Muutin kotkaan soluasuntoon. Onko täällä todella näin hulluja ihmisiä?! Saan kokoajan huomautuksia!

Anonyymi-ap

Eli olen asunut solussa nyt 6 kuukautta. Muiden asukkien mukaan murustelen yhteisessä keittiössä enkä siivoa jälkiäni. Astiat jätän pöydälle ja jälkeeni jää sotkua. Jopa lattialla ja tuolilla on muruja, pöydällä lasin jälkiä ja ruoka sotkua. Seinillä roiskeita. Voi olla, että on vähän lennellyt, mutta en ole asiaa edes huomannut.

Tämän lisäksi jokaisella asukkaalla on viikon siivousvuoro joka vaihtuu ja alkaa uudelleen. Eli yksi asukas huolehtii, että paikat ovat siistejä. Minä en tätä tiennyt joten minun vuoroillani siivousta ei ole hoitanut kukaan. Aina tässä kohtaa olen saanut huomautuksia näistä omista sotkuistani, koska muiden vuoroillä muut siivoavat muruni pois.

Omaa huonettani en siivoa ollenkaan ja nyt siitäkin on tullut valituksia. Kuulemma koko asunnon ilma on huonontunut muuttoni jälkeen.

Tuosta siivousvuorosta en ole tienytkään. En sitten ymmärrä, että miksi se siivoja ei siivoa kaikkien jälkiä? Ilmeisesti kuitenkin siivousvuorossa olevan tehtävä on vain huolehtia, että muut siivoavat ja viime kädessä sitten siivoaa itse jos ei huomautuksista huolimatta sotku häviä.

Olen saanut valtavasti suullisia valituksia eikä mainettani yhtään parantanut se, että olin vahingossa jättänyt suihkusaippuaa yhteisen kylpyhuoneen lattialle ja yksi asukkaista liukastui ja löi päänsä, joutui käymään päivystyksessä.

Jäin kiinni, koska olen ainut jolla on sinistä saippuaa.

En taida sittenkään sopia soluasuntoon? Onko muilla ollut samaa ongelmaa? Mielestäni nämä muut asukkaat ovat siivoushulluja ja nipottavat vähän turhasta. Toki tuo kylppärijuttu oli kyllä ihan aiheellinen. Apua hävettää vieläkin. Huoneeni siisteydestä on ainakaan turha valittaa sillä pidän oveani kiinni kokoajan!
Taitaa olla aika alkaa harkita muuttoa taas pikapuolin.

7

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varmaan provo, mutta tällaisia ihmisiä on oikeasti. Juurikin soluasunnoissa. Luullaan, että yhteinen keittiö on yhtä, kuin ei tarvi siivota. Soluasunnot eivät ole mitään täysihoitoiloita.

    • Anonyymi

      Toivottavasti aloittaja saa häädön. Eikö sinulle mikään riitä? Pitääkö vielä tapahtua jotain vakavampaa, että alat oikeasti muuttamaan tapojasi?

      • Anonyymi

        Seuraava askel on, että ap aiheuttaa tulipalon tai vesivahingon omalla huolimattomuudella ja koko porukka joutuu evakkoon sieltä.


    • Anonyymi

      Kiitos nauruista. Piristi päivää kummasti.

    • Anonyymi

      Selkeästi aloittaja on mies ja muut asukkaat naisia🤣🤣

    • Anonyymi

      😂😂😂😂😂😂😂

    • Anonyymi

      Hah hah

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      147
      2467
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      176
      1694
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1588
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1533
    5. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      79
      914
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      895
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      861
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      59
      825
    9. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      798
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      152
      745
    Aihe