Pitkäaikaistyöttömiin iskemässä iso muutos: suuri joukko voi syrjäytyä, kun tärkeä tuki uhkaa loppua
Työllisyyspalvelut siirtyvät vuodenvaihteessa kuntien vastuulle. Uudistuksessa palkkatuen käyttäminen muuttuu kunnille kalliiksi...
…
”Työllisyyspalvelut siirtyvät vuoden vaihteessa TE-toimistoilta kunnille. Samalla myös palkkatuen maksaminen tulee kuntien vastuulle.
Palkkatuki on ollut hyvin käytetty työllistämiskeino pitkäaikaistyöttömille. Vuosittain aloitettujen palkkatukijaksojen määrät ovat vaihdelleet noin 28 000–35 000 jakson välillä.
Työnantaja, joka palkkaa työttömän työnhakijan, voi saada tukea 50, 70 tai 100 prosenttia palkkauskustannuksista. Palkkatukea voidaan myöntää joko viideksi tai kymmeneksi kuukaudeksi.
Palkkatuesta tulee nyt kunnille kallista, jopa paljon kalliimpaa kuin työttömistä menevästä sakkomaksusta. Sakko on osuus työmarkkinamaksusta, jonka kunnat joutuvat maksamaan valtiolle pitkään työttöminä olleista.
Kun sakkomaksu on 400 euroa kuukaudessa, palkkatuki tulee maksamaan Kuntaliiton mukaan kunnille enimmillään jopa 1600 euroa enemmän työtöntä kohden.”
https://yle.fi/a/74-20130432

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllä se syrjäyttää ihmisen kun sille maksetaan ettei tekisi mitään. Siitähän on kymmenien vuosien kokemus.
Nyt tullaan ns. nyrjäyttämään kuntien budjetit!!
Paraskin puhumaan syrjäytymisestä sinun viimeiset 20 vuotta viettäessä suoli24 palstoilla ilman muuta elämää.
Sattui se palkkatuettu työ olemaan yksi syistä syrjäytymiselle sen mahdollistaessa päättymisen jälkeen jäämään vuodeksi loisimaan ansiosidonneisella.
No entä mikä muutos kansantalouteen on?
Suomen talouskasvu on maailman 10. huonointa. Kiitos jallitus.
Kuinka se korjaantuu potkimalla mamut ulos maasta väärän värisen ihonvärin takia? Osaatko kertoa sinimusta ap?
Öh, mitä oikein raivoilet?
Tarvitaan paljon myllyköitä työttömyyteen nähden.
En usko että hallitusta kiinnostaa yhtään miten heikommmat pärjää. Luultavasti salaa toivovat että iso osa "turhista" ihmisistä vain kuolis pois.
Koomiseksi luokiteltava lehtijuttu palkkatuetun työn estäessä syrjäytymisen kuntouttavan työtoiminnan ajaessa saman asian. Palkkatuetussa työssä tullessa mieleen uudelleen kouluttautuminen hällä väliä siitä, että se on yksi TE toimiston virkailijoiden keinovalikoimista aktivointisuunnitelmien laatimisien yhteydessä. Palkkatuetun työn loppumisen jälkeen TE toimiston lopettaessa kiusaamisen siihen asti kun hakija luokitellaan taas pitkäaikaistyöttömäksi. Jokaisen palkkatuetussa työssä olleen palatessa sohvanpohjalle välittömästi sen loppuessa.
Rahat finito leikkauksineen sen seurauksena ja sekin on arvovalinta 😁😁
Tuulimyllylöitä tulee lujasti saattaa maalle satoja!