Mulla on sellainen ongelma että syksyllä aloitan opinnot yliopistolla ja taidan olla todella "ujo". Ehkä ujo on vääränlainen sanavalinta sillä en ole täysin hiljainen ja olen kiinnostunut ihmisistä mutta kynnys mennä juttusille on todella äärimmäisen korkealla. Tämä siis on ongelmani.
Tuntuu ettei muita kiinnosta, näytän hölmöltä yrittäessäni mennä selittämään jollekin jotain tai vastaavaa. Sitten paras ratkaisu onkin jäädä nurkkaan. Nurkkaan jääminen kuitenkin ahdistaa ja tuntuu että muut ihmettelee nurkkaan jäänyttä. Tiedän, että ensimmäiset puoli vuotta ovat aika ratkaisevia kaverisuhteiden syntymisessä uudessa paikassa ja pelottaa etten löydä ketään tai pääse samalle aaltopituudelle kenenkään kanssa.
Aikoinani olin koulukiusattu ja varmaan siinä on syy luonteelleni. Pelottaa etten tule hyväksytyksi muiden seurassa, pelottaa että muut katsovat jotenkin oudosti ja tuntuu että olen rumempi kuin muut (kuten kiusaajani ovat antaneet ymmärtää monen vuoden ajan). Olen jotenkin outolintu. Kuitenkin olen sisimmässäni mielenkiintoinen ja älykäs tyyppi ja lukiossa minulla oli pari ystävää mutta nyt pelottaa ettei sellaisia henkilöitä yliopistolta enää löydy.
Oma ongelmansa on sekin että olen miespuolinen ja alan opiskelijoista ehkä noin 15% tai alle on miespuolisia. Silti etsisin kaveria nimenomaan miespuolisista opiskelijoista, en siis hae mitään seurustelukumppania vaan arkipäivän juttukaveria, hauskaa ja inhimillistä tyyppiä kuten pari tähänastistakin kaveriani. Kokemuksieni mukaan sellaisia vaan on aika harvassa. Tietysti naispuolistenkin opiskelijoiden kanssa voisin olla kaveri mutten halua alkaa seurustelemaan. Sukupuolten välinen kuilu kaverisuhteissa vaan taitaa olla aikamoinen ja on vaikeaa olla pelkkä kaveri vastakkaisen sukupuolen kanssa. Vai?
Tämä nyt meni ujoudesta vähän yli mutta "ujous" taitaa olla kohdallani juuri se elämää rasittava tekijä, ainakin näin opiskeluaikana. Mutta jos täällä olisi joku joka osaisi kertoa opiskeluista ujona niin lukisin mielelläni hänen kertomuksiaan, ja muuutkin voisivat heittää neuvoja kehiin ujolle opiskelijalle! Kiitos.
Tuntuu ettei muita kiinnosta, näytän hölmöltä yrittäessäni mennä selittämään jollekin jotain tai vastaavaa. Sitten paras ratkaisu onkin jäädä nurkkaan. Nurkkaan jääminen kuitenkin ahdistaa ja tuntuu että muut ihmettelee nurkkaan jäänyttä. Tiedän, että ensimmäiset puoli vuotta ovat aika ratkaisevia kaverisuhteiden syntymisessä uudessa paikassa ja pelottaa etten löydä ketään tai pääse samalle aaltopituudelle kenenkään kanssa.
Aikoinani olin koulukiusattu ja varmaan siinä on syy luonteelleni. Pelottaa etten tule hyväksytyksi muiden seurassa, pelottaa että muut katsovat jotenkin oudosti ja tuntuu että olen rumempi kuin muut (kuten kiusaajani ovat antaneet ymmärtää monen vuoden ajan). Olen jotenkin outolintu. Kuitenkin olen sisimmässäni mielenkiintoinen ja älykäs tyyppi ja lukiossa minulla oli pari ystävää mutta nyt pelottaa ettei sellaisia henkilöitä yliopistolta enää löydy.
Oma ongelmansa on sekin että olen miespuolinen ja alan opiskelijoista ehkä noin 15% tai alle on miespuolisia. Silti etsisin kaveria nimenomaan miespuolisista opiskelijoista, en siis hae mitään seurustelukumppania vaan arkipäivän juttukaveria, hauskaa ja inhimillistä tyyppiä kuten pari tähänastistakin kaveriani. Kokemuksieni mukaan sellaisia vaan on aika harvassa. Tietysti naispuolistenkin opiskelijoiden kanssa voisin olla kaveri mutten halua alkaa seurustelemaan. Sukupuolten välinen kuilu kaverisuhteissa vaan taitaa olla aikamoinen ja on vaikeaa olla pelkkä kaveri vastakkaisen sukupuolen kanssa. Vai?
Tämä nyt meni ujoudesta vähän yli mutta "ujous" taitaa olla kohdallani juuri se elämää rasittava tekijä, ainakin näin opiskeluaikana. Mutta jos täällä olisi joku joka osaisi kertoa opiskeluista ujona niin lukisin mielelläni hänen kertomuksiaan, ja muuutkin voisivat heittää neuvoja kehiin ujolle opiskelijalle! Kiitos.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen aikanaan pahasti koulukiusattu ja vaikeista mielenterveysongelmista kärsinyt, nykyisin elämäänsä varsin tyytyväinen yliopisto-opiskelija. Haluan jakaa kanssasi joitakin mietteitä, joista kuvittelisin sinun voivan hyötyä.
Oman kokemukseni mukaan missään ei ole niin kapeat ja mielivaltaiset kriteerit hyväksyttävälle ihmisyydelle kuin peruskoulussa ja joskus lukiossakin. Yliopistomaailmassa on monenlaisia tyyppejä, toisten kanssa synkkaa paremmin kuin toisten, mutta yleisesti ottaen ainoa todella merkityksellinen asia on jonkinlainen kiinnostus opiskeltavaan asiaan ja motivaatio puurtaa sen parissa. Erilaisia alakulttuureja harrastusten, katsomusten ynnä muiden parissa riittää.
Varmaan on mahdollista löytää niitä, joita et kiinnosta ja joista vaikutat hölmöltä, mutta yhtä lailla niitä, jotka kokevat sinut juuri päinvastoin.Sitä paitsi aikuiset ihmiset ajattelevat lähinnä omia kuvioitaan - omien outouden ja epävarmuuden tunteiden projisointi toisiin on teini-ikäisen kypsymättömyyden merkki. Minulle uskoudutaan kenties keskimääräistä useammin, ja täytyy sanoa, että yleensä ihmiset ovat epävarmempia itsestään kuin arvaisikaan. Päältä näkee niin kovin vähän ja paljon enemmän omia ja toisten mielikuvia kuin tosiasioita.
Muista, että olet erillinen, itsenäinen yksilö, jolle on luonnostaan olemassa myös hengenheimolaisia. Ihmissuhteet ovat aina vuorovaikutusta. Jos joku saa ujot lähimmäisensä tuntemaan itsensä surkeiksi sähläreiksi ja toinen hienoiksi, kiinnostaviksi persooniksi, kumpikohan lienee sosiaalisesti lahjakkaampi? Kukaan ei tule kaikkien kanssa loistavasti toimeen, väkisin ei kannata eikä varsinkaan yo-maailmassa tarvitse tutustua. Toisaalta tosi sujuvilla tyypeillä, joihin tutustuu helposti, voi olla valmiiksi kaveripiiri aika pullollaan. Kannattaa etsiä hiljaisen ystävällisen oloisia ihmisiä - minä veikkaan, että kaltaisiasi löytyy yliopistolta huomattavasti enemmän kuin esim. yläasteelta! Mitä itse olen ihmisten kanssa jutellut, tuntuu, että tosi monelle koko yleissivistävä koulutus on ollut sellaista puolielämää.
Äläkä ajattele, että jos et ekan puolivuotisen aikana ole pässyt kunnolla mukaan porukoihin, peli on menetetty. Kursseja tulee ja menee, valmistuneet lähtevät ja uudet fuksit saapuvat, vanhoihin puolituttuihin saa tilaisuuden tutustua paremmin, harrastusryhmään tulee uusia naamoja... Liiku silmät avoinna eri piireissä äläkä tee sosiaalisuudesta suoritusta.
Anna itsellesi lupa tuntea itsesi pieneksi ja avuttomaksi, älä pakene tuota tunnetta vaan antaudu sille - ja huomaat olevasi elossa edelleen. Koko ajan kehityt, askel askeleelta, kun vain kiirehdit hitaasti. Lisäksi monet asiat, joita olet pitänyt heikkouksinasi, voivat osoittautua vahvuuksiksi.
Mieti asioita eri näkökulmista. Ei esimerkiksi välttämättä ole ollenkaan hassumpi juttu edustaa tietyn koulutuksen vähemmistösukupuolta. Et huku massaan niin helposti, ja esim. ainejärjestötoiminta voi olla tyttöporukassa hyvässä mielessä vähän erityyppistä kuin itse opiskelemallani miesvaltaisella alalla. Joka tapauksessa voimia sinulle, virkistävää lomaa ja oikein hyvää alkua opinnoillesi syksyllä!
Näin "jälkiviisaana" haluaisin sanoa että panosta fuksivuoteen, etsiydy kaikkiin pippaloihin mitä alkuvaiheessa tarjoutuu ja tutustu ihmisiin! Itse tein sen "virheen" että ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen siirryin lähes kokonaan työelämään (opiskelen tietojenkäsittelyä ja nörteillä riittää töitä) ja jäi sitten tutustumatta kokonaan omaan ikäluokkaan kun ei bileetkään oikein maistuneet. Nyt muutaman vuoden kuluttua palatessani uudelleen opiskelemaan totesin että enhän mä tunne täältä enää ketään ja "piireihin" on enää vaikea päästä jälkikäteen ja vielä ujompana ihmisenä.
Btw. olen aika kade tolle sukupuolijakaumalle, tuolla se on about päinvastainen..
Itekin oon todella ujo tyyppi ja aloittamassa yliopisto-opinnot sekä muuttamassa toiseen kaupunkiin, josta en tunne oikein ketään. Et tainnut mainita alaa, jota oot lähdössä opiskelemaan, mutta itselläni se on todella naisvoittoinen:). Ennen jännitin vielä enemmän tuommoisia tilanteita, joissa pitäisi luoda kontakteja ja mulla ainakin pääsykokeissa löytyi jo mukavantuntuisia ihmisiä, joiden kanssa sitä pystyi juttelemaan. Onnee syksyllä alkaviin opintoihin ja uusien tuttavuuksien tapaamiseen.
Alat bilehiireksi, lähden mukaan järjestötoimintaan jne. Kyllä se siitä helpottaa ja yliopistossa ollaan melkoisesti vapaamielisempiä muutenkin. Ala kasvattamaan kannabista ja pyydä porukkaa kylään, joista tiedät, että polttelevat.
Toi nyt on helpommin sanottu kuin tehty!
Minäkin olen vähän ujo, tai pikemminkin hirmu yksinäinen ja epävarma itsestäni. Syksyllä alkaa opinnot ja vähän pelottaa. Olen kuitenkin huomannut, että minun on helpompi jutella sellaisten aikuismaisten (ts. kypsien) ihmisten kanssa. Silloin kun tiedän että joku kuuntelee oikeasti eikä siinä samalla arvioi ulkonäköäni, vaatteitani tms. niin olen paljon itsevarmempi ja tulen juttuun ihmisten kanssa. Toivon todella että sellaisia ihmisiä sieltä yo:lta sitten löytyy. Tietysti minun tuurillani sinne on eksynyt jotain ikiteinejä pinnallisia nirsoilijoita jotka ovat minulle oikea kauhistus... juuri sellaisia ihmisiä jotka yläasteella ja lukiossa kiusasivat muita vaatteiden tai ulkonäön takia, juoruilivat selän takana tai olivat aina moittimassa muita. Mutta toivotaan parasta!
Tsemppiä opiskeluihin!