.
- Anonyymi
Juutalainen pysyköön syngigalla niin pysyy rauha. Yhteiskunnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalainen pysyköön syngigalla niin pysyy rauha. Yhteiskunnassa.
Luther vaikutti 1500- luvulla Saksan luostarissa ja yliopistolla.
- Anonyymi
On niin epäoikeudenmukaista, että otetaan osa yhteiskunnan asenteista monen sadan vuoden takaa ja verrataan sitä tähän päivään, ja tuomitaan asenteet ja toimet.
Palatkaa kokonaan Lutherin aikaiseen yhteiskuntaan, niin toteatte, mitä silloin ihmisen elämään kuului, mikä oli Jumalan tahto. Mikä oli eri yhteiskuntaluokkien asema, mikä oli oikein, mikä väärin. - Anonyymi
Näissä suullista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä. - - Myös ne, jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä.
Tässä esimerkki siitä ettei Luther uskonut sakramentit uudestisynnyttävän. Parannus ja kaste kuuluvat yhteen, mutta uudestisyntyminen on uskon kautta saarnattuun lupaukseen.
Eli esimerkiksi Pietarin helluntaisaarna Apt 2 ja Paavalin kääntymys. Voisi sanoa että näissä tapauksissa tultiin uskoon kasteen kautta. Mutta kuten Luther tuossa yllä ja Vl ja Apt 10 Cornelius kääntymys selvästi osoittaa niin usko (Pyhä Henki) saadaan jo parannuksen yhteydessä kun uskolla tartutaan lupaukseen. - Anonyymi
Luther kirjoitti niin paljon ettei voi aivan kaikessa olla väärässä. On hänen pakko olla jossain asiassa aivan oikeassakin aivan todennäköisyydenkin mukaan.
- Anonyymi
Joskin vahingossakaan hän ei kirjoittanut että herjatkaa tosianne sen minkä ennätätte, niin täytätte Kristuksen lain.
Näillä pojilla on oikein hienot SS-kramentit yllään.
Pääsevät taivaaseen jos saavat ihmiseltä synninpäästön.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/20/Bundesarchiv_Bild_183-H15390,_Berlin,_Kaserne_der_LSSAH,_Vergatterung.jpg
Sama koskee tietenkin myös tyttäriään naiskentelevia lesta-isiä.
😊 😊 😊 😊 😊Mitä ihmettä ne tunkee noita pilkkuja ja pisteitä nettiosoitteisiin? Pitäisi palata vanhaan jossa oli kahdeksan merkkiä.
Tässä ne SS-pojat kramentteineen.
https://shorturl.at/JZrqE- Anonyymi
Lutter oli uskovainen
- Anonyymi
Nyt käyttikö se sitten saarnoissaan evankeliumia
En voi kyllä muuta sanoa kuin että tämän postauksen tekijä ei ymmärrä (Lutherin) sakramenttiteologiaa ollenkaan.
Ensinnäkin, edelleen: Pyhän Hengen virkateologia ei kuulu tähän mitenkään. Ja sanoakseni siitäkin kuitenkin muutaman sanan, Luther vielä viimeisinä viikkoina saarnaamissaan saarnoissa vahvistaa sen että Donatolaiset oli harhaoppisia koska he sanoivat, että sakramentit ja synninpäästö jne ei ole pätevä, ellei sitä julista pappi tai ihminen jolla on Pyhä Henki ja ne halus oman pienen puhtaan joukon. Eli Luther oli kyllä samaa mieltä vllien kanssa siitä, että ihminen jolla on Pyhä Henki voi julistaa synninpäästön, mutta niin on ISO OSA MUISTAKIN LUTERILAISISTA, voi hyvänen aika miten vaikea se on ymmärtää, ja silti se tosiasia ei tee niistä muista luterilaisista sen enempää lestadiolaisia kuin lestadiolaisista luterilaisia tämän yhden asian perusteella. Mutta todellisuutta on se, että Luther olisi todellakin kirkon miehiä, eli pitäisi kirkkoa oikeana kirkkona ja sen synninpäästöä pätevänä jne, koska hän nimenomaan on donatolaisia jne vastaan, koska kukaan ei voi tosiasiallisesti tietää muutoin kuin opin perusteella onko joku oikeassa uskossa vai ei. Kukaan ei näe onko toisella Pyhää Henkeä vai ei muutoin kuin opin ja uskon hedelmien perusteella. Eli Luther ei olisi ollut perustamassa jotain omaa pientä ainoaa oikeaa joukkoa KIRKON KONTEKSTISSA todellakaan, niinkuin vllät on tehneet.
11 pävää ennen Lutherin kuolemaa, hän sanoo mm. (http://www.koistinen.se/019 Luther KP.htm):
"Tässä on Augustinilläkin ollut paljon tekemistä ja taistelemista Donatistaita vastaan, jotka niin ikään rohkenivat laittamaan sellaista seurakuntaa ja sentähden erisivät yhteisestä kristikunnasta, jolla kuitenkin oli puhdas oppi ja ymmärrys sekä oikia sakramenttein käytäntö. Sillä jos tahdot ylön paljon puhdistaa ja perata itseäs, saat asian siten paljon pahemmaksi. Itse Kristuksenkin ja apostolein täytyi kärsiä Judas parissansa." - Ohhoh, Lutherin mukaan katolisella kirkolla oli puhas oppi ja sakramenttiteologia tuolloin Augustinuksen aikana. No arvatkaa vaan mitä kirkko silloin opetti kasteesta ja ehtoollisesta ja ripistä ja arvatkaa mitä Augustinus ERITYISESTI NIISTÄ OPETTI.
Ja nyt edelleen tähän sakramenttiteologiaan. Vllät käyttää aina sitä retoriikkaa että jos jonkun tarvitsee saada synnit anteeksi niin miksei Luther koskaan sano että mene ehtoolliselle? No vastaan että samasta syystä mistä minullekkaan ei koskaan ole katolisessa kirkossa sanottu niin tai kenellekkään muullekkaan sielunhoidollisessa keskustelussa, vaan nimenomaaan sanottu että mene ripille. No tarkoittaako se nyt kun Luther sanoo vain että ripissä/synninpäästössä saa synnit anteeksi, ettei muuten saa? Ei, Luther käyttää vain normaalia kieltä. Ripin funktio on SIELUNHOIDOLLINEN, eli kun tunnustat synnit, niin se yksistään jo auttaa psyykkisesti, vaikka et synninpäästöä saisikaan, mutta rippi ja synninpäästö on tehokas ase paholaisen juonia vastaan koska se katkoo siivet kaikenlaisilta syytöksiltä, koska synnit on "nimellisenä" laitettu pois ja saatu eksplisiittinen synninpäästö. Se taas ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ehtoollisessa silti olisi läsnä syntien anteeksiantamus, koska kyllä on Lutherin mukaan ja myös katolisen teologian mukaan. Juuri samalla tavalla katolisessa kontekstissa ei kukaan sanoisi, että mene ehtoolliselle jotta saat synnit anteeksi. Se ei silti tarkoita ettei siinä saa. Yhtä minun videota jopa katolilainen kommentoi että synnit saa ripissä anteeksi, no tarkoittaako se sitä että tämä katolilainen oli sitä mieltä ettei ehtoollisessa saa? EI, vaan se tarkoittaa sitä, että se on se vakiotapa tehdä parannus synnistä.
Sama kasteessa. Eli jos Luther sanoo, että täytyy olla edeltävä sana ja usko, että kasteessa syntyy uudesti, niin tuo ei ole mitenkään sitä vastaan että kasteessa voisi saada synnit anteeksi ja syntyä uudesti: tuo on täysin pätevää KATOLISTA TEOLOGIAA myös, heh (samoin se että usko voi syntyä ennen kastetta ja siinä tapauksesssa se on sinetti). Ei ketään kasteta ellei hänellä ole uskoa evankeliumiin eikä kukaan synny uudesti ilman EDELTÄVÄÄ sanaa niinkuin Luther aivan oikein opettaa.
Mun mielestä tämä koko keskustelu osoittaa vain sen, että vllät ei keskimäärin ymmärrä sakramenttiteologiaa OLLENKAAN. Ei nähdä metsää puilta, kun tuijotetaan vain sitä yhtä puuta, joka on Pyhän Hengen virka -oppi: "kato, Luther uskoi tähän, sen täytyy olla MEIDÄN KANSSA SAMAA MIELTÄ". Öööö, miten niin? Valtaosa muistakin luterilaisista uskoo tuon.
On niin kiire survoa kaikki mitä Luther sanoo tuohon omaan PH muottiin, että on mahdoton ymmärtää kokonaisuutta ja oikeasti sakramenttiteologiaa ja myös Lutherin virkateologiaa, JOKA EI OLLUT DONATOLAINEN. Vllät on donatolaisia, koska ne sanoo, että ilman PH kaikki saarna on turhaa, Luther taas ei ollut sitä mieltä, sikäli kuin seurakunnassa PH vaikuttaa. Ja tämä ei mitenkään ole ristiriidassa sen kanssa, että jokainen kristitty, jolla on PH voi antaa anteeksi syntejä Lutherin mukaan."Juuson lainauksia lukiessa joku voi hämmentyä, että eikös vain Lutherin mukaan kasteessa ja ehtoollisessa kuitenkin ole syntien anteeksiantamus. Tavallaan on, mutta vain uskovaisille, ja sekin johtuen siitä, että meillä kristikunnassa kaikki on syntien anteeksiantamusta. Parannuksen voi tehdä vain uskomalla Pyhän Hengen voimasta saarnatun evankeliumin Kristuksesta kohdalleen. Pyhän Hengen läsnäolo on välttämätön edellytys uusien opetuslasten syntymiselle Herralle."
Luther ei koskaan sanonut, että se mitä hän kirjoitti iso katekismuksessa olisi ollut väärin, eli kyse ei ole siitä että tavallaan on, vaan että ON. Tuossa taas loistava näyte vl-retoriikasta. Olen toistanut sen monta kertaa, että sakramentit on tarkoitettu aina USKOVILLE. Ja myös katolisessa kirkossa, jos joku on kasteen jälkeen langennut pois uskosta, hän menee ripille ja saa synninpäästön ennenkuin menee ehtoolliselle, EI EHTOOLLISELLE SAADAKSEEN SYNNIT ANTEEKSI. Eli sakramentit on uskoville. Mun on edes vaikea käsittää miten solmussa ihminen on kun hänen on niin vaikea ymmärtää tämmösiä perusasioita. Pyhän Hengen läsnäolo kirkossa on Lutherin mukaan edellytys, mutta koska ei voida tietää, kenellä se on, niin silloin on vain uskottava, että vaikka heittiö antaisi synninpäästön oikean kirkon kontekstissa niin se on pätevä. Ja tämä kyllä nähdään myös siitä, että kuinka monta ihmistä on tehnyt parannuksen vl-liikkeeseen esim 60 ja 70-luvuilla tunnetun puhujan kautta josta on paljastunut jälkeenpäin että tämä oli pedofiili. No oliko tämä parannus väärä ja kaikki ne hyvät hedelmät jotka ihmisillä tuli tämän parannuksen myötä? Ei, koska Pyhä Henki toimi koska seurakunnassa vaikutti Pyhä Henki, vaikka itse saaranaaja olikin kuolleessa uskossa.
Eli Jeesus sanoo, että mitä tahansa te sovitte keskenänne niin sen te saatte. Jos seurakunnassa on sovittu että jollakin henkilöllä on saarnavirka ja seurakunnassa vaikuttaa Pyhä Henki, niin silloin se saarnaviran omaava henkilö puhuu Pyhän Hengen suulla vaikka siihen virkaan olisi asetettu LAHOKANTO."Näissä suullista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä. - - Myös ne, jotka ovat uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon, saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan välityksellä.
Tässä esimerkki siitä ettei Luther uskonut sakramentit uudestisynnyttävän. Parannus ja kaste kuuluvat yhteen, mutta uudestisyntyminen on uskon kautta saarnattuun lupaukseen.
Eli esimerkiksi Pietarin helluntaisaarna Apt 2 ja Paavalin kääntymys. Voisi sanoa että näissä tapauksissa tultiin uskoon kasteen kautta. Mutta kuten Luther tuossa yllä ja Vl ja Apt 10 Cornelius kääntymys selvästi osoittaa niin usko (Pyhä Henki) saadaan jo parannuksen yhteydessä kun uskolla tartutaan lupaukseen."
Tämä nimenomaan on täysin vl-tulkintaa ja sanojen asettamista Lutherin suuhun. Edeltävä sana tarkoittaa Jumalan sanaa, ei vl-ajatusta siitä, että se on Pyhässä Hengessä julistettua sanaa. Kuka tahansa joka on Lutheria lukenut ymmärtää tämän. Vastaavasti niinkuin sanoin, kukaan ei kristikunnassa opeta, että kaste on mitään muuta kuin pelkkää vettä ilman edeltävää sanaa. Eli edelleen Luther on tässä katolilaisten kanssa samaa mieltä.
Sitten vielä kehtaat vääristää Raamattua. Pietari sanoi selvästi että Pyhä Henki saadaan kasteessa, siitä ei ole kiemurteleminen. Samoin Ananias sanoi Paavalille että hän saa synnit anteeksi kasteessa, sitäkään ei auta väännellä. Ananias ei antanut Paavalille synninpäästöä, sitä ei Raamattu kerro, eikä edes Paavalin itsensä mukaan julistanut hänelle evankeliumia, koska Paavalin mukaan hän ei saanut evankeliumia keneltäkään ihmiseltä, vaan itseltään Herralta Jeesukselta. Cornelius ja kumppanit sai Hengen kun kuunteli saarnaa, se on Raamatun todistus, mutta ei se tarkoita että nuo muutkin Raamatunkohdat meni niin, koska ei ne menneet. Eli taas yrität asettaa koko Raamattua muottiin johon se ei mene.
Miksei Samariassa Pyhä Henki tullut vaikka uskovainen Filippus julisti siellä evankeliumia ja kastoi ihmisiä kun he uskoivat? Miksi Henki tuli vasta kun apostolit tuli ja asettivat käden heidän päälleen? Eikö Filippuksen synninpäästö ollutkaan pätevä tai edes hänen kasteensa? Katolinen teologia vastaa tähän kysymykseen, mutta vl-teologia ei kykene vastaamaan.
Raamatussa kaikki kääntymykset eivät ole samanlaisia eikä niitä voi laittaa samaan muottiin. Vastaavasti Paavali kysyy niiltä joiltain miehiltä että saitteko Pyhän Hengen kun tulitte uskoon ja nämä miehet vastaa että ei olla kuultukkaan Pyhästä Hengestä niin Paavali kysyy että millä kasteella teidät sitten on kastettu? Vaikuttaisi siltä että Paavali linkittää Pyhän Hengen saamisen tässä tapauksessa nimenomaan kasteeseen.
Joka tapauksessa, aikamoista Lutherin sekä Raamatun vääristelyä."Löysin tuolta VL foorumista Luther lainauksia. En kyllä tiedä kuinka hyvin ne edustaa Lutherin käsityksiä kokonaisuudessa, mutta vastaa "aamenta" näin irrotettuna ainaki."
Tämä on parasta mitä tässä aloituksessa on, koska tätä tämä koko VL-sepitys Lutherista on. Otetaan ulos Lutherin kokonaisteologiasta muutama kappale parista saarnasta ja unohdetaan kaikki muu mitä Luther on sanonut. Täysin naurettavaa.Lisäänpä vielä tähän, että Paavi Fransiscukseatakin saa lestadiolaisen aivan helposti tällä metodilla. Paria sen kirjoittamaa apostolista kehotuskirjettä siteeraa sopivasta kohdin, muuta ei tarvita. Sama homma muutenkin: olen kuullut katolisen papin sanovan useammin kuin kerran, että ihminen joka ei itse tunne Jeesusta, ei voi todistaa Hänestä muille ja myös että usko tulee nimenomaan kuulosta. Tarkoittaako tämä sitä, että tuo pappi ei usko että synninpäästö ei ole pätevä jos sen sanoo Jumalaton pappi kirkon kontekstissa? Tai että uskoon ei voi tulla mitenkään muuten kuin PH omaavan saarnaajan julistuksen kautta? Ei, koska kirkko ei ole Donatolainen. Ja tiedän sen koska olen keskustellut näiden henkilöiden kanssa.
Asiat ei aina ole sitä miltä ne omien mieltymysten ja oman korvasyyhyn valossa vaikuttaa. Ylipäänsä, mitä väliä sillä on mitä mieltä Luther oli OIKEASTI? Lestadiolaisetkaan, ne teistä jotka pelastuu, ei pelastu uskomalla Lutheriin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005047558- 2302640
- 262571
- 1601907
- 1141768
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31479Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01367- 761183
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621158IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41155