On tärkeä asia aina. Toivon vieläkin että päädymme yhteen ja alttarille asti. Voimme olla täydellinen pari, mutta vallitseva tilanne on meitä vastaan. Silti meillä on yhteinen mahdollisuus muuttaa kaikki yhdessä.
Olet suhteessa. Pitkään ollut ja vaikutat hyvinvoivalta ja iloiselta. Sanoit itsekin olevasi onnellinen kun asia tuli puheeksi. Uskon sinua, sillä kuka nyt ei kanssasi olisikaan onnellinen. Siksi luotan sinuun ja siihen että olet onnellinen myös minusta huolimatta. Luotan että se toinen pitää sinua hyvänä ja hymyilet joka päivä hänen takiaan.
Jos meidän aikamme tulee, niin se tulee. Jos ei, niin ei. Minä kuitenkin kärsin siitä etten saa sinua, kun sinä et taas joudu olemaan paitsi läheisyydestä. Se on väärin minulle, mutta en oleta sinun olevan siitä millään tapaa vastuussa. Ei sinun tarvitse minua edes ajatella, jos et halua.
Kirjoitan tämän nyt, koska joku istui paikallasi. En tiedä mitä tunnen häntä kohtaan. Mietin vain kuinka väärin on ottaa toisen paikka. Mutta jos hän onkin nyt oikealla paikalla, niin sitten olet sinäkin nyt siellä missä olet.
Mun täytyy nyt oikeasti miettiä. Luovunko vai jatkanko. Teenkö niinkuin sinäkin ja täytän tarpeeni jonkun toisen kanssa, vai pidänkö onneni sinulle. Ehkä eniten painaa kuitenkin aito läheisyys? Sellainen missä ei palstat ole välissä eikä toiset ihmiset. Sen kyllä sanon vielä, että kestänyt olen tähänkin asti, joten kestän kyllä sinua odottaa. En vain tiedä haluanko.

Vastaukset 30
Vanhimmat
No huh huh! Upea elämänmakuinen ja väkevä kirjoitus, joka sai mut liikuttumaan. Niin, tuota samaa ajatuskelaa olen itsekin miettinyt useasti oman elämäni suhteen. Miten tämän nyt sanottaisi. Olen onnellinen ja silti kaihettaa jokin... Se yksi tietty ihminen, jota en koskaan saanut omakseni. Meidän aikamme ei ainakaan silloin ollut ja hän hylkäsi mut. Poltti sillat takanaan. Pitkään uskoin ja toivoin, että me päädymme yhteen, että huomaamme rakastavamme toisiamme, mutta sellaista mahdollisuutta ei ole suotu - ainakaan vielä. Jokin pieni toivonkipinä rinnassa sitkeästi on, siellä mun sydämessä on se hiillos vielä ja jos hänet kohtaisin, niin näkisin syttyisikö se vielä täyteen roihuun. Iloitsen kyllä elämästä ja nautinkin kaikista elämän pienistä ja suurista asioista, mutta se suurin on vielä kokematta...
Jatkoa vielä: oma tilanteeni tyssäsi siis ihan lähtötelineisiin eli emme ole olleet parisuhteessa ym. Joten mitään takeita olisi siitä, että sopisi me yhteen. Kahden maailman yhdistäminen saattaa olla haastavaa tässä iässä, kun elettyä elämää on molemmilla takana paljon. Mutta siltikin se satuttaa, kun emme edes saaneet mahdollisuutta yrittää. Sydän huutaa tuskaansa kun toinen puolisko on revitty irti. Välillä jopa sain sisäisen rauhan asioihin, kun hyväksyin tapahtuneet asiat, mutta loppuvuodesta kaikki taas tulvahti pintaan. Tämä vuosi on ollut merkillinen oppimisen ja kasvun vuosi. Ensi vuodelle toivon, että kaikki mun unelmat toteutuu 🙏🙏❤️🔥🔥
Ap....miehelle vai naiselle?
Mieheltä naiselle.
Neener neener naisen hallusinoijat
En haluaisi odottaa, mutta niiden tähden on vain pakko. Tosiasiassa hymyilen vain sinulle ja iltaisin laitan silmät kiinni, sinua ajatellen. En tiedä miksi mutta näin on. Näytän ulos sen mitä näkyy, sisällä on jotain muuta piilossa.
Miksi haluat niin kovasti hänet? Oletko IRL tehnyt jotain asioiden eteen?
Hanki jo elämä fanaattinen guben patistelija toiseksi luullen
Olisin kanssasi jos kertoisit tuon minulle suoraan
Jos laitan viestin, niin mikä olisi syysi ettet vastaisi?
Jos laittaisit jotain joutavaa, en ole varma vastaisinko, koska tilanteemme tuntuu itselleni hankalalta ja olen väsynyt. Mutta jos laittaisit rehellisen viestin, jossa olisi tämän kaltainen aito sisältö, en jättäisi siihen vastaamatta.
Oletko koskaan laittanut minulle viestiä?
Ai tämän asian tiimoilta, vai yleisesti? Yleisesti olen viestitellyt. Asian tiimoilta en kovin suoraan viime aikoina.
En ole hän ketä mietit.
Miksi vallitseva tilanne on teitä vastaan?
Hän on suhteessa. Muuten kaikki on puolellamme.
Onko se se toinen joka oli paikallani ja tunnet jotain häntä kohtaan?
Ei. Se toinen viittasi poikaystäväänsä. Joka istui paikallaan oli nainen..
Sinun uusi tyttöystävä?
On tää hassua, miten voi olla ihmisillä niin samanlaisia kokemuksia ja elämäntilanteita. Paitsi, että ei paljon naarata.
Olen tullut risteyskohtaan oman saavuttamattoman rakkauteni kanssa. Tahtoisin jaksaa odottaa. Haluaisin uskoa ja luottaa, että jonain päivänä kuljemme yhdessä rinnakkain.
Järkevää ja parasta minulle olisi mennä yksin kohti jotain uutta, kun tämä haaveiden tie johtaa mahdollisesti lähimpään rotkoon. Nyt olen vain ollut pysähdyksissä uskaltamatta ottaa ensimmäistäkään askelta suuntaan jos toiseen.
Minne kulkisin, tiedä en.
Jos hän on ollut varattu jo monta vuotta, niin saatat odotella turhaan. Suosittelen, että menet eteen päin elämässäsi
Kiitos neuvosta, mutta uskon sydämeeni.
Se on tietysti oma valintasi ja tiedostanet riskin, että jäät sen valinnan myötä yksin
Mitä tarkoitat?
Jos hän on onnellisesti varattu, voi hän olla sitä lopun ikäänsä. Tällöin voi käydä niin, että odotellessa menee kaikki muu ohi, mutta kuten sanottukin, niin sehän on jokaisen oma valinta miten elämänsä elää.
Hyviä huomioita. Silti uskon tiehen yhteiseen.
No sille ei voi, kun peukuttaa 👍 toivon, että saat hänet mikäli heille ero tulee...eroa en kuitenkaan kenellekään toivo jos suhde on hyvä ja onnellinen
Juuri näin. En usko että heille ero tulee jos emme naisen kanssa enää nähdä.
Aloittajalle vielä: meidän tarinassa on niin paljon samaa. Olisi kiva jutella paremminkin, jos se vaan olisi mahdollista. Mutta sen vaan voin nyt sanoa, että sun pitää luottaa sun sydämen ääneen.
Haluatko kertoa jotakin lisää sun tilanteesta? Onko siis sinulla nyt joku mielitietty kuitenkin eli siis seurusteletko/oletko suhteessa siis? Ja tietääkö hän sun mietteistä, että kaipailet edelleen jotakin toista? Haluaisin kuulla sinun tarinaasi lisää 🤗
Kai tähän tusinaromantiikkaas yrittää jotkut vielä uskoa palstasetä. Pääosin kyseenalaisista syistä. En arvosta ajankäyttöä