Tänään. Nyt. Taas. Siis se vimma miten kovasti oma mieli haluaa uskoa omaan biakseen on ihan uskomaton. Minun oma mieli on huijannut minua useasti.
Ehkä nyt alan arvostaa paremmin sitä selkeyttä miten persemäisesti vastapuoli on toiminut. Satuttamista, julmuutta, välinpitämättömyyttä, kylmyyttä, itsekkyyttä. Mutta se selkeys. Sille ei ole hintaa. Se on arvokasta minun tilanteessa.
...olisi kuitenkin liian toiveikasta olettaa että hän tiedostaisi sen.
Hän ei oikeasti vain välitä minusta yhtään.
Mua on nyt sattunut niin paljon sen suhteen ja toivoisin, että alan oppimaan. Hermosto on jo oppinut, jos kirjoitan hänelle, stressiä piikittää pään sisältä suoraan suoneen ja tulee niin jännittynyt ja ahdistunut, epämukava olo etenkin kehon keskiosiin. Jos menen puhumaan hänelle, konkreettisesti vapisen pelosta.
Mitä voi sanoa? Olen varmaan ihan vitun rikki, että tämän perinpohjainen tiedostaminen on niin vaikeaa. Miksi keho ymmärtää ja minä en?
Ainakin vaihteeksi taas ihan täydellisesti täällä todellisuudessa.
Sitä haluaisi uskoa niin kovasti, että se ihminen olisi parempi. Että se ihminen olisi hyvä. Etsii kaikki vihjeet siihen ja huijaa itseään, ruokkii omaa mielikuvaansa ja harhaansa...
Tätä olen tehnyt liian pitkään. Liian paljon.
Ja mua on myös satutettu paljon... joten ymmärrän itseäni, miksi olen näin, niin voin antaa myös anteeksi itselleni virheeni ja käytökseni.
Voiskohan ens vuonna olla sellanen vuosi että hän olisi kauempana takanapäin, ja tiedostaisin todellisen tilanteen paremmin ja vakiintuneemmin?
Ja tähän tilanteeseen totuttelu varmasti ottaa aikansa. Ja toipuminen ottaa... lisää aikaa... jota on kulunut jo vuosia.
Varmaankin jos elämä täyttyy paremmista asioista, voisin saada paremmin kosketusta valoon tästä vanhan risukasan pimeydestä.
Ja opetuksena olisi se että kiertää itsekeskeiset ja sattuvat ihmiset vähän kauempaa. Tai ei ainakaan anna kenenkään lähestyä itseä liian nopeasti.
Virheitä olen kyllä tehnyt ja tiedän niistä jokaisen.
Tiedän tismalleen jokaisen virheeni, kun olen miettinyt tätä asiaa niin pitkään.
Nyt sitä oppia pitäisi hyödyntää ja tehdä jatkossa parempia valintoja.
Valinta sekin ettei tee mitään. Sekin on aina käytettävissä oleva mahdollisuus joka on erityisesti muistettava.
Toivoisin niin kovasti, että hänestä ei olisi minulle vaivaa ensi vuonna, ainakaan oman mielen elämisen puolesta. En haluaisi kuitenkaan estää häntä omien arvojen mukaisesti. Sillä myös osoitan, että olen häntä parempi.
-nukke
Ehkä nyt alan arvostaa paremmin sitä selkeyttä miten persemäisesti vastapuoli on toiminut. Satuttamista, julmuutta, välinpitämättömyyttä, kylmyyttä, itsekkyyttä. Mutta se selkeys. Sille ei ole hintaa. Se on arvokasta minun tilanteessa.
...olisi kuitenkin liian toiveikasta olettaa että hän tiedostaisi sen.
Hän ei oikeasti vain välitä minusta yhtään.
Mua on nyt sattunut niin paljon sen suhteen ja toivoisin, että alan oppimaan. Hermosto on jo oppinut, jos kirjoitan hänelle, stressiä piikittää pään sisältä suoraan suoneen ja tulee niin jännittynyt ja ahdistunut, epämukava olo etenkin kehon keskiosiin. Jos menen puhumaan hänelle, konkreettisesti vapisen pelosta.
Mitä voi sanoa? Olen varmaan ihan vitun rikki, että tämän perinpohjainen tiedostaminen on niin vaikeaa. Miksi keho ymmärtää ja minä en?
Ainakin vaihteeksi taas ihan täydellisesti täällä todellisuudessa.
Sitä haluaisi uskoa niin kovasti, että se ihminen olisi parempi. Että se ihminen olisi hyvä. Etsii kaikki vihjeet siihen ja huijaa itseään, ruokkii omaa mielikuvaansa ja harhaansa...
Tätä olen tehnyt liian pitkään. Liian paljon.
Ja mua on myös satutettu paljon... joten ymmärrän itseäni, miksi olen näin, niin voin antaa myös anteeksi itselleni virheeni ja käytökseni.
Voiskohan ens vuonna olla sellanen vuosi että hän olisi kauempana takanapäin, ja tiedostaisin todellisen tilanteen paremmin ja vakiintuneemmin?
Ja tähän tilanteeseen totuttelu varmasti ottaa aikansa. Ja toipuminen ottaa... lisää aikaa... jota on kulunut jo vuosia.
Varmaankin jos elämä täyttyy paremmista asioista, voisin saada paremmin kosketusta valoon tästä vanhan risukasan pimeydestä.
Ja opetuksena olisi se että kiertää itsekeskeiset ja sattuvat ihmiset vähän kauempaa. Tai ei ainakaan anna kenenkään lähestyä itseä liian nopeasti.
Virheitä olen kyllä tehnyt ja tiedän niistä jokaisen.
Tiedän tismalleen jokaisen virheeni, kun olen miettinyt tätä asiaa niin pitkään.
Nyt sitä oppia pitäisi hyödyntää ja tehdä jatkossa parempia valintoja.
Valinta sekin ettei tee mitään. Sekin on aina käytettävissä oleva mahdollisuus joka on erityisesti muistettava.
Toivoisin niin kovasti, että hänestä ei olisi minulle vaivaa ensi vuonna, ainakaan oman mielen elämisen puolesta. En haluaisi kuitenkaan estää häntä omien arvojen mukaisesti. Sillä myös osoitan, että olen häntä parempi.
-nukke
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pitäisi löytää jostain jäitä hattuun.
Ehkä tän takia tarvitsen jotain tarkoitusta ja tekemistä...
Sen avulla koitan hankkiutua tästä ongelmasta eroon.
Miten sen voi ratkaista? En halua vihata, vaikka olen vihainen.
Mun päivä ehkä alkoi huonosti ja sit oon miettiny sitä sen takia koko ajan.
En tiedä mihin uskoa. Tiedän että pitäisi antaa olla. Se on niin yksinkertaista.
...Toivoisin että nukkuisin pois tänäänkin. Se tekisi kaikesta helpompaa.
Olen kyllästynyt tähän tuskailuun.
Ja täällä pyöriminen ei ainakaan auta, se pahentaa.
...
En haluaisi tehdä itselleni pahaa. Mutta mitä muutakaan voin tehdä? Satuttaisin itseäni henkisesti, mutta silti. Ei se olisi hyvä.
Aina kun mulla on vaikeaa. Oli se missä vain. Jokin ajatus inttää;
"kukaan ei välitä. Olet omillasi. Pärjää yksin. Kukaan ei välitä, usko jo. Ei kukaan välitä vaikka kuolisit. Kaikille on ihan sama."
Kaikille on ihan sama niin kuin on aina ollut.
Ja sitten tulee perustelut tälle, perusteluina toimii erittäin hyvin aiemmat kokemukset.
Kaikki ne kerrat kun oisin tarvinnut tukea ja apua eniten, olen jäänyt yksin.
Toisen ihmisen välittäminen ei aina tavoita mua enää.
Ehkä sydämeni on mennyt kiinni.
Halusin tukeutua ja uskoa hyväksikäyttäjiini... tietysti sellainen jättää jäljet.
Ja myös ihmiseen joka on niitä parempi mutta silti ollut sattuva.
Fyysinen kipu... tai joku sellainen rääkkäys, mulla on se mielessä. Voisin tehdä sitä itsellenikin. Mutta se olisi niin paljon vapauttavampaa, kun joku toinen olisi hallinnassa ja minä avuttomana.
Ehkä sellainen bdsm juttu voisi olla jotain mikä toimisi. Koska mua ei tule kukaan rakastamaan... tai en pysty siihen uskomaan vaikka rakastaisi. Mulle on sanottu että musta välitetään mutta en pysty uskomaan siihen. En pysty. :'(
Joten jos olisin jonkun lemmikki, se tuntuisi ehkä enemmän rakkaudelta. En oikein tiedä.
Mun ymmärrys ja käsitykset on... jotenkin... pilalla.
Jotenkin väärin.
Huomasin että kun kaivattuni puhui mulle normaalisti... vaikka ei ehkä tiennyt että se olin minä, silloin tuntui että alkoi mennä parempaan mutta olin ylivarovainen ja siinä oli omat vaikeutensa, en voinut rentoutua kun kaikki mitä kirjoitin oli veitsenterällä. Sitten kusin sen homman... mutta toisaalta se vapautti minua ja avasi vähän mahdollisuuksia, ei vain kaivattuni suuntaan.
Ehkä mun ei pitäisikään rentoutua nytkään.
Ehkä pitäisi olla vain hiljaa ja unohtua ja kadota. Mutta pystynkö tähänkään?
En.
Lopulta mua ei tule kukaan pelastamaan.
Kun avuttomana kuuntelen niitä ajatuksia jotka inttävät ettei kukaan välitä eikä silläkään olisi väliä vaikka kuolisin, niin... ehkä sorrun itkuun, tai ravistelen, kuitenkin muutun avuttomaksi ja joudun olemaan siinä tilassa vähän aikaa kunnes tunteet on kaikki purkautuneet.
Kerran ystävä todisti sitä ja se meni itsetuhoisuuteen ja hän pysäytti minut, ja minun käteen sattui koska hän otti siitä kiinni niin lujasti, mutta se teki hänestä todella surullisen nähdä minut siinä tilassa.
Joten vaikka joku välittäisi...
Parempi silti etten tukeutuisi kehenkään.
Joudun pärjäämään yksin oli asiat miten vaan.
En oikein tiedä.. jotenkin olen vaan selvinnyt tähän pisteeseen.
Ja taas haluaisin pois.
Tai ehkä se ei ollut päivä vaan eräs juoma mikä sekoitti taas...
Huoh...
Olen liian herkkä. Liian vahingoittunut. Voispa joku lopettaa minut.
-nukke
Vähän parempi olo nyt... eikä tarvinnut tehdä mitään äärimmäistä.
Ehkä pitäisi unohtaa kaikki syyllisyys ja sellanen. Antaa olla vain eikä kaivella henkisiä arpiaan auki.
En varmaan koskaan kerro mun ongelmista enää läheisille. Mulla on montakin kaveria jotka sitä olkapäätä tarjoaa...
Mutta en halua tehdä niitä surullisiksi. En halua pilata kenellekään mitään.
...
Se kipu mikä mulla on, sitä ei pitäisi levittää eteenpäin.
Olen sekoillu sen kanssa vähän... se on mun vastuulla joo. (mutta se ei poista vastuuta minua satuttaneilta jotka ovat kohtelullaan vaikuttaneet minuun kielteisesti)
Niin kuin 6v sitten en vieläkään pysy ihan hallinnassa itsestäni, vaikka nykyään silti paremmalla menestyksellä... luulisin...
Kunpa voisin antaa olla. Ehkä osa minusta haluaisi oikeutta itselleen.
Ei sitä ole eikä tule olemaan, muuten kuin nauttimalla elämästä.
Se on ainut tapa saavuttaa itselleen jotain oikeutta, yhä. Ei kaikkien kokemusteni kohdalla, mutta en jaksaisi alkaa kaivelemaan ensimmäistä arpeani.
Ei se olisi sen arvoista koska vaikka kaikki menisi minun suosioon tuomio olisi kuitenkin vitsi. Joutuisin tunteilemaan ja kärsimään enemmän, kuin mitä niin kun en tee sen suhteen mitään.
...
Pyörin tätä ympyrää vieläkin.
Tiedän tarkkaan kaikki tekijät jotka sen mahdollistaa.
Tarvitsisin etäisyyttä. Omaa rauhaa. Etäisyyttä siitä ihmisestä...
Okei...
Mun päivä alkoi huonosti. Oon miettinyt tätä koko sen ajan taas, niin kuin vuoden trauman aikaan tein.
Otin asiaa mikä ei auttanut mua.
Ruokin ongelmaani tälläkin kirjoituksella.
Jos onnistuisin nukkumaan, enkä katsoisi enää taakseni herättyäni.
Voiko se onnistua?
Oikeasti, toiveeni hänen suhteen ei ole paljon muuttunut.
Olisi kuitenkin korkea aika että hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on...
Olen tehnyt itse sitä mistä häntä syytän.
Mutta en oikein...
En taida tykätä siitä että hän tulee lähelle...
Niin, se näyttää häiritsevän ja vaivaavan minua.
Varmaan siksi koska halusin tai en, hän silti merkitsee minulle paljon.
Häiriinnyn siitä kuitenkin. Mutta siihen pitää tottua.
Minun pitää tottua. Se on valitettavasti minun vastuulla.
Kunpa tämä olisi helpompaa.
-nukke