Narsisteilla on iso kaveripiiri ja heitä iso lössi uskoo. Vain harvat näkevät sen läpi. Narsistit ottavat kohteekseen ihmisen jota sitten isolla porukalla kiusaavat. Helpoin tapa selvittää kuka on narsisti on katsoa kuka on uskottavin. Narsisti on aina uskottavin ja saa sen vuoksi kaikki puolelleen. Narsistit ovat mestareita manipuloinnissa joten ei ole ihme, että lopulta heidän kohteensa jää vaille muiden tukea. Narsisti tarvitsee ympärilleen hovin ja se hänellä yleensä on. Narsisti mustamaalaa kiusaamisen kohdettaan usein narsistiksi saaden negatiivisen huomion pois itsestään. Ketä sinä uskot? Kuka on vakuuttavin? Kuka uskottavin?
Löytyi asiallinen kommentti eräältä täältä
Anonyymi-ap
28505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
P-nainen on narsisti
Samoin on S mies 🤭
Juu ja sit se t_omas on kans ihan sairas vainoaja. Halus aina jotain anime pukuihin puleutuvia.
Suuri suku ja iso kaveripiiri. Siitä koostuu kiusaajan rinki. 🤷🏻♂️
Kyllä siihen pystyy yksinäinenkin ihminen. Olemaan narsisti siis
Toki. Ja varmasti näin monesti ainakin halutaan uskotellakin jostakin jota kohtaan hyökätään isolla porukalla.
Juuri näin. Yksinäinen jää helposti ilman mitään tukiverkostoa ja hän vaan valehtelee ja on hullu ja mitä lie jne...
Sinähän sen tiedät kun porukalla sitä teette.
m
Narsisiti on raukka, säälimätön. Monesti kiusaa heikommassa asemassa olevia. Nauttii tilanteista, joilla saa toisen näyttämään kärsivältä. On ylimielinen, itsekäs ja minä, minä, minä- ajattelua harrastava, ei koskaan ajattele muiden etua.
Monesti haluaa itselleen asioista maksimaalisen hyödyn. Oppii virheistään niin, että osaa ne ikävät kokemukset kiertää jatkossa paremmin. Mustamaalaa ja lyö kapuloita rattaisiin muille. olet narsistille joko ystävä tai vihollinen.
Ajattelevat aina mustavalkoisesti asioita, ei ole välimuotoja. Heillä on aina hovinarreja, jotka muulin tavoin voivat tehdä niitä likaisia juttuja narsistin puolesta, hän on delekoija. Ei likaa omia käsiään, jos voi saada toisen niitä tekemään puolestaan.
Sinun pitää olla lojaali hänen suuntaansa, mut hänen ei sinun suuntaan. Narsisti pitää huomiosta ja haluaa olla se ylin päättäjä, jonka mukaan edetään. Irtautuminen voi olla vaikeaa narsistista, jos hyötynyt sinusta aiemmin, ei halua luopua saavutetuista eduista.
Mut heittää sinut haaskalle (tyhjänpäälle), jos hyöty katoaa. Tässä säälimätömyys on näkyvintä, jos paljastut jostain lojaliuteen liittyvästä virheestä, hänen on vaikea antaa sitä anteeksi. Luottamuksen menettää helposti hänen kokemastaan "isosta" mokasta. Joka voi olla pienikin juttu sinulle. On koston haluinen.
Miten käy suvun jäsenelle kuka ei halua osallistua?
En ole kenenkään kanssa tekemässä mitään kellekkään
No eivät kaikille tee, kun antaa vähän vauhtia.
Paljonkohan siitä tienaavat ja keiden taskuun lopulta eurot menevät?
Kerro lisää.
Samat jutut teillä täällä
Kyllä juurikin näin. Minun kiusaamis lössissä ainakin mukana M mies, T mies ja eräs nainen kenen nimeä en tiedä mutta havainnut että kyttää tekemisiäni silloin kun autossani tapahtuu kun olen asioilla. Terv. N nainen
Sen jälkeen kun aloin kuljettaa ruokiakin mukanani autossa jotta ne pysyisi turvassa sillä aikaa kun poistun kotoa, alkoivat he kulkea myös autossani.
Sama vika. Rypäleet seurasivat minua töihin 15 km. Ja leivän välissä oli taas kerran juustoa. Kuka lie laittanut.
Ei pidä paikkaansa. Narsisteja on montaa eri koulukuntaa ja kaikilla ei todellakaan ole laajaa verkostoa. Monet narsistit eivät myöskään yritä leimata muita narsisteiksi, noska narsismi on kunnian asia osalle narsisteista. Naistenlehtien narsismiulinat eivät kerro koko totuutta marsismista. Loppu viimein narsisti on myös uhri, eikä hänen elämänsä ole helppoa. Kukaan ei ole tahallaan persoonallisuushäiriöinen.
Minä minä ihminen joka esittää kaikkien kaveria mutta jokaista kuitenkin haukkuu seuraavalle. Elämä pelkkää viestin lähettelyä ja soittelua. Osaa esittää. Määrää ja syyttää toisia. Itsessään ei näe vikaa.
Tarviiko laskea kuularuiskulla läpi että ymmärtää? Näinkö on tähänkö on tultu?
Tietoa jollakin?
Hyvää uutta vuotta
Kunnon Jytky....
Eikä tarvii enää kuunnella teidän loukkauksia ja ivauksia kaikkeen, miksi vittu sulla on aina ryhti suorassa, luuletko saatana olevasi parempi kuin me, etkö vittu osaa jakaa, luuletko vittu olevasi jotain, eikös sitä saatanan nokkaa saa alemmaksi etkö vittu osaa kunnioittaa.
En vittu osaa teitä, olen saatana tehnyt töitä ja rehellisesti ja ihan omalla tietoisuudella vittu enemmän kuin te tuutte ikinä tekemään, ja saatana selvinnyt semmoisista asioita ja hoitanut semmoisia asioita että vittu jos haluun niin nokka on ylhäällä. JA VITTU MUUTEN LUULEN OLEVANI MINÄ !!!! JA VITTU OLEN PARAS MINÄ JA KUNHAN TÄMÄ PASKA ON OHI; NIIN VITTU ELÄMÄNI ON TAAS HYVÄSSÄ MINUN JÄRJESTÄMÄÄ JA SIINÄ KAIKKI ON VITTU MINUN: TIEDÄ SE; PERKELE!
Vaikea sanoa näistä, osa ihmisistä hakataan alas koska syövät muita niin sanotusti, tai hakkaavat heitä. Aina ei mene oikein. Ja osa ei tiedosta mitä voi tehdä tiedostamattaa ja näissäkin virheitä.
Mutta jospa oikaistuu nämä jutut, ja loppuu nämä hirveä "pommitus" ja tuntuu kuin joku "imuttaa" tai "tykittää". Ja jos on kaivattu, niin harva mies nyt on nainen. Eli ihan kuin oikeassa elämässä niin kai te erotatte naiset ja miehet toisistaan. Ja jos ei halua että omaa työtä hakataan tai elämää, ei pitäisi joukossa tehdä sitä muillekaan. JA jos aina kärkkäästi vaatii omiaan niin miksi ei toimi taas toisin päin :) ja kaikki ei halua siihen toimintaan ja elää sekasieluina ja sekopäinä, näitä pitäisi kunnioittaa. Ja nimiä täällä ylhäällä jotta loppuisi ja saataisiin selvennystä missä mättää..
Kuvaa hyvin montaa poliitikkoa.
ja toisekseen että hienoa se työ on seksuaalisuudenkin kanssa, ja pakollista, mutta moni tykkää yksityisyydestä ja asiat on henkilökohtaisia ja monille arkaluonteisia. Jos millään voisitte jotenkin miettiä onko kyseessä se oma ihastus, tai yleensäkään nainen tai mies.
ja tuo oikea elämä on näille asioille se varmin paikka, niin ei mene henkilöt sekaisin.
Oletko hiukan ex? Narsku jonka tytär osallistui "haaskan kimppuun" heti kun aloit oleen kuvioissa enemmän? Pahasti toki sanottu mutta faktaa vaan.
Meitä kohtalotovereita riittää.
Valitettavasti.
Iso lössi.. siinä biisissäkin se sama setti, mitä hokevat lössissään.. kuka sitten onkaan se isoin narsku?
Naama ei miellyttäny häntä laittoi currymajon sekaan risiiniöljyä.Valitti jatkuvasti juoksette paskalla.kaikkea muutakin ilkeyttä teki töissä laittoi muiden syyksi.